Sivut

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Mu elu ei jää elamata

Takana on kokemustentäyteinen, kiireinen, hauska, väsyttävä ja samalla superrentouttava viikonloppu. Hyviä ravintoloita, hyvää ruokaa, vegaanimessut, kävelemistä, öistä Tallinnaa.. Tallinna tuli viikonlopun aikana taas vähän tutummaksi ja rakkaammaksi. Juttua viikonlopun kokemuksista ja kivoista paikoista on luvassa blogin puolella, kunhan ehdin käydä kuvat läpi ja istua alas kirjoittelemaan. Huomenna minulla on semma yhdeksään saakka illalla ja töitä on muutenkin aika paljon, sillä meille tulee vieraita taas ensi viikonloppuna.

Otsikko on Põhja-Tallinnan uudelta levyltä Maailm Meid Saadab. Pidän uusimmasta levystä tyylin muutoksesta huolimatta vähintään yhtä paljon kuin edellisestä. 










2 kommenttia:

  1. Uusia postauksiasi toivoo Virosta kiinnostunut mummeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heipä hei! Kiitos kommentistasi - se olikin ihan hyvä kannustin, vaikka vähän aikaa vielä kesti, että sain palattua blogin pariin. Syksy oli tosi kiireinen ja kiire paheni koko ajan, jossain vaiheessa vaan veto loppui ja pakkohan se on sitten karsia näistä ei-niin-pakollisista. Kiva kuitenkin taas kirjoitella. Mukavia joulunpyhiä sinne!

      Poista