Lähellä Tallinnan keskustaa, Tallinnan lahden rannalla, sijaitsee 1800-luvulla kaupungin puolustustarpeisiin rakennettu Patarein aavemainen merilinnoitus. Sen tiloissa toimi vuoteen 2005 saakka kaupungin keskusvankila ja vankiloiden keskussairaala. Pian tämän jälkeen tila avattiin Mänguväljakun säätiön toimesta alkuperäiskunnossaan yleisölle vankilamuseona, jona se on toiminut viimeiset kymmenisen kesäkautta. Tänä syksynä linnoituksen vaiherikas ja synkkä historia on jälleen käänteen edessä, sillä museo suljetaan yleisöltä linnoituksen jatkuvan rapistumisen aiheuttamien turvallisuuspuutteiden vuoksi.
Tämä teksti esittelee Patarein merilinnoituksen synkkää ja poliittisesti latautunutta historiaa erityisesti entisen keskusvankilan näkökulmasta. Juttu alkaa merilinnoituksen varhaisimmasta historiasta ja etenee kohti nykypäivää. Kuvat ovat vankilamuseon tiloista vuosien 2013-2016 välilltä.
Merilinnoituksen ja keskusvankilan historiaa
1800-luvulla Viro oli Venäjän tsaarinvallan alaisena. Vuosisadan alkupuolella Nikolai I antoi käskyn rakentaa Tallinnan lahden rantaan merilinnoitus sataman puolustamiseksi. Kompleksi valmistui vuonna 1840, mutta siirrettiin jo 1860-luvun lopussa kasarmikäyttöön sen sotateknisen vanhanaikaisuuden paljastuttua Krimin sodan myötä. Vuosikymmeniä myöhemmin ensimmäinen maailmansota toi Virolle itsenäisyyden, mutta myös huutavan vankilapulan ja Patarei muunnettiin Tallinnaa palvelevaksi keskusvankilaksi vuonna 1920. Linnoituksen kaksimetriset seinät takasivat sen soveltuvuuden vankien säilömiseen, vaikkei linnoitus muuten sopinutkaan asumiskäyttöön. Siinä ilmeni myöhemmin suuria puutteita, jotka johtivat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kritiikkiin ja vankilan lopulliseen sulkemiseen 2000-luvun alussa.
Vuonna 1940 Virossa alkoi jälleen miehittäjävaltojen kausi, jonka aikana Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto hallitsivat myös Patareita. Ennen Neuvostoliiton kaatumista 1990-luvun alussa linnoituksen seinien sisällä ehti istua miehiä ja naisia pikkurikollisista poliittisiin vankeihin ja sen tiloissa suoritettiin myös teloituksia ampumalla ja hirttämällä. Natsi-Saksan miehityksen aikaan Patareissa surmattiin mahdollisesti jopa satoja Ranskan juutalaisia, joiden kohtaloa kunnioittaa nykyään muistomerkki Konvoi 73 (Saattue 73) linnoituksen alueella. Viimeinen teloitus suoritettiin Patareissa vuonna 1991, mutta muuten vuosikymmenien aikana teloitettujen vankien tarkkaa lukumäärää ei tunneta.
Tarvittavien varojen puutteen vuoksi vankilan tilat kursittiin kasaan käyttäen jopa vanhoja sukellusveneiden ovia. Huollon puute johti vähitellen tilojen rapistumiseen ja vaarallisuuteen. Vankila suljettiin lopullisesti vuonna 2002, mutta sen sairaalaosasto jatkoi vankiloiden keskussairaalana aina vuoteen 2005 saakka, jolloin myös se suljettiin tilojen merkittävien puutteiden vuoksi. Sairaalassa ja sen osastoilla hoidettiin muun muassa tuberkuloosista ja AIDS:ista kärsiviä potilaita. Myös narkomania ja mielisairaudet vaivasivat vankeja.
Vanhojen vankikertomusten mukaan elämä muurien sisällä oli epäinhimillistä ja monin paikoin ihmisoikeuksien vastaista. Tilat olivat kylmät, kosteat, ahtaat ja törkyiset. Vankien kohtelu oli tunteetonta ja ruoka oli lähes syömäkelvotonta muun muassa pilaantuneiden raaka-aineiden vuoksi. Allaolevista vironkielisistä lähteistä löytyy muutama vankilakertomus, joita en kuitenkaan suosittele herkimmille. Järkyttävien vankitarinoiden lisäksi Patarein historiaan kuuluu myös huimia ja nerokkaita pakenemiskertomuksia.
Museon aikakausi
Pian keskusvankilan ja sen sairaalaosaston lopullisen sulkemisen jälkeen tila avattiin yleisölle ja se aloitti toimintansa museona Mänguväljakun säätiön alaisena. Termi museo on tässä tapauksessa kuitenkin hiukan harhaanjohtava, sillä yli 80 vuotta toiminut keskusvankila jäi sulkemisensa myötä niille sijoilleen, eikä sitä missään vaiheessa erityisesti muokattu museoksi. Käytännössä se jähmettyi ajassa vuoteen 2005, sillä mitään ei palattu enää muuttamaan tai siistimään. Museon seiniltä ei löydy tietoiskuja ja näytteillepanon virkaa toimittavat tiloista edelleen löytyvä alkuperäinen laitteisto ja irtaimisto, kuten lääkepullot, täytetyt lomakkeet, elektroniikka ja vankien tavarat. Osa vankilan tiloista on pahan rapistumisen ja mahdollisten terveysuhkien takia suljettuina, mutta osaan pääsee täysin vapaasti. Erityisen pysäyttävää nähtävää museossa ovat sellit, koruton hirttohuone ja kauhuelokuvan lavasteita muistuttava sairaalaosasto laitteistoineen. Sisäpihalla voi kiivetä notkuvat tikkaat vankien ulkoilualueen vartiotorniin.
Museossa liikutaan käytännössä omalla vastuulla. Osa tiloista on säkkipimeitä, joten mukana kannattaa olla taskulamppu. Lattian ja portaiden kunto vaihtelee ja lattioilla on rojua, likaa, lasia ja särkynyttä rakennusmateriaalia. Vuonna 2005 tiloista löytyi vaarallinen homesieni ja museo oli jonkin aikaa suljettuna. Myös tänä päivänä ilma on raskas ja tunkkainen ja kaiken kaikkiaan museo ei sovellu liikuntarajoitteisille, helposti hengitystieoireita saaville tai kaikista herkimmille. Suuressa osassa tiloista on kuitenkin helppo liikkua ja valaistus riittää hyvin. Kokemus on parhaimmillaan pysäyttävä ja kenties innostaa tutustumaan tarkemmin Patarein edustamaan historiaan.
Linnoituksen nykytilanne ja tulevaisuus
Valtio on yrittänyt myydä Patarein merilinnoitusta vuosia, mutta kauppoja ei ole tehty. Museon ovet suljetaan yleisöltä tämän vuoden syyskuun viimeisenä päivänä, kun valtiollinen RKAS lopettaa sopimuksensa sitä pyörittävän Mänguväljakun säätiön kanssa. Sopimuksen lopettamisen syyksi on ilmoitettu, ettei viimeiset kymmenen vuotta vierailijoille avoinna olleen Patarein turvallisuutta voida enää taata. Ankara ilmasto, huollon puute ja ilkivalta ovat tehneet tehtävänsä ja linnoitus on vain jatkanut rapistumistaan.
Patarein merilinnoitus sijaitsee kovaa vauhtia muuttuvassa kaupunginosassa tunnetun Kulttuurikilometrin varrella. Sen varalle on esitetty monenlaisia suunnitelmia alkaen kompleksin muuntamisesta asuintiloiksi ja päätyen sen kunnostamiseen “ihan oikeaksi” museoksi ja muistomerkiksi. Luultavasti näemme joka tapauksessa jo lähitulevaisuudessa miltä seuraava ajanjakso merilinnoituksen historiassa tulee näyttämään.
Europa Nostra on listannut Patarein linnoituksen Euroopan seitsemän uhatuimman kulttuuriperintökohteen joukkoon. Sillä on tärkeä tehtävä Neuvostoliiton, Natsi-Saksan ja Viron lähihistorian vaiettujen tarinoiden kertojana, joten museon sulkeminen on menetys.
Patarei on nyt lopullisesti (?) suljettu, mutta sivut löytyvät edelleen osoitteesta
http://patarei.org/en/ ja luultavasti päivittyvät sitä mukaan kun tietoa museon tulevaisuudesta tulee saataville. Loppuun todettakoon, että merilinnoitus ja vankilamuseo ovat yleisesti tunnettuja Patarein linnoituksena tai vain Patareina, mutta virallisesti kyseessä on Kalaranna fort (Kalarannan linnoitus).
Jutussa käytettyjä lähteitä
Linnoituksen ja keskussairaalan historiasta yleisesti:
Tilojen puutteista ja ihmisoikeustuomioistuimen huomautus
Holokausti Virossa
Kertomuksia muurien sisältä (ei herkimmille)
Patarein sulkemisesta
Tämä juttu ilmestyi Nörttityttöjen blogissa (www.geekgirls.fi), täällä. Jos olet seurannut Patarein museon tulevaisuudesta käytävää keskustelua, mikä sinusta olisi paras ratkaisu linnoitukselle ja museolle jatkoa ajatellen?
