Kuusi parasta kasvisystävällistä ravintolaa

Kirjoitin aiemmin syksyllä paikalliseen verkkolehteen jutun viidestä tällä hetkellä mielestäni parhaasta vegaani- ja kasvisystävällisestä ravintolasta Tallinnassa. Laitan linkin alkuperäiseen juttuun alimmaksi. Muokkasin tekstiä vähän tänne blogiin sopivammaksi ja lisään samalla myös kuudennen paikan, johon olen tutustunut vasta jutun kirjoittamisen jälkeen. Kyseessä on Ülemiste-keskuksessa sijaitseva Biomenu Maheköök, jonka vegaaniannoksia muuten löytyy myös ainakin keskustan isommista ruokakaupoista (Kaubamaja, Solaris) mukaan otettaviksi. 

Kaiken kaikkiaan kasvisruuan ja vegaanisen ruuan suosio ja tarjonta on noussut Tallinnassa kohisten viime vuosina, joten kasvisruokailija ei jää täällä enää pulaan. Paljon muitakin hyviä kasvisystävällisiä paikkoja täältä löytyy ja voisinkin tehdä toisen kierroksen suosikkejani myöhemmin.  

Listan ravintolat eivät ole paremmuusjärjestyksessä, koska ne ovat aika erilaisia ja jokaisella on oma erityinen juttunsa.

Vegan restoran V

Vanhassakaupungissa sijaitsevasta kotoisasta V:stä on tullut parissa vuodessa pienoinen ilmiö, joka houkuttelee paikallisten lisäksi eri puolilta maailmaa tulevia matkailijoita. V on täysin vegaaninen, eli yksikään annoksista ei sisällä lihaa, kananmunaa, maitotuotteita tai hunajaa - mutta sitäkin enemmän makua. Ravintolan ruokalista uusitaan säännöllisin väliajoin, mutta parhaat palat pysyvät sillä pitkäänkin. Jälkiruokavalikoima sisältää muun muassa vaihtuvia kakkuja ja aina yhtä mehukkaita muffineja. Oreo-juustokakku vie kielen mennessään! V usein ääriään myöten täynnä, joten pöytävaraus on suositeltava.

V Facebookissa.

Bliss 

Rennon viihtyisäksi sisustettu Mustamäellä sijaitseva Bliss tarjoaa lounaasta illalliseen monipuolisen kasvisnoutopöydän, joka sisältää paljon myös täysin vegaanisia vaihtoehtoja. Valikoimaa on raakavegaanisista herkuista mausteisiin etnisiin annoksiin, mutta myös niin sanottuja varmoja nakkeja, kuten sipulirenkaita ja bataattiranskalaisia, on tarjolla. Syödä ja santsata voi mielensä mukaan hintaan 15 euroa/kilo ja palan painikkeeksi sopii vaikkapa talon oma tuorepuristettu mehu. Bliss toimii myös kahvilana ja sen yhteydessä on pieni luomu- ja terveysmyymälä.

Kun menimme Blissiin ensimmäisen kerran, emme oikein osanneet odottaa mitään, mutta kokemus osoittautui tosi positiiviseksi. Sen jälkeen olemme käyneet paikassa myös ystäviemme kanssa.

Bliss Facebookissa.

Tokumaru

Tokumaru on nopeasti suosituksi noussut viihtyisä japanilaisravintola keskustan Solaris-kauppakeskuksen toisessa kerroksessa. Japanilaisen kokin johtama keittiö loihtii vegaanille herkullista sushia, mutta myös ramen-nuudeleita ja japanilaista pikkupurtavaa. Jälkiruokana mochi-kakkunen ja matcha-tee kruunaavat aterian. 

Tässä kuussa Tokumarussa on muuten laajennettu vegaanilista ja vegaaniset annokset -10%! :)

Tokumaru Facebookissa.

NOP

NOP on rennon boheemi kahvila-ravintola kauniissa puutalossa Kadriorgin puiston laidalla. Se sopii myös aikaiselle linnulle, sillä aamiaista tarjoillaan arkisin kello kahdeksasta ja viikonloppuisin yhdeksästä alkaen. Talon omat raikkaat tuorepuristetut mehusekoitukset auttavat käynnistämään päivän oikealla jalalla. Terveystietoinenkaan ruokailija ei pety NOP:issa. 

Tällä hetkellä listalla ihastuttavat esimerkiksi lehtikaalisipsit ja kahdeksan eri vihanneksen salaatti, joka on päällystetty grillatulla tofulla ja maapähkinäkastikkeella (HUOM! talvilistalla näitä ei välttämättä ole, mutta listaan ei ole tarvinnut koskaan pettyä mitä sillä sitten onkaan :)). Pienenä miinuksena NOP merkkaa ruokalistalleen vain kasvisruuat, joiden vegaanisuus täytyy tarkistaa erikseen. Tässä tapauksessa se kuitenkin kannattaa. Ravintolan yhteydessä on pieni luomupuoti ja kesäisin käytössä on viihtyisä sisäpiha. 

NOP Facebookissa.

Kukeke

Nuorekkaan ja koko ajan muuttuvan Telliskiven sykkeessä sijaitseva Kukeke on jo pidemmän linjan tekijä tallinnalaisessa kahvila- ja ravintolamaailmassa. Kyseessä on rennon boheemi bistro, jossa ruokailukokemusta täydentävät perustaja Anni Arron taideteokset. 

Kahdessa kerroksessa sijaitsevalla Kukekella on erikseen vegaaninen lista, jolta on mahdollisuus syödä kolme ruokalajia lounaasta illalliseen. Tarjolla on myös myöhäinen aamupala, joka sisältää muun muassa vegaanisia pannukakkuja ja tuorepuristettuja mehuja. 

Kukeke Facebookissa.

Biomenu Maheköök

Tämä paikka on minulle melko uusi tuttavuus, mutta positiivinen sellainen. Olen käynyt itse ravintolassa kerran ja tilannut sieltä pari kertaa ruokaa kotiin Woltilla. Vegaaniset hot dogit ovat tosi herkullisia! Toinen suosikkini on vegaaniset "Snickers-patukat", jotka on tehty luonnollisista raaka-aineista ja ovat jopa sokerittomia (makeus tulee siis muualta kuin valkoisesta sokerista). Lisäksi tykkään tosi paljon mukaan otettavasta perunasalaatista, punajuurisalaatista ja papusalaatista, joita saa tosiaan ainakin Solariksesta ja mielestäni myös Kaubamajasta. Suosittelen tutustumaan :)

Biomenu Maheköök Facebook.

Alkuperäiseen juttuun pääset tästä.

Oletko kokeillut listaamiani ravintoloita? Tai miltä näyttäisi oma listasi?

Täällä taas!

Olen taas blogin parissa pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen, uusien ideoiden kanssa! Bloggausintoni on vain kasvanut viime aikoina, joten tästä tämä taas lähtee.

Paljon on muuttunut tauon aikana. Asumme edelleen Tallinnassa, vaikkakin muutimme vanhasta asunnostamme reilu vuosi sitten. Valmistuin myös välissä toista kertaa ja olen ollut kahdessa eri työpaikassa, joista tämänhetkisessä aloitin vasta vähän aikaa sitten. Sivussa jatkan edelleen jatko-opintojani. Tauon aikana kävin läpi myös jonkinlaisen henkisen myllerryksen ja vapaa-ajan käyttöni ja tärkeänä pitämäni asiat ovat muokkautuneet aika paljon. 

Olen tietoisesti halunnut ohjata elämäntyyliäni tiedostavampaan suuntaan erityisesti ympäristön ja yhteiskunnan näkökulmasta. Olen ottanut askelia vähän minimalistisempaa elämäntyyliä kohti ja muuttanut kulutustottumuksiani kestävämpään suuntaan. Puolitoista vuotta sitten siirryin vegaaniseen ruokavalioon. Ja nyt voin sanoa, että näin on todella hyvä olla!

Muuten teen edelleen vapaaehtoistyötä kissojen parissa ja mukaan on tullut myös podcastaaminen (katso pari postausta alempaa) ja kirjoittaminen.

Entä mitä tämä kaikki tarkoittaa blogin suhteen? Näillä näkymin jatkan tässä osoitteessa, tällä pohjalla. On kiva, että blogilla on historia ja olen aikanaan nähnyt vaivaa jokaiseen juttuun, vaikken kaikkien takana enää täysin seisoisikaan. Blogin ulkoasu tulee luultavasti muuttumaan jonkin verran, teemojen en puolestaan usko muuttuvan paljoakaan. Kirjoitan jatkossa varmasti ainakin yhteiskunnallisista aiheista ja vapaaehtoistyöstä, sekä luultavasti jossain määrin myös ulkosuomalaisuudesta ja siitä mikä Virossa on erilaista Suomeen verrattuna. Minua kiinnostaisi mahdollisesti kirjoittaa myös tiedostavammasta elämäntyylistä ja kenties veganismista, jonka toteuttaminen on nyky-Tallinnassa melkoisen helppoa! Mukana pysyvät ehdottomasti myös Viron sisällä tekemämme reissut ja väliin on tarkoitus tipautella myös Tallinna-vinkkejä. Haluan pitää fokuksen sellaisena, että tekstiä on hauska tuottaa ja jutuista olisi tavalla tai toisella iloa muillekin. Otan mielelläni vastaan myös kaikki mahdolliset toiveet blogin sisällöstä.

Tekstin seassa olevat kuvat ovat eiliseltä kävelyltämme Veerennin asuinalueella. Syksy pukee Tallinnaa! On mahtava tunne löytää uutta, kaunista ja ihmeellistäkin kotikaupungistaan vielä yli viiden vuoden jälkeen. Ja ehkei siinä olekaan mitään kummallista? Reilut viisi vuotta on lopulta aika lyhyt aika uudessa maassa ja uudessa ympäristössä.

Kauniita syyspäiviä ja palataan pian! Olisi mukava kuulla kommentin tai vaikka sähköpostin muodossa myös sinusta ruudun sillä puolella, säännöllisestä tai epäsäännöllisestä kävijästä. Kaipaisin jatkossa blogilta itse asiassa erityisesti vähän aiempaa enemmän vuorovaikutusta lukijoiden kanssa. Ja mainittakoon tämäkin: olen aina avoin tutustumaan uusiin ihmisiin myös ihan oikeassa elämässä! Kirjoita minulle rohkeasti jos haluat käydä vaikka kahvilla juttelemassa Tallinnasta :)

Tallinnan entisen keskusvankilan synkkä historia

Lähellä Tallinnan keskustaa, Tallinnan lahden rannalla, sijaitsee 1800-luvulla kaupungin puolustustarpeisiin rakennettu Patarein aavemainen merilinnoitus. Sen tiloissa toimi vuoteen 2005 saakka kaupungin keskusvankila ja vankiloiden keskussairaala. Pian tämän jälkeen tila avattiin Mänguväljakun säätiön toimesta alkuperäiskunnossaan yleisölle vankilamuseona, jona se on toiminut viimeiset kymmenisen kesäkautta. Tänä syksynä linnoituksen vaiherikas ja synkkä historia on jälleen käänteen edessä, sillä museo suljetaan yleisöltä linnoituksen jatkuvan rapistumisen aiheuttamien turvallisuuspuutteiden vuoksi.

Tämä teksti esittelee Patarein merilinnoituksen synkkää ja poliittisesti latautunutta historiaa erityisesti entisen keskusvankilan näkökulmasta. Juttu alkaa merilinnoituksen varhaisimmasta historiasta ja etenee kohti nykypäivää. Kuvat ovat vankilamuseon tiloista vuosien 2013-2016 välilltä.

Merilinnoituksen ja keskusvankilan historiaa

1800-luvulla Viro oli Venäjän tsaarinvallan alaisena. Vuosisadan alkupuolella Nikolai I antoi käskyn rakentaa Tallinnan lahden rantaan merilinnoitus sataman puolustamiseksi. Kompleksi valmistui vuonna 1840, mutta siirrettiin jo 1860-luvun lopussa kasarmikäyttöön sen sotateknisen vanhanaikaisuuden paljastuttua Krimin sodan myötä. Vuosikymmeniä myöhemmin ensimmäinen maailmansota toi Virolle itsenäisyyden, mutta myös huutavan vankilapulan ja Patarei muunnettiin Tallinnaa palvelevaksi keskusvankilaksi vuonna 1920. Linnoituksen kaksimetriset seinät takasivat sen soveltuvuuden vankien säilömiseen, vaikkei linnoitus muuten sopinutkaan asumiskäyttöön. Siinä ilmeni myöhemmin suuria puutteita, jotka johtivat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kritiikkiin ja vankilan lopulliseen sulkemiseen 2000-luvun alussa.

Vuonna 1940 Virossa alkoi jälleen miehittäjävaltojen kausi, jonka aikana Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto hallitsivat myös Patareita. Ennen Neuvostoliiton kaatumista 1990-luvun alussa linnoituksen seinien sisällä ehti istua miehiä ja naisia pikkurikollisista poliittisiin vankeihin ja sen tiloissa suoritettiin myös teloituksia ampumalla ja hirttämällä. Natsi-Saksan miehityksen aikaan Patareissa surmattiin mahdollisesti jopa satoja Ranskan juutalaisia, joiden kohtaloa kunnioittaa nykyään muistomerkki Konvoi 73 (Saattue 73) linnoituksen alueella. Viimeinen teloitus suoritettiin Patareissa vuonna 1991, mutta muuten vuosikymmenien aikana teloitettujen vankien tarkkaa lukumäärää ei tunneta.

Tarvittavien varojen puutteen vuoksi vankilan tilat kursittiin kasaan käyttäen jopa vanhoja sukellusveneiden ovia. Huollon puute johti vähitellen tilojen rapistumiseen ja vaarallisuuteen. Vankila suljettiin lopullisesti vuonna 2002, mutta sen sairaalaosasto jatkoi vankiloiden keskussairaalana aina vuoteen 2005 saakka, jolloin myös se suljettiin tilojen merkittävien puutteiden vuoksi. Sairaalassa ja sen osastoilla hoidettiin muun muassa tuberkuloosista ja AIDS:ista kärsiviä potilaita. Myös narkomania ja mielisairaudet vaivasivat vankeja.

Vanhojen vankikertomusten mukaan elämä muurien sisällä oli epäinhimillistä ja monin paikoin ihmisoikeuksien vastaista. Tilat olivat kylmät, kosteat, ahtaat ja törkyiset. Vankien kohtelu oli tunteetonta ja ruoka oli lähes syömäkelvotonta muun muassa pilaantuneiden raaka-aineiden vuoksi. Allaolevista vironkielisistä lähteistä löytyy muutama vankilakertomus, joita en kuitenkaan suosittele herkimmille. Järkyttävien vankitarinoiden lisäksi Patarein historiaan kuuluu myös huimia ja nerokkaita pakenemiskertomuksia.

Museon aikakausi

Pian keskusvankilan ja sen sairaalaosaston lopullisen sulkemisen jälkeen tila avattiin yleisölle ja se aloitti toimintansa museona Mänguväljakun säätiön alaisena. Termi museo on tässä tapauksessa kuitenkin hiukan harhaanjohtava, sillä yli 80 vuotta toiminut keskusvankila jäi sulkemisensa myötä niille sijoilleen, eikä sitä missään vaiheessa erityisesti muokattu museoksi. Käytännössä se jähmettyi ajassa vuoteen 2005, sillä mitään ei palattu enää muuttamaan tai siistimään. Museon seiniltä ei löydy tietoiskuja ja näytteillepanon virkaa toimittavat tiloista edelleen löytyvä alkuperäinen laitteisto ja irtaimisto, kuten lääkepullot, täytetyt lomakkeet, elektroniikka ja vankien tavarat. Osa vankilan tiloista on pahan rapistumisen ja mahdollisten terveysuhkien takia suljettuina, mutta osaan pääsee täysin vapaasti. Erityisen pysäyttävää nähtävää museossa ovat sellit, koruton hirttohuone ja kauhuelokuvan lavasteita muistuttava sairaalaosasto laitteistoineen. Sisäpihalla voi kiivetä notkuvat tikkaat vankien ulkoilualueen vartiotorniin.

Museossa liikutaan käytännössä omalla vastuulla. Osa tiloista on säkkipimeitä, joten mukana kannattaa olla taskulamppu. Lattian ja portaiden kunto vaihtelee ja lattioilla on rojua, likaa, lasia ja särkynyttä rakennusmateriaalia. Vuonna 2005 tiloista löytyi vaarallinen homesieni ja museo oli jonkin aikaa suljettuna. Myös tänä päivänä ilma on raskas ja tunkkainen ja kaiken kaikkiaan museo ei sovellu liikuntarajoitteisille, helposti hengitystieoireita saaville tai kaikista herkimmille. Suuressa osassa tiloista on kuitenkin helppo liikkua ja valaistus riittää hyvin. Kokemus on parhaimmillaan pysäyttävä ja kenties innostaa tutustumaan tarkemmin Patarein edustamaan historiaan.

Linnoituksen nykytilanne ja tulevaisuus

Valtio on yrittänyt myydä Patarein merilinnoitusta vuosia, mutta kauppoja ei ole tehty. Museon ovet suljetaan yleisöltä tämän vuoden syyskuun viimeisenä päivänä, kun valtiollinen RKAS lopettaa sopimuksensa sitä pyörittävän Mänguväljakun säätiön kanssa. Sopimuksen lopettamisen syyksi on ilmoitettu, ettei viimeiset kymmenen vuotta vierailijoille avoinna olleen Patarein turvallisuutta voida enää taata. Ankara ilmasto, huollon puute ja ilkivalta ovat tehneet tehtävänsä ja linnoitus on vain jatkanut rapistumistaan.

Patarein merilinnoitus sijaitsee kovaa vauhtia muuttuvassa kaupunginosassa tunnetun Kulttuurikilometrin varrella. Sen varalle on esitetty monenlaisia suunnitelmia alkaen kompleksin muuntamisesta asuintiloiksi ja päätyen sen kunnostamiseen “ihan oikeaksi” museoksi ja muistomerkiksi. Luultavasti näemme joka tapauksessa jo lähitulevaisuudessa miltä seuraava ajanjakso merilinnoituksen historiassa tulee näyttämään.

Europa Nostra on listannut Patarein linnoituksen Euroopan seitsemän uhatuimman kulttuuriperintökohteen joukkoon. Sillä on tärkeä tehtävä Neuvostoliiton, Natsi-Saksan ja Viron lähihistorian vaiettujen tarinoiden kertojana, joten museon sulkeminen on menetys.

Patarei on nyt lopullisesti (?) suljettu, mutta sivut löytyvät edelleen osoitteesta http://patarei.org/en/ ja luultavasti päivittyvät sitä mukaan kun tietoa museon tulevaisuudesta tulee saataville. Loppuun todettakoon, että merilinnoitus ja vankilamuseo ovat yleisesti tunnettuja Patarein linnoituksena tai vain Patareina, mutta virallisesti kyseessä on Kalaranna fort (Kalarannan linnoitus).

Jutussa käytettyjä lähteitä

Linnoituksen ja keskussairaalan historiasta yleisesti:

https://et.wikipedia.org/wiki/Kalaranna_fort

https://et.wikipedia.org/wiki/Keskvangla

Tilojen puutteista ja ihmisoikeustuomioistuimen huomautus

http://www.ohtuleht.ee/110449/keskvanglas-euronormid-ei-kehti

http://www.vangla.ee/sites/www.vangla.ee/files/elfinder/dokumendid/aastaraamat_2006_kodulehele.pdf

https://en.wikipedia.org/wiki/Capital_punishment_in_Estonia

https://humanrights.ee/wp-content/uploads/2011/09/hrc_2007_estonia_en_v2007.pdf

Holokausti Virossa

http://www.ajaloomuuseum.ee/juudikogukond/holokaust-eestis/

http://www.ambafrance-ee.org/Hr-Suursaadiku-kone-Konvoi-73

Kertomuksia muurien sisältä (ei herkimmille)

http://sakala.postimees.ee/2167247/minu-morud-malestused-patarei-vanglast

http://www.ohtuleht.ee/133185/kuidas-hukati-inimesi-patarei-vangla-ruumides

http://ekspress.delfi.ee/kuum/elu-pimedam-pool?id=69044893

http://kultuur.elu.ee/ke491_Tarto.htm

Patarein sulkemisesta

http://uudised.err.ee/v/eesti/89aec0b9-ca3b-4b82-bc7e-d718c7dc6e2d/rkas-sulgeb-patarei-merekindluse-kulastajatele

Tämä juttu ilmestyi Nörttityttöjen blogissa (www.geekgirls.fi), täällä. Jos olet seurannut Patarein museon tulevaisuudesta käytävää keskustelua, mikä sinusta olisi paras ratkaisu linnoitukselle ja museolle jatkoa ajatellen?

Patarein vankilamuseo suljetaan pian!

"Termi museo on hiukan harhaanjohtava Patarein tapauksessa. Yli 80 vuotta toiminut keskusvankila jäi sulkemisensa myötä niille sijoilleen. Tiloista löytyy edelleen käytössä ollutta irtaimistoa ja välineistöä, kuten täytettyjä lomakkeita, elektroniikkaa ja vankien kenkiä.

Huolellisen ja steriilin näytteillepanon sijaan karu Patarei antaa menneisyytensä puhua puolestaan alkuperäisten tilojen ja tavaroiden muodossa. Erityisen pysäyttäviä ovat koruton hirttohuone ja kauhuelokuvan lavasteita muistuttava sairaalaosasto laitteistoineen ja lääkepulloineen. Vankilan sisäpihalla uskalias voi kiivetä notkuvat tikkaat vankien ulkoilualueen vartiotorniin; omalla vastuulla tietysti."

Ylläoleva on lainaus tekstistä, jonka kirjoitin Patarein vankilamuseosta Tallinna24-verkkolehteen. Koko jutun voi lukea täältä. Kymmenisin vuotta auki ollut ainutlaatuinen vankilamuseo suljetaan lopullisesti tämän kuun viimeiseen päivään kauden päättyessä. Pahasti rapistumaan päässeen merilinnoituksen turvallisuutta vierailijoille ei voida enää taata, eikä mikään taho ole ottanut kunnostustaakkaa itselleen. Suosittelen ehdottomasti käymään vielä paikan päällä, jos suinkaan vain ehdit. Tai jos olet jo käynyt, mitä ajatuksia paikka herätti?

Kolmen vuoden (!) takainen Patarei-postaukseni runsaine kuvineen löytyy täältä. Aika menee kyllä nopeasti. 

PS. Olen edelleen olemassa, enkä halua vielä julistaa blogiakaan täysin kuolleeksi. Elämä on ollut aikamoista haipakkaa ja blogi tahtoo vaan koko ajan jäädä jalkoihin, toisaalta ehkä ymmärrettävästikin. Osin kai mietin sivussa edelleen mitä tältä blogilta edes haluan, vaikka tiedostan ettei sen kai tarvitsekaan olla mitään sen kummempaa kuin Tallinna- ja Viro-juttujen tallentamista ja välittämistä.

PPS. Teen itse asiassa jo seuraavaa juttuani Tallinna24-sivustolle, mutta YRITÄN saada tänne lähiaikoina myös jotain ihan tätä blogia varten kirjoittamaani. Aiheita olisi kyllä varastossa. :)

Kattiradio ja Tallinn Broadcasting

Nyt siihen projektiin, josta olen parissa viime postauksessa vihjaillut!

Lähdin reilu vuosi sitten tekemään kissa-aiheista radio-ohjelmaa Tallinnan eräälle pienelle vapaaehtoisvoimin pyörivälle suomenkieliselle radioasemalle. Kyseinen ohjelma, Kattiradio (klik), oli asemalla silloin työskentelevän Helena Paavonsalon idea. Lähdin ensimmäiseen lähetykseen  kertomaan järjestötoiminnasta ja vähän vahingossa jäin sille tielle. Myöhemmin tiimiimme liittyi kolmas jäsenemme Krista.

Loppuvuodesta unelma itsenäisestä toiminnasta samassa radiossa lähetettävän ystäväohjelmamme Sunnuntaibullan kanssa alkoi kuitenkin orastamaan ja alkuvuodesta pakkasimme ohjelmamme valmiina luomaan jotain omaa. Tuloksena syntyi Tallinn Broadcasting -portaali, jonka upouudet sivut löydät täältä.

Sameli Muurimäen portaalimme etusivua varten ottama kuva. 

Tällä hetkellä portaalimme alla on siis vasta kaksi ohjelmaa, mutta etsimme mukaan porukkaamme uusia innokkaita tekijöitä. Jos asut Tallinnassa ja sinua kiinnostaa kokeilla podcastaamista, kirjoita rohkeasti meille osoitteeseen tallinnbroadcasting@gmail.com tai erikseen Kattiradiolle osoitteeseen kattiradio@gmail.com. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, mutta meillä on tarjota käyttöön kotoisa pieni studio kaikkine varusteineen Tallinnan keskustassa kissakahvila Nurrin tiloissa. Ja tietenkin mukava porukka taustalle :)

Kattiradio on saanut kivasti uusia seuraajia ja meillä on hieno kevät tiedossa mielenkiintoisten vieraiden parissa. Tervetuloa siis kuuntelemaan ja kaikille kissaihmisille myös kovasti tervetuloa Kattiradion vieraaksi!

P.S. Sivuiltamme löytyy pienet esittelyt meistä ohjelmien tekijöistä. Älä ihmettele oikeaa etunimeäni, joka on siis Meri. Täällä jatkan näillä näkymin toisella nimelläni Ida.

Vierailulla Pesaleidjan kissatalolla

Jatketaan kissajutuilla vielä hetki.

Ystäväni Timo Suutarinen, joka valokuvaa ja kirjoittaa ensimmäistä kirjaansa, kävi vierailulla meillä Pesaleidjan löytökissatalolla. Timo kirjoitti käynnistään kauniin tekstin, joka välittää hyvin kissatalon tunnelman. En millään malta olla julkaisematta tekstiä myös täällä. Kuvat ovat niin ikään Timon ottamia ja niissä on kotia odottavia kissojamme. 

Timon mukana oli tällä kertaa minun sijastani ystäväni Helena, johon tekstissäkin viitataan. Helena toimii kissakahvila Nurrin "kissamummina" ja teemme hänen kanssaan yhtä hauskaa projektia, jonka esittelen aivan pian! :)

Timon kuvaus kissatalovierailusta alkaa kuvan alta. On ilo lukea näin sujuvaa tekstiä! Kiitos Timo, kun välität.

On perjantai, reilu viikko ennen ystävänpäivää.

Desinfioimme kädet eteisessä ja suljemme oven perässämme. Ympärillämme ison olohuoneen kokoisessa tilassa on kymmeniä kissoja. Suurin osa niistä pysyttelee turvassa valkoisille seinille rakennetuissa puisissa laatikoissaan. Muutama utelias tulee kiertelemään lattiaa ympärillemme. Rohkeimmat kissat jopa puskevat meitä. Täällä on lähes täysin hiljaista.

”Osa näistä on kotikissoja.”, ystäväni Helena kertoo minulle. Helena on Kattiradion juontaja ja Kassikohvik Nurrin virallinen kissamummo. Kyykistyn ja annan kissojen tutkia meitä ja tottua meihin kaikessa rauhassa. Vasta kierrettyäni huoneen pari kertaa alan ottamaan kuvia. Joka kerta kissat hätkähtävät kameran ääntä. Näiden kissojen katseet kertovat samoista kohtaloista, joita olen nähnyt sairaaloissa ja vankiloissa.

Silmät heijastavat pelkoa ja surua. Osan katseessa on varovaista toivoa paremmasta, mutta kaikilla on jatkuvaa varovaisuutta meitä ihmisiä kohtaan. Nämä kissat ovat joka hetki valmiina perääntymään, pakenemaan ja viimeisenä keinona puolustamaan itseään. Ne on löydetty Tallinnan ja lähiseutujen kaduilta. Niitä on kohdeltu usein todella huonosti ja lopulta hylätty oman onnensa nojaan, koska kissalla ei ole täällä juuri mitään arvoa.

Huone on kuin suuri odotusaula. Turvasatama, jossa on elämän perustarpeet - vettä, ruokaa ja hiekkalaatikot. Kun näin paljon eläimiä tai ihmisiä laitetaan samaan tilaan, hyvässäkin hoidossa arki muuttuu stressaavaksi ja uuvuttavaksi. Omaa rauhaa ei ole kenelläkään. Suuret ikkunat antavat sentään mahdollisuuden katsella luontoa, ohi lentäviä lintuja ja pian alkavan kevään merkkejä.

Helenan tuomat lelut saavat kissatalon kissat leikkimään. Leikki on jotain, mikä rikkoo loputtoman odotuksen harmauden. Jossain sisällä syttyy pentumainen ilo, joka purkautuu ilmoille riehakkaina hyppyinä langoista punottujen hiirten perässä. Leikin keskelläkin varovaisuus säilyy näissä kissoissa ja lelut vaihtavat vauhdissa omistajaa. Yhteenottoja vältetään. Ihan kuin koulun liikuntatunneilla, osa lähtee heti rohkeasti mukaan, toiset tarkkailevat aikansa, mitä tapahtuu.

Joukossa on pari nuorempaa kissaa. Yksi niistä tulee pesästään ja esittäytyy meille. Se nauttii rapsutuksista ja pääsee hetken tuttavuutta tehtyään Helenan syliin. Menen kuvaamaan nurkassa olevaa kissaa, joka sähisee joka kerta, kun menen lähelle. Tällaiset kissat tarvitsisivat kaikkein eniten uuden, rakastavan kodin, jossa niiden luottamus ihmisiin pääsisi syntymään uudestaan. Jokainen kissa täällä on omalla tavallaan hyvin kaunis ja yhtä syytön kohtaloonsa. Yksi on menettänyt korvansa tammikuun pakkasissa, mutta on sentään vielä elossa. Kaikki eivät ole päässeet edes tänne asti.

Talossa on myös pienempi samanlainen huone sekä sairashuone, jossa kissat vuorollaan saavat hoitoa. Toiminta on täysin vapaaehtoistyön ja hyväsydämisten ihmisten lahjoitusten varassa. Koko ajan on tarvetta niin ihmisille kuin rahallekin. Tärkeintä tietysti olisi, että mahdollisimman moni kissa saisi nopeasti uuden kodin. Desinfioimme kädet myös lähtiessämme. Kotona ystäväni kissat nuuskivat minut tarkkaan. Mietin, osaavatko ne arvata, miten onnekkaita ovat ollessaan perheenjäseniä.

Löytökissa-aiheinen kolumnini

Julkaisen tässä postauksessa kolumnin, jonka kirjoitin Tallinna24.ee-verkkolehteen loppuvuodesta.

Kuten olen täällä kertonut, olen mukana kodittomien kissojen auttamisessa paikallisen Pesaleidja-järjestön kautta. Puolitoista vuotta järjestön vapaaehtoisena on kerryttänyt minulle monenmoista kokemusta ja näkemystä, joiden pohjalta kyseisen kolumnin kirjoitin.

Kuvassa olen kissakahvila Nurrissa ja se liittyy yhteen projektiin, jonka myös esittelen täällä lähiaikoina :)

Kolumnin teksti kuuluu näin:

"Kaikki kissat eivät nauti kissanpäivistä Tallinnasta. Kodittomia kissoja Tallinnassa on paljon. Osa niistä on ihmisen hylkäämiä ja osa kadulle tai metsiköihin syntyneitä villikissoja.

Kodittomien kissojen suureen lukumäärään Tallinnassa on useita syitä.

Tallinnassa ja Virossa ylipäätään on kissan arvostus matala. Kissoja on liikaa ja ihmisen huolimattomuuden tai välinpitämättömyyden vuoksi syntyneitä vahinkopentuja jaetaan ja tuputetaan eteenpäin ilmaiseksi.

Ilmainen mielletään arvottomaksi ja rahaa ei haluta laittaa kissan terveydenhuoltoon tai leikkauttamiseen.

Kissaa pidetään myös itsenäisenä ja ajatellaan, että kissan kuuluukin kuljeskella ympäri maita ja mantuja - liian usein leikkaamattomana. Pentuja voi tulla kerralla paljon, useamman kerran vuodessa.

Kadonnut kissa on Virossa helposti korvattavissa.

Myös kissoja koskevien myyttien kirjo elää Virossa vahvana. Esimerkkejä löytyy sisäkissojen oletetusta onnettomuudesta ja surullisuudesta siihen, että kissan tulisi saada vähintään yhdet pennut ennen sterilointia.

Erään myytin mukaan olisi luonnonvastaista, ellei jopa rääkkäystä, kastroida uroskissa. Tämä lienee virolaisen ”machokulttuurin” erikoinen ilmentymä.

Yleisten asenteiden ja uskomusten lisäksi Tallinnan nykyistä tilannetta pohjustaa osaltaan myös neuvostoaika, jolloin eläinlääkäriasemia ei juuri ollut ja sterilointeja tai kastraatioita ei ajateltukaan. Irtokissoja oli kaikkialla.

Menneisyyden ja asenteiden painolastista huolimatta Tallinnan tilanne on onneksi ollut vuosi vuodelta paranemaan päin. Tästä kuuluu kiitos niille ihmisille, jotka tekevät raskasta auttamistyötä hartiavoimin.

Kaupungin pakollista rankkuria lukuun ottamatta julkishallinnon puolelta ei heru tukea ja kodittomien kissojen auttaminen perustuu täysin vapaaehtoiseen työhön ja lahjoitusvaroihin.

Isojen yksityisten järjestöjen lisäksi Tallinnasta löytyy myös yksityishenkilöiden omakustanteisesti pyörittämiä kymmenien kissojen ensisuojia.

Työn tärkeydestä ja toimijoiden määrästä huolimatta politiikassa tai lehdistössä kodittomien lemmikkien tilannetta ei juurikaan puida joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.

Kissan nostaminen pöydälle myös julkishallinnon puolella auttaisi osaltaan meitä kohti tulevaisuutta, jossa jokaisessa kodissa ei ehkä olisi kissaa, mutta jokaisella kissalla olisi koti.

Asennekasvatusta tarvittaisiin pikaisesti ja sitä pitäisi antaa jo koululaisille. Ilman asenteiden muuttumista vanhat uskomukset ja ajatukset kissan arvosta uhkaavat periytyä sukupolvelta toiselle. 

Kuka tahansa ja myös suomalainen voi auttaa Tallinnan kodittomia kissoja. Paikalliset järjestöt tarvitsevat jatkuvasti rahalahjoituksia, auttavia käsiä vapaaehtoistyöhön, tavara- ja ruokalahjoituksia sekä uusia koteja kissoille. Virossa asuva voi myös tarjota sijaiskodin.

Jos haluat auttaa, mutta et ehkä ihan vielä tiedä miten, voit kirjoittaa minulle osoitteeseen meri@pesaleidja.ee.

Jos taas kissan adoptointi kuulostaa sopivalta vaihtoehdolta, voit katsella kotia etsiviä kissoja ylläpitämältäni Pesaleidja-järjestön suomenkieliseltä Facebook-sivulta."

Lähde: tallinna24.ee

Pakkaspäivä Rakveressa

Täällä taas, PIIT-KÄN tauon päätteeksi! :)

Loppunut vuosi oli täynnä muutoksia ja kiireitä, joiden jalkoihin blogin kirjoittaminen vain jäi. Tuntuu ihan hassulta naputella tekstiä tänne lähemmäs vuoden tahattoman blogitauon jälkeen. Teen vielä erikseen pienen katsauksen viime vuoteen, mutta jatketaan sillä välin tästä eteenpäin niinkuin mitään taukoa ei olisi ollutkaan. 

Meillä oli vieraita uutenavuotena ja heti vuodenvaihteen jälkeen kauniina pakkaspäivänä (-17 astetta) päätimme suunnata Rakvereen ja sen keskiaikaiseen linnoitukseen. Olen tehnyt aiemmin postauksen kesäpäivästä samaisessa linnoituksessa (täällä), mutta tämä reissu todisti, että linnoitus ja Rakveren kaupunki yleensäkin käyvät kohteeksi myös kovalla pakkasella.

Lääne-Virumaan maakunnan pääkaupunki Rakvere sijaitsee noin 100 kilometria Tallinnasta itään. Kaupungin asukasluku on noin 15 000 ja sen tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat Vallimäellä sijaitseva keskiaikainen linnoitus ja Tarvas-patsas, Jumalanäidin syntymisen kirkko ja myös kaupungin Viron moderneimmaksi kuvattu keskusaukio.

Jätimme auton Pikk-kadulle ja kiipesimme portaat ylös linnoitukselle. Vallimäeltä aukeaa kaunis näkymä kaupungin yli.

Linnan ulkopuolella sijaitsee kuuluisa pronssinen Tarvas-patsas, joka pystytettiin kaupungin 700-vuotispäivän kunniaksi.

 

Siellä se siintää, kuuran keskellä tällä kertaa.

Oli kylmä! Ajatus parin tunnin kiertelystä pistävässä pakkasessa tuntui vähän arveluttavalta idealta, koska linnoitus ei juurikaan tarjoa suojaa. Maakellarit, lämmitetyt historiahuoneet ja ulkotulien ympärykset auttoivat kuitenkin paljon ja pakkanen ei lopulta oikeastaan edes häirinnyt.

Lipunmyynti ja pieni lämmittelyhetki.

Sisäpiha ja työntekijöitä lämmittelemässä ulkotulen ääressä.

Keskiaikainen kidutusnäytös oli juuri alkamassa, joten tällä kertaa osallistuimme. Näytös pyörii puolen tunnin välein aina kun linnoitus on auki. En kerro tässä enempää etten paljasta liikaa, mutta suosittelen osallistumaan. Hyvät yllätykset ja naurut saimme, vaikkei se ehkä teemaan sovikaan.

Linnoituksen isolla pihalla. Pihalla pääsee ampumaan nuolilla, leikkimään turnajaisia ja tekemään monenlaista muuta. Kovalla pakkasella aktiviteetteja oli kyllä vähän vähemmän kuin kesällä.

Yksi pihan tapahtumista on päivittäinen tykinlaukaus. Tykki laukaistaan aina linnoituksen aukiollessa kello 12. Ampu tulee!

Mitään kuulaa ei lentänyt, mutta meidät hätisteltiin silti alas muurilta jonne tykki osoitti. Jysäys oli korvia huumaava ja hyvät naurut siitäkin säikähdyksestä irtosi. Vähemmän nauratti pihalla olleen hevosen ja vuohen puolesta, niille kun jysäys tulee aina yllätyksenä.

Puren!

Pihalla pääsi vähän pelleilemäänkin.

Kaiken kaikkiaan linnoituksessa oli jälleen kerran hurjan hauskaa. Kyseessä on aikuisille ja lapsille yhtälailla sopiva teemapuisto, jossa on paljon nähtävää ja koettavaa. Historiallisesti sivistäviäkin elementtejä löytyy. Kiipeämistä isoja kiviaskelmia pitkin on aika paljon, jos haluaa poistua maan tasolta ja esimerkiksi vanhusten ja liikuntarajoitteisten kannattaa huomioida tämä. Kesällä linnassa toimii myös ravintola.

Linnoituksen kotisivut löydät täältä.

Tällä kertaa tutustuimme lyhyesti myös pieneen Rakveren kaupunkiin. Kahviloita ja ravintoloita löytyy ihan mukavasti ja kaupungilla on mukava vain käyskennellä. Katukuvassa on vuoroin puu- ja kerrostaloaluetta.

Yksi nähtävyyksistä on Viron väitetysti modernein keskusaukio, jonka design on kyllä jo yli kymmenen vuotta vanha.

Jumalanäidin syntymisen kirkko on ortodoksinen pyhiinvaelluskohde, josta löytyvät Viron ainoat avoimet pyhäinjäännökset. Marttyyripappi Sergi Florinskin maallinen maja lepää näkyvillä kosteus- ja lämpötilasäädellyssä arkussa. Kuvia kirkossa ei luonnollisestikaan saa ottaa.

Vielä vilkaisu kaupungille Vallimäeltä ja kotiin.

Kyllä pienessä Rakveressa saisi viikonlopun kulumaan varsin mukavasti milloin vain!

Matkailusivusto VisitEstonian Rakveren kaupunkioppaan löydät täältä.