Muuttoruokaa

Viimeisten muuttopäivien aikana mieltä kävivät kaihertamaan pakastimessa lojuvat marjat. Äidin mökkipuutarhasta kerättyjä valkoisia ja punaisia viinimarjoja oli siellä litroittain. Pienen aivoriihen päätteeksi sain idean niiden menoksi: vanha kunnon vispipuuro. Vispipuuroa en olekaan muistaakseni sitten lapsuuteni syönyt. Hassua, sillä tämähän on aivan äärimmäisen helppo ja herkullinenkin ruoka. Tein puuroa netistä löytyneen perusohjeen mukaan. Puuro sopii kätevästi syötäväksi sekä lämpimänä (vähän vetelämpää) että kylmänä (ihan kiinteää). Omasta versiostani tuli lopulta melko sokerista, mutta se ei haitannut, antoipahan energiaa tehdä muuttoa.

Tarvitset siis vettä, mannaryynejä, melkein mitä vain marjoja makusi mukaan, sokeria ja ripauksen suolaa. Omat marjani eivät olleet pakastaessa sokeroituja - mahdollinen sokerointi kannattaa huomioida. Alla vielä valmistusohje:

1.  Keitä 8dl vettä ja 4 dl marjoja noin 10 minuutin ajan. Minä jätin marjankuoret siivilöimättä pois, sillä terveellisiähän ne vain ovat. Eikä niitä lopulta puurossa edes huomannut, sen verran olivat keittäessä pehmenneet. 2. Lisää joukkoon 1 dl sokeria ja 1,5 dl mannasuurimoita sekä suola. Keitä kevyesti ja sekoitellen vielä noin 10 minuuttia. 3. Anna jäähtyä ainakin jonkin aikaa ja vispaa kunnolla - siten että puuro tulee kuohkeaksi. Syö maidon kanssa tai ilman, lämpimänä tai kylmänä. Hyvää!

Luettua: Snowdrops

Luin vähän aikaa sitten loppuun A.D. Millerin kirjan Snowdrops. Kirja sijoittuu moderniin Moskovaan ja sen raadollisiin puitteisiin. Päähenkilö on 30-jotain brittiläinen expat Nick Platt, joka on jättänyt entisen elämänsä ja lähtenyt Moskovaan työnsä sivussa etsimään itseään ja ottamaan etäisyyttä ongelmiinsa. Hän tapaa monenlaisia ihmisiä; paikallisia ja ulkomaalaisia, joiden hyväntahtoisuus on kysymysmerkki läpi kirjan. Matkan varrella hän sotkeutuu rikokseen, jonka hän vain hiljalleen antaa tapahtua puuttumatta asiaan. Hän on vähitellen tavallaan turtunut oikean ja väärän rajojen häilyvyydestä ja niistä piittaamattomista ihmisistä.

Vaikka kirja on hahmoiltaan fiktiivinen, se sijoittuu ympäristöltään todellisuu- teen. Kirjailija on toiminut The Economistin kirjeenvaihtajana Mosko- vassa ja kirjoittaa pohjaten niihin tunnelmiin, joiden keskellä hän eli ja joita hän kävi läpi henkilökohtaisessa elämässään tuona aikana. Näistä oivalluksista syntynyt teos piti hyvin otteessaan alusta loppuun ja tarjosi perspektiiviä nyky-Venäjän elämän- menoon. Kirja on sävyltään jokseenkin synkkä, mutta niinhän todellinen elämä välillä ainakin nurjalle puolelle kurkattuna on.

Miinusta minulta tulee siitä, että kirja tuntui jotenkin lyhyeltä. Joissain kohdin juoni eteni vähän hätäisesti ja loppu käsiteltiin pois alta melko nopeasti - sitä olisi mielestäni voinut avata lisää ilman jaaritteluakin. Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin viihdyttävää ja älyllistä luettavaa. Miller onnistuu mielestäni loistavasti kuvailemaan vaikeita tunteita ja tunnelmia; sellaisia nopeita häivähdyksiä, jotka mielellään painaa taka-alalle niitä tuntiessaan. Päähenkilöön oli helppo samaistua.