Sivut

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Harjun luistelukentällä

Kävimme maanantaina Harjun luistelukentällä vanhassa kaupungissa. Mieheni otti muutamia kuvia puhelimellaan, ja pari videotakin, mutta ne ovat sen verran huonolaatuisia, etten ehkä niitä nyt yritäkään tänne lisätä. Videoista oli kiva huomata, että cross-rollsini takaperin näyttävät puolen vuoden luistelukokemuksella aika hyviltä, vaikka itse sanonkin :) Aloittelijat tuntuvat edistyvän eri elementeissä melko erilaisella tahdilla. Minulle esimerkiksi piruetit tuottavat paljon päänvaivaa, kun taas jotkut minua kauemmin luistelleet eivät uskalla tehdä cross-rollseja takaperin.

Harjun rata on tunnelmallinen ja sen sijainti on kätevä esimerkiksi "after skatea" ajatellen, mitä täytyykin soveltaa toisen kerran. Olimme tällä kertaa aika myöhään liikkeellä, kotiin lähdimme tunnin luistelun jälkeen puoli kymmeneltä (kenttä sulkee joka ilta kymmeneltä). Valitsimme myöhäisen ajan, jotta kenttä olisi hiljainen, mutta olihan siellä vielä väkeä. Taitoluistelu ei varsinaisesti ole radalla sallittu, mutta minun harjoitteluni vaatii paljon vähemmän tilaa kun jonkun vuosikausia treenanneen, joten koen mahtuvani mukaan kun vaan pidän silmällä muita luistelijoita.



Maanantai-iltana sumu ja savu hilluivat jotenkin hurjan matalalla. Hiukset ja vaatteet haisivat kotiin tullessa ihan savulta ja kurkku tuntui vähän karhealta. Ilma näyttikin sumuisen harmaalta. Olimme varmoja, että jossain palaa, mutta uutisista ei löytynyt selitystä. Ehkä vanhassakaupungissa on niin paljon puulämmitystä ja/tai takkoja, että matalalla roikkuva ilma savustaa sopivalla säällä koko tienoon. Kyllähän sitä savua useammankin talon piipusta nousi (tai ehkä pikemminkin laskeutui). Ei kuulosta kauhean loogiselta, mutten keksi muutakaan selitystä. Viimeksi jouluaattona kun savu haisi näin vahvasti, lähellä paloi ullakko.

Jos luistelu kauniissa puitteissa innostaa, paikalla toimii myös luistinten vuokraus. Lisäksi tarjolla on kolikolla toimivia säilytyslokeroita tavaroille.

2 kommenttia:

  1. Heippa!
    Sulla on kiva blogi! Kahlasin sun kaikki postaukset läpi. :) Löysin tänne Googlen kautta, kun miehen kanssa tutkiskeltiin, että millaista olisi muuttaa Tallinnaan. Olimme juuri siellä neljän päivän lomalla ja ajatus sai jotenkin vallan. :) Saa nähdä millaiseen ratkaisuun päädymme.
    Joka tapauksessa, liityin lukijaksesi jotta pysyn kirjoituksissasi kärryillä. :)

    T. Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys, kiitos kivasta kommentistasi ja tervetuloa :)! Meillä oli mieheni kanssa tuo sama "vaihe", eli käytiin Tallinnassa fiilistelemässä, puhuttiin ja mietittiin, kunnes sitten päätimme, että nyt on aika. Elämäntilanne tuli sellaiseksi, että muutto mahdollistui ja tartuimme siihen. Minä olen aina ajatellut, että haluan asua ulkomailla kokemuksen vuoksi. Tallinnaan muuttamista ei ole kyllä kertaakaan tarvinnut katua :)

      Jos päädytte muuttamaan Tallinnaan, niin minulla on antaa parikin expat- ryhmää, joiden kautta voi tutustua täällä asuviin ihmisiin :) Ulkomaalaisia on täällä lopulta aika paljon.

      Iloa pohdintoihin! Toiseen maahan muuttaminen ei ole ihan yksinkertainen päätös monine mutkineen. Olisiko sinun/teidän mahdollista tulla tänne töihin tai opiskelemaan? Jos muuten haluat(te) kysyä jotakin tänne muuttamiseen liittyvää käytännön asiaa, niin vastailen mielelläni :) Aurinkoista kevättä!

      Poista