Oopperassa

Viikonloppumme vierähti tiiviisti vieraiden kanssa. Perjantaina illalla kävimme kansallisoopperassa katsomassa hienon Julius Caesarin. Meidän olikin jo korkea aika tutustua keskustan upean kansallisoopperan/-baletin tarjontaan, näytökseen menemisestä kun olemme niin monta kertaa puhuneet. Minusta on ihanaa pukeutua ja oopperakansaa oli muutenkin ilo katsella, sillä suurin osa oli laittanut parempaa päälle etiketin mukaisesti. Samalla viikolla ostamamme paikat olivat hyvät, vaikka näytös oli melkein loppuunmyyty. Me olimme ensimmäisellä parvekkeella ja sieltä katsottuna näytti ettei pienehkössä salissa erityisen huonoja paikkoja olekaan. Alhaalta ehkä orkesterin näkee heikommin ja siinä varmaan menetti vähän, kapellimestari oli sen verran persoonallinen ja orkesteri muutenkin mielenkiintoinen katsella.

Lyhyet tauot riittivät yllättävän hyvin alas istumiseen ja pieneen juomien siemailuun. Etukäteen varatut tarjoilut oli katettu nimellä pöytiin valmiiksi. Varaukset kannattikin ehdottomasti tehdä ennakkoon. Se ei maksanut ylimääräistä ja lyhyen tauon tärvääminen jonottamiseen ja vapaan paikan etsimiseen olisi ollut aika älytöntä. Ensimmäisellä tauolla onnistuimme miestäni lukuunottamatta eksymään ja meillä meni lähes kymmenen minuuttia oikean paikan löytämiseen. Olo oli aika hölmö, mutta ensi kerralla sitten sujuvammin. Näytös kesti taukoineen reilut kolme tuntia ja sen jälkeen suuntasimme vielä kadun toiselle puolelle kahvila Komeetiin lasillisille. Katsoimme kun oopperatalo tyhjeni vauhdilla, se oli pimeänä alle puolessa tunnissa näytöksen loppumisesta. Ilta oli ehdottomasti kokemisen arvoinen, seuraavaksi sitten balettiin!

Lauantaina viikonloppumme jatkui Kalamajan kaupunginosan kiertelyn merkeissä, mistä kirjoitan varmastikin vielä myöhemmin. Tänään puolestaan olimme kymmeneltä aamulla jonossa Kadriorgin taidemuseon ovella Ilja Repinin näyttelyyn, mutta museohan olikin kiinni (onnea 95-vuotias Viro!). Välillä sitä näemmä luottaa tallinnalaisiin aukioloaikoihin vähän liikaa. Päätimme mennä näyttelyyn sitten seuraavalla kerralla ja suuntasimme sen sijaan ajelulle Piritaan ja Viimsiin, jotka ovat vähän kalliimpia omakotitalopainotteisia alueita. Ja näkemisen arvoisia. Kahta samanlaista taloa tuskin löytää ja lähes kaikissa on jotain omaa "jujua": lasiseiniä, torneja, kartanomaisuutta, upeita parvekkeita, erikoiset materiaalit. Värien ja yksityiskohtien kirjo on hauskaa katseltavaa ja näyttää, että tärkeintä on hinnalla millä hyvänsä vain erottua naapurista. Mieheni muisteli, että viron opettajamme parin vuoden takaa olisi sanonut juuri suunnilleen näin asian olevan. Tähän muistikuvaan on helppo taas tämänpäiväisen jälkeen uskoa.