Sivut

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Vierailulla itävirolaisessa lastenkodissa

Viikko sitten lauantaina kävimme pienellä porukalla viemässä tavarakuorman Virossa asuvien suomalaisten naisten yhteisön avustuskohteeseen, Kohtla-Nõmmen lastenkotiin. Lisäksi tavaraa meni Kohtla-Järven sosiaalitoimistolle. Jos haluat lukea lisää Suomettarien hyväntekeväisyystyöstä, se onnistuu täällä: KLIK. Lastenkoti ei salli tunnistettavien kuvien julkaisemista lapsista, joten jätin varmuudeksi pois kaikki kuvat asukkaista.

Päivämme alkoi yhteisömme varastolta, jossa pakkasimme pakettiauton täyteen sekä sosiaalitoimistolle, että itse lastenkotiin vietävää tavaaa. Matkaan lähdimme kahdella autolla.



Mitä olisikaan vähänkään pidempi ajomatka ilman kahvipaussia. Statoilin valikoimista löytyi suurin näkemäni take away -muki, noin puolilitrainen. Jätimme megamukit kuitenkin tällä kertaa ottamatta.


Ajomatka meni rattoisasti rupatellessa ja vajaan parin tunnin päästä aloimmekin olla perillä. Matkan varrella näkyi tutun näköistä itävirolaista syrjäseutua. Tämänkaltaisia kauniita, mutta enemmän tai vähemmän ränsistyneitä kivitaloja on paljon.

Ensimmäinen etappimme. Sosiaalitoimisto ei ole lauantaisin auki, joten kannoimme tavarat erään kerrostalon kellariin odottamaan siirtoa. 

Perillä lastenkodilla. Pari vanhempaa asukasta tuli meille kantoapuun.

Alkuun palaveerasimme käytännön asioista kahvien ääressä johtajattarien kanssa ja selailimme lasten kuvia eri tempauksista ja tapahtumista.


Sen jälkeen teimme kierroksen suureen lastenkotiin. Lapset on järjestetty neljään perheeseen, jotka asuvat eri siivissä. Jokaisessa perheessä on 8 paikkaa. Vanhin lapsista oli muistaakseni 19-vuotias ja nuorimmat vaippaikäisiä. Vanhempien lasten muuttoa omilleen tuetaan parin vuoden ajan, jonka aikana oma toimeentulo olisi löydettävä.

Lastenkodilla on yksi huone varattuna lahjoituksena saaduille uusille tavaroille. Sieltä otetaan esimerkiksi lasten syntymäpäivälahat ja mahdolliset palkinnot.

Sekalaisia kuvia lastenkodista.









Viimeisenä kuva auton ikkunasta napattuna paluumatkamme alussa. Lastenkoti sijaitsee hiilikaivosalueella, jossa myös työpaikkoja on rajallisesti.

Ehdimme vielä illaksi Tallinnaan. Päivä oli kaiken uuden ja kiinnostavan takia aikamoisen väsyttävä, mutta ehdottomasti sitäkin antoisampi!

4 kommenttia:

  1. Hienoa, että jaksat tehdä niin paljon hyväntekeväisyystyötä! Nuo lapset eivät taatusti elä yltäkylläisyydessä, joten tarvitsevat varmasti kaiken mitä heille vain voidaan antaa.

    -Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisin mielelläni enemmänkin ja useampien kohteiden parissa.. :) Oikeastaan hulluimmalta tuntuu miten vähän tarvitsijoista tietää. Itsellä täytyy melkeinpä olla suuri halu kaivella esille missä apua tarvitaan, sillä ns. tavallisessa arjessa siihen ei ihan heti törmää.

      Nämä lapset eivät tosiaan elä minkäänlaisessa yltäkylläisyydessä, mutta toisaalta heillä on tarvitsemansa asiat ja lastenkoti on siisti ja lämmin. Oikeastaan kaikin puolin niin kotoisa, kuin nyt lastenkoti vaan voi olla. Monessa paikassa kuuluu olevan huonomminkin, tyylillä tarvitsevat kenkiä tai tietyn kokoisia vaatteita, että lapset pääsevät kouluun.

      Lähiaikoina olemme myös viemässä pienellä porukalla vaatteita naisten ja lasten turvakotiin täällä Tallinnassa. Sielläkin on selvä tarve, koska asukkaat eivät välttämättä ole sen kummemmin ehtineet pakata ennen lähtöään. Tämänkin paikan olemassolosta kuulin puskaradion kautta.

      Poista
  2. Erittäin hyvä teksti ja vielä parempi aihe! Keep up the good work! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus tulee aika lailla jälkijunassa, mutta kiitos kovasti! :)

      Poista