Kirjablogit ovat kivoja. Sellaista tästä ei varmaankaan ole tulossa, mutta ajattelin, että voisin jatkossakin silloin tällöin raapustella lukemistani kirjoista tänne. En ole mikään mahdoton himolukija, mutta lukutavoitteen olen kuitenkin keksinyt itselleni asettaa. Vuoden 2013 tavoitteeni on lukea keskimäärin 1,5 kirjaa kuussa - etteivät ostamani kirjat pölyttyisi niin pahoin hyllyssä ennen lukemistaan.
Luetteko te muut paljon ja kiinnostaako teitä ylipäänsä kirjoista kirjoittaminen ja kevyet kirja-arvostelut? Entä onko teillä lukutavoitteita? Minä luen lähinnä kirpputoreilta löytämiäni teoksia, sekaisin suomeksi ja englanniksi, riippuen siitä mitä milloinkin löytyy. Lempityylini on historiallinen fiktio ja erityisesti toista maailmansotaa ja sen jälkeisiä vuosikymmeniä kuvaavat tarinat. Myös (venäläinen) klassikkokirjallisuus kiinnostaa, mutta loppujen lopuksi luen paljon muitakin tyylilajeja.
Pidemmittä puheitta, kirjakesän ensimmäinen puolisko näytti tältä (annan kirjoille tähdetkin, ihan fiilispohjalta):
Doris Lessing: Martha Quest ****/5
Martha Quest kuuluu kirjallisuuden Nobel-palkitun Doris Lessingin Children of Violence -sarjaan, joka kuvaa fiktiivisen Marthan elämää ensimmäisen maailmansodan lopulta hänen kuolemaansa 1990-luvulla. Children of Violence sisältää viisi kirjaa, joista Marthan nimikkokirja on ensimmäinen.
Tarina kuvaa Marthan nuoruutta Etelä-Afrikassa syrjäisellä farmilla ja myöhemmin suuressa kaupungissa. Farmilla Martha on loukussa sairastelevan isänsä ja välinpitämättömän äitinsä luona ja kiukuttelee yksinäisen murrosikäisen tavoin. Farmin ahtaat tunnelmat vaihtuvat päinvastaisiin kun Martha muuttaa kaupunkiin työpaikan saatuaan. Hän juhlii, tutustuu miehiin, lintsaa töistä, haaveilee tulevaisuudesta ja opiskeleekin. Etsii paikkaansa, kuten muutkin nuoret samassa kaupungissa.
Doris Lessing eli lapsuudessaan brittiläisessä siirtomaavallassa Etelä-Afrikassa. Hän kuvailee Marthan ympäristöä koruttomasti ja kiihkottomastikin. Myös siirtomaavaltoja leimaavia valkoisten ja tummien kohtaamisia ja ristiriitoja käsitellään, mutta Martha pysyttelee suurimmaksi osaksi niistä ulkopuolella. Päinvastoin kuin voisi kuvitella, teos ei ensisijaisesti kuvaa valkoisen ihmisen elämää siirtomaavallassa, vaan nimenomaan nuoreksi naiseksi kasvamista; kotona, mutta silti niin kaukana kotoa.
Teoksessa parasta antia ovat Marthan, hiukan tuittupäisen, älykkään, aikuistuvan nuoren naisen mietteet, epätoivo, yritykset tutustua maailmaan ja vastakkaiseen sukupuoleen. Doris Lessingin tyyli on omanlaisensa. Välillä mennään hyvällä tempolla ja kerronta imee mukanaan, kun taas toisinaan kompastutaan, rytmi rikkoutuu ja maleksitaan vähän aikaa eteenpäin. Tällainen tunnelma minulle jäi! Kuvatkoon joku enemmän Lessingin teoksia lukenut hänen tyyliään paremmin :) Pienistä temponmuutoksista huolimatta Martha Quest jäi mieleen aivan ehdottomana luettavana, syvänä kertomuksena nuoresta paikkaansa hakevasta tytöstä erikoisessa ympäristössä. Nyt tavoitteeksi enää jääkin lukea loput Children of Violence -romaanit.
Christine Dwyer Hickey: Last Train from Liguria ***/5
Bella on kolmekymppinen, eksyksissä elämässään ja asuu käytännössä ikääntyvän isänsä elätettävänä. Isä päättää toimia: hän lähettää Bellan tutun tutun kautta Italiaan töihin, varakkaan juutalaisperheen pojan, Alexin, kotiopettajattareksi. Eletään vuotta 1933 ja Mussolini on nousemassa valtaan fasistisine aatteineen.
Toisaalla Edward on niinikään ongelmainen irlantilaismies, joka tappaa hetken juopuneessa huumassa siskonsa ja pakenee Irlannista tekonsa piinaamana. Bellan ja Edwardin tiet kohtaavat Liguriassa, pienessä kylässä, missä Edward toimii Alexin pianonsoitonopettajana. Bella ja Edward ystävystyvät, vaikkakaan Edward ei enää halua laskea ketään kovin lähelle.
Mussolinin otteen ja juutalaisvastaisen politiikan kiristyessä Bella ja Edward suostuvat yrittämään pakoa maasta perheen lasten, Alexin ja tämän vauvaikäisen siskon, kanssa väärillä papereilla ja peitetarinalla. Yritys on riskialtis, eikä kaikki lopulta menekään onnistuneesti. Tarina Bellan ja Edwardin näkökulmasta katkeaa.
Myöhemmin historiassa tapaamme Annan, Bellan oletetun lapsenlapsen, joka vierailee hänen luonaan vanhainkodissa. Anna on ongelmainen itsekin, hän elää askeettisesti huonosti työllistettynä taiteilijana. Annan rooli tarinassa paljastuu vaiheittain, mutta monta kysymystä jää Bellan kuollessa vailla vastausta.
Tämä kirja oli kevyttä ja viihdyttävääkin luettavaa. Tarina nappasi otteeseensa. Mielestäni se oli kuitenkin paikoin vähän kepoinen, pohdiskelevampaakin ja syvempääkin tekstiä olen toisen maailmansodan aikakaudesta lukenut. Lopussa Annan rooli olisi antanut paljon mahdollisuuksia, hänen kauttaan olisi voitu kuvata enemmän menneisyyttä ja tuoda syvyyttä tarinaan, mutta päinvastoin kävi - moni tapahtuma jää lukijalle yhtä suureksi arvoitukseksi kuin Annallekin. Toisaalta kirja on realistinen: elämässä ei ole vain onnellisia loppuja ja hyvätkin puitteet voivat tuottaa epätäydellisen lopputuleman. Realismi jyrää haavemaailman. Silti hiukan lisämaustetta, kuvailempaa, yksityiskohtaisempaa kerrontaa olisivat tehneet kirjasta napakympin. Nyt se jäi viihdyttävyydestään huolimatta vähän valjuksi ja pinnalliseksikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti