Sivut

torstai 25. joulukuuta 2014

Tallinnan oma supermies

Rauhallisia ja rentouttavia joulun pyhiä kaikille!

Eilen kävimme perinteisesti joulutorilla kuuntelemassa joulurauhan julistuksen ja juomassa hehkuviinit. Julistus oli tuttuun tapaan pariminuuttinen ja sen luki aina yhtä innottomalla tyylillään kaupunginjohtaja (nykyään myös Tallinnan oma supermies) Savisaar. Joulurauhan julistus ei tosiaankaan ole täällä mikään harras koko perheen tapahtuma. Pieni yleisö koostui turisteista ja kourallisesta paikallisia.



Mutta mitä tapahtuu kun ylipainoinen Savisaar vetää päällensä supermiehen trikoot ja taitoluistimet? No kaupunginhallituksen joulutervehdyshän silloin tapahtuu.



En tiedä millaisia ajatuksia näkemäsi herätti, mutta täällä Tallinnassa tämä tuotos on päätynyt keskustelun alaiseksi. Jotkut pitävät tätä hauskana vitsinä, kun taas monet kysyvät oliko 35 000 euron lasku tästä pätkästä perusteltu. Taas joku muu saattaisi kysyä miksei Savisaar luistellut itse. Taitavan luistelijan lisäksi tässä pätkässä on käytetty apuna vaijereita - todellinen supermies meillä siis ;)

Omalla tavallaan tämä klippi voisi ollakin hauska, tai ainakin harmiton. Mutta kun tähän lisätään korruptioepäilyjen alainen äänestäjiä lipova kaupunginhallitus, joka vuotaa rahaa omien tuttujensa taskuun, ei tämä ehkä enää jaksakaan naurattaa. Lisäksi tukevassa kunnossa olevaa Savisaaria on kehotettu näyttämään vähän parempaa esimerkkiä terveellisten liikunnallisten elämäntapojen kautta. Sen sijaan hän lähinnä näyttää tässä takapuoltaan koko idealle.

Jos olet ehtinyt tätä keskustelua seurata, millaisia ajatuksia tämä klippi herättää? Naurattaako, vai onko tämä vain rehellisen mauton?

Tästä päästään joulutorikuviin. Eilen oli aika harmaa päivä, joten kuvat näyttävät hämäriltä, vaikka ne on otettu puoliltapäivin. Valkoista kuitenkin on, sillä lumi satoi maahan sopivasti paria päivää ennen joulua.



Käsitöitä, glögiä, hehkuviiniä, valoja.. niistä on tunnelmallinen joulutori tehty. Se tuntuu olevan yksi joulunajan suosituimpia kohteita Tallinnassa ja omatkin vieraamme haluavat yleensä vähintään käväistä joulutorilla.


Nyt rentoutumaan. Loppuvuosi oli hurjan kiireinen, eikä joulun jälkeen ole oikein tiedossa helpotusta tahtiin. Täytyy ottaa nyt siis täysi rauhoittuminen irti näistä lomapäivistä. Toivottavasti siellä päässä on aikaa samaan :)

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hyvän asialla: Joulubasaari 2014

Huh...! Takana on tehokas ja erittäin onnistunut päivä Tallinnan kansainvälisen naisten klubin järjestämissä hyväntekeväisyysmyyjäisissä, joissa eri maiden Viron-suurlähetystöt myivät maapöydissään erilaisia tuotteita hyväntekeväisyyspohjalta. Koko tapahtuman tuotto menee erilaisten perheiden, lasten ja naisten asioita täällä Virossa ajavien järjestöjen toiminnan tukemiseen. Viime vuonna myyjäisissä kerättiin reilut 34 000 euroa. 

Alla meidän erittäin onnistunut, innokas ja aikaansaava kokoonpanomme, eli Team Finland! Tehonelikkomme palveli sujuvasti ihmisiä neljällä kielellä: suomeksi, viroksi, venäjäksi ja englanniksi. Myös mieheni toimi meille korvaamattomana apuna: haki kertakäyttölusikoita, glögiä ja kotoa vielä yhden kakun myyntiin.. Huipputiimi meillä :)



Tapahtuma oli tyylillä järjestetty. Hienojen pöytien lisäksi tarjolla oli arvontoja ja huutokauppoja sekä hyväntekeväisyysjärjestöjä edustamassa toimintaansa. Esimerkiksi ruokapankki otti vastaan vaikkapa myymättä jääneitä lahjoituksia myyntipöydistä. Lisäksi paikalla kiersi järjestäjien edustaja vaihtamassa myyjien seteleitä kolikoiksi. Juuri kun tuskailimme vaihtorahan loppumista, tämä henkilö kurvasi paikalle ja pelasti pöytämme. 




Hiljaisessa huutokaupassa oli kaupan eri tahojen tähän tilaisuuteen tekemiä lahjoituksia. Esimerkiksi miehelleni tarttui mukaan 10 hengen viininmaistelutilaisuus.




Rauhallista joulutunnelmaa kiireisten myyjäisten keskellä.



Tämän juustomoukarin voitti sen painon lähimmäksi arvannut henkilö.





Jättikuva meikämansikista työn touhussa. Välillä sai tehdä montaa asiaa samaan aikaan: annostella, etsiä vaihtorahaa, keittää glögiä ja kaataa sitä termariin, järjestellä.. Nelikätisyydestä olisi ollut apua! Minusta oli kuitenkin vain ihanaa, että kädet olivat täynnä. Paikallehan tultiin tekemään hommia hyvän puolesta. Tyhjän panttina seisoskelu olisi ollut turhauttavaa.

Leivoin eilen kolme isoa cookie dough -kakkua Kinuskikissan ohjeella ja kaikki myytiin. Viimeinen pala meni puoli tuntia ennen tapahtuman loppumista ja se tarkoitti sitä, että kaikki meidän leipomamme tuotteet loppuivat! Myimme noin 60-80 joulutorttua, 48 palaa kakkuani, kymmeniä korvapuusteja, pellillisen mokkapaloja ja 10 litraa glögiä.

Pöydillä oli maateemoja ja ihan mitä vain, minkä oltiin ajateltu myyvän. Esimerkiksi Alankomaiden pöydässä panostettiin kukkiin ja Kiinan pöydässä oli kevätrullia ja kiinalaisia teelaatuja. Toisaalta monissa pöydissä oli esimerkiksi ihan vain yleisiä jouluaiheisia juttuja.



Siinäpä se! Viiden tunnin aikana ehdin tehdä lyhyen kuvailukierroksen ja hyvä niin. Kiitos koko tiimimme meidän pöytämme pääsi loistavasti tavoitteeseemme :) Myyjäiset järjestetään ensi vuonna uudestaan ja ne kannattaa pitää mielessä. Tapahtuma oli todella suosittu ja tunnelma iloinen ja välitön.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Tallinna-vinkki viikonlopulle vol. 2

Viimetinkaan jääneet Tallinna-vinkit jatkuvat.. :) Jos kuitenkin olet tulossa tänne päin ja mietit mitä mukavaa keksisit sunnuntaille - tästä löydät yhden varteenotettavan idean.

Tämän viikon sunnuntaina 23.11. on Tallinnan kansainvälisen naistenklubin ja suurlähestystöjen hyväntekeväisyysjoulumyyjäiset Tallinnan keskustassa Radisson Blue Sky -hotellissa klo 11-16. Hääräilen siellä Suomi-pöydässä, eli tervetuloa ostoksille ja moikkaamaan! Myyjäisistä löydät joululahjaideoita ja herkkuja mukaan otettavaksi sekä paikan päällä nautittavaksi. Kaikki tuotto menee Viron sisällä naisia ja lapsia auttaville järjestöille. Hyvän asialla siis ollaan!

Lisää tietoa tapahtumasta löydät kansainvälisen naistenklubin sivuilta TÄÄLTÄ. Kuva on lainattu kyseisiltä sivuilta.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Messuilla Pesaleidjan kanssa

Heti alkuun: kovasti tervetuloa seuraamaan meidän toimintaamme tykkäämällä suomenkielisestä Facebook-sivustamme TÄÄLLÄ. Minä olen ottanut ainoana suomenkielisenä vapaaehtoisena sivun hallintaani ja tulen postittelemaan sinne kuvia, juttuja arjestamme ja kaikista tärkeimpänä tietoa kotia etsivistä kissoistamme. Näkyvyys on tälle toiminnalle ensiarvoisen tärkeää, joten jokainen joka vaivautuu tykkäämään tai kertomaan meistä vaikka lyhyesti eteenpäin, toimii jo hyvän asian puolesta :) Ja otan mielelläni vastaan sivun parannusehdotuksia tai juttuvinkkejä: millaista sivua sinä haluaisit seurata?

Meidän lauantainen messupäivämme Laps ja pere -messuilla alkoi kokoontumisella aamutuimaan kissatuvalla. Pakkailujen jälkeen heitimme kissat ja kassit (kassid on muuten kissat viroksi ja lausutaan vieläpä kassit) autoon ja pistimme menoksi. 

Aamuinen puuhailumme sai uteliaita katseita kissalan kissoilta. Tältä komealta pojalta on pakkanen pudottanut palan korvasta. Tämä on loppujen lopuksi aika yleistä katukissoilla, mutta minä ainakaan en ennen meillä aloittamista ollut nähnyt yhtäkään "puolipitkäkorvaista".




En voi olla laittamatta tätä kuvaa kissalasta: käynti Paldiskissa lastentarhassa aiemmin viikolla poiki pienen rahalahjoituksen lisäksi 6-vuotiaiden tekemää taidetta kissalan seinille :) Varsinkin tuossa keskellä alimpana on aika menevän näköinen kissa!

Matkalla Mustamäeltä Saku suurhallille.


Perillä Saku suurhallilla saimmekin laittaa hihat heilumaan, että osastomme olisi pystyssä ennen kymmentä. Aika monella messuosastolla näytti olevan sama tilanne.

Meidän kissalassamme oli eri-ikäisiä, erinäköisiä rauhallisia kissoja. Jotain jokaiselle!

Laitoimme aika paljon mainoskylttejä, jotta ne osuisivat nopeasti ohikulkijoiden silmiin. Nurkkamme oli vähän hämärä, joten osa kuvista on pikkuisen puuromaisia. 

Kissalaa vastapäätä löytyi hyväntekeväisyysmyyntipöytämme. Meillä oli myynnissä sisustusesineitä, keramiikkaa, pinssejä.. Suuri osa tavaroista on lahjoitettu meille eri tahojen puolelta. Meillä oli myös kaksi erilaista arvontaa, jotka olivat mukavan suosittuja.


Minä olin monta tuntia myyntipöytämme takana. Olen vielä aika uusi vapaaehtoinen, joten en olisi osannut kertoa paljoa kissoistamme ja lisäksi en itsekään halunnut palvella asiakkaita tilanteessa, jossa joudun vuolaasti selittämään viroksi kovan melun ja hälinän keskellä.. Vironi ei VIELÄ ihan niin vahva ole. Houkuttelin siis pöytämme takana asiakkaita arvontoihimme, jaoin infolehtisiämme ja koitin leveällä hymyllä ja tervehtimällä saada ihmisiä tulemaan lähemmäs.. 



Tällainen pikkuapina keikkui mukana. Tällä pennulla oli ensimmäistä kertaa valjaat päällä ja ne tuntuivat niin oudoilta, ettei hän osannut enää ottaa askeltakaan. Kellahti vain joka kerta kyljelleen, kun laskettiin maahan.



Suloinen 6-vuotias Deboora edusti meitä rauhallisesti ihmisten keskellä ja oli silitettävänä tunteja putkeen. Iltaa kohden hän muiden mukana väsähti, eikä enää suostunut tulemaan ulos häkistä. Moni kissa oli tässä vaiheessa jo kaivautunut peitteisiin piiloon ja osa nukkui sikeästi. Koska yleinen tunnelma kissojen suunnalla oli väsynyt ja vähän kärttyinenkin, suunniteltiin sunnuntaille kissojen vaihtoa puolessa välissä päivää. 














Meidän osastomme oli aivan päälavan yläpuolella, joten hiljaisina hetkinä pääsimme itsekin seurailemaan viihdettä. Tarjonnasta löytyi paljon musiikkiesityksiä, teatteri- ja tanssiesityksiä, muotinäytöksiä, joku kotikemistijuttu.. Minulla soi vieläkin pari vauhdikasta lastenlaulua päässä :)

Myimme jonkin verran tavaraa, paljon arvontalipukkeita, jaoimme tietoa toiminnastamme ja loimme kontakteja. Lauantaina vain yksi kissa löysi kodin, mutta uudet kodit ovat onneksi vain osa tavoitteistamme messuilla. Esimerkiksi alkusyksyn Uus Maailm -kaupunginosan festareilta 11 kissaa oli saatettu uusiin koteihin, eli tämä vaihtelee tosi paljon.



Tällainen messupäivä meillä oli! :) Päivän päätteeksi otin vielä selfien rintamerkistäni. Olen hengenpelastaja (olen elupäästja).

maanantai 10. marraskuuta 2014

Vinkki viikonlopulle

Tässä tulee vähän viime tinkaan jäänyt Tallinna-vinkki, mutta vielä ehtii! :) Olemme Pesaleidjan kissatalon kanssa edustamassa toimintaamme Laps ja Pere -messuilla koko viikonlopun. Kovasti tervetuloa siis juttelemaan ja tutustumaan toimintaamme. Minä olen paikalla lauantaina, eli silloin on mahdollisuus jutustella myös suomeksi. Mukana menossa on myös muutamia kissoja.

Laps ja Pere -messut ovat siis koko perheen lapsi ja perhe -teemaiset messut. Lisää tietoa löydät täältä ja täältä.

Jaan pieneen sisäänpääsymaksun alennukseen oikeuttavan kupongin, joka tulisi tulostaa mukaan. Se onnistuu varmaan parhaiten tallentamalla kuva omalle koneelle. Luulisin, että kuponkia voi myös näyttää älypuhelimen näytöltä, mutta en uskalla kuitenkaan luvata, että se riittää alennukseen.

Ehkä (ja toivottavasti) nähdään lauantaina!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kissakahvila Nurri

Tallinnaan avattiin viime viikolla ison maailman tyyliin kissakahvila! Tällaisia löytyy tällä hetkellä ympäri maailmaa ja vinkkinä huomasin, että myös Tampereelle ollaan lähiaikoina avaamassa Suomen ensimmäinen kissakahvila. 

Idea pähkinänkuoressa on seuraava: kahvilassa asustaa löytökissoja, jotka tulevat paikallisesta turvakodista. Kissat ovat luonnollisesti terveitä, hygieenisia ja ystävällisiä, eli mistään kodittomien yömajasta ei siinä mielessä ole kysymys ;) Paikka on kuin mikä vain kahvila, mutta istuskellessasi voit seurustella kissojen kanssa ja silmäillä kandidaatteja adoptoimiseksi niin halutessasi - kaikki kahvilan kissat etsivät sitä omaa pysyvää kotia. Kahvilaan on pieni sisäänpääsymaksu, joka veloitetaan laskun yhteydessä ja se menee luonnollisesti hyväntekeväisyystyöhön. Lisää tietoa löydät Nurrin sivuilta täältä (vain viroksi ainakin tällä hetkellä) ja Facebookista täältä. Nurri sijaitsee keskustassa, Stockmannin tavaratalon vieressä, osoitteessa Tartu maantee 24. 

Kissat elävät täysin omaa elämäänsä kahvilassa. Ne voivat kuljeskella pöydillä ja jaloissa, leikkiä, nukkua, syödä tai kiivetä katon rajaan saakka, missä niillä on pesiä. Kissoille on asennettu seinälle askelmat, joita pitkin hyppimällä ne pääsevät ylös.

Nurrissa on muutamia sääntöjä, jotta kissojen olisi mahdollisimman hyvä olla. Esimerkiksi nukkuvia kissoja ei tulisi herätellä, eikä edes koskettaa. Tämän alla olevan kissan puoliavoimet silmät pyörivät päässä, kun se yritti nukkua kahvilan hälyssä. Kissoilla on onneksi myös mahdollisuus valita nukkumapaikkansa. Seinässä on luukku, joka johtaa kissojen omaan tilaan. "Takahuoneesta" löytyy siis erilaisia kissoja ja ne esittelevät itseään vähän eri aikoina :)

Kahvila oli auki ensimmäistä päivää ja muutama kissa oli vähän säpsynä hälinästä. Onneksi yllä mainittu pakopaikka löytyy, sillä konseptin tarkoitus ei luonnollisestikaan missään nimessä ole kiusata kissoja. Kissat ovat herkkiä ja tarvitsevat hurjan määrän unta päivässä (noin 16 tuntia), joten oma pesäkolo on pakollinen kaikkien mukavuuden varmistamiseksi. Vaikka kissa olisi periaatteessa kuinka ystävällinen tahansa, kovassa stressissä ja univajeessa käytöstä ei tietenkään voi täysin taata.

Kissoille ei saa tarjota omasta annoksestaan, mutta halutessaan niille voi ostaa erityisen annoksen.


Tämä kissa nautti olostaan täysin rinnoin, samalla kun lapsi taustalla tarkkaili tilannetta. Lapsille on oma leikkinurkkauksensa, mutta joskus kissat voivat ottaa sen haltuunsa.

Tältä siellä näyttää. Ylimääräisiä tekstiilejä ei juuri ole, sillä ne keräävät allergeeneja ja ovat siivouksen tiellä.


Laskuun tosiaan lisätään "kannatusmaksu"/hyväntekeväisyysmaksu suuruudeltaan 5 euroa per kävijä. Minusta summa on vähän liiallinen suurempaa yleisöä ajatellen ja itse tekisin siitä vapaaehtoisen/suositusmaksun tai maksimissaan lisäisin laskuun 5 euroa per pöytä. Tai voisivathan annosten hinnat olla pikkuisen korkeampia, niin että jokaisesta annoksesta menisi hyväntekeväisyyteen vaikka muutama kymmenen senttiä. Rakastan paikan ideaa ja toivon, että suurempikin yleisö tavoittaa tämän kahvilan, eikä tämä jää satunnaisille uteliaille tai hyväntekeväisyystyötä jo valmiiksi tekeville (kuten minulle).

Yhteenvetona suosittelen katsastamaan paikan! Erityisen hyvin Nurri sopii siis kissojen ystäville ja kaikille hyväntekeväisyydestä kiinnostuneille. Jos suunnittelet kissan adoptoimista, kahvila on erityisen hyvä paikka tutustua kissoihin kivassa ympäristössä.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Pieni tapahtumakalenteri Tallinnaan

Sain jonkin aikaa sitten kommentin, jossa kysyttiin kuinka voisi pysyä kartalla siitä mitä kaikkea kivaa täällä Tallinnassa tapahtuu. Kommentin aihe oli myös minulle aiemmin tosi ajankohtainen. Minulta meni ensimmäisinä vuosina useita tapahtumia harmillisesti sivu suun, koska en vain löytänyt niistä tietoa ajoissa.

Tein listauksen tapahtumista, joita mielestäni kannattaa seurata ja sen löydät alta. Alleviivatut linkit ovat Facebookin tapahtumasivuille - seuraamalla saat keskitetysti tiedon tapahtumista parhaillaan niiden suunnitteluvaiheessa. Jos et ole Facebookissa, näet linkit joka tapauksessa, sillä ne eivät vaadi kirjautumista ja löydät näistä tapahtumista helposti tietoa/kotisivuja myös googlaamalla. Listaamieni varsinaisten tapahtumien lisäksi sekalaisten taidenäyttelyiden, katuruokatapahtumien, myyjäisten ja pienten messujen toivossa kannattaa seurata ainakin Telliskivi Loomelinnakin sivua sekä Kanalaa. Monet sivuista ovat viroksi, mutta kyllä niistä varmaan saa tapahtuman ajankohdan bongattua. Googlaamalla löytää monesta tapahtumasta tietoa myös englanniksi tai jopa suomeksi.

Sen lisäksi, että täällä Tallinnassa tapahtuu kivan paljon, täällä osataan myös lähteä avoimin mielin ja täysin sydämin isoihin ja pieniin tapahtumiin mukaan ja luoda lämmin ja iloinen tunnelma itse. Tämä on se "salainen ainesosa", joka tekee monista tapahtumista mielestäni erityisiä. Listani:

Vuosittain keväällä (huhti-toukokuussa) järjestettävät tapahtumat:

Talvihorroksesta herättelee hieno huhtikuun kansainvälinen Jazz- ja musiikkitapahtuma Jazzkaar. Seuraamalla tätä sivua saat tiedon monesta muustakin pitkin vuotta järjestettävästä jazz-tapahtumasta ja -konsertista.












Toukokuun puolella järjestetään suosittu Kalamaja Päevad, joiden aikaan kalamajalaiset pystyttävät pihoilleen persoonallisia kirpputoreja ja kahviloita. Toivon kovasti, että osallistun ensi keväänä itse tiskin takaa, mutta se on vielä epävarmaa. Siitä siis mahdollisesti ja toivottavasti lisää myöhemmin. 

Toukokuun lopussa alkavan kesän toivottaa tervetulleeksi naisten juoksutapahtuma Maijooks. Tämä tapahtuma sopii kivasti myös vähän satunnaisemmille juoksijoille, sillä matka on 7 kilometriä. Tapahtuma on naisten kympin tapainen, mutta bonuksena erilaiset maisemat :)

Kesätapahtumat:

Kesän käynnistää kesäkuun alun Vanalinna päevad, eli vanhankaupungin päivät. Tämän historiallisen tapahtuman aikaan löydät kulttuuria ja musiikkia koko perheelle päiväsaikaan vanhastakaupungista viikon ajan. 

Patarein linnoituksen suosittu musiikki- ja kulttuuritapahtuma Kultuuritolm järjestetään heinäkuun alkupuolella. Patarein karmivan upeasta vanhasta vankilasta voit katsoa kuvia postauksestani täällä.

Kesä jatkuu heinäkuun Õllesummerilla. Tämä tapahtuma tarjoaa olutta, ruokaa, musiikkia ja väenpaljoutta Laululavalla. Olen käynyt tapahtumassa kerran vuosia sitten ja se ei ihan pakollisiin tärppeihini kuulu, mutta moni muu tykkää kovastikin.

Joka lauantaisen ulkokirpputorin löydät täältä: Telliskivi kirbuturg (talvisin tietysti sisätiloissa). Tätä sivua seuraamalla saat tiedon myös loppukesän isosta Kirbufestival-tapahtumasta, jossa on paljon myyjiä, laaja valikoima ruokakojuja, livemusiikkia ja hurjasti osallistujia. Tämänvuotisesta tapahtumasta kirjoitin täällä.


Syksyllä järjestettävät tapahtumat:

Uue Maailma tänavafestival, eli Uus Maailm -kaupunginosan kaksipäiväinen katufestivaali. Tämä tapahtuma tarjoaa katuruokaa jokaiseen makuun, juomaa, musiikkia, kojuja, kirppiksiä, järjestöjä, tunnelmaa.. Tapahtuma oli todella onnistunut tänä vuonna! Tälle tapahtumalle en löytänyt varsinaista yleistä sivua, mutta esimerkkinä tämänvuotisen löydät täältä. Lisäksi kirjoitin tapahtumasta täällä.




Alkusyksystä järjestetään myös upean Kadriorgin puiston satumaisen kaunis ja osallistujamääriltään iso valojuhla, josta kirjoitin tänä vuonna täällä. En löytänyt tällekään tapahtumalle seurattavaa Facebook-sivua, joten vinkatkaahan jos tiedätte sellaisen :)

Syksy jatkuu vegaani-/kasvisruokamessuilla, jotka ovatkin taas jo parin viikon päästä - tällä kertaa Mustikas-kauppakeskuksessa. Paikalla on vegaaniruokakojuja, muita vegaaniystävällisiä kojuja, tiedotusta ja ideoita. Aiempina vuosina olen nauttinut paljon muun muassa vegaanisesta jäätelöstä ja kakuista!

Syksyn ulkotapahtumakauden sulkee vuosittainen Kalamaja Hooviturg, joka on lämminhenkinen, ihanan kotikutoinen pihakirppis- ja pihakahvilatapahtuma. Osallistujia on vauvasta vaariin ja yksityisille pihoille on todella hauska päästä istuskelemaan ja ihmettelemään kalamajalaista elämänmenoa. Herkkuja on joka lähtöön! Alla kuvia tämän vuoden tapahtumasta ja täältä löydät juttuni viimevuotisesta tapahtumasta.


Syksyllä järjestetään myös vuosittainen Tallinnan ravintolaviikko. Iso joukko Tallinnan kivoja ravintoloita suunnittelee erityismenun, joka irtoaa vähän ravintolan tavallisia hintoja edullisemmin. Meidän ongelmamme on joka vuosi ollut menujen koostumus: jokaikinen ravintola on laittanut menuihinsa sekä lihaa että kalaa (mieheni on allerginen kalalle, minä taas kasvissyöjä). Yhtäkään kasvisruokamenua ei ole näkynyt, eikä edes silkkaa liha- tai kalamenua. Katsotaan jos tänä vuonna onnistaisi! Tämä tapahtuma on jo marraskuun alussa - vielä ehdit kuitenkin mukaan, sillä lippujen myynti alkaa 25.10.

Talviset tärpit

Raekoja Platsin tunnelmallinen joulutori on pystyssä marraskuun lopusta tammikuun alkuun. Tori on turistiorientoitunut tarjontansa ja hintojensa puolesta, mutta myös todella kaunis ja tunnelmallinen. Ainakin yhdet hehkuviinit joulutorilla on aina saatava! Täällä on mahdollista myös kuunnella Savisaarin lyhyt ja lattea joulurauhanjulistus.



Talvinen tapahtumalistani on lyhyt, mutta Tallinna luonnollisesti hiljentyy talven ajaksi erityisesti ulkotapahtumien suhteen. Säiden salliessa löytyy kuitenkin esimerkiksi ulkoluistelukenttiä ja talviurheilukeskus. Konsertteja, balettia, oopperaa, taidenäyttelyitä ja museoita pääsee tietysti kiertämään ympäri vuoden. Talvella kannattaa matkustaa myös esimerkiksi Viron "talvipääkaupunkiin" Otepäälle :) Mutta se onkin jo sitten ihan oma tarinansa!

Paljon paljon muitakin tapahtumia Tallinnasta luonnollisesti löytyy, joista osan löydät täältä: Tallinnan kaupungin turismisivut. Nyt olisikin mukava vielä kuulla jäikö tästä listasta sinun mielestäsi jokin olennainen tapahtuma puuttumaan? 

Pyrin vähitellen lisäilemään tapahtumien lisäksi kaikenlaisia muitakin omia tärppejäni tuolta yläpalkista löytyvään Tallinna-linkkejä ja -vinkkejä -välilehteen.