Idän tunnelmaa koko rahalla: ostoksilla keskustorilla

Kävimme ennen joulua keskustorilla pyörähtämässä erilaisen valikoiman ja itäisemmän tunnelman perässä (ainakin siis verrattuna Kaubamajaan ja Stockan Delikatessiin). Keskustorilla paikalliset pienyrittäjät myyvät omia tuotteitaan, mutta seassa on myös ihan tavallisia säilykkeitä ja muita markettielintarvikkeita. Jotkut myyvät esimerkiksi kotitekoista juustoa, hedelmiä ja juureksia tai paikallisten tilojen lihaa. Talvella elintarvikkeiden myynti tapahtuu sisätiloissa, kun taas ulkona jatkuu sama vaatekauppa ympäri vuoden. Sisähallin yläkerrasta löytyy lähinnä juustoja, makkaroita, kasviksia ja sekalaista sälää, kun taas alakerrasta tuorelihaa. Lihapuoli on melko kattava sekin, jos paikallista lihaa haluaa, mutta esimerkiksi riistaa sieltä ei ainakaan tähän hätään löytynyt. Me ostimme lopulta juureksia ja kotijuustoja, joista toinen kulki ihan vain kotijuuston nimellä ja toinen oli suluguni-juustoa (savustettua ja tavallista).

Sain tällä kertaa eksotiikkaa vähän enemmänkin kuin sitä lähdin hakemaan. Alimman kuvan juustojen myyjä antoi minulle reippaan ripityksen ottamastani kuvasta. Ei tällaisista kotijuustoista saa tuolla tavalla kuvaa ottaa, mihin tarkoitukseen tuokin kuva tulee. Lupa pitää kysyä jos meinaa kuvia ottaa. Sama litania käytiin alusta läpi parikin kertaa, myyjä ei meinannut tyyntyä lainkaan. Seisoin huuli pyöreänä ja sain sanottua jokaisen litanian perään "olen pahoillani.." ja se aiheutti vain uuden ryöpyn. Ehkä myyjä luuli minua huonoksi teollisuusvakoojaksi, mutta toisaalta rauhallinen "ethän ystävällisesti kuvaa juustojani" tai "täällä ei muuten saa kuvata" olisi ehkä muutoin kohteliaasti käyttäytyvälle maksavalle asiakkaalle riittänyt. Jos taas myyjä epäilee, että aion haukkua juustoja paljastavan kuvan kera, niin jokin asetelmassa on alunperinkin pielessä.. ;)

On ylipäänsä hassua miten luontevaa täällä päin toisinaan on ripittää (maksavaa) asiakasta. Esimerkiksi mieheni sai juuri edeltävänä päivänä lähes ympäri korvia postissa, kun ei ollut täyttänyt saapumiskaavakkeen rivejä etukäteen. Mielestäni myös syystä tai toisesta tapahtuva niskojen nakkelu lasketaan kategoriaan - viimeksi tutustuimme tähän eleeseen kun meillä ei ollut sopivaa vaihtorahaa mukana. Asiakaspalveluajoiltani tiedän, että hokema "asiakas on aina oikeassa" on pahimmillaan huono vitsi, mutta siinähän se juju juuri piileekin. Länsimaisen ideaalin mukaan asiakasta tulee aina ja aidosti kohdella kuin hän olisi oikeassa, vaikka hän olisi (lähes) millainen kusiainen tahansa. Eikä opissa oikeastaan mitään muuta etiikkaa ole kuin se, että kauppa käy joutuisammin ja varmemmin kun osapuolet ovat hyväntuulisia. Kukapa sen määrää onko länsimainen tapa palvella asiakasta se oikea tapa, mutta kyllä sillä tuntuisi bisneksen kannalta olevan väliä. 

On muuten oikein herkullista juustoa tuo kuvan suluguni ja savustettu versio meni hetkessä. Eli ostan toistekin ja suosittelen muillekin: suluguni-juustoa ja keskustoria muutenkin!

Keskustori löytyy osoitteesta Keldrimäe 9 ja on avoinna joka päivä aamusta iltapäivään.

Rauhallista joulua!

Kävimme tänään puolilta päivin katsomassa joulurauhan julistuksen raatihuoneentorilla. Tapahtuma houkutteli huomattavasti vähemmän väkeä kuin odotin ja syy tavallaan selvisikin. Savisaar kuulosti rykimisineen siltä kuin edellinen ilta olisi venähtänyt pitkäksi ja hänen lausumansa uskonnollisteemaiset korusanat kalskahtivat lähinnä kiusallisen keinotekoisilta. Hyvin pian herra kaupunginjohtaja katosikin takaisin kivitalon uumeniin ja koko tilaisuus oli muutamassa minuutissa ohi. Edes mukillista hehkuviiniä ei sen aikana ehtinyt nauttimaan. Moni katselijakin tuntui lähinnä paikalle sattuneelta, vaikka tunnelma vähän tiivistyikin juuri ennen kello kahtatoista. Enkä minäkään tätä sutaisua välttämättä lähtisi toiselta puolelta Tallinnaa katselemaan. Mutta pitihän se nyt ainakin kerran nähdä :)

Rauhallista ja levollista joulua kaikille!

Tallinn-Narva-Narva-Jõesuu-Sillamäe-Tallinn

Kuten jo mainitsinkin, kävimme viime viikonloppuna tutustumassa (uudelleen) Itä-Viroon. Viro on sen verran kompakti maa, että päiväreissuillakin ehtii paljon, kunhan ei ahnehdi kohteita liikaa. Oikeastaan mihin vaan kolkkaan ajaa tunneissa, katselee maisemia ja ehtii vielä illaksi kotiinkin. Narvaan ajoimme yhdellä kahvipaussilla kolmisen tuntia. Kahville pysähdyimme jälleen erääseen yksityiseen tienvarsikahvilaan - eikä kukaan ikävöinyt sielutonta ja ruuhkaista ABC-ketjua. Ajo-olosuhteet vaihtelivat kirkkaasta päivästä huolimatta; erityisesti paluumatkalla navakka tuuli pöllytti pelloilta lunta niin, että tie hävisi välillä kokonaan valkoiseen hötöön. Mutta muusta liikenteestä ei ole tälläkään kertaa pahaa sanottavaa. Yksi katolleen päätynyt ulosajo sattui matkan varrelle, mutta onnettomuuksia näkee täällä kaiken kaikkiaan jokseenkin (liian) usein.

Reissulukemisena meillä oli hiukan hassusti leppoisaan sisältöönsä nähden nimetty, muuten ihan näppärä matkakirja Extreme Eesti. Opuksesta löytyi kompaktia ja mielenkiintoista juttua kaikista tämän kerran kohdekaupungeistamme: Narva, Narva-Jõesuu ja Sillamäe.

Pääkohteemme Narva oli erilainen kuin odotin, siistimpi ja tavallisempi. Se oli kuin mikä tahansa pieni virolainen kaupunki (tai no, Viron kolmanneksi suurin asukasluvulla 65 000+). Katukuvassa ei ollut mitään erityistä viitettä huumeongelmaan tai kaupungin korkeaan rikollisuuteen. Kirpeä pakkanen paukkui, lapset leikkivät pulkkamäessä ja Viron ja Venäjän rajaa ylitettiin puolin ja toisin. Narvan asukkaista noin 95% on venäjänkielisiä ja viroksi ei ymmärtääkseni ole aina edes mahdollista asioida. Viron kansalaisten osuus Narvan väestössä on niinikään matalahko, vain noin 46% (Wikipedia), loput ovat Venäjän kansalaisia tai ilman kansalaisuutta (jopa noin 16%). Narvalaisesta elämänmenosta on tehty kuluvana vuonna dokumentti, jonka ajattelin nyt joululomalla katsoa, siitä siis lisää myöhemmin.

Keskustassa tunkeuduin uteliaisuuttani satunnaiseen seuraintaloon ja osuin keskellä jotakin mikä vaikutti valmistautumiselta uskonnollishenkiseen esitykseen. WC:ssä istuskeli mummo asioillaan ortodoksikaavussa ja hatussa, kopin ovi auki - rekvisiittaa oli niin paljon ettei ovi enää mennyt kiinni. Eikä Narva tuosta enää dramaattisemmaksi muuttunut pienellä ajelulla ja kuvien näpsimiselläkään. Tallinnallekin tyypillistä kerrostalolähiötä löytyi, ja kävimme nappaamassa kuvan vanhasta kaupungista lähes yksinomaa jäljellä olevasta raatihuoneentorista.

Narvasta jatkoimme matkaa läheiseen meren rannalla sijaitsevaan Narva-Jõesuuhun, joka on nykyinen rappeutuneen loiston hiljainen lomanviettokeskittymä, aikanaan jonkinlainen silmäätekevien pieni paratiisi, idän Riviera. Hiekkarantaa löytyi niin kauas kun silmä kantoi (Wikipedian mukaan 7 kilometriä). Majoitustilaa oli niin ikään lähes silmänkantamattomiin, parintuhannen asukkaan kaupungille uskomattoman kokoisissa komplekseissa, jotka näyttivät olevan ainakin talven yli autioina. Pieni Narva-Jõesuu oli jälleen esimerkki vastakohtien kylistä, katukuvaan mahtui muun muassa strippiklubi ja vuorottelevia aidattuja, uusia huviloita ja rapistuneita neuvostoajan kiinteistöjä. Uuttakin rakennettiin ja umpimähkäinen ajelu paljasti rahaa alueelta selkeästi edelleen löytyvän. Kenties viereinen rajanylistyspaikka vaikuttaa paikan asukas- ja asiakaskantaan.

Narva-Jõesuusta suuntasimme Sillamäelle, joka sijaitsee itäisimmästä kaupungista Narvasta takaisin Tallinnan suuntaan. "Värskete meretuulte linn" kertoi meille tämän pienen teollisuuskaupungin mainos. Montaa minuuttia emme kuitenkaan paikan nimikkotuulessa viihtyneet, pakkasen kyllästämä puhuri oli todella pureva. Nykyisin luihin ja ytimiin tunkevan raikas Sillamäe oli Paldiskin tavoin vielä neuvostoaikaan suljettu, strategisen ydinteollisuuden kaupunki. Keskusta koristeltiin noina aikoina uusstalinistisilla "palatseilla" asukkaiden viihdyttämiseksi. Nykyään ne ovat jo julkisivuiltaan hieman rappeutuneita ja toistuva rakennus toisensa perään sotilaallisen siistissä rivissä näyttää jokseenkin suhteettomalta 16 000 asukkaan kaupungin hiljaisessa keskustassa. Sillamäe kuului aikanaan Narva-Jõesuun tavoin myös silmäätekevien kesänviettokohteisiin, alueella lomailivat muun muassa koiristaan tuttu Pavlov sekä säveltäjä Tchaikovski. 

Jo hämärtyvästä Sillamäen keskustasta löysimme paitsi tien laidasta laitaan kulkevat veriroiskeet, myös pienen hotellin aulabaarin, jossa söimme sienikeittoa - vielä autuaan tietämättöminä paikan ydinjätehistoriasta. Extreme Eesti -kirjan mukaan Sillamäen radioaktiivisen jätevaraston (joka levitti jätettä myös ympäristöönsä - toivottavasti sienet eivät siis olleet paikallisia) saneeraus saatiin "tuhatvuotisen takuun" arvoisesti loppuun vuonna 2008. Tämän pienen levähdyksen jälkeen lähdimmekin jo pimeälle paluumatkalle Tallinnaan.

Idästä löytyy useita erikoisia ja persoonallisia paikkoja. Päivämatkalla näkee jo paljon ja kun tutustuu hiukan eri kaupunkien ja kylien historiaan, saa mielenkiintoisia elämyksiä. Kuten mainittu, virolainen ajokulttuuri vaikuttaa suhteellisen siistiltä muutaman pidemmän matkan kokemuksen perusteella, ainakin on turhaa sotkea sitä niihin netissä kiertäneisiin venäläisiin videoihin (vaikka venäläisiä kuskeja paljon erityisesti idässä onkin). Tarkkana saa kuitenkin olla, onnettomuuksia tuntuu edelleen olevan enemmän verrattuna suomalaiseen tieliikenteeseen. Johan sen kertovat tilastotkin (vaikkakin tähän hätään löytämäni tilasto viittaa liikennekuolemiin, ei suoraan onnettomuuksien määriin). Pääosin tiet ovat siistejä, esimerkiksi tie Narvaan on oikein hyvä, joskin monelta osin valaisematon. Pimeys siis hidastaa matkaa erityisesti talvella. 

Näe vaimosi jäällä

Eilen illalla oli luistelukoulumme joulushow vanhemmille, joka oli samalla käytännössä kenraaliharjoitus perjantai-illan vastaavaan, mutta maksulliseen tapahtumaan. Esiintyväthän showssa paikallisen hittisarjan "Tähed Jääl" parit. Eli mikä sitten oli meidän vasta-aloittaneen täti-/setäryhmämme rooli? Me tanssimme vanhemmille suunnatussa showssa, takarivissä, kertaakaan harjoittelematta (teette vaan niinkuin muut!). Joten siellä me bailaamme, alimmassa kuvassa, uusissa luistelutakeissamme. Kun kaikki meistä toikkaroivat omaa "koreografiaansa", ilman mitään synkkausta ja kun näkymän sopivasti peittänyt lohikäärme yllättäen lähtikin ylimääräiselle kierrokselle.. hetken aikaa hävetti olla vastakkain täpötäyden katsomon kanssa. Mieheni sanoi esityksen jälkeen että tehän näytitte vain ihan toimitsijatädeiltä! 

Tyypit lohikäärmeen kanssa ovat vähän pidempään harrastaneita aikuisia, eli ehkä meidänkin ryhmämme aika joskus koittaa. Taitoluistelussahan myös aikuiset harrastajat kilpailevat yksin ja ryhmässä - aikuinenkin oppii luistelemaan jos motivaatiota ja intoa löytyy. Sen todistavat "tähdet jäällä" sekä meidän rinnakkaisryhmämme, jossa luistellaan jo ihan uskottavasti.

Pitkä viikonloppu & Argo Baar

Meillä oli pidennetty viikonloppu vieraiden kanssa ja aika meni jälleen kerran hujauksessa. Maistelimme hehkuviiniä joulutorilla, kävimme autolla reissussa (toisena päivänä :)) ja tutustuimme pariin meille uuteen ravintolaan Tallinnassa. Tämänkertainen automatkamme suuntautui Viron itäiseen kulmaan Narvaan, Viron ja Venäjän jokseenkin pahamaineiseen rajakaupunkiin. Pakkaspäivän reissusta itään tuli sen verran asiaa ja kuvia, että kirjoitan siitä oman juttunsa myöhemmin.  

Viikonlopun ravintoloista erityisesti toinen jäi positiivisena kokemuksena mieleen, nimittäin georgialainen Argo Baar. Suuntasimme Argoon suosituksen perusteella ja toki georgialainen keittiö muutenkin kiinnosti, sillä monessa etnisessä ravintolassa emme ole täällä käyneet. Vinkkejä hyvistä paikoista otetaan siis ilolla vastaan :) Kävimme kesällä azerbaidžanilaisessa ravintolassa nimeltään Šeš-Beš, missä kokemus oli ääritylyn tarjoilijan takia melko huono. Argoon sen sijaan kannatti mennä, muovisista fleece-vilteillä päällystetyistä terassituoleista ja erikoisista joulukoristeista (hautakynttilä tuhkakupissa) huolimatta. Paikka oli kotikutoinen, mutta kodikas. Ruokailutila on pienehkö ja sen tunnelmallisessa takassa paloi lämmittävä tuli. Ruuat olivat, tärkeimpänä, todella hyvät. Pääruuaksi söin kermaista munakoisotahnaa granaattiomenan siemenillä ja pavuista tehdyn paksun Lobio-keiton. Paikan tasalaatuisuudesta en osaa yhden kokemuksen perusteella sanoa, mutta menisin toistekin. Argo oli aidon ja välittömän tuntuinen ja saimme hyvän ruuan lisäksi hyvän vastaanoton. Paikka löytyy Kadriorgin puiston kulmilta ja lisätietoa saa esimerkiksi täältä, jos joku muukin haluaa kokeilla herkullista ja tuhtia georgialaista ruokaa :)

Ikävämpi havainto viikonlopulta: puikkosesonki on taas täällä. Alempi kuva on otettu matkallamme Argosta kotiin. Siitä ei ikävä kyllä välity kyseisten puutalon räystäällä vaanivien jääpuikkojen uhkaava olemus, olivathan ne luonnossa yli puolen ikkunan mittaisia, varmasti kymmeniä kiloja (?) painavia teräviä möhkäleitä. Matkalla Argoon kävelimme samojen puikkojen alta tyytyväisen tietämättöminä, vilkuillen vuoroin tähtitaivasta (piti olla paljon tähdenlentoja) ja puhelimen karttaa. Palatessamme kadun toista puolta järkytyimme kun huomasimme mikä meitä oli uhannut ilmoista (ja kuinka monta vastaavaa onkaan jäänyt huomaamatta..). Puikkovaara on taas akuutti oikeastaan kaikkialla Tallinnassa ja räystäille kannattanee välin tähystää. Myös vanhassakaupungissa, missä olin kuvitellut oltavan tänä talvena erityisen tarkkoja viime vuotisen turistin kuoleman takia, mutta eipä tilanne näytä kohentuneen. 

Joulunalusajatuksia

Tunnelmallista itsenäisyyspäivää! Muistetaanhan kunnioittaa Suomen pitkää itsenäisyyttä - pitkää verrattuna tänne eteläisiin naapureihin, ja miksei itäänkin - onhan Neuvostoliitto eri asia kuin Venäjä. Juuri itsenäisyyden vuodet ovat antaneet Suomelle aikaa vaurastua ja rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Vaikka moni on sen rakenteista ja poliittisista päätöksistä eri mieltä, on kai edelleen jonkinlainen lottovoitto syntyä Suomeen. Suomi pitää kansalaisistaan huolta, vaikkei se ihan aina toteudukaan - surullisia tarinoita mahtuu myös Suomeen. Meidän yhteiskuntamme on joka tapauksessa vakaa, tasa-arvoinen ja vähempiosaisista välittävä. On ilmainen koulutusjärjestelmä, terveydenhuolto, sosiaaliturva elämän vaikeissa ajoissa ja monta muuta hyvinvointiamme tukevaa ja arkeamme vakauttavaa asiaa, jotka tuntuvat itsestäänselviltä. Samoja asioita ei voi varauksetta sanoa Virosta.

Yksittäisenä muistutuksena saimme erään järjestön kautta vinkin ostaa joululahjoja tai lahjoittaa rahaa paikalliselle lastenkodille. Mukana seurasi lista asukkaiden lahjatoiveista. Oli todellisuusmuistutus nähdä mitä lapset (joista vanhimmat jo täysi-ikäisiä) toivoivat. Deodoranttia, suihkugeeliä, kuulokkeita tietokoneelle, nukkea.. Tavaroita jotka ovat ainakin minulle, suomalaisena, olleet itsestäänselvyyksiä jos olen niitä halunnut. Tavara ei tee onnelliseksi, mutta materiakato kertoo sekin karua kieltään. Perustarpeet ovat perustarpeita. Miltä tuntuu nuoresta aikuisesta, joka pyytää deodoranttia joululahjaksi? Muistan omilta teinivuosiltani kuinka ilahduttava tuote saattoi deodoranttikin olla. Erilaiset tuoksut, pakkaukset, brändit.. niissä riitti ihmeteltävää.

Joulunalus on luontevaa aikaa muistaa kuinka erilaiset lähtökohdat ihmiset tässä maailmassa saavat, ja kuinka lopulta mikään ei ole kaikille itsestäänselvää. Muiden arvostelua pitäisi aina miettiä kaksi kertaa, sillä kaikki toimivat lopulta vain omien lähtökohtiensa ja historiansa pohjalta. Ja muistaa kunnioittaa sitä mitä itsellä on, olla kiitollinen, siitä huolimatta etteivät kai asiat kenelläkään täydellisesti ole. Olisiko maailma vähän parempi paikka jos me, keskimäärin hyvinvoivat, muistaisimme oman hyvinvointimme ja keskittyisimme vähemmän niihin triviaaleihin, oman navan ympärillä pyöriviin murheisiin? Kaipa juuri joulu henkii jotakin kristillistä tematiikkaa lähimmäisenrakkaudesta. Ja vaikken kristitty olekaan, otan joulun ilolla vastaan, edustaahan se juuri kaikkea hyvää ja rauhallista, mikä ei ole pelkästään kristittyjen omaisuutta. 

P.S. Kuvituksena muutamia (vaikkakin hurjan pimeitä) otoksia tämänvuotiselta Raekoja platsin (raatihuoneentorin) joulutorilta. Kaikesta turistiorientoituneisuudestaan ja jenkkityylisyydestään huolimatta se on tunnelmallinen, kaunis ja henkii joulunodotusta, sellaisella kevyellä tavalla. Ja koska tori on toiminnassa vain noin kuukauden verran vuodesta, haluan käydä siellä hehkuviinillä useammankin kerran, iloisten ihmisten keskellä. Juuri hehkuviini - torilla, kahvilassa tai oman sohvan nurkassa - on minulle yksi varma joulun, lähestyvän pienen loman ja levähtämisen merkki kaiken pimeyden keskellä. Tänä vuonna aloinkin kaipailemaan sitä kaupan hyllyille ja kahviloiden listoille jo lokakuussa :)