Sivut

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Palasia Tallinnaa

Koko viikon on ollut aurinkoista ja sää on suorastaan pakottanut kävelemään ja istuskelemaan ympäri Tallinnaa. Pakko hyödyntää vielä viimeiset auringonsäteet..! Ehdin kyllä käydä Helsingissä tentissä ja olen ollut vähän kipeänäkin, mutta nyt jos koska on pakko vielä painaa ;) Talvella sitten voi täristä villasukat jalassa kotona (kirjaimellisesti). Teen taas tällaisen kuvia Tallinnasta -postauksen ja joistain kohteista kirjoitan vähän lisää myöhemmin. Pari (ainakin mielestäni :) tosi mielenkiintoista aihetta on muhimassa, kun nyt ehtisin niistä raapustella vielä lisää. Ideoita ja halua kirjoittaa olisi vaikka muille jakaa, vapaata aikaa ei sitten ihan yhtä runsaalla kädellä.


1. Tämä on jo "vanha": matkalla Robbie Williamsin konserttiin jälleenitsenäistymispäivänä. Koko keskustasta oli ihan jumissa! Ihmispaljous ajoi meidät Telliskivin alueelle syömään ja sielläkin varoiteltiin odotusajoista. 2. Paljon puhutussa konsertissa n. 60 000 muun kanssa. 3. Kotona monisteiden keskellä. Tee auttaa jaksamaan jos tunnit alkavat tuntumaan pitkiltä. 4. Tällä lailla voisin minäkin mielelläni viettää iltapäiviä :)


1.-2. Iltakävelyllä. 3. Lasi viiniä Pudelissa, että jaksaa taas kävellä. Ihanaa, että vielä voi istua ulkona. 4. Põhja-Tallinnaa. 5. Omenoita notkuva puu Kalamajassa, olisi kelvannut minullekin! 6. Kaunis yksityiskohta.


1. Siselinnan hautausmaa. Ortodoksit laittavat penkkejä ja pöytiä hautojen äärelle - näimmekin yhden täysin varustellun piknikin haudalla. 2. Marfa: kuollut vuonna 1953 ilman syntymäaikaa ja kokonaista nimeä. 3. Siselinnan sotilashautausmaa. 4. Aljoša. Aika nöyrän näköinen kaveri niin suuren porun aiheuttajaksi - huonoa huumoria, olkaa hyvät.. :)


1. Poseerausta kävelyretkellä. 2. Lounas Hetk:ssä. Kiva paikka! 3.-5. Kahvila Kanalassa Kultuurikatlan pihalla. Kanala on kiva kesäpaikka, rento ja omaperäinen. Pihalla voi muun muassa pelata pöytätennistä. 6. Vähän erilainen näkymä Viru-hotellille. Nuo palaneet, luhistumisvaaraiset talonrauniot keskustassa jaksavat ihmetyttää. Omistajuuskysymykset ovat varmaankin taustalla..?

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kesä kirjoina 1/2

Kirjablogit ovat kivoja. Sellaista tästä ei varmaankaan ole tulossa, mutta ajattelin, että voisin jatkossakin silloin tällöin raapustella lukemistani kirjoista tänne. En ole mikään mahdoton himolukija, mutta lukutavoitteen olen kuitenkin keksinyt itselleni asettaa. Vuoden 2013 tavoitteeni on lukea keskimäärin 1,5 kirjaa kuussa - etteivät ostamani kirjat pölyttyisi niin pahoin hyllyssä ennen lukemistaan. 

Luetteko te muut paljon ja kiinnostaako teitä ylipäänsä kirjoista kirjoittaminen ja kevyet kirja-arvostelut? Entä onko teillä lukutavoitteita? Minä luen lähinnä kirpputoreilta löytämiäni teoksia, sekaisin suomeksi ja englanniksi, riippuen siitä mitä milloinkin löytyy. Lempityylini on historiallinen fiktio ja erityisesti toista maailmansotaa ja sen jälkeisiä vuosikymmeniä kuvaavat tarinat. Myös (venäläinen) klassikkokirjallisuus kiinnostaa, mutta loppujen lopuksi luen paljon muitakin tyylilajeja.

Pidemmittä puheitta, kirjakesän ensimmäinen puolisko näytti tältä (annan kirjoille tähdetkin, ihan fiilispohjalta):

Doris Lessing: Martha Quest ****/5

Martha Quest kuuluu kirjallisuuden Nobel-palkitun Doris Lessingin Children of Violence -sarjaan, joka kuvaa fiktiivisen Marthan elämää ensimmäisen maailmansodan lopulta hänen kuolemaansa 1990-luvulla. Children of Violence sisältää viisi kirjaa, joista Marthan nimikkokirja on ensimmäinen. 

Tarina kuvaa Marthan nuoruutta Etelä-Afrikassa syrjäisellä farmilla ja myöhemmin suuressa kaupungissa. Farmilla Martha on loukussa sairastelevan isänsä ja välinpitämättömän äitinsä luona ja kiukuttelee yksinäisen murrosikäisen tavoin. Farmin ahtaat tunnelmat vaihtuvat päinvastaisiin kun Martha muuttaa kaupunkiin työpaikan saatuaan. Hän juhlii, tutustuu miehiin, lintsaa töistä, haaveilee tulevaisuudesta ja opiskeleekin. Etsii paikkaansa, kuten muutkin nuoret samassa kaupungissa.

Doris Lessing eli lapsuudessaan brittiläisessä siirtomaavallassa Etelä-Afrikassa. Hän kuvailee Marthan ympäristöä koruttomasti ja kiihkottomastikin. Myös siirtomaavaltoja leimaavia valkoisten ja tummien kohtaamisia ja ristiriitoja käsitellään, mutta Martha pysyttelee suurimmaksi osaksi niistä ulkopuolella. Päinvastoin kuin voisi kuvitella, teos ei ensisijaisesti kuvaa valkoisen ihmisen elämää siirtomaavallassa, vaan nimenomaan nuoreksi naiseksi kasvamista; kotona, mutta silti niin kaukana kotoa.

Teoksessa parasta antia ovat Marthan, hiukan tuittupäisen, älykkään, aikuistuvan nuoren naisen mietteet, epätoivo, yritykset tutustua maailmaan ja vastakkaiseen sukupuoleen. Doris Lessingin tyyli on omanlaisensa. Välillä mennään hyvällä tempolla ja kerronta imee mukanaan, kun taas toisinaan kompastutaan, rytmi rikkoutuu ja maleksitaan vähän aikaa eteenpäin. Tällainen tunnelma minulle jäi! Kuvatkoon joku enemmän Lessingin teoksia lukenut hänen tyyliään paremmin :) Pienistä temponmuutoksista huolimatta Martha Quest jäi mieleen aivan ehdottomana luettavana, syvänä kertomuksena nuoresta paikkaansa hakevasta tytöstä erikoisessa ympäristössä. Nyt tavoitteeksi enää jääkin lukea loput Children of Violence -romaanit. 








Christine Dwyer Hickey: Last Train from Liguria ***/5

Bella on kolmekymppinen, eksyksissä elämässään ja asuu käytännössä ikääntyvän isänsä elätettävänä. Isä päättää toimia: hän lähettää Bellan tutun tutun kautta Italiaan töihin, varakkaan juutalaisperheen pojan, Alexin, kotiopettajattareksi. Eletään vuotta 1933 ja Mussolini on nousemassa valtaan fasistisine aatteineen.

Toisaalla Edward on niinikään ongelmainen irlantilaismies, joka tappaa hetken juopuneessa huumassa siskonsa ja pakenee Irlannista tekonsa piinaamana. Bellan ja Edwardin tiet kohtaavat Liguriassa, pienessä kylässä, missä Edward toimii Alexin pianonsoitonopettajana. Bella ja Edward ystävystyvät, vaikkakaan Edward ei enää halua laskea ketään kovin lähelle.

Mussolinin otteen ja juutalaisvastaisen politiikan kiristyessä Bella ja Edward suostuvat yrittämään pakoa maasta perheen lasten, Alexin ja tämän vauvaikäisen siskon, kanssa väärillä papereilla ja peitetarinalla. Yritys on riskialtis, eikä kaikki lopulta menekään onnistuneesti. Tarina Bellan ja Edwardin näkökulmasta katkeaa.

Myöhemmin historiassa tapaamme Annan, Bellan oletetun lapsenlapsen, joka vierailee hänen luonaan vanhainkodissa. Anna on ongelmainen itsekin, hän elää askeettisesti huonosti työllistettynä taiteilijana. Annan rooli tarinassa paljastuu vaiheittain, mutta monta kysymystä jää Bellan kuollessa vailla vastausta.

Tämä kirja oli kevyttä ja viihdyttävääkin luettavaa. Tarina nappasi otteeseensa. Mielestäni se oli kuitenkin paikoin vähän kepoinen, pohdiskelevampaakin ja syvempääkin tekstiä olen toisen maailmansodan aikakaudesta lukenut. Lopussa Annan rooli olisi antanut paljon mahdollisuuksia, hänen kauttaan olisi voitu kuvata enemmän menneisyyttä ja tuoda syvyyttä tarinaan, mutta päinvastoin kävi - moni tapahtuma jää lukijalle yhtä suureksi arvoitukseksi kuin Annallekin. Toisaalta kirja on realistinen: elämässä ei ole vain onnellisia loppuja ja hyvätkin puitteet voivat tuottaa epätäydellisen lopputuleman. Realismi jyrää haavemaailman. Silti hiukan lisämaustetta, kuvailempaa, yksityiskohtaisempaa kerrontaa olisivat tehneet kirjasta napakympin. Nyt se jäi viihdyttävyydestään huolimatta vähän valjuksi ja pinnalliseksikin.

lauantai 31. elokuuta 2013

Patarei

Kävin jonkin aikaa sitten vihdoin ja viimein Patarein linnoituksessa kulttuurikilometrin varrella. Tämä kuin kiireessä kymmenen vuotta sitten hylätty vankila osoittautui aivan ehdottomaksi kohteeksi. Valtava vankilakompleksi on kuin kauhuelokuvan näyttämö, todellinen kummituslinna - hämmästyttävä, vähän pelottava, täydellisen ränsistynyt. Me valitsimme iloiseksi yllätykseksemme hyvän hetken käydä, sillä olimme koko ajan lähes yksin. Ensi kerralla täytyy muistaa ottaa vielä taskulamppu mukaan, pimeitä käytäviä ja koppeja kun paikassa riittää. Ja Patarein linnoitus todella on äärikiinnostavaa koluttavaa.


Kiinnostuneille seuraa pieni historiikki ja sitten saavat kuvat puhua puolestani. Patarei (suomeksi patteri) toimi merilinnoituksena vuosina 1840-1867, vankilana vuosina 1920-2002 ja nykyisenä kulttuuripuistona vuodesta 2007 lähtien. Linnoituksen historia on synkkiä tarinoita pullollaan. Viimeinen teloitus Patareissa on suoritettu niinkin lähihistoriassa kuin vuonna 1991. Neuvosto-Virossa oli käytössä kuolemantuomio ja kokonaisuudessaan Patareissa teloitettiin satoja vankeja. Muun muassa teloitushuoneet ja vankien taiteilemia graffiteja on edelleen näkyvillä. Uskomattomia yksityiskohtia on muutenkin säilynyt: lääkepulloja, neuloja, lomakkeita, elektroniikkaa, kirjoja, kirjanpitoa.. Kiertelymme lopuksi kiipesimme notkuvat tikkaat vartiotorniin ja välillä tuli kutkuttava omalla vastuulla -tunnelma, mikä harvoissa turistikohteissa tulee. Se juuri on Patarein kiehtovimpia puolia: tuntuu kuin olisit ensimmäinen kävijä vankilan hylkäämisen jälkeen, mikä ei tietenkään nykyisellään pidä läheskään paikkaansa.

Patareihin saa myös opastettuja kierroksia. Kesällä meren puolella toimii ulkoilmakahvila, jossa voi istahtaa purkamaan ajatuksiaan, mitä linnoituksessa käväisy varmaankin herättää. Kesäisin alueella järjestetään myös muun muassa Kultuuritolm- taide- ja musiikkitapahtuma, joka on tältä kesältä kylläkin jo mennyt. Ensi kesänä täytyy kytätä tapahtumaa ajoissa ja käväistä. 

Ainutlaatuinen Patarei meni ehdottomasti ainakin omalle mielenkiintoisimmat kohteet -listalleni. Otin kuvia hurjan paljon ja vieläkin olisi kuvattavaa riittänyt. Mitä te muut Patareissa käyneet olette tykänneet? Meidän porukkamme vähän jakaantui: minä ja siskoni mies könysimme kännykän valon avulla pimeimmätkin nurkat, kun taas mieheni ja siskoni olivat sitä mieltä, että rotan pissan ja homeen hajusta tulee huono olo ja onhan sitä kiinnostavampiakin kohteita nähty..








perjantai 23. elokuuta 2013

Tallinna-vinkit, osa 1

Olen koittanut vähän päivittää blogini ulkoasua ja yksi parannustarve liittyy ehkä siihen, että täältä löytäisi satunnaisempikin kävijä helposti Tallinnaan liittyviä vinkkejä ja ideoita. En aina oikein viitsi kirjoittaa jokaisesta kahvilasta ja museosta omaa tekstiään, mutta on kuitenkin kiva esitellä paikkoja joista itse pidän. Päädyin luomaan kategorian Tallinna-vinkit, ja tässä seuraakin ensimmäinen osa. 

Kuulostaako tällainen hyvältä idealta teidän muiden mielestä? Ja kertokaahan yleisemminkin jos teillä on parannusehdotuksia :) Kirjoitan julkista blogia, eli onhan se oikein kiva, jos joku muukin tästä saa jotakin irti. Kertokaa, kysykää, vinkatkaa. En pane lainkaan pahakseni kritiikistäkään, jos teillä on sellaista esittää.

Mutta nyt niihin vinkkeihin. Tällaisia käymisen arvoisia paikkoja olen kolunnut lähiaikoina:

1) Number 9

Kesä alkaa lähestyä loppuaan, mutta jos aurinkoisia päiviä vielä tulee, Number 9 tarjoaa yhden Tallinnan kivoista kattoterasseista. Viime kerralla join alkoholittoman mojiton ja hyvää oli, kuten myös vieruskaverin alkoholillinen versio. Ysistä saa ruokaa, juomaa ja kivan näköalan keskustaan ja vanhan kaupungin korkeisiin rakennuksiin. Number 9 löytyy ydinkeskustasta, Kaubamajan tavaratalon vierestä.



2) Kohvik Tops

Tops on Kalamajan edullinen, resuisen viihtyisä ja homssuisen trendikäs pubi. Iso lasi talon punaviiniä maksaa 2 euroa. Tops sopii mielestäni paremmin myöhäisempään iltaan kuin alkuiltaan, sillä silloin on tupa täynnä iloista porukkaa. Topsissa käymällä saa samalla silmäyksen Kalamajan kiinnostavaan puutaloalueeseen.



3) Chado

Chado on pieni, suloinen ja hyvinvarusteltu teekauppa vanhassakaupungissa. Käydessäni paikalla oli ystävällinen, perehtynyt ja neuvonta-altis myyjä. Kaupassa on paljon valikoimaa, niin teetä kuin tarvikkeitakin, ja muutama pussi lähtikin mukaan. Lisäksi opin uutta teestä heti ensimmäisellä käyntikerralla :) Chado on ymmärtääkseni Tallinnan ainoita (ainut?) erikoistunut teekauppa. Korjatkaa jos olen väärässä! Vahva suositus kaikille teenystäville.