Viikonloppuni
vierähti Tartossa tuhansia pyöräilijöitä ja kisaturisteja houkutelleessa Tartu Rattaralli -pyöräkisatapahtumassa. Kisatunnelma aurinkoisessa Itä-Viron pääkaupungissa sai kyllä perhoset lepattamaan vatsassa, mutta en sentään itse
osallistunut. Vanhalla Helkamallani ei olisi kovin pitkälle
körötelty. Toisaalta kaikki eivät ajattele näin pessimistisesti:
eräs
paikallinen kisakonkari polki sunnuntaisen 137 kilometrin matkan neuvostoaikaisella
pyörällä vajaaseen kahdeksaan tuntiin. Eivätkä haastattelun mukaan edes ketjut katkenneet, siis tänä vuonna.
Tartto
tarjosi minulle ensimmäisen kosketuksen ennen täysin vieraaseen kilpapyöräilyyn. Pyöräilijöiden vauhti voi nousta jopa noin kuuteenkymppiin ja pikku trikoot
eivät kaatuessa juuri suojaa. Juurikin amatöörikisassa vaaratilanteita aiheuttaa myös
pyöräilijöiden kokemattomuus ryhmissä ajamisesta. Nämä kisat kaiketi sujuivat ilman sen suurempia haavereita, eivätkä maaliin saapuvat pyöräilijät edes vaikuttaneet niin uupuneilta kuin matkan perusteella olisi voinut kuvitella.
Kisat isännöinyt Tartto osoittautui oikein kauniiksi kaupungiksi keskustan vaaleine rapattuine rakennuksineen. Virolaiseen tyyliin rakennukset ovat vaalean värimaailmansa lisäksi täynnä yksityiskohtia ja koristeellisuutta näyttämättä kuitenkaan isolta kermakakkuriviltä. Virolaisessa kaupunkityylissä olisikin pientä esteettistä vinkkiä meille
Tartossa säät suosivat kisaporukkaa lähes koko viikonlopun ja oli ihanaa vain kävellä päämäärättä pitkin kaupunkia. Kiersin myös keskustan kampusalueen, joka oli kauniin tunnelmallinen kukkivine kirsikkapuineen. Tartosta jäi viikonlopun isoista kisoista huolimatta päällimmäisenä mieleen rauhallisen seesteinen pienemmän kaupungin tunnelma. Ymmärrän miksi moni Tartosta pitää - se tarjoaa sopivaa kontrastia paikoin kolkolle Tallinnalle. Selvästi edullisempi hintataso oli myöskin positiivinen yllätys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti