Kisapäiväni

Viikko sitten lauantaina olivat ensimmäiset kisani aikuisena taitoluistelijana. Kisat olivat kansainväliset ja osanottajia oli kymmeniä yhteensä kymmenestä eri maasta. Ohjelmakuvat ovat Kerli Ottin käsialaa.

Jännitti ihan hirveästi jo pari viikkoa etukäteen! Viimeiset harkat ennen kisoja menivät aivan plörinäksi, kaatuilin, jalat tuntuivat voimattomilta, tasapaino oli kateissa, elementit eivät tulleet ja ohjelma meni sanalla sanoen täysin pieleen. Tunsin oloni tosi orvoksi mekossani ja ihmisten katseet saivat jalat menemään solmuun. Kimaltava taitoluistelumekko yleisöjäällä herättää huomiota! Edeltävänä iltana kaaduin vielä pari kertaa vanhan kolhun päälle ja polvi särki lopun iltaa. 

Ehkä nämä toikkaroinnit kuitenkin auttoivat "murtamaan jään", koska lauantaina olin ihan iskussa kamalasta jännityksestä huolimatta. Minun luokkani oli vasta yhden jälkeen, joten sain viettää rauhallisen aamun kotona ja laittaa itseni valmiiksi ajan kanssa. Laitoin kisameikin ja hiukset. Hiuksista tuli mielestäni tosi kivat, enkä ole varmasti ikinä laittanut niin paljon lakkaa hiuksiini. Siitähän tulee vähennyksiä jos joku osa hiuksissa tai puvussa pettää. Hiuskoristeen olisi voinut ommella kiinni, mutta se pysyi nyt ilmankin ongelmitta.

Loppukumarrukset ja jäältä pois. Yritin jo aiemmin valmentajani pyynnöstä harjoitella hymyilyä ohjelman aikana, mutta levein hymy on kuitenkin vasta helpotuksen hymy.. posket olivat aivan krampissa.

Olimme hallilla jo pari tuntia ennen itse suoritusta ja mukaan piti varata jotain minkä saisi myös alas. Energiaa on pakko olla suoritusta ajatellen. Ampstükkit ovat muuten tosi hyviä virolaisia energiapatukoita - tykkään!

Verryttelemään menossa. Kylmässä hallissa seisoskellessa alkaa tulla horkka päälle ja ennen ohjelmaa on todella tärkeää verrytellä lihakset ja saada kevyt lämpö päälle.

Ryhmämme varsinainen lämmittely. Lämmittelyaika on lyhyt ja sen aikana pitäisi ehtiä käydä läpi ohjelman elementit onnistuneesti. Eli hypyt, piruetit ja askelsarja. Ritti ei meinannut tulla millään, mutta itse suorituksessa se onneksi sitten tuli ongelmitta.

Kiss & Cry ohjelman jälkeen. Hymy ei vain haihtunut :) Kisat tulivat itse asiassa suorana lähetyksenä jossain, joten siinähän sitä sitten oltiin. Tuijotin hämmentyneenä kuvaani ruudussa, kun idea olisi varmastikin ollut katsoa kameraan ;)

Odottelua, odottelua.. Kuuluu vahvasti asiaan :)

Teetin puvun ompelijalla ja mielestäni se on todella onnistunut. Ihan minun näköiseni! Halusin klassista, mutta kuitenkin erottuvaa. Pukuani kehuttiin ja kimaltavia nuotteja ihailtiin ja olin tosi ylpeä asustani. Musiikkini oli rauhallinen pianomusiikki ja puku tehtiin myös siihen sopivaksi. Linkitän musiikkini alle, kannattaa kuunnella joka tapauksessa - kappale on todella kaunis.

Kaikki oli uutta sekä kisaan valmistautuessa, että itse kisapäivänä. Katselin toisten ohjelmia ja jännitin tuttujeni kanssa. Hyvissä ajoin piti alkaa lämmittelemään, eli hyppimään, venyttelemään ja käymään läpi kisaohjelmaa lenkkareilla. Valmentajani tuli myös paikalle ja käskytti minua aikataulun suhteen. Hän oli myös se joka ensimmäisenä huomasi, että olin hädissäni jättänyt pukuni alle harmaan urheilutopin. Pelasti minut aika pahalta asumokalta ;) 

Kisoissa oli kolme tuomaria ja pisteet olivat heidän antamiensa pisteiden keskiarvoja. Parhaiten elementeistäni meni tavallinen piruetti ja huonoiten flippi, joka jäi vajaaksi. Paras hypyistäni oli salchow, vaikken siitä itse hyppynä erityisesti tykkää ja myös ritti onnistui. Askelsarja meni myös mukavasti ja ennen kaikkea olin itse todella tyytyväinen suoritukseeni. 

Kuvia ohjelmastani sekalaisessa järjestyksessä:

Minä kisaan tällä hetkellä pronssitasolla. Aikuisille on tasot pre-bronze, bronze, silver, gold ja masters. Masters-tasolla ovat sallittuja jo oikeasti vaativat elementit, esim. kolmoishypyt. Kolmoishyppyihin en tule ikinä edes tähtäämään (kakkosia mietin kyllä jo kovasti ;)), mutta on upeaa, ettei aikuisluistelun taso tule todellakaan loppumaan kesken vaikka olisi kuinka paljon taustaa luistelijana. 

Mukana on kaikkia aikuisena nollasta aloittaneista entisiin kilpaileviin taitoluistelijoihin, joilla on pitkä tausta lajin parissa. Yksi motiivi kilpailla ovat aivan ihanat kanssakisaajat! Minulla on ollut ilo tutustua tosi mukaviin luistelijoihin, henki on pääsääntöisesti oikein hyvä ja kaikki kannustavat toisiaan.

Olen saanut monelta kommenttia siitä miten nopsaan olen edennyt vain parisen vuotta luistelleeksi. On todella kannustavaa kuulla tällaista ja rehellisesti olen itsekin yllättynyt miten paljon opin vuonna 2014, joka oli ensimmäinen vuoteni enemmän tai vähemmän tavoitteellisen taitoluistelun parissa oikeilla varusteilla. Sen takia pystyinkin jo tähän kisaan lähtemään :) Toista piruettia en saanut onnistumaan, mutta se ei ole mitenkään huolestuttavaa. Nyt vain treeniä kehiin!

Tämä kokemus oli upea ja olen todella onnellinen, että olen lähtenyt mukaan tähän vaativaan, mutta palkitsevaan lajiin! En vaihtaisi pois yhtäkään kaatumista, kivuliasta ruhjetta tai pieleen mennyttä treeniä, sillä ne kaikki kuuluvat olennaisena osana tähän lajiin ja johdattavat eteenpäin taitoluistelijana. 

Ohjelmamusiikkini oli tämä:

Projekti "Rotermannin katukissat", osa 1

Minun vuoteni pyörähti käyntiin aika mielenkiintoisissa merkeissä. Kuten olen täällä aiemmin kertonut, aloitin vapaaehtoistyön viime syyskuussa Pesaleidja-nimiselle järjestölle, joka työskentelee kodittomien kissojen parissa. Koko syksyn tein järjestölle tasaisesti jonkin verran hommia: hoidin kissoja kissatalolla, esittelin kissataloa vieraille, otin ensimmäisen kummikissani, kävin järjestön mukana messuilla, saattelin ensimmäisen kissani omatoimisesti uuteen kotiin kaikkine paperihommineen ja tein käännöksiä, ylläpidin suomenkielistä Facebook-sivuamme, sekä englanninkielistä Instagram-tiliämme.

Vuodenvaihteessa rooliini tuli kertaheitolla uusia ulottuvuuksia, kun sain yhteydenoton Tallinnassa asuvalta suomalaisnaiselta, Helenalta, joka oli jo keväästä saakka ollut huolissaan Rotermannin hylätyissä tehdasrakennuksissa elävistä kissoista. Helena oli kunnioitettavalla sitkeydellä pommittanut eri järjestöjä koko syksyn ja muutama kissa romahtamisvaarassa olevista rakennuksista olikin jo napattu. Jäljellä oli kuitenkin vielä kolme kissaa, joiden suhteen Rotermannin projekti tuntui jämähtäneen - kukaan ei oikein enää laittanut tikkua ristiin näiden kissojen eteen. Jäljelle jääneet kissat olivat vaikeimpia kiinnipyydettäviä ja kissoilla oli myös säännöllisiä ruokkijoita. Yksi kissoista oli kuitenkin silminnähtävästi huonokuntoinen. Helenaa huolestutti erityisesti tämä projektinimellä "Rotermannin sairas" kulkeva kissa, joka oli likainen ja jolla oli vaikeuksia syödä. Lupasin Helenalle yrittää etsiä sairaalle kissalle järjestömme kautta väliaikaisen sijaiskodin sekä muut tarvittavat taustaresurssit (klinikkakäyntien rahoitus, sijaiskotiin annettavat tarvikkeet ja myöhemmin paikka kissatalossamme) ja sen jälkeen tulla hänen avukseen kissaa pyydystämään. 

Tästä jutusta tulee varmasti pitkä ja jaan sen takia tämän useampaan osaan. Kerron tässä tekstissä lähinnä projektin aloituksesta, ensimmäisestä kiinnisaamastamme kissasta ja ihan vain ajatuksista projektin tiimoilta. Kaikki kuvat ovat tabletilla enemmän tai vähemmän vauhdissa räpsäistyjä tilannekuvia, varsinaiseen valokuvaukseen ei tämän projektin yhteydessä jäänyt aikaa. 

Kissojen "koti", Rotermannin hylätyt rakennukset, joiden sisälle emme päässeet. Rakennukset ovat sisältä täysin romahtaneet, täynnä sekalaista jätettä, luultavasti olleet joskus kodittomien ihmisten asuttamia. Laudanraoista näkyy muun jätteen keskellä patjoja, joiden päällä kissatkin nukkuivat. Haju oli myös merkittävä. Selvästi tuleva olohuoneemme reilun viikon ajaksi :D

Romahtamisvaara, ei läpikulkua. Rakennuksissa on kissojen omia kulkureittejä, joista ne aina välillä tulivat ulkomaailmaan muun muassa ruokaa etsimään.

Jos haluat ajatella, että katukissojen pyydystäminen on "pelastamista", jonka jälkeen kiitollisena kehräävä kissa elää oman ihmisensä kanssa onnellisena elämänsä loppuun saakka, sinun ei ehkä kannata jatkaa tästä eteenpäin.. En nimittäin voi edes ajatella kaunistelevani tätä tekstiä. Tämä oli minun ensimmäinen "pyyntikeikkani" ja siksi varmasti yksi opettavimmista ja nöyrryttävimmistä mitä minulla ikinä tulee olemaan. Myös minussa eli ripaus tuota yllä mainittua ajattelua. Totuus tästä työstä on kuitenkin aika raadollinen ja onnellisten loppujen eteen joutuu todella taistelemaan. Kerran katukissa, aina katukissa. Ainut tapa, jolla me voimme todella oikeasti vaikuttaa tähän katastrofaaliseen ongelmaan, on pitää huoli siitä ettei uusia kissoja hylätä, eikä lisää kissoja synny kaduille.

Kissoilla oli säännöllisiä ruokkijoita. Sairaan kissan oli kuitenkin vaikea syödä raksuja ja se etsi muiden tavoin ruokaa myös ravintoloiden roskiksista.

Olimme Helenan kanssa ensimmäistä kertaa katukissojen parissa siellä mistä koko tarina saa alkunsa, kadulla. Molemmat vähän naiiveina ajatellen, ettei nyt parin kissan kiinniottaminen voi niin kovin ihmeellinen operaatio olla. Järjestön tuki takana, auttavien ihmisten ympäröimänä. Onneksi en tiennyt mitä tulevat viikot toisivat tullessaan, olisin nimittäin joutunut miettimään kaksi kertaa osallistumistani. Nämä raskaat, mutta opettavat viikot, jotka avasivat eteeni aivan uuden maailman (Helena varmasti allekirjoittaa) olisivat jääneet kokematta. Pois olisivat jääneet kyynelet, stressi, huoli ja pelko, mutta niin myös monet upeat ihmiset joihin olen lyhyessä ajassa tutustunut, rankkaa työtä tekevät ihmiset, joiden loputon energia ja pyyteettömyys valaisee heidän ympäristönsä. Olisi jäänyt näkemättä mielenkiintoiset paikat joihin ei muuten olisi mitään asiaa, jäänyt ymmärtämättä mitä todella tarkoittaa työskennellä katukissojen parissa, ei vain käydä kissatalolla, jonne joku muu on jo kissan pyytänyt ja sitä seuraavan likaisen työn tehnyt. Jäänyt tutustumatta näihin neljään todella erilaiseen kissaan, joiden elämiin ja ongelmiin me Helenan kanssa suinpäin syöksyimme. Yhtäkään päivää ei mene, etten ajattelisi mitä näille kissoille tällä hetkellä kuuluu. Jokaisella on vielä ratkaisemattomia ongelmia, ratkaisematon tulevaisuus. Askel kerrallaan me yritämme taata, että siitä tulee hyvä ja elämisen arvoinen.

Ensimmäisenä päivänä saimme avuksemme erään naisen, joka on tehnyt työtä katukissojen parissa jo kymmenisen vuotta. En edes tiennyt miten järjestömme kissanloukku toimii! Heti ensimmäisen puolen tunnin aikana loukkuun meni yksi Rotermannin kissoista, upea hyväkuntoisen näköinen uros. Olimme aivan täpinöissämme jännityksestä, innosta ja siitä kuinka helpolta koko projekti silloin vaikutti. Kyseessä ei ollut haluamamme sairas kissa, mutta tällöin jo tiesimme tyhjentävämme Rotermannin rakennukset kissoista loppuun saakka. Kun lähestyimme häkkiä, kissa sai täydellisen paniikkikohtauksen, pyöri kuin tornado häkissä ja repi reunoja yrittäen löytää tai tehdä itselleen ulospääsyn. Paksut hanskat tulivat tarpeeseen! Vedimme nopeasti jätesäkin häkin päälle ja nostimme häkin autoon. Tässä kohtaa mahan pohjassa muljahteli jo inhottava tunne: kissa ei todellakaan ajatellut tulevansa pelastetuksi. Se pelkäsi henkensä edestä ja oli valmis taistelemaan loppuun saakka.

Loukku toiminnassa. Pussiruoka riitti houkuttelemaan kissan loukkuun ensimmäisen puolen tunnin aikana. Muiden kanssa homma ei sitten mennytkään enää yhtä helposti. Nyt muuten vasta huomaan miten hämmentävän vihreää oli tammikuun alussa..

Ehdimme juoda kupposet kuumaa ja sinä aikana kissa oli kävellyt loukkuun. Helenan miehen moottoripyörähanskoille oli käyttöä ;)

Kaikki me varmasti tiedämme, että maailma osaa olla myös aika lohduton paikka. Katukissatilanne on sen yksi ilmentymä. Kissat, joiden ohi ihminen toisensa jälkeen kävelee, jotka kärsivät jokainen olemassaolonsa hetki: kylmästä, sairauksista, nälästä.. Moni ei selviä kauaa kadulla. Elämä kadulla saa parivuotiaan kissan näyttämään monta kertaa vanhemmalta. Hampaat mätenevät juuria myöten suuhun, sisä- ja ulkoloiset nakertavat, pakkanen ja sairaudet tekevät nopeasti lopun monista, vakaviakaan vammoja ei kukaan hoida, pennut kuolevat pian syntymänsä jälkeen emon vierelle, kaikki luottamus maailmaan ja ihmiseen on mennyt, jokainen solu huutaa pakokauhua lopulta kiinnijäädessä. Jokainen neljästä kiinni saamastamme kissasta nuupahti nopeasti kiinnijäämisen jälkeen lähes tajuttomaan tilaan, kuolemanpelko ja adrenaliinin voimalla tappeleminen vievät kaikki voimat.

Me haluamme jokaiselle kissalle hyvää, mutta sanojen puuttuessa se on näytettävä katukissoille vuosien aikana rauhallisena, pitkäjänteisenä läsnäolona uudelleen ja uudelleen, kunnes kissan aivoissa tapahtuu muutoksia ja kissa oppii luottamaan edes vähän. Suurin osa aikuisista katukissoista ei opi koskaan luottamaan täysin ihmiseen, ei ainakaan niinkuin tavallinen kotikissa. Suurin osa (ellei tietyllä aikavälillä kaikki) oppivat kyllä elämään ihmisen kanssa, mutta se vaatii ihmiseltä aikaa, ymmärrystä tämänkaltaisia kissoja kohtaan, halua toistaa samat asiat takapakeista huolimatta uudelleen ja uudelleen, ja todella haluta auttaa kissaa huonoinakin hetkinä. Onneksi löytyy ihmisiä, jotka haluavat työskennellä nimenomaan tällaisten kissojen kanssa ja ymmärtävät niiden erityistarpeet. Kissat ovat monta kertaa ulkoisesti kauniita, normaaleja kissoja, joiden erityistarpeet liittyvät nimenomaan psyykkiseen puoleen.

Häkin nopea peittäminen rauhoittaa tilannetta merkittävästi. Käytännön vinkkinä villieläinjahtiin aikoville ;)

Kokemattomina veimme juuri kiinni saamamme kissan suoraan klinikalle, jossa meille sanottiin, että ihan kauheasti kissalle ei voida mitään tehdä, ellei sen henki juuri nyt ole vaarassa. Kissan täytyisi rauhoittua edes vähän ennen. Kissa laskettiin kuitenkin loukusta ulos pintapuoliseen tarkastukseen. Välittömästi se yritti ponnistaa maan kiertoradalle, juoksi seiniä pitkin ja yritti hypätä katonarajassa olevasta ikkunasta ulos. Lasi tuli vastaan. Selvisi, että kissa on ulkoisesti siistin näköinen leikkaamaton uros. Kissa tappeli henkensä edestä ja se saatiin vaivoin takaisin häkkiin. Häkissä kissa hengitti raskaasti huohottaen, sen suusta tuli verta ja silmät katsoivat tyhjyyteen. En oikein tiennyt mitä ajatella - miten tämä voi olla auttamista? Saimme kissan saman illan aikana lyhytaikaiseen sijaiskotiin rauhalliselle ihmiselle, jolla on kokemusta villikissoista entuudestaan ja ymmärtää niiden erityistarpeet. Kissa joutuu luonnollisesti alkuun elämään (vähän suuremmassa) häkissä, koska se on kastroimaton, rokottamaton ja sen on helpoin rauhoittua ja tottua uuteen tilanteeseen peitetyssä häkissä vähintään muutama päivä. Lisäksi kissaa on helpompi tarkkailla: syökö se, käykö vessassa. Onneksi siisteinä eläiminä kissoille hiekkalaatikon käyttö on aika luonnollista, moni hoksaa sen nopeasti, vaikkei se olekaan entuudestaan tuttua. Lisäksi matojen munien leviäminen estetään häkin avulla ennen kuin matolääkkeet ovat vaikuttaneet.

Ensimmäistä kertaa ihminen näin lähellä. Kissa ei pakokauhustaan huolimatta ollut hyökkäävä. Klinikalle on todella kokenut ja rohkea villikissojen käsittelijä, joka vain meni ja lähestyi kissaa. Kokenut ihminen osaa myös lukea kissaa jonkin verran ja nähdä miten se tulee käyttäytymään äärimmäisen stressin alaisena.

Ikkunasta ulos lähdössä. Purkit ja putelit saivat kyytiä. 

Ulkoa pyydetyille kissoille täytyy olla väliaikaiset sijoituspaikat olemassa ennen niiden kiinnipyytämistä, muuten kissalle ei kerta kaikkiaan ole paikkaa. Me emme voi vakavien tarttuvien sairauksien takia ottaa kissoja suoraan kadulta kissataloon, joten kissa tarvitsee paikan vähintään kunnes se saadaan rokotettua. Prosessi kokonaisuudessaan ottaa vähintään 20 päivää, todellisuudessa vähintään reilun kuukauden. Kissaa täytyy madottaa kunnes se on puhdas madoista ja rokotuksen jälkeen odottaa vielä 10 päivää, että rokotus on voimassa. Kissa on hyvä myös leikata, jottei se joudu elämään häkissä kissatalossa ja muiden terveysongelmien hoitoon täytyy myös varata aikaa. Klinikkakäyntejä tulee useita ja sijaiskoteja on oltava valmis auttamaan ongelmatilanteissa, joita helposti tulee. 

Tämän uroksen kanssa on kaikki sujunut tähän mennessä hyvin. Kissa kastroitiin tällä viikolla ja se parantelee itseään edelleen sijaiskodissaan, joka näillä näkymin saattaa jäädä sille myös pysyväksi kodiksi. Kissalta poistettiin leikkauksen yhteydessä hammas ja jatkossa täytyy poistaa myös rutkasti hammaskiveä tai muutkin hampaat ovat vaarassa. Kissa täytyy myös rokottaa parin viikon kuluttua. 

Tarina jatkui, ja jatkuu, kuitenkin vielä muiden kissojen parissa ja muuttui tästä vain intensiivisemmäksi. Jatkan kertomusta toisessa postauksessa. Kiva, jos pääsit loppuun saakka. Kuulisin mielelläni millaisia ajatuksia tämä teksti herätti. :)

Tallinnan oma supermies

Rauhallisia ja rentouttavia joulun pyhiä kaikille!

Eilen kävimme perinteisesti joulutorilla kuuntelemassa joulurauhan julistuksen ja juomassa hehkuviinit. Julistus oli tuttuun tapaan pariminuuttinen ja sen luki aina yhtä innottomalla tyylillään kaupunginjohtaja (nykyään myös Tallinnan oma supermies) Savisaar. Joulurauhan julistus ei tosiaankaan ole täällä mikään harras koko perheen tapahtuma. Pieni yleisö koostui turisteista ja kourallisesta paikallisia.

Mutta mitä tapahtuu kun ylipainoinen Savisaar vetää päällensä supermiehen trikoot ja taitoluistimet? No kaupunginhallituksen joulutervehdyshän silloin tapahtuu.

En tiedä millaisia ajatuksia näkemäsi herätti, mutta täällä Tallinnassa tämä tuotos on päätynyt keskustelun alaiseksi. Jotkut pitävät tätä hauskana vitsinä, kun taas monet kysyvät oliko 35 000 euron lasku tästä pätkästä perusteltu. Taas joku muu saattaisi kysyä miksei Savisaar luistellut itse. Taitavan luistelijan lisäksi tässä pätkässä on käytetty apuna vaijereita - todellinen supermies meillä siis ;)

Omalla tavallaan tämä klippi voisi ollakin hauska, tai ainakin harmiton. Mutta kun tähän lisätään korruptioepäilyjen alainen äänestäjiä lipova kaupunginhallitus, joka vuotaa rahaa omien tuttujensa taskuun, ei tämä ehkä enää jaksakaan naurattaa. Lisäksi tukevassa kunnossa olevaa Savisaaria on kehotettu näyttämään vähän parempaa esimerkkiä terveellisten liikunnallisten elämäntapojen kautta. Sen sijaan hän lähinnä näyttää tässä takapuoltaan koko idealle.

Jos olet ehtinyt tätä keskustelua seurata, millaisia ajatuksia tämä klippi herättää? Naurattaako, vai onko tämä vain rehellisen mauton?

Tästä päästään joulutorikuviin. Eilen oli aika harmaa päivä, joten kuvat näyttävät hämäriltä, vaikka ne on otettu puoliltapäivin. Valkoista kuitenkin on, sillä lumi satoi maahan sopivasti paria päivää ennen joulua.

Käsitöitä, glögiä, hehkuviiniä, valoja.. niistä on tunnelmallinen joulutori tehty. Se tuntuu olevan yksi joulunajan suosituimpia kohteita Tallinnassa ja omatkin vieraamme haluavat yleensä vähintään käväistä joulutorilla.

Nyt rentoutumaan. Loppuvuosi oli hurjan kiireinen, eikä joulun jälkeen ole oikein tiedossa helpotusta tahtiin. Täytyy ottaa nyt siis täysi rauhoittuminen irti näistä lomapäivistä. Toivottavasti siellä päässä on aikaa samaan :)

Hyvän asialla: Joulubasaari 2014

Huh...! Takana on tehokas ja erittäin onnistunut päivä Tallinnan kansainvälisen naisten klubin järjestämissä hyväntekeväisyysmyyjäisissä, joissa eri maiden Viron-suurlähetystöt myivät maapöydissään erilaisia tuotteita hyväntekeväisyyspohjalta. Koko tapahtuman tuotto menee erilaisten perheiden, lasten ja naisten asioita täällä Virossa ajavien järjestöjen toiminnan tukemiseen. Viime vuonna myyjäisissä kerättiin reilut 34 000 euroa. 

Alla meidän erittäin onnistunut, innokas ja aikaansaava kokoonpanomme, eli Team Finland! Tehonelikkomme palveli sujuvasti ihmisiä neljällä kielellä: suomeksi, viroksi, venäjäksi ja englanniksi. Myös mieheni toimi meille korvaamattomana apuna: haki kertakäyttölusikoita, glögiä ja kotoa vielä yhden kakun myyntiin.. Huipputiimi meillä :)

Tapahtuma oli tyylillä järjestetty. Hienojen pöytien lisäksi tarjolla oli arvontoja ja huutokauppoja sekä hyväntekeväisyysjärjestöjä edustamassa toimintaansa. Esimerkiksi ruokapankki otti vastaan vaikkapa myymättä jääneitä lahjoituksia myyntipöydistä. Lisäksi paikalla kiersi järjestäjien edustaja vaihtamassa myyjien seteleitä kolikoiksi. Juuri kun tuskailimme vaihtorahan loppumista, tämä henkilö kurvasi paikalle ja pelasti pöytämme. 

Hiljaisessa huutokaupassa oli kaupan eri tahojen tähän tilaisuuteen tekemiä lahjoituksia. Esimerkiksi miehelleni tarttui mukaan 10 hengen viininmaistelutilaisuus.

Rauhallista joulutunnelmaa kiireisten myyjäisten keskellä.

Tämän juustomoukarin voitti sen painon lähimmäksi arvannut henkilö.

Jättikuva meikämansikista työn touhussa. Välillä sai tehdä montaa asiaa samaan aikaan: annostella, etsiä vaihtorahaa, keittää glögiä ja kaataa sitä termariin, järjestellä.. Nelikätisyydestä olisi ollut apua! Minusta oli kuitenkin vain ihanaa, että kädet olivat täynnä. Paikallehan tultiin tekemään hommia hyvän puolesta. Tyhjän panttina seisoskelu olisi ollut turhauttavaa.

Leivoin eilen kolme isoa cookie dough -kakkua Kinuskikissan ohjeella ja kaikki myytiin. Viimeinen pala meni puoli tuntia ennen tapahtuman loppumista ja se tarkoitti sitä, että kaikki meidän leipomamme tuotteet loppuivat! Myimme noin 60-80 joulutorttua, 48 palaa kakkuani, kymmeniä korvapuusteja, pellillisen mokkapaloja ja 10 litraa glögiä.

Pöydillä oli maateemoja ja ihan mitä vain, minkä oltiin ajateltu myyvän. Esimerkiksi Alankomaiden pöydässä panostettiin kukkiin ja Kiinan pöydässä oli kevätrullia ja kiinalaisia teelaatuja. Toisaalta monissa pöydissä oli esimerkiksi ihan vain yleisiä jouluaiheisia juttuja.

Siinäpä se! Viiden tunnin aikana ehdin tehdä lyhyen kuvailukierroksen ja hyvä niin. Kiitos koko tiimimme meidän pöytämme pääsi loistavasti tavoitteeseemme :) Myyjäiset järjestetään ensi vuonna uudestaan ja ne kannattaa pitää mielessä. Tapahtuma oli todella suosittu ja tunnelma iloinen ja välitön.

Tallinna-vinkki viikonlopulle vol. 2

Viimetinkaan jääneet Tallinna-vinkit jatkuvat.. :) Jos kuitenkin olet tulossa tänne päin ja mietit mitä mukavaa keksisit sunnuntaille - tästä löydät yhden varteenotettavan idean.

Tämän viikon sunnuntaina 23.11. on Tallinnan kansainvälisen naistenklubin ja suurlähestystöjen hyväntekeväisyysjoulumyyjäiset Tallinnan keskustassa Radisson Blue Sky -hotellissa klo 11-16. Hääräilen siellä Suomi-pöydässä, eli tervetuloa ostoksille ja moikkaamaan! Myyjäisistä löydät joululahjaideoita ja herkkuja mukaan otettavaksi sekä paikan päällä nautittavaksi. Kaikki tuotto menee Viron sisällä naisia ja lapsia auttaville järjestöille. Hyvän asialla siis ollaan!

Lisää tietoa tapahtumasta löydät kansainvälisen naistenklubin sivuilta TÄÄLTÄ. Kuva on lainattu kyseisiltä sivuilta.

Messuilla Pesaleidjan kanssa

Heti alkuun: kovasti tervetuloa seuraamaan meidän toimintaamme tykkäämällä suomenkielisestä Facebook-sivustamme TÄÄLLÄ. Minä olen ottanut ainoana suomenkielisenä vapaaehtoisena sivun hallintaani ja tulen postittelemaan sinne kuvia, juttuja arjestamme ja kaikista tärkeimpänä tietoa kotia etsivistä kissoistamme. Näkyvyys on tälle toiminnalle ensiarvoisen tärkeää, joten jokainen joka vaivautuu tykkäämään tai kertomaan meistä vaikka lyhyesti eteenpäin, toimii jo hyvän asian puolesta :) Ja otan mielelläni vastaan sivun parannusehdotuksia tai juttuvinkkejä: millaista sivua sinä haluaisit seurata?

Meidän lauantainen messupäivämme Laps ja pere -messuilla alkoi kokoontumisella aamutuimaan kissatuvalla. Pakkailujen jälkeen heitimme kissat ja kassit (kassid on muuten kissat viroksi ja lausutaan vieläpä kassit) autoon ja pistimme menoksi. 

Aamuinen puuhailumme sai uteliaita katseita kissalan kissoilta. Tältä komealta pojalta on pakkanen pudottanut palan korvasta. Tämä on loppujen lopuksi aika yleistä katukissoilla, mutta minä ainakaan en ennen meillä aloittamista ollut nähnyt yhtäkään "puolipitkäkorvaista".

En voi olla laittamatta tätä kuvaa kissalasta: käynti Paldiskissa lastentarhassa aiemmin viikolla poiki pienen rahalahjoituksen lisäksi 6-vuotiaiden tekemää taidetta kissalan seinille :) Varsinkin tuossa keskellä alimpana on aika menevän näköinen kissa!

Matkalla Mustamäeltä Saku suurhallille.

Perillä Saku suurhallilla saimmekin laittaa hihat heilumaan, että osastomme olisi pystyssä ennen kymmentä. Aika monella messuosastolla näytti olevan sama tilanne.

Meidän kissalassamme oli eri-ikäisiä, erinäköisiä rauhallisia kissoja. Jotain jokaiselle!

Laitoimme aika paljon mainoskylttejä, jotta ne osuisivat nopeasti ohikulkijoiden silmiin. Nurkkamme oli vähän hämärä, joten osa kuvista on pikkuisen puuromaisia. 

Kissalaa vastapäätä löytyi hyväntekeväisyysmyyntipöytämme. Meillä oli myynnissä sisustusesineitä, keramiikkaa, pinssejä.. Suuri osa tavaroista on lahjoitettu meille eri tahojen puolelta. Meillä oli myös kaksi erilaista arvontaa, jotka olivat mukavan suosittuja.

Minä olin monta tuntia myyntipöytämme takana. Olen vielä aika uusi vapaaehtoinen, joten en olisi osannut kertoa paljoa kissoistamme ja lisäksi en itsekään halunnut palvella asiakkaita tilanteessa, jossa joudun vuolaasti selittämään viroksi kovan melun ja hälinän keskellä.. Vironi ei VIELÄ ihan niin vahva ole. Houkuttelin siis pöytämme takana asiakkaita arvontoihimme, jaoin infolehtisiämme ja koitin leveällä hymyllä ja tervehtimällä saada ihmisiä tulemaan lähemmäs.. 

Tällainen pikkuapina keikkui mukana. Tällä pennulla oli ensimmäistä kertaa valjaat päällä ja ne tuntuivat niin oudoilta, ettei hän osannut enää ottaa askeltakaan. Kellahti vain joka kerta kyljelleen, kun laskettiin maahan.

Suloinen 6-vuotias Deboora edusti meitä rauhallisesti ihmisten keskellä ja oli silitettävänä tunteja putkeen. Iltaa kohden hän muiden mukana väsähti, eikä enää suostunut tulemaan ulos häkistä. Moni kissa oli tässä vaiheessa jo kaivautunut peitteisiin piiloon ja osa nukkui sikeästi. Koska yleinen tunnelma kissojen suunnalla oli väsynyt ja vähän kärttyinenkin, suunniteltiin sunnuntaille kissojen vaihtoa puolessa välissä päivää. 

Meidän osastomme oli aivan päälavan yläpuolella, joten hiljaisina hetkinä pääsimme itsekin seurailemaan viihdettä. Tarjonnasta löytyi paljon musiikkiesityksiä, teatteri- ja tanssiesityksiä, muotinäytöksiä, joku kotikemistijuttu.. Minulla soi vieläkin pari vauhdikasta lastenlaulua päässä :)

Myimme jonkin verran tavaraa, paljon arvontalipukkeita, jaoimme tietoa toiminnastamme ja loimme kontakteja. Lauantaina vain yksi kissa löysi kodin, mutta uudet kodit ovat onneksi vain osa tavoitteistamme messuilla. Esimerkiksi alkusyksyn Uus Maailm -kaupunginosan festareilta 11 kissaa oli saatettu uusiin koteihin, eli tämä vaihtelee tosi paljon.

Tällainen messupäivä meillä oli! :) Päivän päätteeksi otin vielä selfien rintamerkistäni. Olen hengenpelastaja (olen elupäästja).

Vinkki viikonlopulle

Tässä tulee vähän viime tinkaan jäänyt Tallinna-vinkki, mutta vielä ehtii! :) Olemme Pesaleidjan kissatalon kanssa edustamassa toimintaamme Laps ja Pere -messuilla koko viikonlopun. Kovasti tervetuloa siis juttelemaan ja tutustumaan toimintaamme. Minä olen paikalla lauantaina, eli silloin on mahdollisuus jutustella myös suomeksi. Mukana menossa on myös muutamia kissoja.

Laps ja Pere -messut ovat siis koko perheen lapsi ja perhe -teemaiset messut. Lisää tietoa löydät täältä ja täältä.

Jaan pieneen sisäänpääsymaksun alennukseen oikeuttavan kupongin, joka tulisi tulostaa mukaan. Se onnistuu varmaan parhaiten tallentamalla kuva omalle koneelle. Luulisin, että kuponkia voi myös näyttää älypuhelimen näytöltä, mutta en uskalla kuitenkaan luvata, että se riittää alennukseen.

Ehkä (ja toivottavasti) nähdään lauantaina!