Sivut

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Vegaanimessuilla

Kävimme jokin aika sitten toista kertaa Tallinnassa järjestetyillä vegaanimessuilla. Tapahtuma ei ollut suuren suuri, mutta kivan suosittu se oli. Paikalla oli muutama kymmenen toimijaa (yrityksiä, järjestöjä) ja runsaasti yleisöä. Meille messujen parasta antia olivat ehdottomasti myynnissä olleet vegaaniset ruuat ja leivonnaiset. Söimme mustikkapiirakkaa, superherkullista sitruunatorttua (kun saisi juuri sen reseptin!), suklaapähkinätikkunekkua ja muffinssia. Kaikki oli hyvää, mutta juuri tuo (keskimmäisen kuvan) sitruunatorttu oli hieman vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta parasta aikoihin :) Näiden piirakoiden pirteä myyjä möi myös omaa keittokirjaansa, mutta sieltäkään ei tuota sitruunaunelmaa harmikseni löytynyt.


Oli kiva nähdä ja hiukan tukea paikallisia vegaaniyrittäjiä - mukana oli muun muassa täysin vegaaninen pitopalvelu ja muutama kahvila. Eipä koko maahan kai montaa enempää tällä hetkellä mahdukaan. On mielenkiintoista huomata, että täälläkin aletaan vähitellen, varallisuuden ja hyvinvoinnin sen salliessa, miettimään kriittisesti sitä miten tämä yhteiskunta on järjestetty ja miten voimme elää vähän kestävämmin. Veganismi on yksi esimerkki ja kertonee osaltaan siitä, että ihmiset voivat, ainakin keskimäärin, kohtuullisen hyvin, kun muutkin asiat kuin päivittäinen selviytyminen alkavat kiinnostamaan. Hyvä niin! 


Toivottavasti tämä tapahtuma pääsisi tulevina vuosina laajenemaan. Olisi mukava nähdä mukana lisää (erityisesti myös kansainvälisiä) toimijoita, vielä enemmän ruokatarjontaa ja muidenkin tuotteiden myyntiä. Olen enemmän kuin tyytyväinen jos ja kun kasvisruokailu ja eettinen ajattelu valtaavat täällä alaa ja tulevat luonnollisemmaksi osaksi "ihan tavallisten" ihmisten arkea. Nykyisellään kun kunnollista kasvisruokaa ei voi luottaa saavansa edes muuten hyvistä ravintoloista. Lisäksi erilaisissa tapahtumissa ja jopa monissa kahviloissa ei välttämättä kasvisvaihtoehtoa ole lainkaan erikseen ajateltu. Monipuolisemmalle valikoimalle olisi varmasti tilaa, kunhan olisi tarpeeksi kysyntää. Paras mitä tavallinen tallaaja asialle voi pienellä vaivalla tehdä on kysellä kasvisruuan perään, tilata sitä kun sitä on tarjolla ja tarvittaessa antaa palautetta sen laadusta :) Viimeisen kohdalla täytyisi itsekin aktivoitua!

2 kommenttia:

  1. Olen opintomatkalla Tallinnassa ja sen oon huomannut että kun tulen uudelleen tänne niin omat soijat mukaan ;) Mikään kasvissyöjän paratiisi tämä ei ole, eikä kevyttuotteitakaan löydy jos joku sellaisista tykkää, ruoka on lihaisaa ja rasvaista. Mutta löytyy täältä hyviäkin ravintoloita joista kasvisruokaa saa (mm elevant). Mutta erityismainintana: kauppojen valmisruoat ovat loistavia! Näistä sun kannattaa tehdä postaus :)Suomen valmisruokiin verrattuna aivan törkeän hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, "kasviskulttuuri" laahaa kyllä jäljessä, mutta on mukava huomata että siihen on herätty. Varmaan myös kevyttuoteita alkaa vähitellen löytymään, kun kansa kenties pulskistuu elintason nousun seurauksena. Mutta se jää nähtäväksi. Elevantia en ole kokeillut, mutta se täytyisi kyllä tehdä. Siinä lähellä oleva Chakra on muuten myös hyvä intialainen, mistä saa kasvisannoksia (ei välttämättä vegaanisia kuitenkaan(?)).

      Virossa kaupoista löytyy kyllä kivasti sellaisia juttuja mitä Suomesta ei ja niistä on tehnytkin mieli kirjoittaa. Olen muun muassa aivan myyty rahkapatukoille (kohuke). Vaikka noita on kai tuotu Suomeenkin lähiaikoina. Myös esim. pakastepelmenit ovat ihan hauska ruoka joskus, mutta kasvisvalikoima niissäkin on harmillisen huono.

      Poista