Kesäinen Viljandi

Kävimme jo aiemmin kesällä vieraidemme kanssa päiväreissulla Viljandissa. Ihastuimme kaikki tähän pieneen, vanhaan (alueella on ollut asutusta jopa viikinkiajalla) ja moninaiseen kaupunkiin, joka sijaitsee vain reilun parin tunnin bussi- tai junamatkan päässä Tallinnasta. Emme oikein tienneet mitä odottaa Viljandilta, mutta se osoittautui ehdottomasti käymisen arvoiseksi.

Tällä kertaa menomatka taittui bussilla ja paluumatka junalla. Bussimatkustamiseen kannattaa muuten varautua ennalta: meidän torstainen aamubussimme tuli täyteen. Ostimme liput itse asiassa vasta juuri ennen lähtöä alla näkyvästä kätevästä itsepalveluautomaatista bussiasemalta. Olimme ajatelleet, ettei arkiaamun bussi Viljandiin tulisi täyteen, mutta väärässä olimme ja tämä automaatti varmisti meille paikat.

Matka oli rattoisa, mutta esimerkiksi vessaa bussista ei löytynyt. Veden juomista kannattaa siis säännöstellä tai muuten voi tulla vähän pidemmät kaksi ja puoli tuntia :) Pysähdyksetkin olivat maksimissaan kolmen minuutin mittaisia.

Perillä Viljandissa suuntasimme heti alkuun torille, joka muistutti paljon tallinnalaisia serkkujaan. Myynnissä oli kasviksia, marjoja, vaatteita ja kenkiä. Puitteet olivat täälläkin vähän nuhjuiset, mutta itse myyntituotteet raikkaita.

Torin jälkeen lähdimme kulkemaan ihan vain minne nenä näytti. Pistäydyimme vanhassakaupungissa, josta löytyi puutaloja ja myös hylättyjä rakennuksia, kuten alla oleva korusteellinen talo. Virossa on surullisen paljon todella kauniita taloja ja rakennuksia heitteillä. Syitä on paljon, mutta säälin tunnetta ne silti aiheuttavat.

Lounaan söimme Kohvik Fellinissä, joka löytyy Viron 50 parasta ravintolaa -listalta. Tykkäsimme paikasta kovasti: annokset olivat herkullisia ja sisustus kauniin tunnelmallinen. Fellinistä tuli etäisesti mieleen Haapsalun Müüriääre, josta pidimme myös paljon. Minä tilasin alla näkyvän tilajuusto-tomaattiorsoton. Trendikkäitä terveys- ja lähiruokavaikutteita oli nähtävillä tässäkin paikassa.

Lounaan jälkeen lähdimme kiertelemään keskiaikaisen ritarilinnoituksen raunioille, missä olikin paljon mielenkiintoista nähtävää ja myös hyviä poseerauspaikkoja! :) Sotien takia linnoituksesta ei ole kuin seiniä jäljellä, mutta alue on laajahko ja kiertelemisen arvoinen. Raunioiden takaa löytyy myös kaunis 1900-luvun alkupuolelta peräisin oleva riippusilta.

Saimme tunnit kulumaan varsin vauhdikkaasti ihan vain kiertelemällä. Vielä ennen junalle suuntaamista kävimme toisen maailmansodan aikaan perustetulla saksalaisten sotilaiden haustausmaalla. Hautausmaa kärsi neuvostoliiton aikana, mutta se kunnostettiin uuteen uskoon heti 90-luvun alussa. Paikalle on haudattu lähes 700 sotilasta.

Junamatka Viljandista Tallinnaan kesti reilut kaksi tuntia. Juna oli varsin moderni ja matkan hintakin oli bussia edullisempi. Juna-aikataulut kannattaa myös tarkistaa etukäteen. 

Loppuun vielä Viljandi pähkinänkuoressa:

Kohde: Viljandi

Sijainti: eteläinen Keski-Viro, noin 160 kilometria Tallinnasta

Asukasluku: noin 18 000

Nähtävyyksiä: vanhakaupunki, raatihuone, vanha vesitorni, ulkotori, ritarilinnoituksen rauniot, vanhat kirkot, saksalaisten sotilaiden hautausmaa, heinäkuiset kansanmusiikkifestivaalit, ritarilinnoituksen raunioiden takana sijaitseva riippusilta.. Nähtävää on paljon ja keskustan matkailutoimistosta saa halutessaan nähtävyyskartan.

Missä syödä: voin suositella Kohvik Fellinia, mutta muitakin ruokapaikkoja oli hyvin tarjolla.

Millä mennä Tallinnasta: auto, juna Balti Jaamilta, bussi keskustorin lähellä sijaitsevalta bussiasemalta.

Suklaiset raakapallerot

Raakaleivontatrendi tavoitti minutkin jonkin aikaa sitten ja uskon ja toivon, että tästä ei ole enää paluuta marketin herkkuhyllyjen asiakkaaksi. Nii-in hyvä olo raakaherkuista tulee, puhumattakaan mauista. Lisäksi moni raakaohje on vegaaninen, aate, jota olen jo pidempään suunnitellut tuovani vahvemmin osaksi jokapäiväistä ruokailuani.

Jaan teillekin mielestäni ihan mainion reseptin: raa'at, vegaaniset, suklaiset herkkupallerot, joihin tarvitset vain muutaman raaka-aineen. Varoitus: tämä herkku vie kielen mennessään ja pakastimen ovi saattaa siis käydä vähän tiheämmin kuin olit suunnitellut :) Tätä herkkua kannattaa tosiaan säilyttää pakastimessa - alla selviää miksi.

Perusversioon/peruspohjaan tarvitset: 2 kourallista tuoreita tai puolikuivia taateleita, 3 kourallista oman makusi mukaisia pähkinöitä (cashewpähkinät, pekaanipähkinät, saksanpähkinät, mantelit..), 2 ruokalusikallista raakakaakaojauhetta ja 3 ruokalusikallista kookosöljyä. 

Lisämausteiksi voit laittaa esimerkiksi 100% maapähkinävoita, kookosrouhetta tai kuivattuja marjoja. Tässä voi olla luova, mutta rakenteen kannalta ei ehkä kannata laittaa kaikkia lisukkeita samaan satsiin, tai sitten lisätä perusaineiden määrää suhteessa. Parissa kerrassa oppii varmaan huomaamaan millainen on hyvä rakenne.

Ainekset laitetaan blenderiin ja sekoitellaan, kunnes massa on tarpeeksi hienoa. Omasta mielestäni pieniä sattumia saa jäädä. Tämän jälkeen massa muotoillaan vaikkapa palloiksi tai suklaapatukoiksi ja laitetaan pakastimeen, jossa kookosöljy kovettuu ja palleroista tulee kiinteämpiä. Näitä voi hyvin myös säilytellä pakastimessa, koska kivikoviksi nämä eivät jäädy. 

Niin herkullista, niin terveellistä! Nämä pallerot ovat täynnä hyviä rasvoja ja tärkeitä ravinteita, sekä ilman valkoista sokeria. Toki myös kaloreita löytyy, mutta välillähän pitää joka tapauksessa herkutella ja tällaisen voi napata vaikka ennen lenkille lähtöä energiaa tuomaan :)

Aamupala @ NOP

Sosiaalisessa mediassa pursuilevan terveys- ja fitness-trendin takia olen alkanut tiedostaa missä jamassa oma kuntoni ja ruokavalioni ovat ja hurahtanut oikein toden teolla terveellisyyteen. Tästä on kiittäminen myös uudehkoa taitoluisteluharrastustani, joka alunperin toi esille tarpeen saada lisää voimaa. Pyrkimys muuttaa kehon koostumusta vähän optimaalisemmaksi laittaa aika paljon vaatimuksia treenailulle ja ruokavaliolle! Nopeasti pääsee kuitenkin huomaamaan, että pienet parannukset ruokavaliossa yhdistettynä tehokkaaseen liikuntaan nostavat mielialaa, auttavat pitämään verensokerin tasaisempana ja tuottavat myös vähitellen tulosta. :)

Tästä päästäänkin aamupaloihin ja NOPiin. Aamupaloilla käyminen on loistava tapa viettää laatuaikaa oman puolison kanssa ja käymmekin mieheni kanssa usein viikonloppuisin ulkona aamupaloilla. Tänään oli vuorossa siis NOP, jossa kävimme kertaalleen jo viime talvena ja tykkäsimme. Paikka on terveys- ja raaka-ainetietoisen valinta, mutta juuri oikealla tavalla. Annoksista ei tosiaankaan tule mieleen "terveysruoka", vaan se puoli tulee herkuttelun bonuksena.

Minä ihastuin lisäksi NOPin rauhaiseen ja vihreän vehreään takapihaan, joka sijaitsee vain kivenheiton päässä kiireisestä Narva maanteesta.

Tilasimme tuorepuristettuja mehuja sekä karpalo-keefir-granolasmoothien (keefir on piimän tapainen juoma). Oranssi mehu oli nimeltään Vitamiinipomm, johon ihastuin sen verran, että ostin ainekset kotiinkin. Yksinkertaisuudessaan se sisälsi porkkanaa, omenaa, sitruunaa ja inkivääriä. 

Alla Nopin kaunis puutalo. Kahvilan yhteydestä löytyy pieni ruokatarvikepuoti ja eteisestä muun muassa paljon joogamainoksia. Löysin pari mielenkiintoista ja tuntuukin, että jooga odottelee seuraavaksi tätä terveisiin elämäntapoihin hurahtanutta kokeilijaa :)

Ihanaa, että Tallinnasta löytyy paikkoja, joissa voi syödä oikeasti terveellisesti ja monipuolisesti. Siten, että lähtee pöydästä hyvän ja kevyen olon kanssa. Vaikka en kyllä kiellä sitäkään, etteikö hyvä olo joskus tule siitä croissantista voilla ja hillolla :) Siihenkin on löytynyt tänä kesänä aika loistava paikka, josta lisää toisen kerran. NOPin osoite on Köleri 1 ja lisätietoa paikasta löytyy ylempää linkistä.

Kesäinen keskustori

Meidän kesäperinteemme on käynti keskustorilla ja se toteutui tänään. Haluan aina käyntimme jälkeen laittaa keskustorilta kuvia, vaikkakin ne ovat poikkeuksetta kauheita räpsyjä. Siellä kun ei saisi kuvata ja kerran olen ripityksen kohteeksi kamerastani joutunutkin. Siksi sutaisen kuvat mahdollisimman nopeasti eli täysin sommittelematta. Tässäpä näitä silti taas olisi :)

Käykää ihmeessä ihailemassa vähitellen katoavaa "neukkutunnelmaa" ja ostamassa kotimaisia/virolaisia vihanneksia ja marjoja! Me löysimme ihania uusia perunoita, kantarelleja, herneitä ja mansikoita. Paljon on myynnissä myös ulkomaista tavaraa, kuten tällä hetkellä vesimelonit ja kirsikat. Näinpä siellä suomalaisia tomaattejakin. Meidän pitää mennä käymään vielä uudelleenkin, sillä kantarellit ja perunat veivät kielen mennessään (mieheni paistoi niistä heti välipalan), eikä virolaisia mansikoitakaan ollut vielä kovin hyvin tarjolla.

Vesimeloneja on tällä hetkellä kaikkialla ja paljon. Hyvä niin, sillä minulle vesimeloni on ihan ehdoton kesäherkku.

Monessa kohtaa myyntiartikkelit on kasattu rempseiksi röykkiöiksi, kurkut marinoituvat kaikessa rauhassa ja ikivanhat söpöt vaa'at punnitsevat ostokset.

Kotimaista mansikkaa.

Tämä myyjä huitoi käsillään jokaiseen suuntaan, puhui viroa ja venäjää sekaisin ja taisi vähän pyöristää perunoidemme hintaa. Jonkinasteisena tällainenkin tapa on elossa, sillä minun kohdallani on ainakin taksikuski pyöristänyt reteästi hinnan ylöspäin parikin kertaa ;) 

No niin, tällä päästiin tämän kesän keskustoripäivityksestä. En tiedä, onko kukaan intoutunut käymään keskustorilla vinkistäni, mutta minä ainakin tykkään paikasta paljon. Se löytyy siis Stockmannin takaa osoitteesta Keldrimäe 9.

Seuraavaksi minä suuntaan luistelemaan ja illaksi vielä Cafe Noblen ihanalle kesäterassille. Se onkin ehdottomasti toinen vinkkaamisen arvoinen paikka!

Vesiputous, kartanoita ja laulavaa hiekkaa

Jo lähemmäs kuukausi sitten yhtenä kesäkuun lauantaina vuokrasimme kaveripariskunnan kanssa auton ja suuntasimme päiväksi Tallinnan ulkopuolelle. Reissusta tuli aika fiilispohjainen, sillä olimme päättäneet etukäteen vain ensimmäisen kohteen: Keila Joan vesiputouksen.

Auton vuokrasimme D-sataman Europcarilta jo aiemman samalla viikolla. Haimme sen heti aamusta ja pidimme iltaan saakka. Nouto- ja palautusajat sai määritellä vapaasti ja toimiston sulkeuduttua avainten palautus tapahtui viereisen hotellin tiloissa.

Autovalintamme oli perustilava Passat ja lisävarusteeksi otimme navigaattorin. Mukaan pakkasin eväät kylmälaukussa, vesipulloja, huivin lämmikkeeksi, varakengät (ekoja kertoja taas kesäkengät jalassa, joten rakoilta ei vaan voi välttyä), kameran laukkuineen, ruokailuvälineitä, laastareita ynnä muuta. Ihan kevyin varustein ei reissuunlähtö siis onnistunut. Koskaan ei tiedä mitä voi matkan varrella tarvita! ;) 

Ja sitten vain auto käyntiin ja suoraan keskustan liikenteeseen.

Pääsimme Tallinnasta ulos ongelmitta - mitä nyt ajoimme "yllättävien liikennejärjestelyjen" takia lyhyen matkaa vastaantulijoiden kaistalla... :D

Ensimmäinen kohteemme oli siis Keila-Joa, mistä löytyy Viron kolmanneksi voimakkain vesiputous. Oli hauskaa ja kutkuttavaa, kuinka lähelle putousta pääsi. Virta tuolla kivitasanteella juuri ennen putousta oli niin pieni (tai pienen näköinen!), että siitä olisi voinut melkein kuvitella kävelevänsä - vain noin metrin päästä tuota putoavaa vesimassaa. Kukaan ei kuitenkaan ollut niin hölmö, että olisi lähtenyt yrittämään :)

Putous sijaitsee Keila-Joan kartanon vieressä (keltainen rakennus alla olevassa kuvassa), jonka tiluksia laitetaan parhaillaan kuntoon. Kahvila-baarikin putouksen ääreltä kunnon turistikohteen tapaan löytyy, ja paikalle kurvasikin seuraksemme perinteinen turistibussi. 

Kylmästä säästä kangistuneina nautiskelimme kupposet kuumaa putouksen baarissa. Tässä vaiheessa kaupunkilaisporukkamme oli jo vallannut punkkipelko ja joimme kupposemme seisten ja kiljahdellen, kun pöydällä vilisi jotain tuntemattomia ötököitä. Mistä lie tämäkin sai alkunsa, ehkä siitä, että miehelläni oli vastikään ollut punkki ja minä kaivelin lisäksi muististani, että Virossa olisi oltava jotkin rokotukset voimassa, joita ei tietenkään kellään ollut..

Nopeasta päähänpistosta kävimme tämän jälkeen Paldiskissa syömässä eväät. Sen jälkeen köröttelimme Padisen kartanon maille. Päärakennuksen vieressä sijaitsevat luostarin rauniot, joihin pääsi sisälle saakka, aina ylös tuonne torniin, mistä alempi kuva on otettu.

Päärakennus oli sisältä aivan upea. Jokaisessa huoneessa oli erityylinen näyttävä sisustus. Toimipa tiloissa pieni kahvilakin. Mukanamme kulki nettiyhteys, joten päätimme seuraavan kohteen lennosta. Muutaman kymmenen kilometrin päästä löytyi kiinnostavan tuntuinen hiekkaranta, joka kulkee nimellä Nõvan ranta tai Perakülan ranta.

Rantaa etsiessämme navigaattori vakuuttui, että on käännyttävä keskelle sakeaa metsää vievälle hiekkatielle. Kuuliaisesti noudatimme ohjetta, mutta jossain vaiheessa tulimme epäluuloisiksi. Onneksi mukana oli nettiyhteys ja saimme vieläpä ladattua kartan keskellä metsää. Käen kukkuessa ja naavojen heilahdellessa käännyimme ympäri ja palasimme pääväylälle. Ja navigaattori protestoi.

Nõvan ranta sijaitsi toisen metsätien päässä. Matkaa päätieltä oli vain viitisen kilometriä, mutta sivuteitä oli, kun taas opasteita välttämättä ei. Lopulta ranta kuitenkin siinsi edessämme ja ryntäsin kirmailemaan luomoutuneena sen kauneudesta. Koitin myös saada hiekan ääntelemään, mutta tällä kertaa en onnistunut.. Nõvan rantahan on tunnettu laulavasta hiekastaan: kun hiekkaa hieroo, se pitää veikeää viu vau -ääntä. Syötä YouTubeen "laulev liiv" tai "laulvad liivad" jos et usko.. ;)

Upea sileähiekkainen monenkymmenen kilometrin mittainen Nõvan ranta on todellakin reissun arvoinen upealla säällä - tämän kävi mieheni kavereineen vielä varmistamassa menneenä viikonloppuna. He jopa yöpyivät rannalla, ja naapureitakin oli. Ja kuulemma saivat hiekan laulamaan. Rannalta löytyy kaikki retkeilymukavuudet (parkkipaikka, vessat, grillauspaikat, roskikset, kioski) ja tosiaan se telttailumahdollisuus. Paikalta sai ostaa polttopuita, mutta kuulemma useilla oli sahat mukana ja ympäröivässä metsässä rahisi pitkin yötä (tällainen on myös täällä toki laitonta!). Nõvaan on matkaa Tallinnasta noin 80 km. 

Päivämme oli ihan huippuhauska ja täynnä uusia kokemuksia. Jos seikkailumieltä riittää, suosittelen ehdottomasti auton vuokrausta (tai ylipäänsä autoilua täällä) ja reissua Tallinnan ulkopuolelle! Europcarin kanssa sujui kaikki varsin mukavasti ja olimme tyytyväisiä sekä autoon että saamaamme palveluun. Muitakin vuokraamoja löytyy, mutta kaikilla ei ole esimerkiksi toimipistettä lainkaan. Lisäksi meidän mielestämme oli helppoa luottaa kansainväliseen ketjuun (joita toki voi toimia Tallinnassa muitakin). 

Illalla väsytti ihan hurjasti, mutta lähdimme vielä ulos syömään. Ravintolakokemuksia onkin kertynyt jonkin verran, joten niihinkin yritän ehtiä palata vinkkien muodossa!

Vinkki kirpparihiirelle Tallinnaan

Minulla oli myyntipaikka Tallinnan ainoalla (?) itsepalvelukirppiksellä parin viikon ajan. Boksini on nyt jo tyhjennetty, mutta haluan jakaa paikan kirppisvinkkinä: piipahda ihmeessä kirpparikierroksellasi myös Pop Kirbubutiikissa.

Popista voi kuka vain vuokrata myyntipaikan haluamakseen ajaksi ja tuoda myyntiin melkein mitä vain ehjää ja siistiä. Valikoima siis vaihtuu ja täydentyy tiuhaan tahtiin ja mukana on kaikkea ketjuliikkeiden valikoimasta merkkivaatteisiin. Pop tuntuu olevan kivan suosittu ja minäkin sain hetken jonottaa myyntipaikkaa.

Asiakkaan näkökulmasta Pop on siisti ja selkeä - aika nopeasti näkee onko tietyllä myyjällä ollenkaan omantyylisiä juttuja tai sopivia kokoja. Katsella saa kaikessa rauhassa, sovituskopit löytyvät ja erityisesti vaatetta on laidasta laitaan. Kannoinpa itsekin pois mukanani säärystimet ja Peak Performancen pinkin superlämpimän talviurheilutakin. Jotkin vaatteet oli selvästi hinnoiteltu aika kokemattomasta näkökulmasta: moni ei ehkä maksaisi 5 vuotta vanhasta Zaran juhlamekosta 55 euroa (?), mutta toisaalta myös tinkiminen on mahdollista. Myyjät soittavat tavaran omistajalle ja kysyvät sopiiko tingitty hinta. Minullekin tuli yksi tällainen puhelu, kun joku halusi tinkiä 4 euron hameen 3 euroon ;)

Oma myyntikokemukseni oli vähän vaihteleva: alkuun tavaraa meni todella huonosti. Olin ottanut tavarapaljouden takia boksin heti kahdeksi viikoksi (hinta oli 35e) ja olin pitkään aika varma, että jään tappiolle. Viimeisenä viikonloppuna en enää jaksanut edes lähteä järjestelemään boksiani. Kun tuli boksin siivouksen paikka, yllätyin positiivisesti: jäin lopulta 51 euroa voitolle. Kokemukseni perusteella voin siis pienellä varauksella suositella paikkaa myös myyjälle.

Myös turvapuolta oli mietitty: hälyttimiä sai kiinnitellä tavaroihinsa mielensä mukaan. Alkuun laitoin hälyttimet kaikkiin, lopuksi en enää yhteenkään. Pidin mielenkiinnosta myös kirjanpitoa: kirjoitin nopsaan jokaisen myyntiin laittamani tuotteen paperille ja lopussa ruksin kaikki löytyneet paperilta yli. Kateisiin jäi lopulta 6 vaatetta. Niistä sai tehdä listan kassalle ja jos ne löytyvät, ne laitetaan talteen. Tulipa tuokin lista tehtyä, vaikken nyt varsinaisesti sure muutaman kirpparille kadonneen vaatteen perään. Osa on ehkä varastettu ja toivottavasti siinä tapauksessa menivät tarpeeseen :)

Pop Kirbubutiik löytyy Facebookista täältä ja reaalimaailmassa ydinkeskustasta Solaris-kauppakeskuksen läheltä osoitteesta Lauteri 1/Rävala 7. Paikka on vähän huomaamattomasti kadunkulmassa, eli ei varsinaisesti Rävala pst:n puolella - mutta se löytyy kyllä kun vähän katselee ympärilleen.

Tartu Rattaralli 2014

Tartu Rattaralli ajettiin taas viime viikonloppuna, mikä tarkoitti meille kolmatta reissua kesäiseen Tarttoon. Tässä tulee kuvapäiväkirjamainen katsaus viikonloppuun: mitä on luvassa, kun neljä miestä lähtee ajamaan kilpaa (kuka itsensä ja kuka muiden osallistujien kanssa) ja huoltojoukoiksi lupautuu kaksi vaimoa. Aika ei ainakaan käynyt pitkäksi ja silmät lupsuivat oikeastaan pahimmin huoltojoukoilla.. 

Tällä kertaa kaupunkiin tutustuttiin taas vähän uudesta näkökulmasta, sillä koko porukka urheili - minäkin pääsin jäälle kolme kertaa. Samalla tuli tutuksi alle 5 km keskustasta sijaitseva Lõunakeskus: valtava ostoskeskus, jonka keskellä on jää, missä muun muassa luistelukoulut pitävät omat treeninsä kiinnostuneiden nähtävillä. Minullekin iski alkuun vähän ramppikuume, kun laidoilla notkui koko ajan satunnaisia shoppailijoita yleisönä. Tartto-vinkkinä: jos tekee mieli ostostella, Lõunakeskukseen menee pitkin päivää ilmainen bussi suoraan keskustasta. Lisää tietoa ostoskeskuksen nettisivuilta täältä.

Lähdimme Tallinnasta Tarttoon lauantaiaamuna. Toinen pyöristä nappasi koristeet mukaan, kun teimme kunniakierroksen Tartossa. Hotellille on ollut joka vuosi ihan uskomattoman hankala päästä, kun suuri osa keskustasta on suljettu.

Heti hotelliin tsekkaamisen jälkeen lähdimme hakemaan miehille kisakirjekuoria, joista löytyy muun muassa lähtönumerot, kartta reitin nousuista ja laskuista sekä tankkauspisteistä, ruokakuponki ja Kalevin suklainen kultamitali.

Alla kuva lauantaisesta ammattikisasta - tässä kohtaa kuuluu siis huutoa, vihellystä ja kannustusta eri kielillä. Lähes suoraan tästä minä lähdinkin luistelemaan. Olo jäällä oli hutera vaivaisen 1,5 viikon tauon jäljiltä, mutta yhden luistelukerran jälkeen sitä onneksi on taas ihan entisellään.

Illalla kävimme syömässä Cafe Truffessa raatihuoneentorilla, joka on itse asiassa Viron parhaat ravintolat -listallakin. Paikka ei ollut ihan erityinen, mutta muun muassa alempi jälkiruoka oli tosi herkullinen. Tällä kertaa minulla oli oma jälkiruoka, mutta kävin silti tuttuun tapaan mieheni annoksella. Hän itse asiassa kertoi jo jonkin aikaa sitten, että on oppinut suhtautumaan rauhallisemmin siihen, että lusikoin hänen jälkiruokaansa, minkä olin kyllä huomannutkin.. ;)

Ilta-aurinkoinen näkymä hotellistamme. Kun seuraavana päivänä on edessä 133 km polkemista, tekee mieli vetäytyä lepäämään ajoissa. Kisan startti oli odotettavissa tuttuun tapaan kello 10 aamulla.

Sunnuntaiaamu, h-hetki. Maalilinjalla on Mäkki ja sinnehän sitä tulee eksyttyä joka vuosi. Viime vuonna istuin odottamassa pari tuntia omia maaliintulijoita ja Mäkin terassilta on sopivasti suora näkymä. Maalilinjaa pitää tuijottaa ihan kärppänä, koska tulijoita on paljon, eikä kaikilla omilla ole edes kännykkää mukana. Saapumisajankin pystyy oikeastaan ennustamaan vain porukan parilta kilpailuhenkisimmältä pyöräilijältä. Tänä vuonna hotelliltamme oli musta tee loppu, joten Mäkki tuli senkin takia tarpeeseen..

Lähdön tunnelmaa. Tässä kohdin näyttää vielä yllättävän väljältä, sillä lähtijöitä oli pidempään matkaan noin 2000. Pian tunnelma tästä tiivistyikin. Otin lähdöstä videota ja sille tallentui, kun yksi nainen pyllähti ahterilleen joukon keskellä massan lähtiessä liikkumaan. Aika nopeasti lähdön jälkeen tämä parin tuhannen joukko sitten hajoaa nopeampiin ja hitaampiin. Muun muassa täältä voi katsoa hyviä kuvia viikonlopun tunnelmasta: linkki. Kuvat kertovat paremmin kuin minun tuhat sanaani siitä, miten iso ja osallistujarikas tapahtuma on kyseessä :)

Kun miehet polkivat, huoltojoukot lähtivät taas luistelemaan. Veimme pyöräilijöiden tilaamat maalijuomat hotellin minibaariin kylmenemään ja nappasimme taksin Lõunakeskukseen. Luistelu keskellä isoa ostoskeskusta oli uusi kokemus ja ehdottomasti kannatti mennä. Pisteet myös siitä, että jokainen sai käyttöönsä lukollisen lokeron.

Jäältä kiidimme hotellin kautta odottamaan maaliinsaapujia kylmälaukun, kenkien, takkien ja auttavien käsien kanssa. Maalissa odottaminen on oikeasti aika energiaavievää puuhaa, sillä niin kauan kun oma mies on vielä matkalla, mieli on levoton. Yleensä vielä ne ensimmäisinä maaliin tulleet alkavat kertomaan millaisia kolareita näkivät tai montaako elvytettiin.

Mieheni sykemittarista saimme tietää, että kovin vauhti oli ollut 61 km/h, mikä tuntuu pikku trikoissa pyörän päällä ihan absurdilta. Jälki onkin sen mukaista kun onnettomuuksia sattuu. Se on vaihtoehto mitä ei halua edes ajatella ja silti tiedostaa, että osalle se tulee joka vuosi todellisuudeksi. Osa lähteneistä ei tule maaliin. Onneksi ambulansseja on paikalla paljon ja osaa ajaakin pyöräilijöiden perässä. Tänä vuonna alkoivat pillit soimaan jo viisi minuuttia lähdön jälkeen.. Mutta se siitä. Onnettomuusriski vain on osa tätä tapahtumaa ja varmaan jossain määrin kaikkien maalissa odottavien mielessä. Kyllä sitä muistaa taas hetken olla tyytyväinen kun toinen on kunnossa. Hassua, miten vakavaksi täysin vapaaehtoinen harrastus voi mennä :)

Osallistujille tarjoillaan ajon jälkeen ihan kunnon ateria: keittoa, rusinasämpylä, ylisokeroitua haaleaa teetä, rahkapatukka ja litran maitokiisseli. Ei tietoakaan, että tuollaista olisi yksin jaksanut syödä. Niinpä autoin ;) Maitokiisseli oli tietysti sponsori-/mainostavaraa, mutta silti tuntui älyttömältä jakaa jokaiselle kilon pussi. Itse tuote oli täysin uusi tuttavuus ja ihan älyttömän hyvää! Kyseessä on siis sokeroitu kokoonkeitetty maito, joka maistui aivan vaniljakastikkeelta. Omassa lähikaupassammekin tuota näytti olevan. Suosittelen kokeilemaan, jos sattuu vastaan.

Perinteeksemme on muodostunut juoda kisasampanjat hotellilla ja sen jälkeen lähteä pitsoille La Dolce Vitaan, joka sekin näyttää olevan nyt Viron 50 parasta -listalla. Isommalla porukalla helpot valinnat ovat vain.. helppoja :) Kukaan ei jaksa miettiä ylimääräistä enää kisapäivän päätteeksi.

Maanantai, sateinen lähtöpäivä. Kävin luistelemassa ja sen jälkeen söimme nopean lounaan kahvila Kohvipaussissa, joka osoittautui kivaksi pikku kulmakahvilaksi.

Rrrrrrrr-ruokaa! Pyydän miestäni ottamaan minusta pari kuvaa ja niistä tulee tällaisia. 

Reissu oli antoisa ja näillä näkymin osallistumme taas ensi vuonna - osa porukastamme varasikin jo huoneen valmiiksi. Ja innokkaille pyöräilijöille: mukaan vain! Osallistujissa on kaikenkokoista, -näköistä ja -ikäistä menijää. Kunnollinen maantiepyörä on kevyin ajaa, mutta mikä vain pyörä käy osallistumiseen ja lyhyempikin sarja, 70km, löytyy.