Luettua: Suite Française

Luin tänään aamulla loppuun jo noin puolitoista kuukautta sitten aloittamani Irène Némirovskyn kaksiosaisen teoksen Suite Française. Laajemmaksi tarkoitetun kokonaisuuden valmistuneet osat ovat Storm in June ja Dolce. Tämä alunperin ranskankielinen teos jäi kirjoittajaltaan kesken, sillä hän kuoli keskitysleirillä vuonna 1942, ennen työnsä valmistumista. Suite Française koostettiin myöhemmin (vasta vuonna 2004) yllä mainituista kahdesta osasta. 

Teoksen ensimmäisen osan loppuunlukeminen oli minulle jotenkin työlästä, enkä oikein edes tiedä miksi. Teksti oli koko ajan sujuvaa ja tapahtumat kiinnostavia. Ehkäpä se oli varsinaisen päähenkilön puute - laajaksi viiden osan kokonaisuudeksi tarkoitetun romaanin oli tarkoitus sitoa kirjan erilaiset henkilöt yhteen eri ajassa ja paikassa. Hiukan hajanaiselta tuntunut ensimmäinen osa käsitteli näiden hahmojen kommelluksia ja toimi tavallaan henkilöesittelynä. Minulle ei kuitenkaan tullut tarvetta tietää mitä päähenkilön (sen puuttuessa) varalle oli kirjoitettu ja kirja pääsi lojumaan välillä viikonkin lukematta. En kuitenkaan missään nimessä halunnut jättää lupaavaa tarinaa kesken. Vain yhden päähenkilön sijaan ensimmäinen osa sisälsikin useita taidokkaasti ja elävästi kuvailtuja erilaisia persoonia.

Ensimmäinen osa Storm in June kertoo pariisilaisten paosta kotikaupungistaan saksalaisarmeijan lähestyessä. Se kertoo osuvalla ja myös humoristisella tavalla pakomatkalla lähtevien henkilöiden lähtötohinassa esille tulevista raadollisista piirteistä - toisille eniten tuskaa tuottaa hyvästellä arvokas posliinikokoelma kun taas toiset pakkaavat ystävänsä sijaan auton viimeiselle penkille tuoreen rakastajattarensa. Toisaalla taas laidoistaan pullistelevaan autoon on saatu päivän ähellyksen jälkeen pakattua myös vanha isoisä, joka ilmoittaa juuri auton startatessa tarvitsevansa vessaa.

Matkaan mahtuu myös kuolemaa ja tarina poukkoileekin ikävien ja humorististen tapahtumien välillä. Kerronnan keskipisteessä oleva henkilö tai perhe vaihtuu nopeastikin. Lopulta monen mutkan kautta kirjan henkilöt pääsevät palaamaan Pariisiin ja esimerkiksi posliininsa hartaasti hyvästellyt herrasmies löytää kokoelmansa koskemattomana vain kuollakseen seuraavaksi kadulle astuessaan auton alle.

Teoksen toinen osa Dolce kertoo elämästä pienessä ranskalaisessa maalaiskylässä saksalaisten sotilaiden miehityksen alla. Se keskittyy tarkemmin yhteen henkilöön, Lucileen, mikä toi lukemiseenikin taas vauhtia. Lucilen ympäristö ja vaihtelevat tunteet talossa asuvaa saksalaista kohtaan ovat kutkuttavasti ja rikkaasti kuvatut. Kaiken kaikkiaan Irène Némirovsky kirjoittaa hyvin mielenkiintoisesti saksalaisten ja ranskalaisten suhteesta. Hän näkee ennen kaikkea ranskalaisten kautta saksalaiset inhimillisinä, ihmisinä, jotka ovat olleet kotimaassaan kuin kuka tahansa meistä ennen sotaan joutumistaan.

Saksalaiset ovat yleisesti ottaen kohteliaita ja nöyriäkin ranskalaisia kyläläisiä kohtaan asuessaan heidän taloissaan. Myös paheksuttava ihastuminen pääsee paikoin kukkimaan saksalaisten sotilaiden ja ranskalaisten neitojen välillä. Todellisiin tapahtumiin pohjaava tarina on kirjoitettu vuosikymmeniä sitten, aivan erilaisena maailmanaikana, mutta se tuntuu edelleen osuvalta kuvaukselta ihmisyydestä äärimmäisissä olosuhteissa. Ulkopuolisen tarkastelevalla ja neutraalillakin näkemyksellä sotaan ja miehitykseen se luo erikoisen kontrastin sille, että itse kirjailija koki myöhemmin kuolemansa juuri saksalaisten epäinhimillisten tekojen uhrina.