Ostin ennen joulua kirpparilta muutamia kirjoja, joiden joukossa oli kauniskantinen Lumikukka ja Salainen Viuhka. Alunperin meinasin jättää teoksen hyllyyn, koska kannen tekstit tuntuivat vähän tylsiltä - vaikkakin tiedän, ettei kansiteksteihin aina ole luottamista. Luin viime vuonna pari muutakin Aasiaan sijoittuvaa historiallista romaania, joista pidin, joten päätin lopulta kokeilla tätäkin. Ja koukutuin tarinaan heti sen ensimmäisistä sivuista.
Kirja kuvaa kahden lapsina toisilleen laotongeiksi (ikuisiksi sydänystäviksi) luvatun kiinalaistytön tarinaa. 1800-luvun Kiinassa laotongeiksi luvattiin ainoastaan tiettyjen varakkaiden, silmää tekevien perheiden tyttöjä. Liitto oli siitä erikoinen, että se kesti läpi elämän ja sitä painotettiin alusta asti syvänä rakkautena, tärkeämpänä kuin mitä naisiksi kasvavien tyttöjen koskaan odotettiin tuntevan tulevia aviomiehiään kohtaan. Tytöillä oli lupa myös tavata laotongejaan läpi elämänsä, vaikka esimerkiksi sisaruksiaan he eivät välttämättä tavanneet enää koskaan mentyään naimisiin.
Tarina kertoo älykkään ja ajattelevaisen Liljan suhteesta laotongiinsa Lumikukkaan ja siitä kuinka molemmat tytöt vähitellen oppivat suorittamaan naisen
rooliaan. Vuosien varrella Lilja kuitenkin hiljalleen erkanee rakastamastaan Lumikukasta ja antaa pahojen kielien ja yhteiskunnan odotusten vaikuttaa tulkintaansa Lumikukan elämästä hänen uudessa perheessään. Lilja antaa sydämensä sulkeutua ja tulkitsee varomattomasti Lumikukan monitulkintaisen nu shu -viestin, jonka jälkeen paluuta entiseen ei enää ole. Liljan ja Lumikukan lapsena solmima pyhä ja ikuinen laotong-suhde joutuu koetukselle naisen roolin täyttämisen tuomien vaikeuksien edessä.
Naisen asema 1800-luvun Kiinassa ei ollut ruusuinen. Sen jälkeen kun tyttöjen jalkaterät heidän sydäntäsärkevästä huutamisestaan huolimatta kuuden vuoden iässä sidottiin, eli pakotettiin vääntämällä murtumaan ja luutumaan uuteen muotoonsa, heidän ei odotettu juurikaan enää käyvän ulkoilmassa. He istuivat naisten kamarissa tekemässä käsitöitä ja kuiskimassa muiden naisten kanssa. Naimisiin mentyään he toimittivat öisin "sänkytoimia" (kirjan termein, korostaen homman mekaanisuutta) aviomiestensä niin halutessa - miesten, jotka olivat poissa naisten elämästä lähes kaiken muun ajan. Miehet saivat halutessaan ottaa jalkavaimoja, esimerkiksi kun he kyllästyivät ensimmäiseen vaimoonsa. Naisella oli arvoa vain jos hän onnistui synnyttämään pojan, ja mitä useamman pojan nainen synnytti, sitä suurempi oli hänen arvonsa. Naiset tyytyivät kohtaloonsa ja oppivat myös ruoskimaan itseään jos poikia ei kuulunut. Tyttären kuolemaa ei ollut lupa surra,
sillä tyttö oli aina rasite - ylimääräinen suu ruokittavaksi, jonka
poisnaittaminen oli kallista. Jos tytön jalkojen sitominen meni pieleen, eikä tuottanut täydellisen muotoisia pieniä "kultaisia liljoja", hänen arvonsa avioliittomarkkinoilla laski merkittävästi. Naisilla ei myöskään ollut oikeutta kiinnostua ulkomaailman asioista. Tästä huolimatta heillä oli oma, hienovaraiseen tulkintaan perustuva nu shu -kielensä, jota he kirjoittivat esimerkiksi viuhkojen taitteisiin.
Lopulta kirja, jonka lähes jätin ostamatta, osoittautui yhdeksi vuoden parhaista. Se oli koskettava, käsitteli kiinnostavia ja hankaliakin teemoja, sekä opetti paljon Kiinan ja naisen historiasta. Tämän teoksen perusteella tutustun ehdottomasti Lisa Seen muihinkin romaaneihin.
