Viimein yksi Sofi Oksasen teoksista, Puhdistus, sattui käsiini kirpputorilla.
Ensimmäisillä sivuilla hämmennyin. Kannessa on iäkkään naisen yksityiskohtainen lähikuva ja itse tarina alkaa seikkaperäisellä kuvauksella hänen yrityksestään ottaa hengiltä huonekärpänen. Mistä ihmeestä tämä teos kertoo? Muutaman sivun pidemmälle luettuani en meinannut enää malttaa lopettaa. Aliide, vanhus, saa vähitellen tarinan. Taustan sille, miksi hänessä tuntuu heti ensi kohtaamisesta olevan jotakin kyynistä ja laskelmoivaa.
On vuosi 1992 syrjäisessä länsivirolaisessa pitäjässä. Kärpäsentapon lomassa Aliide huomaa pihallaan ihmisen kokoisen mytyn. Se paljastuu venäläiseksi tytöksi.
Löydön tehtyään Aliide ei tiedä miten toimia. Hänen epäluulonsa herää. Tyttö on varmasti syötti. Aliiden mielessä kamppailevat järki ja tunne tavalla, joka tulee tarinan edetessä ymmärrettävämmäksi. Siinä missä lukijan ääni huutaa "pitää auttaa", Aliide miettii sivutolkulla ajaako tyttö vain pois. Pohdinta jatkuu koko tarinan läpi, eikä Aliiden myötätunto tyttöä kohtaan ole missään vaiheessa täysin selvä, ei ainakaan hänen ajatuksissaan. Se välittyy kuitenkin Aliiden teoissa. Pala kerrallaan hän auttaa pakomatkalla olevaa Zaraa, venäläistä tyttöä, joka jostain syystä puhuu viroa, vaikkakin aksentilla.
Suuren osan teoksesta Aliide ja Zara istuvat Aliiden keittiössä. Aliide perkaa satoa ja laittaa säilykkeitä, kuten kuka tahansa maaseudun vanhus. Mutta tarina liikkuu historiaan avatakseen Aliiden menneisyyttä. Alusta alkaen hän näkee kivuliaalla tavalla Zarassa saman pelon, samat jäljet jotka hänessä itsessään ovat. Seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö. Pelko. Kuvotus toista saman
kokenutta ihmistä kohtaan. Oman edun tavoittelu ja julmuus. Paikoin Aliidea inhottaa tytön läsnäolo, mutta silti hän auttaa, silloinkin kun hänen omaa rohkeuttaan koetellaan kovimman kautta. Hän tuijottaa vihollista silmiin. Hänen kätensä eivät enää tärise, hän on jo tarpeeksi vanha.
Aliidella ei ole kovin kunnioittavaa kuvaa venäläisistä. Mutta kuka on venäläinen, kuka ryssä, ja kuka vain toinen ihminen? Aliide ja Zara ovat "ryssiä" Virossa eri tavoin. Zara juoksee öisen maaseudun läpi tietäen olevansa virolainen tyttö, mutta Aliide näkee edessään venäläisen. Kun Aliiden oveen ilmestyy sana tibla (ryssä), Zara tajuaa, ettei se ole häntä varten, sillä kukaan ei tiedä hänen olevan Aliiden luona. Miten kauan historian täytyy vaikuttaa ihmisen arvoon toisen silmissä?
Luin kirjan kolmessa illassa, mikä minun kohdallani tarkoittaa, että olen todella imeytynyt sisälle tarinaan ja haluan tietää lisää. Pidin Oksasen yksityiskohtia kuvailevasta kirjoitustyylistä. Tarvittaessa jokainen rasahdus ja ilme kuvattiin, inhorealistisuuteen saakka. Kuva aukeaa silmien eteen ja lukija voisi olla vaikka se kärpänen katossa. Tai katsoa maailmaa Aliiden silmin.
Olin yksin kotona kun lopetin kirjan. Olo oli levoton ja sydän hakkasi. Eivät ne Pasha ja Lavrenti nyt tänne ole tulossa, vaikka niitä tässä kaupungissa onkin.. Kirja jäi kummittelemaan mieleeni, mikä on ajatuksia herättävän teoksen merkki. Minulle Puhdistus oli vaikuttava, kiinnostava ja taitavasti kirjoitettu. Yksityiskohtainen, kuitenkin samalla jättäen tapahtumia lukijan mielikuvituksen ja oivalluksen varaan. Niin todentuntuinen, niin lohduton. Elämässä sattuu asioita, joita mikään ei paranna, eikä aika pyyhi pois. Kaikille ei riitä onnellisia loppuja, on vain selviytyminen.
Minusta kirja antaa kauniilla tavalla äänen Viron ja Neuvostoliiton lähihistorian uhreille, niin helposti unohtuville sellaisille. Ihmiskaupalle on vielä helpompaa saada huomiota, mutta kuka muistaa länsivirolaisen vanhuksen?