Minun vuoteni pyörähti käyntiin aika mielenkiintoisissa merkeissä. Kuten olen täällä aiemmin kertonut, aloitin vapaaehtoistyön viime syyskuussa Pesaleidja-nimiselle järjestölle, joka työskentelee kodittomien kissojen parissa. Koko syksyn tein järjestölle tasaisesti jonkin verran hommia: hoidin kissoja kissatalolla, esittelin kissataloa vieraille, otin ensimmäisen kummikissani, kävin järjestön mukana messuilla, saattelin ensimmäisen kissani omatoimisesti uuteen kotiin kaikkine paperihommineen ja tein käännöksiä, ylläpidin suomenkielistä Facebook-sivuamme, sekä englanninkielistä Instagram-tiliämme.
Vuodenvaihteessa rooliini tuli kertaheitolla uusia ulottuvuuksia, kun sain yhteydenoton Tallinnassa asuvalta suomalaisnaiselta, Helenalta, joka oli jo keväästä saakka ollut huolissaan Rotermannin hylätyissä tehdasrakennuksissa elävistä kissoista. Helena oli kunnioitettavalla sitkeydellä pommittanut eri järjestöjä koko syksyn ja muutama kissa romahtamisvaarassa olevista rakennuksista olikin jo napattu. Jäljellä oli kuitenkin vielä kolme kissaa, joiden suhteen Rotermannin projekti tuntui jämähtäneen - kukaan ei oikein enää laittanut tikkua ristiin näiden kissojen eteen. Jäljelle jääneet kissat olivat vaikeimpia kiinnipyydettäviä ja kissoilla oli myös säännöllisiä ruokkijoita. Yksi kissoista oli kuitenkin silminnähtävästi huonokuntoinen. Helenaa huolestutti erityisesti tämä projektinimellä "Rotermannin sairas" kulkeva kissa, joka oli likainen ja jolla oli vaikeuksia syödä. Lupasin Helenalle yrittää etsiä sairaalle kissalle järjestömme kautta väliaikaisen sijaiskodin sekä muut tarvittavat taustaresurssit (klinikkakäyntien rahoitus, sijaiskotiin annettavat tarvikkeet ja myöhemmin paikka kissatalossamme) ja sen jälkeen tulla hänen avukseen kissaa pyydystämään.
Tästä jutusta tulee varmasti pitkä ja jaan sen takia tämän useampaan osaan. Kerron tässä tekstissä lähinnä projektin aloituksesta, ensimmäisestä kiinnisaamastamme kissasta ja ihan vain ajatuksista projektin tiimoilta. Kaikki kuvat ovat tabletilla enemmän tai vähemmän vauhdissa räpsäistyjä tilannekuvia, varsinaiseen valokuvaukseen ei tämän projektin yhteydessä jäänyt aikaa.
Kissojen "koti", Rotermannin hylätyt rakennukset, joiden sisälle emme päässeet. Rakennukset ovat sisältä täysin romahtaneet, täynnä sekalaista jätettä, luultavasti olleet joskus kodittomien ihmisten asuttamia. Laudanraoista näkyy muun jätteen keskellä patjoja, joiden päällä kissatkin nukkuivat. Haju oli myös merkittävä. Selvästi tuleva olohuoneemme reilun viikon ajaksi :D
Romahtamisvaara, ei läpikulkua. Rakennuksissa on kissojen omia kulkureittejä, joista ne aina välillä tulivat ulkomaailmaan muun muassa ruokaa etsimään.
Jos haluat ajatella, että katukissojen pyydystäminen on "pelastamista", jonka jälkeen kiitollisena kehräävä kissa elää oman ihmisensä kanssa onnellisena elämänsä loppuun saakka, sinun ei ehkä kannata jatkaa tästä eteenpäin.. En nimittäin voi edes ajatella kaunistelevani tätä tekstiä. Tämä oli minun ensimmäinen "pyyntikeikkani" ja siksi varmasti yksi opettavimmista ja nöyrryttävimmistä mitä minulla ikinä tulee olemaan. Myös minussa eli ripaus tuota yllä mainittua ajattelua. Totuus tästä työstä on kuitenkin aika raadollinen ja onnellisten loppujen eteen joutuu todella taistelemaan. Kerran katukissa, aina katukissa. Ainut tapa, jolla me voimme todella oikeasti vaikuttaa tähän katastrofaaliseen ongelmaan, on pitää huoli siitä ettei uusia kissoja hylätä, eikä lisää kissoja synny kaduille.
Kissoilla oli säännöllisiä ruokkijoita. Sairaan kissan oli kuitenkin vaikea syödä raksuja ja se etsi muiden tavoin ruokaa myös ravintoloiden roskiksista.
Olimme Helenan kanssa ensimmäistä kertaa katukissojen parissa siellä mistä koko tarina saa alkunsa, kadulla. Molemmat vähän naiiveina ajatellen, ettei nyt parin kissan kiinniottaminen voi niin kovin ihmeellinen operaatio olla. Järjestön tuki takana, auttavien ihmisten ympäröimänä. Onneksi en tiennyt mitä tulevat viikot toisivat tullessaan, olisin nimittäin joutunut miettimään kaksi kertaa osallistumistani. Nämä raskaat, mutta opettavat viikot, jotka avasivat eteeni aivan uuden maailman (Helena varmasti allekirjoittaa) olisivat jääneet kokematta. Pois olisivat jääneet kyynelet, stressi, huoli ja pelko, mutta niin myös monet upeat ihmiset joihin olen lyhyessä ajassa tutustunut, rankkaa työtä tekevät ihmiset, joiden loputon energia ja pyyteettömyys valaisee heidän ympäristönsä. Olisi jäänyt näkemättä mielenkiintoiset paikat joihin ei muuten olisi mitään asiaa, jäänyt ymmärtämättä mitä todella tarkoittaa työskennellä katukissojen parissa, ei vain käydä kissatalolla, jonne joku muu on jo kissan pyytänyt ja sitä seuraavan likaisen työn tehnyt. Jäänyt tutustumatta näihin neljään todella erilaiseen kissaan, joiden elämiin ja ongelmiin me Helenan kanssa suinpäin syöksyimme. Yhtäkään päivää ei mene, etten ajattelisi mitä näille kissoille tällä hetkellä kuuluu. Jokaisella on vielä ratkaisemattomia ongelmia, ratkaisematon tulevaisuus. Askel kerrallaan me yritämme taata, että siitä tulee hyvä ja elämisen arvoinen.
Ensimmäisenä päivänä saimme avuksemme erään naisen, joka on tehnyt työtä katukissojen parissa jo kymmenisen vuotta. En edes tiennyt miten järjestömme kissanloukku toimii! Heti ensimmäisen puolen tunnin aikana loukkuun meni yksi Rotermannin kissoista, upea hyväkuntoisen näköinen uros. Olimme aivan täpinöissämme jännityksestä, innosta ja siitä kuinka helpolta koko projekti silloin vaikutti. Kyseessä ei ollut haluamamme sairas kissa, mutta tällöin jo tiesimme tyhjentävämme Rotermannin rakennukset kissoista loppuun saakka. Kun lähestyimme häkkiä, kissa sai täydellisen paniikkikohtauksen, pyöri kuin tornado häkissä ja repi reunoja yrittäen löytää tai tehdä itselleen ulospääsyn. Paksut hanskat tulivat tarpeeseen! Vedimme nopeasti jätesäkin häkin päälle ja nostimme häkin autoon. Tässä kohtaa mahan pohjassa muljahteli jo inhottava tunne: kissa ei todellakaan ajatellut tulevansa pelastetuksi. Se pelkäsi henkensä edestä ja oli valmis taistelemaan loppuun saakka.
Loukku toiminnassa. Pussiruoka riitti houkuttelemaan kissan loukkuun ensimmäisen puolen tunnin aikana. Muiden kanssa homma ei sitten mennytkään enää yhtä helposti. Nyt muuten vasta huomaan miten hämmentävän vihreää oli tammikuun alussa..
Ehdimme juoda kupposet kuumaa ja sinä aikana kissa oli kävellyt loukkuun. Helenan miehen moottoripyörähanskoille oli käyttöä ;)
Kaikki me varmasti tiedämme, että maailma osaa olla myös aika lohduton paikka. Katukissatilanne on sen yksi ilmentymä. Kissat, joiden ohi ihminen toisensa jälkeen kävelee, jotka kärsivät jokainen olemassaolonsa hetki: kylmästä, sairauksista, nälästä.. Moni ei selviä kauaa kadulla. Elämä kadulla saa parivuotiaan kissan näyttämään monta kertaa vanhemmalta. Hampaat mätenevät juuria myöten suuhun, sisä- ja ulkoloiset nakertavat, pakkanen ja sairaudet tekevät nopeasti lopun monista, vakaviakaan vammoja ei kukaan hoida, pennut kuolevat pian syntymänsä jälkeen emon vierelle, kaikki luottamus maailmaan ja ihmiseen on mennyt, jokainen solu huutaa pakokauhua lopulta kiinnijäädessä. Jokainen neljästä kiinni saamastamme kissasta nuupahti nopeasti kiinnijäämisen jälkeen lähes tajuttomaan tilaan, kuolemanpelko ja adrenaliinin voimalla tappeleminen vievät kaikki voimat.
Me haluamme jokaiselle kissalle hyvää, mutta sanojen puuttuessa se on näytettävä katukissoille vuosien aikana rauhallisena, pitkäjänteisenä läsnäolona uudelleen ja uudelleen, kunnes kissan aivoissa tapahtuu muutoksia ja kissa oppii luottamaan edes vähän. Suurin osa aikuisista katukissoista ei opi koskaan luottamaan täysin ihmiseen, ei ainakaan niinkuin tavallinen kotikissa. Suurin osa (ellei tietyllä aikavälillä kaikki) oppivat kyllä elämään ihmisen kanssa, mutta se vaatii ihmiseltä aikaa, ymmärrystä tämänkaltaisia kissoja kohtaan, halua toistaa samat asiat takapakeista huolimatta uudelleen ja uudelleen, ja todella haluta auttaa kissaa huonoinakin hetkinä. Onneksi löytyy ihmisiä, jotka haluavat työskennellä nimenomaan tällaisten kissojen kanssa ja ymmärtävät niiden erityistarpeet. Kissat ovat monta kertaa ulkoisesti kauniita, normaaleja kissoja, joiden erityistarpeet liittyvät nimenomaan psyykkiseen puoleen.
Häkin nopea peittäminen rauhoittaa tilannetta merkittävästi. Käytännön vinkkinä villieläinjahtiin aikoville ;)
Kokemattomina veimme juuri kiinni saamamme kissan suoraan klinikalle, jossa meille sanottiin, että ihan kauheasti kissalle ei voida mitään tehdä, ellei sen henki juuri nyt ole vaarassa. Kissan täytyisi rauhoittua edes vähän ennen. Kissa laskettiin kuitenkin loukusta ulos pintapuoliseen tarkastukseen. Välittömästi se yritti ponnistaa maan kiertoradalle, juoksi seiniä pitkin ja yritti hypätä katonarajassa olevasta ikkunasta ulos. Lasi tuli vastaan. Selvisi, että kissa on ulkoisesti siistin näköinen leikkaamaton uros. Kissa tappeli henkensä edestä ja se saatiin vaivoin takaisin häkkiin. Häkissä kissa hengitti raskaasti huohottaen, sen suusta tuli verta ja silmät katsoivat tyhjyyteen. En oikein tiennyt mitä ajatella - miten tämä voi olla auttamista? Saimme kissan saman illan aikana lyhytaikaiseen sijaiskotiin rauhalliselle ihmiselle, jolla on kokemusta villikissoista entuudestaan ja ymmärtää niiden erityistarpeet. Kissa joutuu luonnollisesti alkuun elämään (vähän suuremmassa) häkissä, koska se on kastroimaton, rokottamaton ja sen on helpoin rauhoittua ja tottua uuteen tilanteeseen peitetyssä häkissä vähintään muutama päivä. Lisäksi kissaa on helpompi tarkkailla: syökö se, käykö vessassa. Onneksi siisteinä eläiminä kissoille hiekkalaatikon käyttö on aika luonnollista, moni hoksaa sen nopeasti, vaikkei se olekaan entuudestaan tuttua. Lisäksi matojen munien leviäminen estetään häkin avulla ennen kuin matolääkkeet ovat vaikuttaneet.
Ensimmäistä kertaa ihminen näin lähellä. Kissa ei pakokauhustaan huolimatta ollut hyökkäävä. Klinikalle on todella kokenut ja rohkea villikissojen käsittelijä, joka vain meni ja lähestyi kissaa. Kokenut ihminen osaa myös lukea kissaa jonkin verran ja nähdä miten se tulee käyttäytymään äärimmäisen stressin alaisena.
Ikkunasta ulos lähdössä. Purkit ja putelit saivat kyytiä.
Ulkoa pyydetyille kissoille täytyy olla väliaikaiset sijoituspaikat olemassa ennen niiden kiinnipyytämistä, muuten kissalle ei kerta kaikkiaan ole paikkaa. Me emme voi vakavien tarttuvien sairauksien takia ottaa kissoja suoraan kadulta kissataloon, joten kissa tarvitsee paikan vähintään kunnes se saadaan rokotettua. Prosessi kokonaisuudessaan ottaa vähintään 20 päivää, todellisuudessa vähintään reilun kuukauden. Kissaa täytyy madottaa kunnes se on puhdas madoista ja rokotuksen jälkeen odottaa vielä 10 päivää, että rokotus on voimassa. Kissa on hyvä myös leikata, jottei se joudu elämään häkissä kissatalossa ja muiden terveysongelmien hoitoon täytyy myös varata aikaa. Klinikkakäyntejä tulee useita ja sijaiskoteja on oltava valmis auttamaan ongelmatilanteissa, joita helposti tulee.
Tämän uroksen kanssa on kaikki sujunut tähän mennessä hyvin. Kissa kastroitiin tällä viikolla ja se parantelee itseään edelleen sijaiskodissaan, joka näillä näkymin saattaa jäädä sille myös pysyväksi kodiksi. Kissalta poistettiin leikkauksen yhteydessä hammas ja jatkossa täytyy poistaa myös rutkasti hammaskiveä tai muutkin hampaat ovat vaarassa. Kissa täytyy myös rokottaa parin viikon kuluttua.
Tarina jatkui, ja jatkuu, kuitenkin vielä muiden kissojen parissa ja muuttui tästä vain intensiivisemmäksi. Jatkan kertomusta toisessa postauksessa. Kiva, jos pääsit loppuun saakka. Kuulisin mielelläni millaisia ajatuksia tämä teksti herätti. :)
