Viroa kierrättäen

Ostin jokin aika sitten keskustan lähistön kierrätyskeskuksesta kirjan. Enkä mitä tahansa kirjaa, vaan ensimmäisen vironkielisen kirjani. Kirjaostos ei ollut suunnitteilla, mutta kierrätyskeskuksen pitkän kirjahyllyn edessä päätin spontaanisti siirtyä seuraavaan vaiheeseen kielen opiskelussa. Löysin ilokseni jopa kirjan, jonka olin ajatellut muutenkin lukea, nimittäin Suur Gatsbyn (Great Gatsby). Kyseinen kirja on vuodelta 1966, mutta näyttää lukemattomalta. Sivut ovat kellastuneet ja paperi hurjan ohutta; verrokkina Suomessa painetuissa vanhoissa kirjoissa paperi on usein melkein kartonkimaista. Leffaversio Great Gatsbysta tulee tänne toukokuussa ja tavoitteeni on ehtiä kirjassa mahdollisimman pitkälle sitä ennen. Kirja-leffayhdistelmät ovat hauskoja; minusta on mielenkiintoista nähdä miten (hyvä) kirja on tulkittu valkokankaalle. Viimeksi kirjoitin Anna Kareninasta.

Vanhat kirjat kierrätyskeskuksessa olivat kauniin tunnelmallisia ja voisin vaikka sisustaa niillä. Olisin mielelläni ostanutkin pinkan kirjoja vain niiden viehätyksen takia, mutta mieheni ja minun esteettiset näkemykset tällä kertaa (kuten yleensä) vähän poikkesivat toisistaan. Jos eläisin yksin, asuntoni muistuttaisi varmaan museota. Rakastan vanhoja tavaroita ja vanhaa aikaa henkiviä esineitä, mitä ne sitten kulloinkin ovat.

Uuskasutuskeskuksen suhteen olin rehellisesti sanottuna lievästi ennakkoluuloinen. Suomalaisessa vastineessa (Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus) ilmaistorillakin aarteita penkoneena epäilin tallinnalaisen version olevan vielä vähän "kierrätetympi". Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus (jolla on siis useampikin toimipaikka) on aika kahtiajakoinen; välillä tekee löytöjä, toisinaan taas puliukkoporukka on käynyt ilmaistorilla vaihtamassa vaatepartensa. Kyseinen kerta syöpyi nenän limakalvoille melko lähtemättömästi.

Kumihanskoja tai pyykkipoikaa nenään ei lopulta tosiaankaan tarvittu, eikä niitä olisi kyllä mukana ollutkaan. Kierrätyskeskus oli siistimpi kuin odotin ja löysin kirjan lisäksi muutakin. Astioita olisin huolinut kassillisen, mutta yhteiselämä tosiaan on kompromisseja ja astiatkin jäivät. Uudenveroisen Neuvostoliiton aikaisen "maatuskahenkisen" siivousmekon kuitenkin ostin. Se saa lähiaikoina uutta käyttöä hameena ja/tai kangaskassina. Ruusukuosi se vain osuu ja uppoaa vuodesta toiseen. 

Olen päässyt viron kielen kanssa askeleen eteenpäin myös puhumisen suhteen. Vaihdoimme parin luistelukaverini kanssa vähän aikaa sitten kielen englannista viroon. Päätin, että nyt riitti mukavuusalueella höpöttely, puhumaanhan oppii vain rohkeasti puhumalla. Ja keskusteluhan sujuu paikoitellen jopa yllättävän hyvin: minä kuuntelen sujuvasti ja muut antavat minulle vähän armoa ja aikaa, että saan asiani sanottua. On ihanaa huomata miten myönteisesti toiset suhtautuvat yrittämiseeni: haluavat ymmärtää, antavat sanoja ja korjaavat taivutuksia. Ja joka kerta opin lisää, mikä taas lisää motivaatiota. Olen tästä todella kiitollinen. Ehkä pelkäsin, että jäisin yksin jos alkaisin sönköttämään, mutta turha pelkohan se onneksi oli :) Kun samalla käy läpi sanastoa ja kielioppia, tuttuja sanoja ja taivutuksia puheen seasta alkaa löytymään ja vähitellen niitä saa myös käyttöön. Käyn samalla myös säännöllisen epäsäännöllisesti viron tunneilla.

Ilmoittauduinkin eilen suunnitelmieni mukaisesti toukokuun alun A2 -tason kielikokeeseen. Se on matalin taso, sillä en tosiaan oikein edes tiedä tämänhetkistä tasoani. Voi olla, että puheessa olen A2 -tasolla, lukemisessa ja kirjoittamisessa mielestäni jo vaativammalla. Jos tuntuu, että koe menee helposti, syksyllä voin suorittaa B1 -tason. Siihen mennessä on toivottavasti puhuminenkin vähän sujuvampaa. Kokeen läpäistyään täällä saa hakea oppitunteihin laittamansa rahan takaisin. Se ainakin periaatteessa motivoi hakeutumaan opetuksen pariin ja antaa muutenkin myönteisen mielikuvan: olisi kiva, että oppisitte. (Mikä toisaalta on myös vaatimus esimerkiksi Viron kansallisuuden saamiseksi). 

Mikä teidän muiden reseptinne uuden kielen oppimiseen on? Löytyykö muita viron kielen opettelijoita? Entä oletteko käyneet Tallinnassa kirppareilla tai kierrätyskeskuksissa? Vinkit ja kokemukset tulisivat tarpeeseen. Yksi asia mitä todella Suomesta kaipaan, on kunnollinen kirpputori. Paikalliset Humanat ovat vähän liikaa Uffin kaltaisia, niistä löytää kyllä kivoja vaatteita, muttei kuitenkaan tee varsinaisia löytöjä. Ne ovat liian suosittuja ja läpikoluttuja ;)

Kõlblik kuni..

..eli pieni tarina viimeisestä käyttöpäivästä. Mieheni toi kaupasta paketin valkoisia papuja - seuraavana aamuna huomasin päiväyksen heittävän yli viikolla. Hyvännäköisiä papuja, iso pakkaus, suoraan roskiin. Kyllä harmitti, ja mietitytti. Tein sen, minkä normaalisti tekee puolestani kauppa; hävitin vanhentuneen ruuan. Olin vastakkain sen tosiasian kanssa, että kaupat tekevät tätä normaalisti luultavasti todella paljon, vaikkei se tavalliselle kuluttajalle näykään.

Piipahdin viime viikolla Helsingissä käydessäni Kampin K-kaupassa, missä hedelmä- ja vihannespuolen hyllyt pidetään usein vähän liian täysinä, yltäkylläisinä kukkuroina. Tuotteen ottaminen vaatii välillä tasapainottelua, ettei käynnistäisi lumipalloefektiä. Eräs nainen saikin tällä kertaa pienoisen tomaattivyöryn aikaan ja kysyi surkeana, että mitä näille nyt tapahtuu? Myyjä sanoi silmää räpäyttämättä, että ne menevät suoraan roskiin.

Tapaukset saivat miettimään kuinka paljon kaupoista lopulta menee vanhentuvaa tai esimerkiksi lievästi kolhiintunutta ruokaa roskiin. Kun kaupan hyllyt loistavat punaposkisia omenoita, mistä tietää missä tuoteryhmässä eniten roskiinjoutujia kulloinkin on? Pystyykö kuluttaja vaikuttamaan asiaan mitenkään? Kuten niin monessa muussakin asiassa, on kai helppo elää kuplassa: kun näemme kaupassa vain tuoretta tavaraa, emme oikein edes tiedä mitä kulisseissa tapahtuu. Voisin kuvitella, että kauppojen "jämäsuhde" myös vaihtelee maittain.

Tuntuu, että suomalaisen kuluttajan kynnys on erityisen matala. Meidät on totutettu "hyvään": lähestyvä päiväys jättää tuotteet hyllyyn, kaupat ovat tarjonneet tavaraa ilmaisiksi vanhentuneen tuotteen löytäjälle, lattialle tipahtanut tomaatti menee roskiin.. Meidät on opetettu ajattelemaan, että ruuan pitää näyttää tietyltä, virheettömältä. Eikä varmasti tarvitse kauaa miettiä kenen etua tämä palvelee. Täällä Tallinnassa päiväysten venyttäminen on selvästi yleisempää ja pieni kolhu ei ole keneltäkään pois. Eilen ostetuista omenoista yksi oli luultavasti kierinyt pitkin lattioita: päältä punainen, sisältä yksi suuri hötöinen mustelma. Mieheni jätti samalla reissulla kookoksen ostamatta, kun epäili sen olevan samaa erää kuin edelliset kaksi, jotka päätyivät homehtuneina suoraan roskikseen. Saman päivän päiväyksellä tuotteita löytää helposti, ilman alennuksia tosin. Ja tavallaan onkin ihan hyvä, että kuluttaja joutuu sen tosiseikan eteen, että hyvää ruokaa menee kaupoista roskiin. Tuotteet eivät säily tuoreina ja houkuttelevan näköisinä ikuisesti. Eikä kolhu automaattisesti tarkoita, että tuote on pilalla. Mietin, eikö hintoja voisi porrastaa hedelmäpuolellakin, esimerkiksi pussittaa lievästi kolahtaneet ja myydä ne edullisemmin?

Kaupan tehtävä on tietysti tarkkailla menekkiä ja säätää tilaukset sen mukaisesti, mutta luonnollisesti on mahdotonta tietää kulloinenkin tarkka määrä. Liian vähällä tilaamisella riskeerataan ei oo:n myyminen, mikä Suomessa nostaa suuren haloon, täällä pienemmän - tai ainakin sitä tapahtuu usein, eikä kukaan tunnu hermoilevan aiheesta. On mielenkiintoista huomata, että tässäkin tapauksessa piti tulla toiseen maahan kunnolla ymmärtämään, että kauppojen totuus on jollain tapaa "retusoitu" versio todellisuudesta. Nopealla googlauksella selvisi, että aihe on myös puhuttanut paljon. Ruuan haaskaaminen harmittaa, joten vähin mitä voin tehdä on jatkaa samalla linjalla kuin tähän mennessäkin: kaikki syödään, mitä kaupasta tuodaan. Paitsi selvästi vanhentuneet, en minäkään halua pilaantunutta ostaa - vaikka lattialle pudonneen tomaatin voisinkin.