Kisapäiväni

Viikko sitten lauantaina olivat ensimmäiset kisani aikuisena taitoluistelijana. Kisat olivat kansainväliset ja osanottajia oli kymmeniä yhteensä kymmenestä eri maasta. Ohjelmakuvat ovat Kerli Ottin käsialaa.

Jännitti ihan hirveästi jo pari viikkoa etukäteen! Viimeiset harkat ennen kisoja menivät aivan plörinäksi, kaatuilin, jalat tuntuivat voimattomilta, tasapaino oli kateissa, elementit eivät tulleet ja ohjelma meni sanalla sanoen täysin pieleen. Tunsin oloni tosi orvoksi mekossani ja ihmisten katseet saivat jalat menemään solmuun. Kimaltava taitoluistelumekko yleisöjäällä herättää huomiota! Edeltävänä iltana kaaduin vielä pari kertaa vanhan kolhun päälle ja polvi särki lopun iltaa. 

Ehkä nämä toikkaroinnit kuitenkin auttoivat "murtamaan jään", koska lauantaina olin ihan iskussa kamalasta jännityksestä huolimatta. Minun luokkani oli vasta yhden jälkeen, joten sain viettää rauhallisen aamun kotona ja laittaa itseni valmiiksi ajan kanssa. Laitoin kisameikin ja hiukset. Hiuksista tuli mielestäni tosi kivat, enkä ole varmasti ikinä laittanut niin paljon lakkaa hiuksiini. Siitähän tulee vähennyksiä jos joku osa hiuksissa tai puvussa pettää. Hiuskoristeen olisi voinut ommella kiinni, mutta se pysyi nyt ilmankin ongelmitta.

Loppukumarrukset ja jäältä pois. Yritin jo aiemmin valmentajani pyynnöstä harjoitella hymyilyä ohjelman aikana, mutta levein hymy on kuitenkin vasta helpotuksen hymy.. posket olivat aivan krampissa.

Olimme hallilla jo pari tuntia ennen itse suoritusta ja mukaan piti varata jotain minkä saisi myös alas. Energiaa on pakko olla suoritusta ajatellen. Ampstükkit ovat muuten tosi hyviä virolaisia energiapatukoita - tykkään!

Verryttelemään menossa. Kylmässä hallissa seisoskellessa alkaa tulla horkka päälle ja ennen ohjelmaa on todella tärkeää verrytellä lihakset ja saada kevyt lämpö päälle.

Ryhmämme varsinainen lämmittely. Lämmittelyaika on lyhyt ja sen aikana pitäisi ehtiä käydä läpi ohjelman elementit onnistuneesti. Eli hypyt, piruetit ja askelsarja. Ritti ei meinannut tulla millään, mutta itse suorituksessa se onneksi sitten tuli ongelmitta.

Kiss & Cry ohjelman jälkeen. Hymy ei vain haihtunut :) Kisat tulivat itse asiassa suorana lähetyksenä jossain, joten siinähän sitä sitten oltiin. Tuijotin hämmentyneenä kuvaani ruudussa, kun idea olisi varmastikin ollut katsoa kameraan ;)

Odottelua, odottelua.. Kuuluu vahvasti asiaan :)

Teetin puvun ompelijalla ja mielestäni se on todella onnistunut. Ihan minun näköiseni! Halusin klassista, mutta kuitenkin erottuvaa. Pukuani kehuttiin ja kimaltavia nuotteja ihailtiin ja olin tosi ylpeä asustani. Musiikkini oli rauhallinen pianomusiikki ja puku tehtiin myös siihen sopivaksi. Linkitän musiikkini alle, kannattaa kuunnella joka tapauksessa - kappale on todella kaunis.

Kaikki oli uutta sekä kisaan valmistautuessa, että itse kisapäivänä. Katselin toisten ohjelmia ja jännitin tuttujeni kanssa. Hyvissä ajoin piti alkaa lämmittelemään, eli hyppimään, venyttelemään ja käymään läpi kisaohjelmaa lenkkareilla. Valmentajani tuli myös paikalle ja käskytti minua aikataulun suhteen. Hän oli myös se joka ensimmäisenä huomasi, että olin hädissäni jättänyt pukuni alle harmaan urheilutopin. Pelasti minut aika pahalta asumokalta ;) 

Kisoissa oli kolme tuomaria ja pisteet olivat heidän antamiensa pisteiden keskiarvoja. Parhaiten elementeistäni meni tavallinen piruetti ja huonoiten flippi, joka jäi vajaaksi. Paras hypyistäni oli salchow, vaikken siitä itse hyppynä erityisesti tykkää ja myös ritti onnistui. Askelsarja meni myös mukavasti ja ennen kaikkea olin itse todella tyytyväinen suoritukseeni. 

Kuvia ohjelmastani sekalaisessa järjestyksessä:

Minä kisaan tällä hetkellä pronssitasolla. Aikuisille on tasot pre-bronze, bronze, silver, gold ja masters. Masters-tasolla ovat sallittuja jo oikeasti vaativat elementit, esim. kolmoishypyt. Kolmoishyppyihin en tule ikinä edes tähtäämään (kakkosia mietin kyllä jo kovasti ;)), mutta on upeaa, ettei aikuisluistelun taso tule todellakaan loppumaan kesken vaikka olisi kuinka paljon taustaa luistelijana. 

Mukana on kaikkia aikuisena nollasta aloittaneista entisiin kilpaileviin taitoluistelijoihin, joilla on pitkä tausta lajin parissa. Yksi motiivi kilpailla ovat aivan ihanat kanssakisaajat! Minulla on ollut ilo tutustua tosi mukaviin luistelijoihin, henki on pääsääntöisesti oikein hyvä ja kaikki kannustavat toisiaan.

Olen saanut monelta kommenttia siitä miten nopsaan olen edennyt vain parisen vuotta luistelleeksi. On todella kannustavaa kuulla tällaista ja rehellisesti olen itsekin yllättynyt miten paljon opin vuonna 2014, joka oli ensimmäinen vuoteni enemmän tai vähemmän tavoitteellisen taitoluistelun parissa oikeilla varusteilla. Sen takia pystyinkin jo tähän kisaan lähtemään :) Toista piruettia en saanut onnistumaan, mutta se ei ole mitenkään huolestuttavaa. Nyt vain treeniä kehiin!

Tämä kokemus oli upea ja olen todella onnellinen, että olen lähtenyt mukaan tähän vaativaan, mutta palkitsevaan lajiin! En vaihtaisi pois yhtäkään kaatumista, kivuliasta ruhjetta tai pieleen mennyttä treeniä, sillä ne kaikki kuuluvat olennaisena osana tähän lajiin ja johdattavat eteenpäin taitoluistelijana. 

Ohjelmamusiikkini oli tämä:

Tartu Rattaralli 2014

Tartu Rattaralli ajettiin taas viime viikonloppuna, mikä tarkoitti meille kolmatta reissua kesäiseen Tarttoon. Tässä tulee kuvapäiväkirjamainen katsaus viikonloppuun: mitä on luvassa, kun neljä miestä lähtee ajamaan kilpaa (kuka itsensä ja kuka muiden osallistujien kanssa) ja huoltojoukoiksi lupautuu kaksi vaimoa. Aika ei ainakaan käynyt pitkäksi ja silmät lupsuivat oikeastaan pahimmin huoltojoukoilla.. 

Tällä kertaa kaupunkiin tutustuttiin taas vähän uudesta näkökulmasta, sillä koko porukka urheili - minäkin pääsin jäälle kolme kertaa. Samalla tuli tutuksi alle 5 km keskustasta sijaitseva Lõunakeskus: valtava ostoskeskus, jonka keskellä on jää, missä muun muassa luistelukoulut pitävät omat treeninsä kiinnostuneiden nähtävillä. Minullekin iski alkuun vähän ramppikuume, kun laidoilla notkui koko ajan satunnaisia shoppailijoita yleisönä. Tartto-vinkkinä: jos tekee mieli ostostella, Lõunakeskukseen menee pitkin päivää ilmainen bussi suoraan keskustasta. Lisää tietoa ostoskeskuksen nettisivuilta täältä.

Lähdimme Tallinnasta Tarttoon lauantaiaamuna. Toinen pyöristä nappasi koristeet mukaan, kun teimme kunniakierroksen Tartossa. Hotellille on ollut joka vuosi ihan uskomattoman hankala päästä, kun suuri osa keskustasta on suljettu.

Heti hotelliin tsekkaamisen jälkeen lähdimme hakemaan miehille kisakirjekuoria, joista löytyy muun muassa lähtönumerot, kartta reitin nousuista ja laskuista sekä tankkauspisteistä, ruokakuponki ja Kalevin suklainen kultamitali.

Alla kuva lauantaisesta ammattikisasta - tässä kohtaa kuuluu siis huutoa, vihellystä ja kannustusta eri kielillä. Lähes suoraan tästä minä lähdinkin luistelemaan. Olo jäällä oli hutera vaivaisen 1,5 viikon tauon jäljiltä, mutta yhden luistelukerran jälkeen sitä onneksi on taas ihan entisellään.

Illalla kävimme syömässä Cafe Truffessa raatihuoneentorilla, joka on itse asiassa Viron parhaat ravintolat -listallakin. Paikka ei ollut ihan erityinen, mutta muun muassa alempi jälkiruoka oli tosi herkullinen. Tällä kertaa minulla oli oma jälkiruoka, mutta kävin silti tuttuun tapaan mieheni annoksella. Hän itse asiassa kertoi jo jonkin aikaa sitten, että on oppinut suhtautumaan rauhallisemmin siihen, että lusikoin hänen jälkiruokaansa, minkä olin kyllä huomannutkin.. ;)

Ilta-aurinkoinen näkymä hotellistamme. Kun seuraavana päivänä on edessä 133 km polkemista, tekee mieli vetäytyä lepäämään ajoissa. Kisan startti oli odotettavissa tuttuun tapaan kello 10 aamulla.

Sunnuntaiaamu, h-hetki. Maalilinjalla on Mäkki ja sinnehän sitä tulee eksyttyä joka vuosi. Viime vuonna istuin odottamassa pari tuntia omia maaliintulijoita ja Mäkin terassilta on sopivasti suora näkymä. Maalilinjaa pitää tuijottaa ihan kärppänä, koska tulijoita on paljon, eikä kaikilla omilla ole edes kännykkää mukana. Saapumisajankin pystyy oikeastaan ennustamaan vain porukan parilta kilpailuhenkisimmältä pyöräilijältä. Tänä vuonna hotelliltamme oli musta tee loppu, joten Mäkki tuli senkin takia tarpeeseen..

Lähdön tunnelmaa. Tässä kohdin näyttää vielä yllättävän väljältä, sillä lähtijöitä oli pidempään matkaan noin 2000. Pian tunnelma tästä tiivistyikin. Otin lähdöstä videota ja sille tallentui, kun yksi nainen pyllähti ahterilleen joukon keskellä massan lähtiessä liikkumaan. Aika nopeasti lähdön jälkeen tämä parin tuhannen joukko sitten hajoaa nopeampiin ja hitaampiin. Muun muassa täältä voi katsoa hyviä kuvia viikonlopun tunnelmasta: linkki. Kuvat kertovat paremmin kuin minun tuhat sanaani siitä, miten iso ja osallistujarikas tapahtuma on kyseessä :)

Kun miehet polkivat, huoltojoukot lähtivät taas luistelemaan. Veimme pyöräilijöiden tilaamat maalijuomat hotellin minibaariin kylmenemään ja nappasimme taksin Lõunakeskukseen. Luistelu keskellä isoa ostoskeskusta oli uusi kokemus ja ehdottomasti kannatti mennä. Pisteet myös siitä, että jokainen sai käyttöönsä lukollisen lokeron.

Jäältä kiidimme hotellin kautta odottamaan maaliinsaapujia kylmälaukun, kenkien, takkien ja auttavien käsien kanssa. Maalissa odottaminen on oikeasti aika energiaavievää puuhaa, sillä niin kauan kun oma mies on vielä matkalla, mieli on levoton. Yleensä vielä ne ensimmäisinä maaliin tulleet alkavat kertomaan millaisia kolareita näkivät tai montaako elvytettiin.

Mieheni sykemittarista saimme tietää, että kovin vauhti oli ollut 61 km/h, mikä tuntuu pikku trikoissa pyörän päällä ihan absurdilta. Jälki onkin sen mukaista kun onnettomuuksia sattuu. Se on vaihtoehto mitä ei halua edes ajatella ja silti tiedostaa, että osalle se tulee joka vuosi todellisuudeksi. Osa lähteneistä ei tule maaliin. Onneksi ambulansseja on paikalla paljon ja osaa ajaakin pyöräilijöiden perässä. Tänä vuonna alkoivat pillit soimaan jo viisi minuuttia lähdön jälkeen.. Mutta se siitä. Onnettomuusriski vain on osa tätä tapahtumaa ja varmaan jossain määrin kaikkien maalissa odottavien mielessä. Kyllä sitä muistaa taas hetken olla tyytyväinen kun toinen on kunnossa. Hassua, miten vakavaksi täysin vapaaehtoinen harrastus voi mennä :)

Osallistujille tarjoillaan ajon jälkeen ihan kunnon ateria: keittoa, rusinasämpylä, ylisokeroitua haaleaa teetä, rahkapatukka ja litran maitokiisseli. Ei tietoakaan, että tuollaista olisi yksin jaksanut syödä. Niinpä autoin ;) Maitokiisseli oli tietysti sponsori-/mainostavaraa, mutta silti tuntui älyttömältä jakaa jokaiselle kilon pussi. Itse tuote oli täysin uusi tuttavuus ja ihan älyttömän hyvää! Kyseessä on siis sokeroitu kokoonkeitetty maito, joka maistui aivan vaniljakastikkeelta. Omassa lähikaupassammekin tuota näytti olevan. Suosittelen kokeilemaan, jos sattuu vastaan.

Perinteeksemme on muodostunut juoda kisasampanjat hotellilla ja sen jälkeen lähteä pitsoille La Dolce Vitaan, joka sekin näyttää olevan nyt Viron 50 parasta -listalla. Isommalla porukalla helpot valinnat ovat vain.. helppoja :) Kukaan ei jaksa miettiä ylimääräistä enää kisapäivän päätteeksi.

Maanantai, sateinen lähtöpäivä. Kävin luistelemassa ja sen jälkeen söimme nopean lounaan kahvila Kohvipaussissa, joka osoittautui kivaksi pikku kulmakahvilaksi.

Rrrrrrrr-ruokaa! Pyydän miestäni ottamaan minusta pari kuvaa ja niistä tulee tällaisia. 

Reissu oli antoisa ja näillä näkymin osallistumme taas ensi vuonna - osa porukastamme varasikin jo huoneen valmiiksi. Ja innokkaille pyöräilijöille: mukaan vain! Osallistujissa on kaikenkokoista, -näköistä ja -ikäistä menijää. Kunnollinen maantiepyörä on kevyin ajaa, mutta mikä vain pyörä käy osallistumiseen ja lyhyempikin sarja, 70km, löytyy.

Lenkillä!

..eli jatkoa edelliseen postaukseen. Tartuin tänään tuumasta toimeen ja päätin, että tästä ne jumpat alkavat. En ole mieleltäni ollenkaan lenkkeilijä, vaikka olenkin vuosien mittaan lenkkeillyt on-off -tyylisesti. Lenkkeily ei siis ole vierasta, mutta en vain ole koskaan sille syttynyt ja se on aina vaatinut tahtojen taiston, että pääsen ovesta ulos. Täällä Tallinnassa minua on lisäksi häirinnyt se, ettei rauhallisia lenkkeilymaastoja oikein ole lähellä.. Kulttuurikilometrillä on paljon porukkaa tällaisina päivinä. Minua on vähän hävettänyt hölkytellä siellä punainen naama hölskyen parhaisiinsa pukeutuneiden kulttuuri-ihmisten keskellä (..todellisuudessa siellä on turisteja, muita lenkkeilijöitä ja perheitä päiväkävelyllä).

Mutta ei enää! Laitoin tänään ensimmäistä kertaa ikinä oikeat juoksuhousut jalkaan ja se helpotti touhua ihan suunnattomasti. Se pieni tasku siellä takapuolen päällä, se on korvaamaton. Ensimmäistä kertaa vaatteet ympärillä eivät kilisseet ja hölskyneet tavaroiden painosta ja se lisäsi mukavuutta ihan merkittävästi. Laitoin päälle pinkin hupparin: jos ulkomuoto on pirteämpi, ehkä mielikin? Otin mukaan myös hyppynarun. Hyppynarulla hyppiminen on minusta ihan hauskaa ja me käytämme kauden aikana hyppynarua ükessä (üke=üldkehaline eli oheiset) joka kerta. Jos juoksu alkaa tökkimään, hyppiksellä hyppiminen antaa luvallisen (ja tehokkaan) tauon. Toimii minulle hyvin, koska pelkkä juoksu alkaa helposti kyllästyttämään. 

Kulttuurikilometri on periaatteessa ihan hyvä lenkkipolku. Se on päästä päähän kaksi kilometriä pitkä hiekkatie rannassa. Juoksin sen tänään ensin Koplin päähän, missä sitten hypin itseni niin näännyksiin, että jouduin huilaamaan maassa. Sitten keräsin luuni ja juoksin takaisin, missä hypin ja kyykkäsin vielä hetken.

Ja oikeasti, tänään oli tosi kiva lenkkeillä! Oli upea ilma (+18) ja kesä on todellakin puhjennut kukkaan.

Luulenpa, että tästä tulee nyt hyvä. Muutin vähän omaa asennetta: lähden lenkille motivoituneena, koska haluan kehittyä taitoluistelussa. Lisäksi tuo hyppynaru tuntuu ihan nerokkaalta keksinnöltä: voi aina käydä hyppimään, jos ei jaksa juosta. Kokeilkaa tekin siellä ruudun toisella puolella, jos tuntuu, että pelkkä juokseminen tökkii :) Nyt tuntuu ihan hölmöltä, että olen ollut vuosikaudet niin iloton lenkkeilijä..

Kaudenpäätöstunnelmia

Tässä pari satunnaista luisteluvideota noin kuukauden takaa. Toisessa teen ensimmäisiä kertoja varovaisen valssihyppy-ritti-yhdistelmän ja toinen onkin hupivideo, jossa yritän tehdä tulppi-tulppi-yhdistelmää. Ensimmäisen teen horjuen ja toisen kohdalla iskee niin kauhea ramppikuume kamerasta, että unohdan hypätä ja lopun näettekin videolta ;) (EDIT: toinen video on tuossa 2 kertaa peräjälkeen ja se on lyhyt, joten korjaan sen myöhemmin jos jaksan. Lyhensin videota pidemmästä ja se ei mennyt ihan nappiin, näemmä).

Olen ihastunut tähän lajiin nyt kevään aikana ihan kunnolla. Sain taitoluistimet jalkaani siis loppuvuodesta. Sitä ennen kävin vuoden verran markettilärpäkkeilläni kerran pari viikossa jäällä kuulostelemassa, josko innostuisin. Ja innostuin :) Kaikki hyppyni olen oppinut nyt kevään aikana ja tällä hetkellä jonkinlaisella tasolla onnistuvat tulppi, ritti, salchow ja flip. Kaikki ovat horjuvia ja päätyvät välillä kuten videolla, mutta toisaalta parhaat ovat jopa kohtuullisia ja sitähän oppiminen on: ensin on vaihtelua ihan päästä päähän, kunnes alkaa tulla tasalaatuisuutta kehityksen lisäksi (jakauma tiivistyy keskiarvon ympärille ja keskiarvo myös siirtyy ylöspäin) :) Yksi luistelija jopa kehaisi minua: hänen mukaansa minulla on aika korkeat tulpit näin vähän aikaa luistelleeksi ja sekös lämmitti mieltä.

Opettajani ei ole aina ihan samaa mieltä. Ensimmäisen kerran hän innostui aidosti kehumaan minua tällä viikolla (ja olemme harjoitelleet yhdessä tammi-helmikuusta), kun opin yllättäen ritin niin, että sisääntulo on takaperin loivalla ympyrällä. 

1. Ensimmäinen kämmenmustelmani (kymmenen pistettä sille, joka löytää sen kuvasta ;D). Pitipä oppia, että kämmeniinkin tulee mustelmia. Ja tuon tuleminen sattui enemmän, kuin mitä jälki antaa ymmärtää. Tähän opettajani: "silloin kun minä harjoittelin kolmoishyppyjä, oli kämmenet koko ajan siniset". Rohkaisevaa, mutta toisaalta: karu totuus. 2. Aikuisille suunnattu balettikoulu, ihan huippua! (lisää alla) :)

Opettajani sanoin: "sä haluat kehittyä, mutta et sä kehity jos et jumppaa vähintään 3 kertaa viikossa jään ulkopuolella: juoksua, hyppyjä, lihaskuntoa." Ja nämä jumpat tarkoittavat noin tuntia kerrallaan täyttä vääntöä. Katsoin silmät pyöreinä ja yritin sopertaa jotakin siitä, että voi tehdä vähän tiukkaa ajan kanssa, mihin opettaja: "no mitä, ei minullakaan ole aikaa ja silti olen näin hyvässä kunnossa". Joten. Otin askeleen oikeaan suuntaan ja kävin kokeilemassa aikuisille suunnattua balettikoulua. Ihan mahtavaa, että Tallinnassa riittää kysyntää tällaiselle tanssistudiolle ja vieläpä ihan keskustassa. Tunnit kestävät vajaat puolitoista tuntia ja oli kyllä paras meininki tähän mennessä kokemistani balettikouluista: lämmittelyä ja sarjoja tangolla, venyttelyä ja harjoituksia keskilattialla. Kaikki tehtiin tehokkaasti ja tunnelma oli salliva ja kannustava. Ei jäänyt yhtään sellainen tunne, että pitäisi laihduttaa, että kehtaisi käydä (yhdestä tanssikoulusta nimittäin sellainenkin jäi). Venyttelyjen päätteeksi opettaja sanoi minulle ja toiselle uudelle, että kokeillaanpas spagaattia, mutta varovasti. Tein sen mistä olen haaveillut, eli laitoin toisen jalan eteen ja liu'uin sen enempiä äheltämättä spagaattiin. Opettaja totesi, että hetkinen, mikäs aloittelija sinä olet? Totuus on kuitenkin se, että vaikka vähän jo notkeutta löytyykin, on tanssiminen aika holtitonta, kuten luistelukin, sillä en vain edelleenkään tahdo löytää sitä keskivartalon tukea. 

Tästä sain "kunniamaininnankin" yksi kerta, kun opettajani kysyi, että kauanko sä taas sanoitkaan ratsastaneesi. Kerroin, ja opettaja katsoi takaisin järkyttyneenä: "ja kerrohan nyt miten voi olla, ettet tunne keskivartaloasi??" Tuli sellainen nuori urheilijalupaus -tunne, että... ;D

Joka tapauksessa, nyt on enää muutama luistelukerta jäljellä ja sitten seuraa noin viiden viikon tauko (jonka aikana minusta siis pitäisi tulla timmi fitness-mimmi, jotta olisi edes jotain toivoa seuraavaa kautta ajatellen). Ryhmätunnit jatkuvat heinäkuussa. Eli koko kesä on enemmän tai vähemmän taukoa, enkä sille mitään voi. Aion käydä baletissa ja sitten ihan oikeasti juosta ja hyppiä.

Luisteluvuosi 2013

Vuoden 2012 syksy oli luistelun suhteen kokeilemista, koska en vielä tiennyt innostuisinko lajista. Kokeilin myös balettia ja kesällä 2013 tulikin luisteluun pidempi mietintätauko. Sinä aikana tein kuitenkin valinnan: keskityn pelkästään taitoluisteluun, koska aika ei riitä useammassa harrastuksessa ramppaamiseen. Korvaan osittain baletin hyötyjä luistelulle venyttelemällä kotona säännöllisesti ja onneksi meille tarjotaan jäälle valmistavaa jumppaa, jossa harjoitellaan muun muassa hyppyjä kumimatolla ja vahvistetaan jalkoja. Meille aikuisille tarjotaan myös koreografiatunteja, joissa ymmärtääkseni on baletin elementtejä, mutta siellä en ainakaan vielä ole käynyt. Jotenkin koko ajatus tuntuu kaukaiselta, mutta jos lajia jatkaa, oman ohjelman tekeminen voi joidenkin vuosien kuluttua tulla kysymykseen edistymisestä ja omasta mielenkiinnosta riippuen.

Yksityisopettajani sanoikin minulle, että koska kyseessä on iluuisutamine (kääntyy suomeksi vanhahtavaksi kaunoluisteluksi), on tarkoitus olla myös kaunis (ilus) jäällä. Ei siis meikkimielessä (vaikka taitoluistelussa panostetaan toki kisameikkiin, -asuun ja -kampaukseen paljonkin), vaan kehon hallinnan ja sellaisen fyysisen keveyden ja helppouden mielessä. Jos luistelija ei ole kaunis ja sulokas kehonhallinnaltaan ja teknisiltä taidoiltaan, ei meikistä ole kauheasti iloa. Tässä yhteydessä tanssitaidoista voi hyvinkin olla apua.

Syksy 2013 toi mukanaan tunteen, että haluan harrastaa tätä lajia vähän pidempäänkin ja sen jälkeen tapahtuikin aika oleellisia juttuja:  

-Ostin oikeat taitoluistimet (jo oli aikakin!)

-Kyseisten luistinten ensimmäinen teroitus. Minulla oli alkuun ongelmia uusien luistinteni kanssa, koska ne lipsuivat joka suuntaan, yrittivät muun muassa lähteä sivusuunnassa alta. Ajattelin, että vika on kai minussa, koska kyseessä on oikeat taitoluistimet. Pari kuukautta myöhemmin uusi yksityisopeni sanoi minulle että nämä on ehdottomasti teroitettava pian, koska ovat tosi huonossa terässä (teroituksen aika on muutenkin parin kuukauden välein). Otin luistimet Helsinkiin mukaan (se on jo toinen tarina), missä ammattiteroittaja sanoi, että näissä on ollutkin ns. tehdasteroitus, jota ei ole luisteluun tarkoitettukaan ja terä oli jopa paikoin pyöreä. Lopuksi hän kehoitti aloittamaan varovasti tämän oikein tehdyn teroituksen kanssa.. Nyt on sitten ekaa kertaa oikeat, oikein teroitetut taitoluistimet jalassa. Mikään ei lipsu mihinkään, terä puree jäähän ja tunnen ensimmäistä kertaa miltä ulkoterä tuntuu. Vähän kuin olisi löytänyt uuden jäsenen kehostaan, mutta kunhan siihen tottuu, uskon, että siitä on merkittävä hyöty.. :D Oli virhe odottaa teroitusta noin kauan, mutta nyt on tämäkin este voitettu ja jotain taas opittu.

-Yksityistuntien aloittaminen, eli aikamoinen reality check ja nöyrtymisen paikka! Se, että olen saanut vauhtia luisteluuni, ei tarkoita että olen alunperinkään tehnyt montaakaan asiaa oikein. Onneksi olen luistellut vasta vuoden päivät, korjaaminen kun kannattaa aloittaa aika alussa. Pahojen tapojen poisoppiminen se vasta turhauttavaa onkin. Opettaja on onnistunut laittamaan pääni ihan pyörälle (kirjaimellisestikin, koska esim. pirueteilta ei hänen katseensa alla vältytä), mutta onneksi se vain lisää motivaatiota.

-Luistelukertojen lisääminen. Olen nyt parin kuukauden ajan käynyt keskimäärin kolme kertaa viikossa jäällä. Huomaan (ainakin itse) kehittyväni koko ajan ja se palkitsee. Taitoluistelu on myös ihan hurjan tehokasta liikuntaa. Nyt kun olen saanut tasapainoa ja pystyn käyttämään jo vähän vauhtia ja voimaa, saan itseni hetkessä hikiseksi ja hengästyneeksi. Uusi teroitus myös teki luistimista selvästi raskaammat luistella, vaikka harrastajateroitus niihin laitettiinkin. Tiedän myös tiettyjä askeleita, joilla saan takuuvarmasti lihakset kipeiksi. Hyvä kun bussille pääsen tutisevilla reisillä. Peittoaa mennen tullen kuntosalin!

Eli eli, luistelutavoitteet alkavalle vuodelle:

-Katse ylös jäästä. Tämä on minulle ihan liian tuttu virhe myös ratsastusvuosiltani, eli tätä sitten lopulta korjaamaan! Jostain se vain on aloitettava. Ongelma myös näkyy tosi selkeästi näistä kuvista. Tämän takia kannattaakin kuvauttaa ja videoituttaa itseään aika ajoin.

-Riittävästi luistelukertoja. Aika näyttää mikä on aikataulujen ja jaksamisen puolesta mahdollista, mutta pyrin siihen, että keskiarvo pysyisi kolmessa kerrassa viikko ympäri vuoden. Tämä tarkoittaisi 156 tuntia jäällä (vaikkakin luistelukoulun tunnit ovatkin 50-minuuttisia). Merkkailen tuttuun tapaan luistelukerrat kalenteriin, eli pystyn laskemaan miten lähelle päästään. 

-Lisäksi ottaisin tosi mielelläni tähtäimeksi jonkin aikuisten taitotasoista, mutta niistä on vaikea löytää tietoa. Jenkkiläisten harrastajien blogeista selviää nopeasti, että heillä on mahdollisuus ruveta suorittamaan virallisia taitotasoja melko piankin luistelun aloittamisen jälkeen. Esimerkkinä on alin Pre-Bronze Moves in the Field -testi. Tästä pitäisi keskustella yksityisopettajani kanssa, koska en tosiaan tiedä onko meillä täällä edes mahdollisuutta testata näitä matalimpia - pronssitasoa ja vaikeampia kyllä. Joka tapauksessa, harjoittelen tuota edellä mainittua testiä, jonka ei pitäisi olla ihan loputtoman kaukana tasostani tällä hetkellä ja pyrin videoimaan suoritukseni myöhemmin tänä vuonna. Järjestän siis vähintään itse itselleni kyseisen tasotestin ;)! Muita tasotavoitteita täytyy vähän hioa vielä vuoden mittaan.

Sellaista luistelurintamalta. Tästä siis jännityksellä uuteen vuoteen katsomaan mitä se tuo tullessaan.

Mitä parhainta vuodenvaihdetta muillekin täältä Tallinnasta toivotellen!

Jeti

Olen käyttänyt koko ajan enemmän toista Tallinnan kahdesta jäähallista, Lasnamäellä sijaitsevaa Jetiä. Se on tehty vanhaan tehdashalliin ja on sen verran erikoinen, etten malta olla laittamatta muutamaa kuvaa. Muistan elävästi ensimmäisen kerran kun menin Jetiin: tuntui kuin olisin astunut haamulaivaan. Katosta tihkui vettä ja hallissa leijaili tukeva sumu (kuva alaoikealla). Myös valoissa säästeltiin. Joku harjoitteli toisella jäistä ohjelmaa ja hänen musiikkinsa raikui rätisevistä kaiuttimista. Lisäksi jää tuntui pehmeältä ja luistimet leikkasivat ritisten sen pintaa. Olin aika ällikällä lyöty. Olen sitä edelleen, sillä Jeti on mielestäni aidosti kummallinen paikka, mutta tuon kerran jälkeen olen jo ehtinyt kiintyä siihen. Hallissa on ollut ensimmäisen kerran jälkeen kylmempää, eikä sumua ole näkynyt. Jetin jää ei myöskään ole merkittävästi huonompi kuin Tallinnan uudemmassa jäähallissa, sitä hoidetaan, toisella jäällä kaiuttimet toimivat ja valokin riittää, kunhan siivooja ei käy räpsäyttämässä puolia pois. Ja Jetin suurin etu on sen vähäisemmät käyttäjämäärät.. :)

Jeti sijaitsee teollisuusalueella Ülemiste-keskuksen takana. Seutu on sellaista, etten siellä mielelläni pimeällä liikkuisi, ja tämän olen kuullut muiltakin. Onneksi pääsen käymään päiväaikoina, jolloin jäällä on lisäksi vain muutama muu käyttäjä. Tämän takia myös kaikki yksityistuntini ovat Jetissä. Jos Jeti kelpaa ammattiluistelijalle, se kelpaa kyllä minullekin!

Miltä Jeti näyttää teille muille? Se on vain tehdashallista tehty jäähalli, mutta omalla tavallaan minulle ainakin myös nähtävyys - se onnistuu hämmentämään aina uudelleen, vaikka silmä tottuukin nopeasti rosoisiin puitteisiin.

Kuin apteekin lehdestä

Luisteluopettajastamme ja -ryhmästämme on juttu tämän kuun Naerata-nimisessä apteekin asiakaslehdessä. Yksi keskiviikko jäähallille vain ilmestyi kuvaaja - too-si kiva kun tällaisista tiedotetaan etukäteen! Olisin ehkä vaihtanut tumput ihan vain tätä varten pois, mustien sormikkaiden hankkiminen kun alkoi muutenkin jo tuntumaan ikuisuusprojektilta. 

Jos viro taipuu, kuvia klikkaamalla tekstin saattaisi saada luettuakin :)

Luistelurintamalta minulla olisi enemmänkin juttua. Mieheni oli mukana jäähallilla kuvaamassa tässä aiemmin syksyllä ja kuvasaalista voisin tännekin purkaa. Lisäksi olen tutustunut Tallinnan toiseen jäähalliin (joka onkin varsin persoonallinen tapaus!) ja aloittanut yksityistunnit. Jonkinlaista luisteluasiaa olisi siis tulossa postauksen muodossa. Hei ja jos jotakuta Tallinnassa asuvaa kiinnostaa kokeilla taitoluistelua, rohkeasti mukaan vaan! Ryhmissämme on tosi hyvä henki ja aiempaa kokemusta ei tarvita - minäkin aloitin vuosi sitten syksyllä tyhjästä (paitsi mitä nyt ala- ja yläasteella oli aikanaan pakko luistella). Meillä on kaiken ikäisiä luistelijoita - parikymppisistä about viisikymppisiin :-) Kerron mielelläni lisää jos joku kiinnostui, kommenteissa tai sähköpostilla.

Jäähallilla

Lisää kännykkäkuvia.. :) Jäähallille ei oikein ole mahdollista mennä kameran kanssa, paristakin syystä. Meillä ei ole mitään lukollisia säilytystiloja (tai saisi niitä kai vuokrata), joten varkauksien riski on pakko pitää mielessä ja toisekseen jäälle meneminen kameran kanssa nyt olisi vain outoa. Mieheni on nyt alustavasti lupautunut kuvaajaksi, joten toivottavasti pian on uutta kuvamateriaalia jäältä. Blogin ensimmäinen videokin olisi kiva päästä lisäämään. Katsotaan miten kuvaussessio onnistuu - jäähallissa kun on keinovalon takia pikkaisen haastavaa kuvata.

Meillä on ohjatut tunnit kaksi kertaa viikossa. Kävin lisäksi eilen kolmannen kerran tällä viikolla, sillä viikonloppuisin hallilla on vapaa jää ja kuka vaan voi mennä luistelemaan. Jäällä on yleensä kauhea tungos, mutta viimeisenä tuntina ennen sulkemista mahtuu aina (kop kop) ihan kivasti harjoittelemaan. Usein paikalla onkin ainakin joku tuttu naama meidän aikuisten ryhmistä ja vähintään muutama tyyppi harjoittelee taitoluistelua eri tasoilla.

1. Kuva on parin viikon takaa, kun hallillamme oli kansainväliset kilpailut käynnissä. Meillä piti olla üke (üldkehaline, jumppatunti), mutta tilanpuutteen vuoksi tapitimme yli puolet ajasta kisoja. Hienoja suorituksia ympäri maailmaa. 2. Äkäinen yleismies. Jää tasoitetaan tuollaisella koneella tuntien/treenien välissä. Tämä mies pääsee välillä kaahaamaan töötti pohjassa, kun joku onneton sielu jää tekemään vielä yhden piruetin.. :) Jätin kerran tälle miehelle vanhat luistimeni teroitettavaksi ja sain vastineeksi silkkaa kumeaa murinaa. Ta ei ole eriti vaimukas, oli luistelukaverini kommentti. 3. Uudet luistimet, vihdoin! Nyt viiden luistelukerran jälkeen alkaa vähitellen tuntua, että ehkä totun näihin jossain vaiheessa. Lootust on. 4. Vapaalla jäällä. Kännykkä oli luistellessa kainalossa (ja jos nyt lähdetään tekemään tunnustuksia, niin iPod oli toisessa ja kortit sukkiksissa.. :)). Vapaan jään aikana tavaroiden jättäminen kentän laidalle on erityisen epämääräistä, koska ulkopuolista porukkaa tulee ja menee koko ajan. 5. Jäähalli ulkoa. 6. Vapaa jää ennen sulkemista. Mahtuuhan tässä vähän kokeilemaan "muuveja". Harmi ettei katossa pyörivä diskopallo näy kunnolla. Se on varmaan tuo suurin valo tuossa keskellä.

Eilen illalla kävimme vielä perinteisissä kotibileissä Viimsin puolella. Ihan hauskaa vaihtelua ja kotibileissä on aina ihan oma tunnelmansa. Yleensähän minun/meidän lauantai-iltamme menevät joko keskustan tai Kalamajan suunnalla ravintoloissa tai sitten ihan vaan kotona venytellessä ja rentoillessa (en ole unohtanut spagaattitavoitettani, se vaan tulee ihan uskomattoman hitaasti, kun en ole eläissäni venytellyt ennen tätä luisteluharrastusta). Nyt onkin sitten mahtiolo: lihakset ovat ihan hajalla perjantain ükestä (mm. joukkueviestiä jumppamatto haarojen välissä hyppien, vitsi mä hypin täysillä) ja eilinen punaviini toi "kivan" päänsäryn. Mitenhän tän päivän opiskelukiintiön käy.. onneksi saimme yöllä tunnin lisää.

Rentouttavaa sunnuntaita! Huikkailkaahan jos olette taitoluistelun harrastajia ja erityisesti aikuisten harrastajien blogit olisivat haussa. Olisi tosi hauska seurailla mitä mietteitä muilla tästä vauhdikkaasta lajista on.