Child 44

Tammikuussa lukemani kylmänsodan trilleri Child 44 sijoittuu Stalinin aikaiseen Neuvostoliittoon. Tarina alkaa ukrainalaisessa kylässä, jossa Holodomorin nälkiinnyttämän perheen pojat lähtevät näkemänsä kissan perään. Jahti pimeässä metsässä ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaisesti, ja käynnistää samalla vuosikymmenien päähän ulottuvan tapahtumaketjun.

Liikumme ajassa parikymmentä vuotta eteenpäin Moskovaan. Leo Demidov on valtion turvallisuusministeriön agentti, joka todistaa epäonnisen operaation päätteeksi syyttömän miehen joutumisen puoluekoneiston hampaisiin. Sama operaatio herättää hänen kollegassaan kostonhimon, jonka seurauksena tämä päättää tehdä Leon elämästä helvettiä. Hän onnistuu: Stalinin kuoleman jälkeisessä sekasorrossa Leo ja hänen vaimonsa Raisa passitetaan pieneen syrjäkylään, missä Leo liitetään paikallisiin poliisivoimiin. Pesti on nöyryyttävä, eikä asiaa auta poliisilaitoksen yleinen alennustila. Kukaan ei kaipaa poliiseja yhteiskunnassa, jossa rikoksia ei kuulu olla.

Vähitellen Leo ja Raisa sopeutuvat uuteen asemaansa, kunnes Leo löytää yllättäen yhteyden aiemmin Moskovassa käsittelemänsä tapauksen ja paikallisen murhan välillä. Menneisyytensä riivaamana hän ei enää pysty katsomaan muualle, vaan ryhtyy riskialttiiseen takaa-ajoon murhien pysäyttämiseksi. Raa'at murhat kuitenkin jatkuvat ja nopeasti Leo kehittää niistä itselleen pakkomielteen. Hän kulkee väärien paperien turvin pitkin Neuvostoliittoa, kunnes murhat alkavat ratketa. Matkan aikana paljastuu kipeitä asioita menneisyydestä, joiden johdosta lopussa odottaa vaikea ratkaisu.

Pidin Leon antisankaripuolta mielenkiintoisena vaihteluna tavanomaisiin sympaattisiin ja helposti samaistuttaviin päähenkilöihin. Leo on myös sympaattinen, mutta vaihtelevassa määrin, ja häneen haluaa pitää lukiessa pienen etäisyyden. Leon vaimo Raisa tarjoaa helpomman tarttumapinnan, mutta ei hänkään tahraton ole, sisukas ja sopeutuvainen kyllä. Sitä tarvitaan, sillä elämä murjoo myös Raisaa kovaotteisesti.

Lisäulottuvuuden tarinaan toi se, ettei se ollut täysin fiktiivinen: Wikipedian mukaan romaani perustuu neuvostoliittolaisen sarjamurhaajan rikoksiin. Valtiossa, jossa ei ollut rikollisuutta, jossa kenelläkään ei kuulunut olla tarvetta tehdä vääryyttä toiselle. Olivathan kaikki tasa-arvoisia, eikä kellään ollut enempää kuin toisella. Mutta kuinka kävikään? Lopulta rikoksia peiteltiin ja niistä tuomittiin silloista yhteiskunnan pohjasakkaa, kuten kehitysvammaisia ja homoja. Mutta rikokset jatkuivat. 

Kirja jätti jälkeensä kysymyksen: oliko tämä ensisijaisesti Neuvostoliittoon sijoittuvaa toimintahuttua (vaikkakin hyvää sellaista) vai mielenkiintoinen kuvaus neuvostoliittolaisesta arjesta ja ongelmista? Mikään kovin syvällinen yhteiskunnallinen pohdinta teos ei ole, mutta minulle se toimi juuri jännittävänä toimintakertomuksena täydennettynä historiallisilla ja pohdiskelevilla elementeillä.

Mikä? Tom Rob Smith: Child 44. Pocket Books UK, 2009.

Mistä? Kirpputorilta.

Miksi? Koska Neuvostoliittoa kuvaavat historiallisfiktiiviset teokset kiinnostavat. Huomioni kiinnitti myös synkkä kansi. Ja mahdollisuus lukea alkuperäiskielellä (englanti).

Kannattiko? Kyllä. Kirja tarjosi helppoa ja jännittävää toimintaa, nopeasti etenevän juonen ja mielenkiintoisia teemoja Neuvostoliitosta.
Muuta? Child 44 on ensimmäinen osa trilogiaa ja sen pohjalta on tulossa tänä vuonna elokuva. 

Kohvik Boheem

Kävin sunnuntaina mieheni kanssa istuskelemassa kielikokeen jälkeen Kalamajan (/Koplin) Boheemissa. Tulimme oikein sopivaan aikaan, sillä pöytiä oli vain pari vapaana ja pian jälkeemme alettiinkin jo käännyttämään koko ajan ovesta tulvivaa asiakasvirtaa pois. Ilmeisen suosittu paikka siis!

Näkymää ikkunasta. Ei ehkä ihan vanhankaupungin kauneutta, mutta en suoraan sanottuna jaksaisikaan aina istua keskustassa tai vanhassakaupungissa. Useimmiten on kiva lähteä vähän muuallekin katselemaan ja nähdä laajempi kirjo tallinnalaista elämää.

Tilaamani salaatti saapui, ja hyvää oli! Mieheni otti pelmenejä tulisessa sienikastikkeessa, maistuvaa sekin. Miehelläni on tapana sanoa aina kun tarjoilija kysyy mitä pidimme (kuidas maitses?), että "oli väga maitsev".  Kielenopettajani suosittelee sanomaan "maitses väga", koska sana maitsev on aika tönkkö tuossa tilanteessa. Kuten suomen maistuva. Oli oikein maistuvaa. Oikein, mutta ehkä vähän jäykkää kieltä? Makuasioita nämäkin tietysti ;)

Boheemin eteen pääsee raitiovaunulla numero 2. Itse ravintola sijaitsee osoitteessa Kopli 18.

Voi tätä harmautta.. Onneksi on kuitenkin jo vähän pidemmät päivät.

Tykkäsin Boheemin tunnelmasta ja myös ruuistani, mutta lista ei ollut makuuni paras mahdollinen. Miehenikin sanoi, että se oli vähän "mättötyylinen" - aika paljon miehen suusta, vaikkakin syömme yleensä aika kasvispainotteisesti. Tuo erikoistarjous salaattina pelasti kyllä onnistuneesti minun ruokailukokemukseni. Menisin toistekin, mutta ihan lempparikseni (juuri vähän suppean listan takia) Boheem ei kuitenkaan nouse. Jotain jokaiselle, sillä asiakasvirrasta päätellen moni muu tykkää kovastikin. 

Minulla olisikin vähän näitä ravintolakokemuksia raportoimatta :) Hihkaiskaa ihmeessä, jos joku näitä erityisesti toivoo. Mutta eiköhän näitä joka tapauksessa tipahtele blogiin silloin tällöin.

B1

Hiphei, B1-kielikoe on nyt suoritettu (luultavasti) hyväksytysti! Oikeastaan en tällä kertaa osannut edes kauheasti jännittää, sillä olin aika hyvin valmistautunut. Koe meni edellisen kaavalla. Teimme kirjoitustehtäviä 35 minuuttia, kuuntelutehtäviä (35 min.) ja luetun ymmärtämisen (50 min.). Sen jälkeen oli tauko, jonka jälkeen suoritettiin puhuttu osuus pareittain (15-20 min.). Puhuminen nauhoitettiin myöhempää arvostelua varten. 

Kirjoitetussa osassa piti tällä kertaa kertoa jostain jännästä tapaamisesta 100 sanan verran ja vastata aikakauslehtien lukijakyselyyn. Kuullun ymmärtämisessä oli pari lyhyttä haastattelua ja luetussa mm. Estonia-teatterin historiaa. Puhua saimme urheilusta, remontoimisesta, kukista ja uimisesta. Vaativuustasoa oli siis pikkuisen lisää edelliseen kertaan (A2), mutta uskoisin voivani mennä suorittamaan B2-tasoakin vaikka vielä tämän vuoden puolella. Veikkaan, että pääsisin sen läpi jo nyt, mutta koska minulla ei ole kiire, menen mieluummin ilman isompaa stressiä.

1. Paen lukio. 2. Postia. Paljonkohan tuonne tulee rakkauskirjeitä :) 3. Koulun käytävää. 4. Piiitkä silta matkalla Jetiin. Hitsi kun kaikissa kuvissa on niin synkkää ja harmaata, mutta sellaistahan täällä tällä hetkellä on. Kovien pakkasten jälkeen tuli plussakeli, lumet ovat lähes kadonneet ja koko ajan on märkää..

Väliaika ennen puhuttua osaa oli minun kohdallani taas peräti 1h 50 min. Juoksin siis läheiseen Jetiin luistelemaan. Kieli vyön alla juosten ennätin takaisin juuri viittä minuuttia ennen suullisen osan alkua, joka onneksi vähän myöhästyi. Vähän turhan tiukille meni, mutta enpä ehtinyt jännittämään. Yllättäen vielä juuri ennen vuoroamme parini tuli luokseni. Hän ei tuntunut löytävän sanaakaan viroa ja minulta pyydettiin, että puhuisin hänelle kokeessa erittäin rauhallisesti, koska hän ei (juurikaan) osaa viroa. Myös minun osallistumistani ihmeteltiin, sillä puhun kuulemma niin hyvin. Lupasin hämmennyksissäni puhua selkeästi ja rauhallisesti, vaikkakin päätin, etten riskeeraa omaa koettani siksi, että toinen on jostain syystä ilmoittautunut väärälle tasolle. Onneksi sain yllättyä positiivisesti, sillä sanoja mieheltä löytyikin lopulta ainakin lähemmäs A2-tason verran ja pystyin pari kertaa auttamaankin vaarantamatta omaa suoritustani. Kaikki hyvin siis :) Mietin vain mitä kokeen valvojat olisivat sanoneet tällaisesta lähestymisestä ennen suoritusta..

Kokeen jälkeen menin syömään yhteen kivaan paikkaan, josta lisää toisella kertaa. Niin, ja terkut sinulle J. Eräs tuttuni siis kertoi löytäneensä blogini sattumalta. Todennäköistähän oli, että tämä tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin ;) t. Kaappibloggaaja

Rebekka

Välillä mietin montako loistavaa kirjaa olen jättänyt kirpputoreille nuhjaantumaan vain mitäänsanomattoman kannen tai kuvauksen takia. Kirpparikirjoja pitäisi kai "uskaltaa" ostaa rohkeammin - parilla eurolla ostetun kirjan kun voisi vain laittaa uudelleen kiertoon jos se osoittautuisikin huonoksi. Rebekka oli jälleen yksi näistä kirjoista, jotka keikkuvat kädessä kahden vaiheilla: mukaan vai ei? Tällä kertaa, kuten itse asiassa aika usein, voin sanoa, että onneksi ostin. Tammikuussa olisi ollut yli 400 sivua tylsempää ilman tätä romaania.

Rebekka kertoo nuoren ja epävarman, ilman etunimeä jäävän naisen (kertoja) ja tätä parikymmentä vuotta vanhemman itsevarman seurapiirivaikuttajan, Maximin, epätodennäköisen rakkaustarinan. Nuori kertoja ja Maxim tapaavat Monte Carlossa sattumalta ja lyhyessä ajassa he ryhtyvät tiiviiseen suhteeseen miehen aloitteesta. Ihastuneesta, rakkautta kaipaavasta kertojasta tuleekin pian rouva de Winter, Maximin seurapiirikartanon Manderleyn emäntä.

Valtavalla kartanolla on kuitenkin haamunsa, niin elävien kuin kuolleidenkin muodossa. Maximin edesmenneeseen vaimoon, Rebekkaan, liittyvä tragedia hallitsee Manderleyn arkea ja langettaa varjonsa jättimäisten tilusten jokaiseen kolkkaan. Rebekka oli täydellinen: kuvankaunis, nokkela, itsevarma ja rakastettu; täysin erilainen kuin ujo kertoja, mitä yksikään Rebekan tuntenut ei jätä epäselväksi. Kertoja ei pärjää täydellisenä muistoihin tallentuneen Rebekan rinnalla ja hitaasti tämän läsnäolo nujertaa hänet. Käänteen uuden rouva de Winterin ahdinkoon tuo kuitenkin eräs sumuinen yö. Salaisuuksien verkko alkaa keriytyä auki.

Seurapiireihin ja emännöintiin tottumattoman nuoren kertojan epävarmuuteen kolkossa herraskartanossa oli helppo samaistua. Hän saapui epätoivottuna tunkeilijana Manderleyhin ja pysyi sellaisena loppuun asti. Kirja kuvaa eläväisesti kartanon piinaavaa tunnelmaa ja Maximin muuttumista menneisyyden taakan alla. Tarina vei niin hyvin mukanaan, että kuvittelin tietäväni mitä tulee tapahtumaan, mutta yllättyinkin täysin. Salaisuudet ovat niin syvällä Manderleyn rakenteissa, että vain täydellinen tuho voi viedä ne mukanaan. 

Mikä? Daphne Du Maurier: Rebekka. WSOY 2008. Alkuperäisteos Rebecca julkaistiin vuonna 1938.

Mistä? Kirpputorilta. 

Miksi? Kannen synkkä kuva yhdistettynä kuvaukseen innosti kokeilemaan, vaikkakin vähän epäröiden. Odotin jännitystä, mutta tämä oli enemmänkin historiallinen draama (jännittävä sellainen).

Kannattiko? Ehdottomasti! Päällinen ei onnistunut tekemään oikeutta tälle klassikolle. Olisinpa lukenut tämän akuperäiskielellä, sillä suomennos jätti vähän toivomisen varaa.

Aamupalalla

Kävelimme kaveripariskunnan kanssa sunnuntaina Kukekeen aamupalalle, mistä minä jatkoin suoraan jäähallille. Pieni "tarina" matkalta alimpana.

Kukeke on yksi (monista) lempipaikoistamme Tallinnassa. Hintataso on kohtuullinen ja ruuat yleensä varmaa laatua. Tykkään erityisesti mutkattomista, kotoisista paikoista ja sitä Kukeke ehdottomasti on. Aamupalalistalla oli kiva valikoima: tällä kertaa otin älyttömän herkullista puuroa kirsikkahillolla, letun vadelmahillolla ja porkkana-tyrni-inkiväärimehun. Kyllä maittoi :) 

Katutaidetta matkan varrelta:

 

Kukeke ulkoa:

Tätä söpöä loosia katselen aina kaihoten, mutta nyt kun se oli kerrankin vapaana menimme kuitenkin toiseen pöytään.

Pöytätila loppui kesken, joten lettu tarjoiltiin ikkunalaudalle. Oli muuten todella herkullinen lettu, niin rapea. En saanut aikaan kysyä mistä hillot ovat peräisin, mutta erityisesti tuo kirsikkahillo oli ihan superhyvää.

Jos joku kiinnostui, Kukeke löytyy Kalamajan/Pelgulinnan kaupunginosasta, osoitteesta Telliskivi 57.  

Matkalla ratikassa jäähallille jouduin pelkäämään paria sekavassa tilassa olevaa "herrasmiestä", jotka onneksi ottivat silmätikukseen toisen matkustajan, raukkaparka. Huusivat suoraa huutoa ja uhkailivat tätä jollain typerillä einespihveillä, tilanne oli ihan uskomattoman mauton. Samat sankarit lähtivät vielä hoippumaan ratikan perässä ja viskelivät sitä pihveillä. Käytöstä enemmän ärsytti ruuan kohteleminen, minusta kun erityisesti liharuokaa pitää kunnioittaa - vaikka eipä kai niissä einespihveissä erityisesti lihaa ollut.. Mutta missä olivat vartijat? Ymmärtääkseni juuri Koplin ratikoissa on vartijoita tällaisen (ja pahemmankin) takia. Ehkä ei sitten keskellä kirkasta päivää.

Ratikasta juoksin kieli vyön alla jäähallille vain huomaamaan, että suomalainen jääkiekkoporukka oli sotkenut pukuhuoneen kaljatölkeillään. Sunnuntai kyllä jotenkin tiivisti alkoholivalistuksen epäonnistumisen. Porukkaa makoili ympäripäissään kaduillakin - ilmeisesti vähän lämpimämpi ilma huokutteli kaikki koloistaan. Mutta eipä kai tässä mitään uutta täällä päin maailmaa ollut.. :P

Päivä kanssani

Koitetaanpas tällaista juttua tähän väliin: millaisia päiviä minä täällä vietän? Varsinkin talviset arkipäivät ovat usein aika rutiininomaisia: aloitan työt (useimmiten vielä kotoa käsin) heti aamulla, jossain välissä ehkä luistelen, illalla venyttelen, luen ja menen nukkumaan. Luen tieteellistä tekstiä, kirjoitan ja teen matikan laskareita, välillä on virontuntia, seminaaria ja oman ohjaajan tapaamista, nyt myös opettamista yhden kurssin laskuharjoitusseminaarien muodossa. Eli ehkä ei sittenkään ihan niin seesteistä! Päiväksi valikoitui talvinen torstai viikko sitten, koska rikoin rutiinini käymällä Humanassa (kirpputoriketju) suoraan luistelusta keskellä päivää ;)

1. 07:00 Mieheni lähti jo aamulautalla Suomeen, joten minäkin nousen aikaisin. Teen tämän hetken jumitusaamupalani: raejuustoa, maustamatonta jogurttia, pikkuisen hunajaa ja kourallinen supermarjoja (goji, inka, mulperi). Kuka tiesi, että inka-marjat ovat kuivattuja ananaskirsikoita :)? 2. Fanni herää kanssani samaan aikaan ja tulee keittiön tasolle lämmittelemään takalistoaan. Tason alla on toinen keittiön lämmittimistä. 3. 07:15 Katson päivitykset Bloglovinista ja vähän aikaa taitoluistelua YouTubesta. 4. 07:50 Hätkähdän pakkasasteita, sillä lähden parin tunnin päästä luistelemaan. Tallinnan vanhempi jäähalli jäähtyy nopeasti kun ulkona kylmenee ja päinvastoin. Vaikea arvioida sen sisälämpötilaa, mutta sen verran pureva pakkanen hallissa on, että ihan tosissaan saa painaa jäätä pitkin ja silti meinaavat varpaat tippua.

1.-2. 08:00 Töihin! Kaksi tuntia papereita ja kirjoittamista sekä pari isoa mukia teetä. 3. 10:00 siistiytyminen ja urheiluvaatteet pikavauhtia päälle. 4. 10:30 kävelen/hölkkään Sõjamäen bussia odottamaan. On kirkas päivä ja tosiaankin kylmä.

1.-2. Bussissa. Kirja vauhdittaa muutenkin lyhyttä bussimatkaa mukavasti. Ja auttaa unohtamaan muun matkustajakunnan, joka koostuu aina osin alkoholi- ja/tai hygieniahaasteisista henkilöistä. 3. 11:00 Määränpääni Jeti-jäähalli. 4. Ensimmäinen pukukopissa, vaikka jäällä onkin jo meluisa koululaisryhmä.

1. 12:00 Jää koululaisryhmän jälkeen. Mieli lepää hiljaisuudessa, tosin varpaat särkevät jo sen verran, että takaisin pukukoppiin on mentävä vauhdilla. 2. Lounas: veteen sekoitettava proteiinipalautusjuoma. Harvoin syön näin köyhästi, mutta vauhdissa tällainen on näppärä. 3. 12:30 Taas bussissa. 4. Ulos bussista keskustorin pysäkillä, suuntana Humana.

1. Tornimäen korkeat talot vähän lähempää. 2.-4. Humana ja -50%! Humanalta on niin helppo löytää kivoja juttuja ja hinnat eivät päätä huimaa, sillä käyn aina vain europäivillä, jotka ovat muutaman viikon välein.

1.-2. n. 15:00 Takaisin kotiin. Vihreää teetä, granaattiomenaa ja matematiikkaa. Tällä kaavalla n. 19-20 saakka ja silti tuntikirjanpidosta jää uupumaan tunti-pari (pidän siis "työaikasaldoa", jotta saan seurattua työtuntejani. Kirjaan ylös ylityötunnit ja vapaita tunteja voin sitten ottaa saldosta :). 3. 20:00 Venyttelyä max. tunnin verran, lukemista ja nukkumaan. 4.  Kaikki tämä Fannin valvovan silmän alla.