Kilometri kulttuuria, toinen Kalamajaa

Takaisin Tallinna-aiheisiin! Aurinkoinen keskiviikko meni vieraidemme kanssa mukavasti madellessa pitkin Kulttuurikilometriä ja löntystäessä Kalamajan läpi taas kerran Kukekeen lounaalle. On se vain niin hyvä ruokapaikka: sopivan rento ja kohtuuhintainen, herkullisia makuja ja valikoimaa unohtamatta. Suosittelen kokeilemaan :)

Kulttuurikilometri on Linnahallilta lähtevä hiekkatie rannassa. Tätä ränsistyneiden tehdasrakennusten reunustamaa synkkää joutomaa-aluetta on rakennettu ja uudistettu kovasti ja tahti tuntuu vain kiihtyvän. Alueen olemus on muuttunut paljon sinä aikana kun me olemme täällä asuneet. Se on vilkkaampi ja valoisampi ja tarjoaa koko ajan enemmän kiinnostavia kohteita: esimerkiksi kahvila/ravintola Moon, museo Lennusadam, Kultuurikatla Aed ja kahvila Kanala, kalatori, Patarein vankila..

Kulttuurikilometri on myös lenkkipolku. Olen itsekin hölkkäillyt sitä pitkin useita kertoja, mutta kesäisin turistien seassa punanaamaisena ravaaminen ei erityisesti innosta. Tulen siitä oikeastaan vain huonolle tuulelle, joten lenkkeilen siellä vain myöhemmin syksyllä. Nyt kun kulttuurikilometriä ehostetaan koko ajan lisää, turistimäärät varmaankin vain kasvavat entisestään.

Tällä kertaa kävimme vain Lennusadaman pihalla, missä on aluksia, tykkejä ja kiva näkymä merelle. Itse museo jäi toiseen kertaan. Myös Kulttuurikatla Aed:ssa on käytävä, erityisesti kahvila Kanalassa. Näihin pääsen varmaankin palaamaan vielä kesän aikana. Lisäksi Patarein vankila on kiinnostava kohde, mutta vankilakierros vaatii ryhmän. Täytyypä yrittää järjestää sellainen :)

Myös Kalamajaa kunnostetaan tällä hetkellä tohinalla. Lähes joka korttelissa kävi kolina ja kuhina talojen ja teiden kunnostamisessa. Mitähän me näemme joidenkin vuosien kuluttua, tunnistaako näitä ränsistyneenpuoleisia alueita enää entisiksi? Entä miten käy (asuntojen) hintojen? Alemmat kuvat ovat Kalamajan alueelta - kaunista, mutta tosiaan kunnostusta vaativaa. Minä toivon näkeväni Kalamajan "puhkeavan kukkaan" koristeellisten puutalojen muodossa. Kalamajan alueessa on jotakin rauhoittavaa seesteisen pienen kaupungin tunnelmaa.

Lounaspaikkamme Kukeke sai jälleen kehut uusilta kävijöiltä. Minä taas osaan matkan jälkeen arvostaa kasvisvaihtoehtoja, myös vegaanisia sellaisia. Esimerkiksi Ranskassa, vauraassa sivistysmaassa, ei kasvisruuista listojen perusteella olla kai kuultukaan. Ainakaan pienissä kaupungeissa. Olisikohan nyky-Pariisissa eri tilanne? Siitä on niin kauan kun olen Pariisissa käynyt.. :) On sitäkin hienompaa huomata, että vegaanillakaan ei ole mahdottoman vaikeaa paljon pienemmässä Tallinnassa! Virolaisten nuori sukupolvi vaikuttaa kaiken kaikkiaan aika tiedostavalta muun muassa ravinnon, kulttuurin ja kielitaidon suhteen.

Kaunis ja kiehtova Tallinna! Minä olen aivan myyty tälle vastakohtien kaupungille ja olen tyytyväinen, että se on kotikaupunkini jo kolmatta vuotta. Mikä teitä muita Tallinnassa viehättää?

Home Sweet Home

Kotona onnellisesti! Kolme viikkoa ja 6000 kilometriä hurahtivat nopeasti, Saksan autobaanoilla kirjaimellisestikin. Ns. läpikulkumaissa tiet ovat todella hyvät ja leveät, mutta mahdollistavat myös hurjat nopeudet. Kolareitakin näillä baanoilla näkee pikkuteitä enemmän. Kysymys kuuluukin: onko tilastollisesti turvallisempaa ajaa pikkuteitä vai nopeita läpikulkuteitä? Kovissa nopeuksissa kolarit ovat pahempia ja syntyvät pienistäkin virheistä, kun taas pikkuteillä ollaan nokat vastakkain. Uskomattomilla ruosteisilla sillipurkeilla noille baanoille myös lähdetään..

Keräsimme tässä kotona muutamia matkafaktoja: auton paino täydessä lastissa oli noin 2300 kg. Tuliaisina toimme aika paljon sampanjaa ja viinejä, sekä karkkia (minulla lähti vähän käsistä). Auton korkeus oli n. 2+ metriä, sillä katolla oli suksiboksi matkatavaroiden kuljettamiseen. Ajomatka oli lähemmäs 6000 km ja maksiminopeutemme autobaanoilla oli 170km/h. Maita näimme 9 (Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa, Ranska, Belgia, Tanska, Ruotsi), joista osan läpi tosin vain ajoimme. Majoituspaikkoja matkan varrella oli 11 erilaista.

Ensimmäiset neljä kuvaa: 1. Berliini: kulttuuria ja Starbucksia. Niin turha, niin pakollinen ;) 2. Berliner Weiße: makusiirapilla höystetty vehnäolut. Kirpeää ja pikkaisen makeaa - tätä tulee ikävä! 3. Ranska: ankaraa suunnittelua. Tuo tuoli jätti ikuiset pihkatahrat pallohameeseeni. 4. Saksa: Tender Nuss, Nussini ja kikatukset ;)

Toinen pääkohteemme oli Normandia. Yövyimme yhden yön Avranches-nimisessä pikkukaupungissa pari päivää ennen Ranskan ympäriajoa. Hölmöläisten tuuria, sillä lähtöpäivänämme megatapahtuma aiheutti jo valtavan ruuhkan. Kävimme katsomassa jylhän Mont Saint-Michelin luostarisaaren (jossa sattumalta lakkoiltiin) ja Claude Monet'n kodin Givernyssä. Turistikohteista suuntasimme "tutun tutun" päärynätarhalle maaseudun perukoille pariksi yöksi. Paikka oli todellinen keidas: kaksikerroksinen omakotitalo kumpuilevan hiekkatien päässä, pihalla uima-allas, sonnilauma ja niitä päärynäpuita.

1.-2. Champagne: Ihana vuokrakämppämme Épernayssa. 3. Giverny: Claude Monet'n puutarha. Ilmeestä kiitos kukissa touhuaville ampiaisille. 4. Normandia: Mont Saint-Michel, turistirysä syystä.

Normandian maatilatukikohdastamme kävimme kiertämässä D-Dayn maihinnousurannat. Kertailimme autossa toisen maailmansodan historiaa ja kävimme vierailulla myös amerikkalaisten sotilaiden hautausmaalla. Nyt kotona aloimme katsomaan sarjaa nimeltään Band of Brothers, joka kuvaa Normandian maihinnousua. Sarja vaikuttaa todella laadukkaalta ja mieheni onkin ronskimpana katsonut sen läpi jo monta kertaa. Ostimme myös Juno Beachin Juno Beach Centeristä ranskalaisen leffan naispuolisista agenteista toisessa maailmansodassa. Sekin vaikuttaa mielenkiintoiselta! Rannoista kirjoittelen lisää toisen kerran, niin paljon kohteemme antoivat ajateltavaa.

1. Normandia: Utah Beach, amerikkalaisten joukkojen toinen maihinnousuranta. 2.-3. Päärynäparatiisi Normandian maaseudulla. 4. Saksa: pahan onnettomuuden aiheuttama ruuhka moottoritiellä. Kotimatkalla jo.

Normandian jälkeen lähdimme varsinaiselle kotimatkalle ja päivät koostuivat ajosta, huoltoasemapysähdyksistä ja vaihtuvista hotelleista. Saksassa pistäydyimme erehdyksessä Border Shopiin, eli viinalastissa lilluvalle proomulle. Karmea paikka :D Se antoi kuitenkin vähän perspekstiiviä Tallinnan viinarallille, kyllä sitä muuallakin osataan... Ruotsissa pysähdyimme Grännan polkagris-tehtaalle ja raitakarkkia lähti mukaan parisen kiloa, hups! Lopulta seilasimme Tukholmasta Tallinnaan ja tässähän sitä taas ollaan :)

1. Saksa: Border Shop: proomu viinalastissa :P 2. Border Shopin saalis: laatikollinen Ritter Sportia ;) 3. Ruotsi: Grännan polkagris-tehtaanmyymälän ostokset: 2-3 kiloa raitakarkkeja, tuliaisiksi asti siis! 4. Vaatimattomien matkatavaroidemme "muutto" kotiin.

Muutaman matkakertomuksen haluan vielä kirjoittaa, mutta joka tapauksessa on hauska olla taas kotona ja palata Tallinna-aiheisiin. Meille on muutaman tunnin päästä tulossa kaveripariskunta pariksi päiväksi kylään ja ajatuksena on muun muassa käydä päiväreissulla Tallinnan ulkopuolella :)

Champagne

Viikko Champagnessa on vierähtänyt nopeasti. Ja väsymys on sen mukainen! Uutta tietoa, elämyksiä, makuja ja ajateltavaa on tullut tuutin täydeltä joka päivä. Sampanjan maailma on intensiivinen, eikä ihme, onhan pienellä Champagnen alueella tuhansia innokkaita tuottajia. Täällä tajuaa hetkessä miten vähän lopulta ymmärtääkään sampanjasta :) 

Viikon aikana olemme käyneet tunnelmallisissa pienissä kylissä sekä upeassa Reimsissa. Olemme käyneet isoilla taloilla, pienillä tiloilla, nähneet sampanjan parissa työskenteleviä innostuneita ihmisiä ja onnekkaina saaneet yhdeltä jopa yksityisen tilakierroksen! Aiemmat käsitykset mauista ja brändeistä ovat muuttuneet, olemme maistaneet uskomattomia sampanjoita (useimmiten hyvässä mielessä) ja oppineet paljon niiden valmistamisesta, historiasta ja tyyleistä. Champagneen ja sampanjaan palaan uudelleen täällä blogissakin, koska kaikkia upeita kokemuksia ei mitenkään saa mahtumaan yhteen postaukseen. Matkaväsymys on muutenkin jo sitä luokkaa, ettei ajatus tahdo kulkea. Kuviakin on jo lähemmäs 2000 ja niitä täytyy perata tarkemmin sitten kotona. 

Meillä ei ollut Champagnen suhteen mitään suurta suunnitelmaa, koska ymmärrämme alueesta ja juomasta lopulta niin vähän. Halusimme ottaa mukaan erilaisia tuottajia ja sampanjoita sen enempää etukäteen karsimatta. Ensimmäisellä kerralla Champagnessa kannattaakin kai vain mennä minne nenä näyttää - tutustua muutamiin isoihin taloihin ja joihinkin pientuottajiin ja poimia tiedonmurusia sieltä täältä. Lukemalla, maistelemalla, miettimällä, juttelemalla ja kyselemällä alkaa vähitellen hahmottamaan mistä sampanjoissa on kyse ja mitkä niistä miellyttävät itseä eniten.

Sampanjan maisteluita on tarjolla joka puolella. Niitä ei kuitenkaan kannata haalia montaa yhdelle päivälle, sillä makunystyrät turtuvat nopeasti. Kerralla maistellaan yleensä pari sampanjaa, mutta joskus useita, jolloin on viisain maistaa vain vähän jokaisesta. Ajatus sampanjan kaatamisesta tai sylkäisemisestä pois vaatii ehkä hetken totuttelua. Humalaisia turisteja täällä Épernayssa ei kuitenkaan montaakaan ole tullut vastaan - kaikki tuntuvat ymmärtävän, että sampanja on tarkoitettu maisteluun ja nauttimiseen pienissä määrin :)

Lauantaina matkamme jatkuu taas uusille seuduille ja myös uuteen teemaan. Lisää Champagnesta ja muusta siis myöhemmin. Miltä muuten Champagne kuulostaa lomakohteena, entä kiinnostaako sampanja juomana :)? 

Alsace ja l'Auberge de l'Ill

Matkamme jatkui torstaina Berliinistä Ranskan puolelle Alsaceen. Alsace on viinintuottaja-alue joten myymälöitä, tilavierailuja ja maisteluita olisi ollut rutkasti tarjolla. Vierailumme jäi tällä kertaa kuitenkin pintapuoliseksi, sillä yövyimme alueella vain kaksi yötä ja nekin eri kylissä. Toisena iltana kävimme mieheni kanssa yhdessä Ranskan vanhimmista Michelin-ravintoloista, l'Auberge de l'Illissä, Illhaeusernin kylässä. Ravintola on vahvasti perheyritys - lähes 90-vuotias "perheen pappa" kävi tervehtimässä meitä pöydässä ja eräs nuorempi jäsen vei autollaan meidät takaisin hotellille kun pyysimme taksin tilaamista. Se kun kuulemma olisi tullut kaukaa ja maksanut sen mukaisesti, ihan mahtavaa vieraanvaraisuutta siis! Kotimatkamme oli vain vajaat kaksi kilometriä, mutta se kulki pilkkopimeää tienviertä ilman jalankulkulkutilaa ja menomatkalla kävellessämme törmäsimme käärmeeseen.. (tai ainakin vaskitsaan ;).

Illhaeusern on pikkuruinen maalaiskylä ja ravintola sijaitsee sen läpi kulkevan joen rannassa. Sorsat, joutsenet ja haikarat viettivät vieressä omaa iltaansa kun joimme alkudrinkkejä ulkona. Kaikki tarjoilijat tervehtivät huomaavaisesti "bonjour madame, bonjour monsieur". Englannin kieli löytyi myös vaivatta ja palvelu oli oikein huomaavaista, jämptiä ja ystävällistä. Oli upea ilta hienon ruuan ja ranskalaisen pikkukylän vieraanvaraisuuden ja ystävällisyyden parissa :) Kuvia illasta ei ole montaakaan ja ne vähätkin ovat näpsäisyjä kännykkäkameralla, turistikuvaaminen kun tuon tasoisessa paikassa ei ole kovin tyylikästä.

Seuraavana aamuna matkamme jatkuikin jo toiseen pääkohteeseemme Champagneen, Épernayn kylään, missä meillä on kaupunkiasunto viikon ajan vuokrattuna. En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa kuin Épernay! Pääkadusta Avenue de Champagnesta tulee mieleen mini-Monaco, keskustan ulkopuolella ollaan taas pienessä ranskalaiskylässä. Sampanjan valmistaminen on perinteikästä, kapeaa ammattitaitoa vaativaa ja laatutietoista, mutta samalla nöyrää ja maanläheistä puurtamista. Sampanja tulee maasta, viinitiloilta, ja sen juuret ovat vuosisatojen tai jopa -tuhansien päässä. Sampanjassa tuotteena ei siis tarvitse olla mitään ihmeellistä tai pröystäilevää - sellainen imago on pikemminkin markkinoijien luomusta. Olemmekin täällä tutustumassa nimenomaan siihen mistä sampanja tulee ja miten; millaisen perinteikkään ammattitaidon tuotteena ja millaisilta tiloilta. Siihen mikä tekee sampanjasta sampanjan, eikä niinkään siihen miten LVMH tuotteitaan markkinoi.

Onko teillä muilla yhtä mukavia kokemuksia ranskalaisista? Monesti kuulee ranskalaisia sanottavan tylyiksi snobeiksi, mutta koskeeko se pikemminkin isojen kaupunkien asukkaita? Vai onko koko tylyys jo aikansa elänyt klisee :)? Nuoret ihmiset täällä ovat olleet täysin englanninkielentaitoisia ja oikein ystävällisiä meitä kohtaan, kun taas vanhemmat ihmiset eivät välttämättä puhu englantia montaakaan sanaa. Ehkäpä sukupolvenvaihdos kohentaa täälläkin kielitaitoisuutta ja suhtautumista ranskantaidottomiin ulkomaalaisiin :)

Berliini (Trabantin lasien läpi)

Pari päivää Berliinissä hujahti hetkessä. Ensimmäisenä päivänä satoi tauotta ja mukaanhan on pakattuna lähinnä hellevaatetta.. :) Mutta ei se mitään: kävimme parissa museossa, kahvilassa sekä siellä Trabi-safarilla (myös täällä ja täällä). Ajoimme siis aidolla ja alkuperäisellä Trabantilla oppaan perässä Berliinin liikenteessä tunnin verran. Lähdön tunnelma oli hämmentävän rento: opas tarkisti suullisesti, että kuskilla on kortti, painotti, että käsijarrun pitää olla kunnolla pois päältä ja huikkasi "no sex, drugs or rock'n'roll". Sitten mentiin.

Opas kertoi radion kautta tarinoita ja näytti rakennuksia ja nähtävyyksiä. Alkuun vähän jännitti, lopun matkaa vain nauratti. Auto rämisi ja sen kaksitahtinen moottori päästi perämoottorimaista katkua. Vaihteet sai runnomalla pohjaan ja kaasua piti käyttää koko ajan, että laitos pysyi käynnissä. Itse käynnistys oli myös mallia murjaisu. Sateella lasit menivät niin huuruun, että ajoimme ikkuna auki. Ohiajava auto roiskautti vedet sisälle, mutta sehän vain lisäsi tunnelmaa :D Trabilla köröttely oli aivan superhauskaa - suosittelen ehdottomasti kokeilemaan jos et säikähdä jokaista rämähdystä ja korinaa, joka lähtee kun vaihteita yrittää vaihtaa.

Trabant on hurjan pieni auto, mallia sillipurkki. Sen tajusi kunnolla vasta kun meni kyytiin ja huomasi miten vähän jalka- ja ilmatilaa ympärillä oli. Auto on tehty jonkinlaisesta lasikuitumaisesta muovista ja sillä pääsee (teoriassa) parhaimmillaan yli 100km/h. Trabia sai sen kulta-aikoina jonottaa jopa vuosia. Tuntui hurjalta lähteä moisella säilyketölkillä Trabi Worldin pihalta suoraan Berliinin liikenteeseen. Alkuun oli vähän ongelmia vaihteiden kanssa, mutta ajamiseen tottui kuulemma nopeasti. Muu liikenne väisti meitä ihan hyvin, vaikkakin pari tyhmää kiilausta meidän ja opasauton väliin tuli. Toisaalta en sitä ihmettele, eivät kaikkia jaksa naurattaa jo kymmenen vuotta vilkkaan liikenteen seassa poukkoilleet Trabant-letkat. Me saimme onneksi yksityisen kierroksen ja opas jopa kehui meidän autonkäsittelyämme. Jos on tottunut uuteen automaattiin, en tiedä saisiko tuollaista toosaa pysymään käynnissä, saati vaihteita vaihdettua. Ainakin ajelu tarjoaa pienen hauskan kulttuurishokin ja sehän sen yksi idea onkin :) 

Toinen päivä Berliinissä valkeni kylmänä ja tuulisena, mutta enää ei satanut. Me suuntasimme Sachsenhausenin keskitysleirille, missä olen kerran aiemminkin käynyt. Halusin käydä sen ajan kanssa uudelleen, tällä kertaa audiokierroksen avulla. Itkuhan siellä tuli, mutta niin kai sen noin julmien asioiden äärellä pitääkin. Alkuperäinen keskitysleiri on kohennettu museoksi/muistomerkiksi niin, että tyhjyys muurien sisällä nimenomaan jättää tilaa ajatuksille. Alkuperäisiä vankien parakkeja, eristyssellit, operointihuone, teloituskuoppa ja vartiotornit sekä joitain vartijoiden tiloja on jäljellä ja niihin pääsee sisälle. Neljän tunnin jälkeen olo oli jo aika turta kaikesta tiedosta, tunteista, tarinoista ja väsymyksestä. En halua käsitellä kokemusta tämän enempää näin tien päällä, joten palaan tähän vielä myöhemmin ajan kanssa.

Tänään sitten paahdimmekin autobaanaa pitkin Ranskan pohjoisosaan saakka. Matka jatkuu :) Miltä Trabi-safari teidän korviinne kuulosti? Kivalta vai ehdottomalta ei:ltä?