Anna Karenina

Kävimme viime viikolla katsomassa Anna Kareninan uusimman elokuvaversion. En odottanut leffalta paljoa, enkä kyllä siitä lopulta pitänytkään. Se ei tehnyt oikein millään tavalla oikeutta Tolstoin klassikkoteokselle. Elokuva tuntui lattealta ja hätäiseltä ja vaikutti kuin näyttelijätkään eivät olisi kunnolla päässeet hahmoihin sisälle, kuin he olisivat koko elokuvan ajan vähän ihmetelleet, että mikä minun nyt kuuluisi olla. Leffasta puuttui alkuperäisteoksen syvyys tapahtumien ja henkilöiden kuvaamisessa, eikä Anna Karenina minusta välttämättä toimi pelkkänä pukudraamana.

Tarinana Anna Karenina on samalla humoristinen ja vakava, kevyt ja pohdiskeleva kuvaus monimutkaisista henkilöistä ja heidän suhteistaan mielenkiintoisessa ajassa. Huumoria teokseen tuovat vähän liioitellut, karikatyyrimaisetkin henkilöhahmot, joiden draaman taju on hersyvää. Minun painoksessani humoristisuutta korosti vanhahtava kieli ja hauska suomennos. Se on vuodelta 1948 ja on leimojen perusteella kuulunut Ylioppilaiden terveydenhuoltotoimistolle. Poimin sen mukaani Kierrätyskeskuksen ilmaistorilta. Minusta vanhoissa kirjoissa on erityistä tunnelmaa; ne kertovat pienen tarinan historiaa ihan vain olemalla. On hauska ajatella missä kaikkialla kirja on ollut, kuka sitä on lukenut.

Humoristisuuden lisäksi Anna Karenina on pohdinta ihmiselämästä koko kirjossaan, sekä erityisesti 1800-luvun loppupuolen Venäjän yhteiskuntaluokkien välisestä jännitteisestä suhteesta. Kaikki teoksen hahmot kuvaavat omalla tavallaan ihmisen mielen erilaisia puolia ja tapoja katsoa maailmaa. Teoksen hahmot ovat todella eläviä, ja mietinkin kuinka monta Kittyä, Stivaa tai Annaa onkaan eri ajoissa elänyt. Kirjasta on helppo tunnistaa nykypäivän henkilöitä ja tarinoita, toisessa ajassa ja yhteiskunnassa. Maailma muuttuu, mutta ihminen paljon vähemmän.

Ensimmäisen pettymyksen elokuvaan toi Anna Kareninan valinta. Keira Knightleyllä on kauniit kasvot, mutta minusta se ei Annan rooliin riitä. Annaa kuvataan sädehtivänä, sirona, muodokkaana ja sensuellina. Minusta Keira Knightley ei ole erityisesti mitään näistä, enkä edes pidä häntä kovin karismaattisena näyttelijänä. Fiktiiviselle hahmolle on tietysti vaikea löytää vastinetta tosimaailmasta, mutta olisin halunnut nähdä Annan roolissa hersyvän naisellinen ja muodokkaammankin näyttelijän, sellaisen, joka olisi saanut hahmon luonteen paremmin eloon. Annan säihke ja dramaattisuus jäivät puuttumaan. Knightley oli Annan roolissa jopa vähän hyökkäävä, kun Annan pitäisi olla lempeä, eksyksissä oleva, jopa lapsenomainen ja nukkemaisen lumoava.

Kirja keskittyy huolella henkilöiden pohjustamiseen ja kuvaamiseen, mutta elokuva tykittää sarjan irrallisia kohtia juonesta selittämättä niitä sen enempää. Minusta alkuperäisteosta tulkittiin liian pinnallisesti ja kapeasti, vaikka ymmärrän tietysti, että elokuva joutuukin tiivistämään. Omassa painoksessani on 900 sivua. Ellei teoksesta haluta tehdä moniosaista saagaa tyylillä Taru sormusten herrasta, on jossain kohdin pakkokin oikoa. Mutta voisihan elokuva silti olla oma vahva tulkintansa kirjasta, vaikka tietyn teeman ympärillä. Tuntui ettei kunnianhimo tällä kertaa riittänyt ja klassikko on yritetty tiivistää muutamaan dramaattiseen tapahtumaan ja pinnallisesti kuvattuun henkilöön. Se yritti ehkä liikaa kirjan toistamisessa sellaisenaan. Tuleeko muuten muille mieleen teosta, joka olisi siirretty valkokankaalle onnistuneesti? Kaipa aina löytyy alkuperäisteoksen faneja, jotka loukkaantuvat leffasta syystä tai toisesta ;)

Millaisia ajatuksia Anna Kareninan uusin filmatisointi muissa herätti? Oliko Knightley oikea valinta Annan rooliin ja tulkitsiko hän hahmoa hyvin? Entä muut tärkeät henkilöt: Vronski, Levin, Kitty, Karenin, Dolly, Stiva..? Suurin pettymys minulle oli ehdottomasti juuri Anna, joka onkin teoksen hahmoista ehkä monimutkaisin, mutta myös esimerkiksi Stiva oli aika kaukana siitä miten olin hänet kuvitellut. Mieheni puolestaan sanoi, että elokuva oli ihan hyvä, koska hän ei ole kirjaa lukenut. Olisinkohan itse ajatellut samoin, jos ei vertailukohtaa olisi ollut?