Tallinnan oma supermies

Rauhallisia ja rentouttavia joulun pyhiä kaikille!

Eilen kävimme perinteisesti joulutorilla kuuntelemassa joulurauhan julistuksen ja juomassa hehkuviinit. Julistus oli tuttuun tapaan pariminuuttinen ja sen luki aina yhtä innottomalla tyylillään kaupunginjohtaja (nykyään myös Tallinnan oma supermies) Savisaar. Joulurauhan julistus ei tosiaankaan ole täällä mikään harras koko perheen tapahtuma. Pieni yleisö koostui turisteista ja kourallisesta paikallisia.

Mutta mitä tapahtuu kun ylipainoinen Savisaar vetää päällensä supermiehen trikoot ja taitoluistimet? No kaupunginhallituksen joulutervehdyshän silloin tapahtuu.

En tiedä millaisia ajatuksia näkemäsi herätti, mutta täällä Tallinnassa tämä tuotos on päätynyt keskustelun alaiseksi. Jotkut pitävät tätä hauskana vitsinä, kun taas monet kysyvät oliko 35 000 euron lasku tästä pätkästä perusteltu. Taas joku muu saattaisi kysyä miksei Savisaar luistellut itse. Taitavan luistelijan lisäksi tässä pätkässä on käytetty apuna vaijereita - todellinen supermies meillä siis ;)

Omalla tavallaan tämä klippi voisi ollakin hauska, tai ainakin harmiton. Mutta kun tähän lisätään korruptioepäilyjen alainen äänestäjiä lipova kaupunginhallitus, joka vuotaa rahaa omien tuttujensa taskuun, ei tämä ehkä enää jaksakaan naurattaa. Lisäksi tukevassa kunnossa olevaa Savisaaria on kehotettu näyttämään vähän parempaa esimerkkiä terveellisten liikunnallisten elämäntapojen kautta. Sen sijaan hän lähinnä näyttää tässä takapuoltaan koko idealle.

Jos olet ehtinyt tätä keskustelua seurata, millaisia ajatuksia tämä klippi herättää? Naurattaako, vai onko tämä vain rehellisen mauton?

Tästä päästään joulutorikuviin. Eilen oli aika harmaa päivä, joten kuvat näyttävät hämäriltä, vaikka ne on otettu puoliltapäivin. Valkoista kuitenkin on, sillä lumi satoi maahan sopivasti paria päivää ennen joulua.

Käsitöitä, glögiä, hehkuviiniä, valoja.. niistä on tunnelmallinen joulutori tehty. Se tuntuu olevan yksi joulunajan suosituimpia kohteita Tallinnassa ja omatkin vieraamme haluavat yleensä vähintään käväistä joulutorilla.

Nyt rentoutumaan. Loppuvuosi oli hurjan kiireinen, eikä joulun jälkeen ole oikein tiedossa helpotusta tahtiin. Täytyy ottaa nyt siis täysi rauhoittuminen irti näistä lomapäivistä. Toivottavasti siellä päässä on aikaa samaan :)

Paljasjalkainen paljassaarelainen

Vieläkö on villikoiria? Kyllä, nimittäin meillä täällä Tallinnassa.

Olen törmännyt tähän katujen kasvattiin jo pari kertaa. Ensimmäinen kerta, jolloin nämä kuvatkin on otettu, oli kesällä 2012. Olimme kävelemässä Noblessnerin satamasta teollisuusalueen kautta Kulttuurikilometrille, kun huomasimme vähän matkan päästä meitä kohti tulevan koiran. Minä en kauheasti ymmärrä koirista, joten irtokoira on itselleni aina vähän pelottava kokemus. Tämä koira oli vielä niin nukkavieru, että lähdimme puolihölkkää koiraa pakoon.. Alemman kuvan nappasin turvallisesti aidan raosta. :) Katselimme vähän aikaa näkyisikö isäntää, mutta juttu ei selvinnyt.

Tänä kesänä lenkkeilin Kulttuurikilometrilla ja törmäsin peräti kahteen irtokoiraan. Ensimmäisellä oli panta, mutta en uskaltanut mennä lähemmäs. Minun teki mieli kiivetä tolppaan, mutta päädyin kuitenkin kutsumaan koiraa luokseni, sillä minulla oli jopa hyppynaru! Koira ei tullut, enkä osannut auttaa sitä siinä tilanteessa. Jälkikäteen tajusin, että minun olisi pitänyt heti soittaa Varjupaikiin, josta olisi lähetetty kokeneet ihmiset pyydystämään koira.

Jälkimmäisen kohdalla olin sitten viisaampi. Tai niin ainakin luulin. Olin harjoittelemassa hyppyjä Kulttuurikilometrin Koplin päässä, kun tämä kuvien maailmaa nähnyt koira käveli ohitseni. Soitin heti Varjupaikiin ja rupesin jonottamaan. Reilu puoli tuntia jonotettuani päätin lähettää sähköpostia ja samalla selvisi, että koko numero oli jo siltä päivältä kiinni ja iltoja varten oli olemassa toinen numero (kannattaakohan siellä sitten pitää jonotusmusiikki päällä ja kertoa soittajalle, että "kaikki asiakaspalvelijamme ovat tällä hetkellä varattuja"..). Alla lähettämäni sähköposti ja vastaus:

Hello, I'm having great trouble reaching you - I have queud on the phone for over half an hour now (kõik teenindajad on hetkel hõivatud..). I wanted to report a very dirty and ill-looking stray dog at the Kopli end of Kultuurikilomeeter. The dog came from Kopli area. He/she is of medium size, black and white, looks very weak and dirty. I do not know where he went, but he continued walking the Kultuurikilomeeter towards city center. He didn't seem angry but there was nothing to catch him by. Absolutely no owner around. I asked people who went by some time after the dog. 

Vastaus:

Hi, this dog is familiar to us – I personally know him since 2008. He is last one from Kopli-Paljassaare wild dogs, naturally wisest one. Because Kopli people are not interested of his capture, we can do nothing about it – dog knows our car by sound and hides every time we arrive. 

Asia selvä, enpä soita enää uudelleen tämän koiran nähdessäni.. Vasta myöhemmin tajusin, että minulla on tästä samasta koirasta kuvia jo parin vuoden takaa. Tämä on se koira, jota pelkäsimme. Koira ei selvästi ole ihmisistä kiinnostunut, eikä uhkaa ketään, mutta silti.. Turistien suosimaa Kulttuurikilometria pitkin kävelee muina miehinä ison puoleinen, nukkaantunut ja heikon näköinen koira, eikä kukaan a) pelästy kuoliaaksi b) päätä ottaa koiraa kiinni vaikka väkisin. Montakohan soittoa Varjupaik on vuosien varrella tästä koirasta saanut? Ja miten ihmeessä koira selviää omillaan vuodesta toiseen?

Tässä oli nyt vähän erilainen aihe viimeaikojen turistikohde- ja tapahtumapainotteisiin postauksiin. Millaisia postauksia sinä haluaisit lukea - mieluummin Tallinnan kohteita ja vinkkejä vai tavallista arkea? Tai molempia sekaisin? Jälkimmäinen olisi ehkä oma "ihanteeni".. Nämä kesän tapaukset muuten toimivat yhtenä sysäyksenä sille, että aloin tekemään vapaaehtoistyötä kissojen turvakodissa :) Siitä luultavasti pikapuolin vähän lisää!

Suutarilla Tallinnassa

Nyt itselleni oleelliseen arkipäiväiseen aiheeseen, nimittäin käyntiin suutarilla. Erityisesti aiemmin käytin koko ajan ohuita korkeita korkoja ja sen vuoksi suutarissa piti rampata jatkuvasti. Ohuissa koroissa korkolaput saattavat kestää niinkin lyhyen aikaa kuin kaksi viikkoa, jos yksiä kenkiä käyttää koko ajan. Korkolappujen laatu on siis aika kriittinen tekijä suutarin valinnassa.

Nyt seuraa vähän nolo paljastus: minun korkolapunkulutuksellani olen käynyt kolmen vuoden aikana suutarilla Virossa tasan kerran, ennen viime viikkoa siis. Sillä kerralla maksoin korkolapuista 5 euroa ja mietin, että mahtavaa mikä hintaero! Ne korkolaput pysyivät kiinni tasan kaksi kävelykertaa. Joten tosiaan, MAHTAVA hintaero, Tallinnan tappioksi. Kerta riitti ja kolmen vuoden ajan otin kenkiä mukaan Helsinkiin suutarille :P

Nykyään käytän paljon maltillisempia kenkiä, mutta osassa on kuitenkin kapeat korot, eli suutaria tarvitaan välillä edelleen. Tänä keväänä ajattelin ensimmäistä kertaa, että voisihan sitä ehkä antaa toisenkin mahdollisuuden Tallinnan suutareille. Lisäksi kuulin vinkin Stockmannin suutarin laadusta, ja sinne veinkin kaksi paria. En ole kävellyt kengillä vielä kertaakaan, joten jännityksellä odotan mitä tuleman pitää. Toivon ihan hurjasti, että korkolaput vastaavat odotuksia. En jaksaisi enää jatkaa korkolappurallia Suomeen.. :)

Tallinnan Stockalla korkolaput maksoivat 10 euroa pari, eli 5-6 euroa per pari vähemmän kuin Helsingin keskustassa. Kauheasti laatueroa helsinkiläiseen ei saa siis olla, tai korkolapputuristin elämäni jatkuu auttamatta.

Otan mielelläni vastaan vinkkejä hyvistä suutareista Tallinnassa, erityisesti jos jollakulla on kokemusta korkolapuista kapeissa koroissa. 10 euroa pari on tallinnalaisittain varmaankin vähän kallis, mutta kuten mainittu, laatu on tässä asiassa niin oleellinen, ettei edullisempi hinta saa tuntua oikeastaan yhtään laadussa. Muuten kesäkenkäni ovat suutarissa kolme kertaa viikossa.

PS. Tein reissun Stockalle mieheni kanssa, sillä hän vei pari pukuaan sinne pesulaan. Haluatteko tietää mitä puvun pesettäminen maksaa Tallinnassa? Hitusen vajaa 10 euroa per puku, ja mieheni on ollut tyytyväinen laatuun. Rasvatahratkin ovat lähteneet.

Päivä kanssani

Koitetaanpas tällaista juttua tähän väliin: millaisia päiviä minä täällä vietän? Varsinkin talviset arkipäivät ovat usein aika rutiininomaisia: aloitan työt (useimmiten vielä kotoa käsin) heti aamulla, jossain välissä ehkä luistelen, illalla venyttelen, luen ja menen nukkumaan. Luen tieteellistä tekstiä, kirjoitan ja teen matikan laskareita, välillä on virontuntia, seminaaria ja oman ohjaajan tapaamista, nyt myös opettamista yhden kurssin laskuharjoitusseminaarien muodossa. Eli ehkä ei sittenkään ihan niin seesteistä! Päiväksi valikoitui talvinen torstai viikko sitten, koska rikoin rutiinini käymällä Humanassa (kirpputoriketju) suoraan luistelusta keskellä päivää ;)

1. 07:00 Mieheni lähti jo aamulautalla Suomeen, joten minäkin nousen aikaisin. Teen tämän hetken jumitusaamupalani: raejuustoa, maustamatonta jogurttia, pikkuisen hunajaa ja kourallinen supermarjoja (goji, inka, mulperi). Kuka tiesi, että inka-marjat ovat kuivattuja ananaskirsikoita :)? 2. Fanni herää kanssani samaan aikaan ja tulee keittiön tasolle lämmittelemään takalistoaan. Tason alla on toinen keittiön lämmittimistä. 3. 07:15 Katson päivitykset Bloglovinista ja vähän aikaa taitoluistelua YouTubesta. 4. 07:50 Hätkähdän pakkasasteita, sillä lähden parin tunnin päästä luistelemaan. Tallinnan vanhempi jäähalli jäähtyy nopeasti kun ulkona kylmenee ja päinvastoin. Vaikea arvioida sen sisälämpötilaa, mutta sen verran pureva pakkanen hallissa on, että ihan tosissaan saa painaa jäätä pitkin ja silti meinaavat varpaat tippua.

1.-2. 08:00 Töihin! Kaksi tuntia papereita ja kirjoittamista sekä pari isoa mukia teetä. 3. 10:00 siistiytyminen ja urheiluvaatteet pikavauhtia päälle. 4. 10:30 kävelen/hölkkään Sõjamäen bussia odottamaan. On kirkas päivä ja tosiaankin kylmä.

1.-2. Bussissa. Kirja vauhdittaa muutenkin lyhyttä bussimatkaa mukavasti. Ja auttaa unohtamaan muun matkustajakunnan, joka koostuu aina osin alkoholi- ja/tai hygieniahaasteisista henkilöistä. 3. 11:00 Määränpääni Jeti-jäähalli. 4. Ensimmäinen pukukopissa, vaikka jäällä onkin jo meluisa koululaisryhmä.

1. 12:00 Jää koululaisryhmän jälkeen. Mieli lepää hiljaisuudessa, tosin varpaat särkevät jo sen verran, että takaisin pukukoppiin on mentävä vauhdilla. 2. Lounas: veteen sekoitettava proteiinipalautusjuoma. Harvoin syön näin köyhästi, mutta vauhdissa tällainen on näppärä. 3. 12:30 Taas bussissa. 4. Ulos bussista keskustorin pysäkillä, suuntana Humana.

1. Tornimäen korkeat talot vähän lähempää. 2.-4. Humana ja -50%! Humanalta on niin helppo löytää kivoja juttuja ja hinnat eivät päätä huimaa, sillä käyn aina vain europäivillä, jotka ovat muutaman viikon välein.

1.-2. n. 15:00 Takaisin kotiin. Vihreää teetä, granaattiomenaa ja matematiikkaa. Tällä kaavalla n. 19-20 saakka ja silti tuntikirjanpidosta jää uupumaan tunti-pari (pidän siis "työaikasaldoa", jotta saan seurattua työtuntejani. Kirjaan ylös ylityötunnit ja vapaita tunteja voin sitten ottaa saldosta :). 3. 20:00 Venyttelyä max. tunnin verran, lukemista ja nukkumaan. 4.  Kaikki tämä Fannin valvovan silmän alla.

Mu elu ei jää elamata

Takana on kokemustentäyteinen, kiireinen, hauska, väsyttävä ja samalla superrentouttava viikonloppu. Hyviä ravintoloita, hyvää ruokaa, vegaanimessut, kävelemistä, öistä Tallinnaa.. Tallinna tuli viikonlopun aikana taas vähän tutummaksi ja rakkaammaksi. Juttua viikonlopun kokemuksista ja kivoista paikoista on luvassa blogin puolella, kunhan ehdin käydä kuvat läpi ja istua alas kirjoittelemaan. Huomenna minulla on semma yhdeksään saakka illalla ja töitä on muutenkin aika paljon, sillä meille tulee vieraita taas ensi viikonloppuna.

Otsikko on Põhja-Tallinnan uudelta levyltä Maailm Meid Saadab. Pidän uusimmasta levystä tyylin muutoksesta huolimatta vähintään yhtä paljon kuin edellisestä. 

Odotus on loppunut, H&M on täällä

(Toivottavasti huomasitte otsikon sarkasmin :)). Älkää kuitenkaan verratko otsikkoa alimpaan kuvaan, tai sarkasmi katoaa :D Suunnilleen tuollaisella iskulauseella H&M-kuumetta muuten oikeastikin nostatellaan keskustan postitalon kyljessä, jonne avataan pian toinen liike Kristiine-keskuksen lisäksi.

Katsoimme tänään aamulla nettiuutisia. Ihan tarkoituksella, sillä tänään kello 11 avattiin Tallinnan ensimmäinen H&M:n myymälä Rocca al Maren kauppakeskuksessa. Aikamoinen määrä kansaa oli kuvattuna ovilla jo hyvissä ajoin, joku jopa nukkui siellä. Paikalla oli lehtikuvaajia ja punaiset matot oli rullattu pitkälle. Iltapäivällä lähdimme mekin katsomaan. Liikkeen edessä kuitenkin kiemurteli edelleen jono, jota vartijat pitivät ruodussa. Jonottaminen H&M:n liikkeeseen ei oikein tuntunut vaihtoehdolta, mutta yllättäen jono edessämme lähtikin vetämään. Pääsimme jononhäntien joukossa livahtamaan liikkeeseen ja sen jälkeen vartijat sulkivat taas sisäänkäynnin. Jonotussysteemi varmisti että liikkeessä mahtui katselemaan - miesten puolella pääsimme jopa heti kassalle. Myyjätkin olivat iloisella tuulella ja hymyileväisiä, vaikka heille oli selvästi kädet täynnä työtä. 

Meidän piti mennä vain katsomaan, mutta kuinka kävikään. Samanlaisen kassin kanssa lähdimme kuin katukuvan perusteella suuri osa tämän päivän kävijöistä. Eikä edes hävettänyt tungeksia liikkeeseen sen avaamispäivänä :D Kieltämättä liike oli laitettu hienoksi. Se oli tilava ja valikoima ihan hyvä - olisin löytänyt paljonkin ostettavaa. Ostin kuitenkin vain sukkahousut, mieheni mm. syksyisen duffelitakin.

Nyt meillä Tallinnassa on H&M, ensimmäinen kolmesta. Tavallaan sillä ei ole mitään merkitystä (ainakaan minulle, joka olen periaatteessa päättänyt ostaa vain käytettyjä vaatteita) ja toisaalta tällainen massarynnistys kertoo, että sillä kuitenkin on jotain väliä. Ehkä jollain tavalla jopa kansan itsetunnolle? Me olemme nyt tarpeeksi keskiluokkaisia, muotitietoisia, riittävän varakkaita kuluttamaan nopeasti vaihtuvia trendejä. Kuten naapurimme ja "suuri maailma". Mitä mieltä olette ajatuksesta? Voiko isojen kaikkialle tunkeutuneiden brändien rantautuminen uuteen maahan nostattaa kansan itsetuntoa? Mitä olette miettineet, kun Suomeen on tullut esim. Starbucks ja pian avautuva Burger King? Tuntuuko isojen brändien saapuminen pieneen Suomeen kivalta, vai lähinnä siltä, että pysykää poissa verenimijät?

Pikkuisen hyvää

Kävin tänään toisen tytön kanssa viemässä vaatteita naisten ja lasten turvakotiin Nõmmelle ja kirjoitan nyt tännekin tästä mahdollisuudesta. Käytetyille vaatteille ja tavaroille on tarvitsijoita, joille suoraan antaminen on mielestäni varsin varteenotettava vaihtoehto kierrätyskeskuksille. Tarvitsevia tahoja on helppo löytää. Vaatteita, tavaroita ja astioita tarvitaan esimerkiksi juuri turvakodeissa ja lastenkodeissa, vanhoja peittoa, tyynyjä, vilttejä sekä kissojen ja koirien tarvikkeita puolestaan ottavat vastaan lemmikkien turvapaikat.

Nõmmen turvakodissa asuu eri-ikäisiä naisia ja lapsia, pikkulapsista aikuisiin. Ystävällisen ja puheliaan emännän mukaan turvakotiin tullaan eri syistä: perheväkivalta ja vakava köyhyys tai suuret velat ovat näistä kärkisijoilla. Kodin yhteisessä keittiössä hääräili iloinen ja sporttinen 15-vuotias tyttö ja kieltämättä jäi sellainen tunne, että kivat ja siistit vaatteet ovat varmastikin tervetulleita.

Kotiin päästyäni vilkaisin erästä toista mahdollisuutta: mitä konkreettista voisin tehdä lemmikkien turvapaikan hyväksi, jotain muuta kuin satunnainen rahan lahjoittaminen. Ainakin koirien ulkoiluttajia tarvitaan jatkuvasti ja tuollaisessa liikunnallisessa hommassa yhdistyisivätkin kätevästi hupi ja hyöty. Jätän ajatuksen hautumaan, ehkäpä jonain päivänä.. Esimerkiksi sijaiskotina emme tällä hetkellä voisi toimia oman kissan takia.

Oletteko te muut antaneet tavaraa (tai omaa aikaanne) hyväntekeväisyyteen ja millaisille tahoille? Tai millaisille tahoille voisitte ajatella näitä antavanne :)?

Toukokuulta

Täällä taas! Pari viikkoa vierähti, etten edes avannut Bloggeria. Pieni tauko alkoi käytännön syistä, eli vaativasta JA tärkeästä tentistä. Lisäksi meillä oli vieraita keskellä tenttiin valmistautumista. Ylimääräisiä minuutteja ei pariin viikkoon vain ollut. Kuluva viikko onkin mennyt palautuessa normaaliin rytmiin ja lepäillessä harrastuksista ja blogista. Parina iltana on jopa ollut hetkittäinen mitähän sitä tekisi -tunne. "Mul on tyl-sääää..." niinkuin lapsena manguttiin :) Olen käynyt kirpputorilla ja siivonnut vaatekaappia. Menenkin itse kirppikselle myymään muutaman viikon päästä. Ajatus pienestä kielikylvystä hymyilyttää jo etukäteen, mutta eiköhän kirpputorisanaston kanssa pärjätä. Täytyy miettiä mahdollisia lyhyitä keskustelupätkiä ja vaikka kertailla oikeaoppisia ilmaisuja. Viime kerrasta myyjänä on niin kauan, että on tosi kiva mennä. Toivottavasti sää suosii!

Ennen tätä taukoa kävimme kylässä olleen velipuoleni kanssa raitiovaunukierroksella. Ajattelimmekin tehdä "julkisilla seikkailusta" yhden tämän kesän teemoista. Se on kiva tapa oppia uutta kaupungista edullisesti ja maanläheisestä näkökulmasta (viime kesänä me kiersimmekin jo lähes kaikki turistikohteet :P). Idea on siis matkustaa raitiovaunu-, trolli- ja bussilinjat päästä päähän yksi kerrallaan. Tämän urakan avasi raitiovaunulinja numero 4. Kyseisen reitin olen ajanut muissa merkeissä lähes päästä päähän aiemminkin, vain Lasnamäen puoleinen kärki oli käymättä. Mutta onhan yhdessä ihmettely ja käppäily hauskaa. Jää vain jollain pysäkillä pois, kävelee ja katselee, käy ostamassa vaikka jäätelön ja hyppää takaisin kyytiin :) Kuvat ovat tältä ensimmäiseltä kiskoturneelta.

Huomenna lähdemme taas (olipa nopea vuosi) Tarttoon Tartu Rattaralliin. Katsokaa huviksenne linkistä löytyvä traileri, nimittäin juuri tuollaista siellä on :D Pyöräily on minusta vähän koomisen näköistä - puhumattakaan niistä "vaippahousuista" - mutta siihenkin voi näemmä hurahtaa. Sydän tykyttää jo jännityksestä (äsken syömäni puolikas purkki Ben&Jerry'siä ei myöskään auttanut asiaa), eikä se ole pelkästään positiivista. Täytyy toivoa kivaa säätä ja keskittyä vain ottamaan rennosti. Minä pysyn edelleen katsomon puolella erään puolalaisen naisen kanssa, joka myös tulee paikalle jännittämään. Ajatuksena on mahdollisesti käydä yhdessä näyttelyssä, istua teellä ja nauttia alkavasta kesästä, todennäköisesti sateenvarjon kanssa. Tallinnassa on ollut tänään jo kolme ukkosta, aamulla yksi ja illalla kaksi. Aika ennenkuulumatonta.. :S

Onko täällä muita Rattarallin kävijöitä? Entä mitä muuten tykkäätte noista pienistä kuvista? Pitäisikö kuvien mieluummin olla tuon alimman kokoisia? Pieniä kuvia laittamalla saan tänne vähän enemmän materiaalia, sillä pieninä viitsin laittaa sellaisiakin mitä en välttämättä isoina laittaisi, eikä postaus tukkiudu kuvista.