Toukokuulta

Täällä taas! Pari viikkoa vierähti, etten edes avannut Bloggeria. Pieni tauko alkoi käytännön syistä, eli vaativasta JA tärkeästä tentistä. Lisäksi meillä oli vieraita keskellä tenttiin valmistautumista. Ylimääräisiä minuutteja ei pariin viikkoon vain ollut. Kuluva viikko onkin mennyt palautuessa normaaliin rytmiin ja lepäillessä harrastuksista ja blogista. Parina iltana on jopa ollut hetkittäinen mitähän sitä tekisi -tunne. "Mul on tyl-sääää..." niinkuin lapsena manguttiin :) Olen käynyt kirpputorilla ja siivonnut vaatekaappia. Menenkin itse kirppikselle myymään muutaman viikon päästä. Ajatus pienestä kielikylvystä hymyilyttää jo etukäteen, mutta eiköhän kirpputorisanaston kanssa pärjätä. Täytyy miettiä mahdollisia lyhyitä keskustelupätkiä ja vaikka kertailla oikeaoppisia ilmaisuja. Viime kerrasta myyjänä on niin kauan, että on tosi kiva mennä. Toivottavasti sää suosii!

Ennen tätä taukoa kävimme kylässä olleen velipuoleni kanssa raitiovaunukierroksella. Ajattelimmekin tehdä "julkisilla seikkailusta" yhden tämän kesän teemoista. Se on kiva tapa oppia uutta kaupungista edullisesti ja maanläheisestä näkökulmasta (viime kesänä me kiersimmekin jo lähes kaikki turistikohteet :P). Idea on siis matkustaa raitiovaunu-, trolli- ja bussilinjat päästä päähän yksi kerrallaan. Tämän urakan avasi raitiovaunulinja numero 4. Kyseisen reitin olen ajanut muissa merkeissä lähes päästä päähän aiemminkin, vain Lasnamäen puoleinen kärki oli käymättä. Mutta onhan yhdessä ihmettely ja käppäily hauskaa. Jää vain jollain pysäkillä pois, kävelee ja katselee, käy ostamassa vaikka jäätelön ja hyppää takaisin kyytiin :) Kuvat ovat tältä ensimmäiseltä kiskoturneelta.

Huomenna lähdemme taas (olipa nopea vuosi) Tarttoon Tartu Rattaralliin. Katsokaa huviksenne linkistä löytyvä traileri, nimittäin juuri tuollaista siellä on :D Pyöräily on minusta vähän koomisen näköistä - puhumattakaan niistä "vaippahousuista" - mutta siihenkin voi näemmä hurahtaa. Sydän tykyttää jo jännityksestä (äsken syömäni puolikas purkki Ben&Jerry'siä ei myöskään auttanut asiaa), eikä se ole pelkästään positiivista. Täytyy toivoa kivaa säätä ja keskittyä vain ottamaan rennosti. Minä pysyn edelleen katsomon puolella erään puolalaisen naisen kanssa, joka myös tulee paikalle jännittämään. Ajatuksena on mahdollisesti käydä yhdessä näyttelyssä, istua teellä ja nauttia alkavasta kesästä, todennäköisesti sateenvarjon kanssa. Tallinnassa on ollut tänään jo kolme ukkosta, aamulla yksi ja illalla kaksi. Aika ennenkuulumatonta.. :S

Onko täällä muita Rattarallin kävijöitä? Entä mitä muuten tykkäätte noista pienistä kuvista? Pitäisikö kuvien mieluummin olla tuon alimman kokoisia? Pieniä kuvia laittamalla saan tänne vähän enemmän materiaalia, sillä pieninä viitsin laittaa sellaisiakin mitä en välttämättä isoina laittaisi, eikä postaus tukkiudu kuvista.

Vintage Tallinn

Piipahdimme eilen ihailemassa retrovaatteita ja -asusteita Vintage Tallinn -tapahtumassa. Oli hauska päästä näkemään miten vahvoilla vintage-kulttuuri onkaan Tallinnassa; retroon erikoistuneita liikkeitä on kaupungissa useita ja kiinnostuneita kävijöitä tapahtumassa riitti. Eilinen olikin jo kahdeksas kokoontuminen vintagen parissa.

Tällä kertaa tapahtuma järjestettiin Lillepaviljonissa, joka on arkkitehtuurikohteenakin käväisyn arvoinen. Katseltavaa ja ostettavaa oli paljon, monet olivat teeman hengessä pukeutuneita ja rockabilly-bändi tahditti hypistelyä. Olisin voinut haalia isommankin korillisen ostettavaa, mutta hinnat olivat ennalta-arvattavasti aika suolaiset ja tyydyimme lähinnä katselemaan ja ihastelemaan. Periaatteessa ihan tavallisilta kirpputoreilta kun löytää samankaltaista tavaraa paljon edullisemmin. Tietysti etsimisen vaiva on suurempi, kun löydöt eivät ole keskitetysti saman katon alla.

Olen käynyt kirpputoreilla lapsesta saakka. Lapsena ostin lähinnä Hevoshullu-lehtiä ja muita "heppajuttuja". Aikuisena sitten hurahdin retrotyylisiin vaatteisiin. Alkuinnostuksen jälkeen kiinnostukseni niitä kohtaan on vähän tullut ja mennyt. Välissä olen ostellut massaketjuilla, mutta nyt jonkin aikaa käynyt taas pelkästään kirpputoreilla. Löydän kirppareilta niin helposti tyylisiäni ja laadukkaampia vaatteita, kuin mitä raaskisin uutena ostaa. Lisäksi kirpputorit ovat minulle edelleen tavallaan harrastus, sillä rentoudun täysin vanhoja vaatteita, tavaroita ja kirjoja tutkiessani.

Monien muiden kävijöiden tapaan minäkin olin eilen pukeutunut, vaikkakin aika neutraalisti: päälläni oli 50-60-luvun vekkihame, noin 70-luvun vaaleankeltainen pusero, nahkainen retrolaukku ja länsi-saksalaiset retrokengät. Ja tässä tulikin blogini ensimmäinen "päivän asu" :)

Mistä sitten tunnistaa "aidon vanhan" vaatteen? Luonnollisestikaan ei tyylistä, koska eri vuosikymmenille ominaiset lookit ovat tulleet useita kertoja uudelleen muotiin. Vintagen myyjät tekevät arvioitaan ja ne voivat tietysti mennä pieleenkin. Silmäilin tapahtumassa kaunista hametta, jossa luki sen olevan peräisin 50-luvulta. Olin kuitenkin aika varma että se ei todellisuudessa sitä ollut, vaan pikemminkin 80-lukua 50-luvun tyylillä. Vaatteiden ajoittaminen on vaikeaa ja aika mielenkiintoistakin näpertelyä (eikä varmuutta tietenkään voi aina saada). Ei sillä, että vaatteen iällä sen suurempaa merkitystä olisi: kaunis vaate on kaunis vaate. Usein kuitenkin esimerkiksi juuri 50-luvun vaatteissa on vähän näyttävämpi hinta, joten voi tuntua tyhmältä maksaa mahdollisesta väärästä arviosta.

Muutamia tärppejä "aidon vanhan" vaatteen (ennen 70-lukua valmistetun) tunnistamiseen ovat ainakin: metallivetoketjut, luonnonmateriaalit, oudot koot (esimerkiksi 50-luvun koko 42 on lähellä nykykokoa 34-36), saumurisaumauksien puuttuminen, nykyaikaisen näköisen pesuohjelapun puuttuminen ...ja tietysti myös tyyli (jos kaikki muu täsmää, tyylistä voi saada viimeisen veikkauksen vuosikymmenestä). Näistä yksikään ei luonnollisesti takaa, että vaate on esimerkiksi 50-luvulta, mutta jos jokin/useampi näistä kohdista ei täyty, tietää ainakin, että se ei ole :). Kiinnostuneille netistä löytyy paljon yksityiskohtaista tietoa vintagevaatteiden tunnistamisesta ja ajoittamisesta. Omia löytöjä googlaamalla voi myös löytää nippeli-nappelitietoa valmistajista ja yksityiskohdista.

..ja löysinhän minäkin jotain, nimittäin Moskovan vuoden 1980 olympialaisten kankaasta tehdyn hameen. Löytö oli rakkautta ensi silmäyksellä ja rutistinkin hameen äkkiä kainalooni. Ruusuja ja ripaus pitsiä, voiko kauniimpaa toivoa löytävänsä ;) Mitä te muut tykkäätte tästä erikoisesta hameesta? Entä retrovaatteista ja kirpputoreista ylipäänsä? Teettekö löytöjä vai tuntuuko, että kaikki on väärännäköistä, väärän kokoista ja vielä kulahtanuttakin?

A2

Tänään oli koko kevään odottamani viron kielen tasokoe. Kuten aiemmin kerroin, ilmoittauduin alimmalle tasolle (A2), jonka ajattelin luultavasti olevan aika helppo. Tuntui kuitenkin sopivalta aloittaa tältä tasolta, sillä en tiennyt tasokokeiden vaativuudesta mitään, saati edes omaa "virallista" tasoani. Mitään erityistä kiirettäkään minulla ei ole ja seuraavalle tasolle voin ilmoittautua käytännössä heti halutessani, järjestetäänhän kokeet neljä kertaa vuodessa. Nyt tuntuukin, että voisin mennä syksyllä suorittamaan B1 -tasoa. Selkeä tavoite pitää kielenopinnotkin käynnissä.

Ainakin vielä jonkin aikaa on voimassa myös ekstrakannuste: jos tasokokeesta saa vähintään 60% täysistä pisteistä (eli hyväksytyn), kieliopetukseen käyttämänsä rahan saa hakea valtiolta takaisin. Olen lähipäivinä kuullut harmillisia huhuja, joiden mukaan tämä systeemi oltaisiin ajamassa alas. Opettajammekin neuvoi ehdottomasti tekemään kokeen nyt keväällä. Liekö huhu kiertänyt laajemminkin, sillä osallistujia oli tänään paljon. Varmasti 90-95% osallistujista oli venäjän (tai jonkin sen lähikielen) puhujia. Suomalaisia oli kourallinen, aasialaisia ainakin yksi, nimittäin eräs tyyppi, jonka olen tavannut pari kertaa expat-porukoissa. Pienet ovat piirit.

Aamulla jännitti. En tiennyt lainkaan mitä kokeessa olisi vastassa ja minulla on muutenkin pahana tapana stressata. Olin kuitenkin varma, että pieni vaivannäkö kannattaa. Jatkoa ajatellen on hyödyllistä, että kieliosaamisen voi kertoa eri maissa tunnettujen tasojen avulla. Puhumattakaan uudesta kokemuksesta, käynnistä minulle vielä tuntemattomassa Lasnamäessä ja pakosta taas vähän nähdä vaivaa kielen kanssa.

Jos jotakuta kiinnostaa, koe meni tiivistetysti näin: alussa meille annettiin ohjeet hyy-vin rau-hal-li-ses-ti ja sel-ke-äs-ti. Sitten aloitettiin puolen tunnin kirjoittamisella. Tehtävänä oli kuvailla mitä eräästä käyntikortista tuli ilmi ja kertoa lyhyesti omasta tyypillisestä aamusta. Minä olin muutaman huolellisen oikolukemisen jälkeen käytännössä 15 minuutissa valmis. Seuraavaksi kuunneltiin 30 minuuttia ja pakerrettiin luetunymmärtämistehtäviä 50 minuuttia. Ymmärsin tekstin sanasta sanaan ja olin taas nopeasti valmis. Tämän jälkeen oli tauko ja viimeisenä puheosuus.

Suullinen osuus tehtiin pareittain: molemmat kertoivat lyhyesti itsestään ja eteen lykätystä kuvasta. Vastasimme kodin elektroniikkaa koskevaan lyhyeen kysymyssarjaan (onko sinulla telkkaria, milloin katsot sitä, mikä laite kodistasi puuttuu, pesetkö usein astioita jne.) ja esitimme parille kysymyksiä kuvien avulla. Suullinen osuus kesti noin 17 minuuttia, eikä se ollut lainkaan niin pelottava kuin odotin. Nimimerkillä tasokokeesta parina yönä painajaisia nähnyt.

Ikävin yllätys oli pitkä tauko kirjallisen ja suullisen osan välillä. Minä jouduin odottamaan vajaat kaksi tuntia, jotkut jopa kolme tuntia. Kirjallisessa ohjeessa oli kerrottu, että puhuttu osuus alkaa noin 15-20 minuuttia kirjallisen jälkeen.. mutta ei sitä, että tämä koskee ensimmäistä paria! Minä päädyin tekemään reilun tunnin kävelyn lähiympäristössä, kävin kaupassa ja höpötin tuttujen kanssa käytävässä. Aika meni lopulta mukavasti.  

Jännityksestä huolimatta oli hauskaa. Päivä oli aivan upea, t-paidassa tarkeni ja näin mieheni kokeen jälkeen kaupungilla. Tulokset saamme 30 päivän sisällä. Uskon, että koe meni hyvin, mutta myöhemmin se toivottavasti vielä varmistuu. Voi olla, että olisin heti valmis B1-tasolle, mutta erityisesti puhetta haluan vielä vahvistaa. Kielen tunneilla harjoittelemamme B2-tason tehtävätkään eivät ole tuntuneet hurjan vaikeilta - tosin sillä tasolla juuri puhumisen kanssa menisi vielä kunnolla metsään. Kuvituksena on satunnaisia näpsäisyjä Lasnamäen kävelyltäni. Isossa kuvassa on Paen lukio, jossa koe suoritettiin. Koulu oli viihtyisä ja siellä oli hauska käväistä noin muutenkin :)

Oletteko käyneet minkään kielen tasokokeissa? Olisi hauska kuulla mitä tykkäsitte. Miltä taso tuntui? Tuntuiko joku osio vaikeammalta kuin toinen? Minulla laahaa yleensä puhuminen jäljessä ja siksi ne puhetilanteet ovat aina kaikista jännittävimpiä. Mutta kun alkuun pääsee, puhuminen kehittyy nopeasti. Miten teillä muilla?

Vappu!

Vappuaattomme alkoi ikkunoiden pesulla. Vuokraisäntämme soitti edellisenä iltana ilmoittaakseen, että aamulla pestään. Seuraavana aamuna nousikin työmiehellä varustettu nostokori ikkunoidemme tasolle. Kurkkaamalla selvisi, että vuokraisäntämme ohjeistaa alhaalla :P Puhdasta tuli ja todellisuudessa oli aikakin ikkunanpesulle, niitä kun on sisältä käsin hankala pestä.

Vapun yli meillä oli kaveriporukka kylässä. Tallinnaan saatiin vappupäiväksi ihana ilma ja me aloitimme tuulesta huolimatta porukan toisen naisen kanssa t-paitakauden. Kohta meille huudettiinkin Balti Jaamilla perään "tytöt, eikö muka ole kylmä?" (tüdrukud, kas külm ei ole?). Tuollainen huutelu oli vain hassua, onhan pultsariporukoilta härskimpiäkin "sutkautuksia" kuultu. 

Me paistoimme munkkeja, kävimme lounaalla Boheemissa ja avasimme auringon innoittamina myös terassikauden. Boheem oli ihan hyvä uusi tuttavuus, mutta lähellä sijaitseva Kukeke vie tällä erää kuitenkin voiton. Boheemissa kaikki oli hyvää, Kukekessa jotenkin vielä vähän parempaa. Makuasia tämäkin tietysti.

Telegraafin terassi oli talven jälkeen ennallaan, tosin tarjoilija onnistui tuputtamaan porukkamme ainoalle alkoholia käyttämättömälle jäsenelle vodkashotteja pari kertaa vähän turhan innokkaasti. Ja meille muille kuohuviinipulloa. Suomalaiset vappuna Virossa. Kauhea krapula, mutta vodkashotti pelastaa? 

Telegraaf on viiden tähden hotelli, ja palvelu terassilla (tai lähinnä sisäpihalla) on aina ollut asiallista ja ystävällistä. Tämänkertainen viinantuputus ihmetytti. Luonnollisesti tiedän suomalaisten maineen Tallinnassa ja sen kanssa on vain elettävä. Välillä kuitenkin tuntuu niin huutavan epäreilulta, että kourallinen huonosti käyttäytyviä urpoja tekee koko kansasta ördääviä juoppoja ikään ja olemukseen katsomatta. Mutta minkäs teet (paitsi tietysti käyttäydyt itse hyvin ja yrität antaa parempaa suomikuvaa).

Nyt takaisin viron pariin. Minulla on lauantaina se aiemmin mainitsemani kielitasokoe. Kokeen pitäisi kaiken järjen mukaan mennä ihan hyvin, mutta silti jännittää - suullinen osuus selvästi eniten. Nyt lukiessa on alkanut tuntumaan, etten osaakaan mitään.. Todellisuudessa olen oppinut erityisesti tänä keväänä paljon. Täytyy vain pitää pää kylmänä.

Liput esille ja sassiin..!

Tallinnalaiseksi rekisteröityneet ovat saaneet matkustaa ilmaiseksi paikallisessa julkisessa liikenteessä vuoden alusta lähtien. Vapauden mukana on tullut myös vastuu: rekisteröity matkakortti on muistettava näyttää leimauslaitteelle. Muuten voi ainakin teoriassa saada sakot. Ilmaiseen liikenteeseen oikeutettujen matkustajien sakottaminen kuulostaa aika kornilta ja olisi hauska tietää jos joku todella on saanut sakot leimaamattomasta lipusta. Luulen, että asiasta nousisi meteli - mihin se ilmaisuus katosi? Minä en alkuun jaksanut/muistanut/ ymmärtänyt leimata lippuani, mutta ensimmäisen kerran häpeiltyäni tarkastuksessa leimaamattoman lipun kanssa olen sen kuuliaisesti tehnyt. Sillä kertaa en saanut sakkoa, mutta leimaaminen alkoi tuntua pieneltä vaivalta riskiin verrattuna.

Ilmaisen liikenteen alku on poikinut myös lipuntarkastusbuumin: esittelin dokumenttejani tarkastajille tänään jo neljättä kertaa kolmen kuukauden aikana. Tahtia kuvaa se, että ensimmäisen vajaan kahden vuoden aikana lipuntarkastus osui kohdalleni kerran. Innokkaan tarkastamisen lisäksi myös tarkastusmetodi ansaitsee maininnan. Kulkuväline pysähtyy ennalta-arvaamattomasti kahden pysäkin välille, virkailijat hyökyvät sisälle, ovet ja leimauslaitteet suljetaan. Siinä on turha vikistä kiireestä tai omasta pysäkistä ja epätoivoisia leimauslaitteella syöksyjiä onkin näkynyt. Yritys on turha ja siitä seuraa vähintään torut, pahimmillaan se sakko. Voisikohan tässä tehokkuudessa olla opittavaa Helsingin ja pääkaupunkiseudun lipuntarkastamiselle.. :)

Viroa kierrättäen

Ostin jokin aika sitten keskustan lähistön kierrätyskeskuksesta kirjan. Enkä mitä tahansa kirjaa, vaan ensimmäisen vironkielisen kirjani. Kirjaostos ei ollut suunnitteilla, mutta kierrätyskeskuksen pitkän kirjahyllyn edessä päätin spontaanisti siirtyä seuraavaan vaiheeseen kielen opiskelussa. Löysin ilokseni jopa kirjan, jonka olin ajatellut muutenkin lukea, nimittäin Suur Gatsbyn (Great Gatsby). Kyseinen kirja on vuodelta 1966, mutta näyttää lukemattomalta. Sivut ovat kellastuneet ja paperi hurjan ohutta; verrokkina Suomessa painetuissa vanhoissa kirjoissa paperi on usein melkein kartonkimaista. Leffaversio Great Gatsbysta tulee tänne toukokuussa ja tavoitteeni on ehtiä kirjassa mahdollisimman pitkälle sitä ennen. Kirja-leffayhdistelmät ovat hauskoja; minusta on mielenkiintoista nähdä miten (hyvä) kirja on tulkittu valkokankaalle. Viimeksi kirjoitin Anna Kareninasta.

Vanhat kirjat kierrätyskeskuksessa olivat kauniin tunnelmallisia ja voisin vaikka sisustaa niillä. Olisin mielelläni ostanutkin pinkan kirjoja vain niiden viehätyksen takia, mutta mieheni ja minun esteettiset näkemykset tällä kertaa (kuten yleensä) vähän poikkesivat toisistaan. Jos eläisin yksin, asuntoni muistuttaisi varmaan museota. Rakastan vanhoja tavaroita ja vanhaa aikaa henkiviä esineitä, mitä ne sitten kulloinkin ovat.

Uuskasutuskeskuksen suhteen olin rehellisesti sanottuna lievästi ennakkoluuloinen. Suomalaisessa vastineessa (Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus) ilmaistorillakin aarteita penkoneena epäilin tallinnalaisen version olevan vielä vähän "kierrätetympi". Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus (jolla on siis useampikin toimipaikka) on aika kahtiajakoinen; välillä tekee löytöjä, toisinaan taas puliukkoporukka on käynyt ilmaistorilla vaihtamassa vaatepartensa. Kyseinen kerta syöpyi nenän limakalvoille melko lähtemättömästi.

Kumihanskoja tai pyykkipoikaa nenään ei lopulta tosiaankaan tarvittu, eikä niitä olisi kyllä mukana ollutkaan. Kierrätyskeskus oli siistimpi kuin odotin ja löysin kirjan lisäksi muutakin. Astioita olisin huolinut kassillisen, mutta yhteiselämä tosiaan on kompromisseja ja astiatkin jäivät. Uudenveroisen Neuvostoliiton aikaisen "maatuskahenkisen" siivousmekon kuitenkin ostin. Se saa lähiaikoina uutta käyttöä hameena ja/tai kangaskassina. Ruusukuosi se vain osuu ja uppoaa vuodesta toiseen. 

Olen päässyt viron kielen kanssa askeleen eteenpäin myös puhumisen suhteen. Vaihdoimme parin luistelukaverini kanssa vähän aikaa sitten kielen englannista viroon. Päätin, että nyt riitti mukavuusalueella höpöttely, puhumaanhan oppii vain rohkeasti puhumalla. Ja keskusteluhan sujuu paikoitellen jopa yllättävän hyvin: minä kuuntelen sujuvasti ja muut antavat minulle vähän armoa ja aikaa, että saan asiani sanottua. On ihanaa huomata miten myönteisesti toiset suhtautuvat yrittämiseeni: haluavat ymmärtää, antavat sanoja ja korjaavat taivutuksia. Ja joka kerta opin lisää, mikä taas lisää motivaatiota. Olen tästä todella kiitollinen. Ehkä pelkäsin, että jäisin yksin jos alkaisin sönköttämään, mutta turha pelkohan se onneksi oli :) Kun samalla käy läpi sanastoa ja kielioppia, tuttuja sanoja ja taivutuksia puheen seasta alkaa löytymään ja vähitellen niitä saa myös käyttöön. Käyn samalla myös säännöllisen epäsäännöllisesti viron tunneilla.

Ilmoittauduinkin eilen suunnitelmieni mukaisesti toukokuun alun A2 -tason kielikokeeseen. Se on matalin taso, sillä en tosiaan oikein edes tiedä tämänhetkistä tasoani. Voi olla, että puheessa olen A2 -tasolla, lukemisessa ja kirjoittamisessa mielestäni jo vaativammalla. Jos tuntuu, että koe menee helposti, syksyllä voin suorittaa B1 -tason. Siihen mennessä on toivottavasti puhuminenkin vähän sujuvampaa. Kokeen läpäistyään täällä saa hakea oppitunteihin laittamansa rahan takaisin. Se ainakin periaatteessa motivoi hakeutumaan opetuksen pariin ja antaa muutenkin myönteisen mielikuvan: olisi kiva, että oppisitte. (Mikä toisaalta on myös vaatimus esimerkiksi Viron kansallisuuden saamiseksi). 

Mikä teidän muiden reseptinne uuden kielen oppimiseen on? Löytyykö muita viron kielen opettelijoita? Entä oletteko käyneet Tallinnassa kirppareilla tai kierrätyskeskuksissa? Vinkit ja kokemukset tulisivat tarpeeseen. Yksi asia mitä todella Suomesta kaipaan, on kunnollinen kirpputori. Paikalliset Humanat ovat vähän liikaa Uffin kaltaisia, niistä löytää kyllä kivoja vaatteita, muttei kuitenkaan tee varsinaisia löytöjä. Ne ovat liian suosittuja ja läpikoluttuja ;)

Kõlblik kuni..

..eli pieni tarina viimeisestä käyttöpäivästä. Mieheni toi kaupasta paketin valkoisia papuja - seuraavana aamuna huomasin päiväyksen heittävän yli viikolla. Hyvännäköisiä papuja, iso pakkaus, suoraan roskiin. Kyllä harmitti, ja mietitytti. Tein sen, minkä normaalisti tekee puolestani kauppa; hävitin vanhentuneen ruuan. Olin vastakkain sen tosiasian kanssa, että kaupat tekevät tätä normaalisti luultavasti todella paljon, vaikkei se tavalliselle kuluttajalle näykään.

Piipahdin viime viikolla Helsingissä käydessäni Kampin K-kaupassa, missä hedelmä- ja vihannespuolen hyllyt pidetään usein vähän liian täysinä, yltäkylläisinä kukkuroina. Tuotteen ottaminen vaatii välillä tasapainottelua, ettei käynnistäisi lumipalloefektiä. Eräs nainen saikin tällä kertaa pienoisen tomaattivyöryn aikaan ja kysyi surkeana, että mitä näille nyt tapahtuu? Myyjä sanoi silmää räpäyttämättä, että ne menevät suoraan roskiin.

Tapaukset saivat miettimään kuinka paljon kaupoista lopulta menee vanhentuvaa tai esimerkiksi lievästi kolhiintunutta ruokaa roskiin. Kun kaupan hyllyt loistavat punaposkisia omenoita, mistä tietää missä tuoteryhmässä eniten roskiinjoutujia kulloinkin on? Pystyykö kuluttaja vaikuttamaan asiaan mitenkään? Kuten niin monessa muussakin asiassa, on kai helppo elää kuplassa: kun näemme kaupassa vain tuoretta tavaraa, emme oikein edes tiedä mitä kulisseissa tapahtuu. Voisin kuvitella, että kauppojen "jämäsuhde" myös vaihtelee maittain.

Tuntuu, että suomalaisen kuluttajan kynnys on erityisen matala. Meidät on totutettu "hyvään": lähestyvä päiväys jättää tuotteet hyllyyn, kaupat ovat tarjonneet tavaraa ilmaisiksi vanhentuneen tuotteen löytäjälle, lattialle tipahtanut tomaatti menee roskiin.. Meidät on opetettu ajattelemaan, että ruuan pitää näyttää tietyltä, virheettömältä. Eikä varmasti tarvitse kauaa miettiä kenen etua tämä palvelee. Täällä Tallinnassa päiväysten venyttäminen on selvästi yleisempää ja pieni kolhu ei ole keneltäkään pois. Eilen ostetuista omenoista yksi oli luultavasti kierinyt pitkin lattioita: päältä punainen, sisältä yksi suuri hötöinen mustelma. Mieheni jätti samalla reissulla kookoksen ostamatta, kun epäili sen olevan samaa erää kuin edelliset kaksi, jotka päätyivät homehtuneina suoraan roskikseen. Saman päivän päiväyksellä tuotteita löytää helposti, ilman alennuksia tosin. Ja tavallaan onkin ihan hyvä, että kuluttaja joutuu sen tosiseikan eteen, että hyvää ruokaa menee kaupoista roskiin. Tuotteet eivät säily tuoreina ja houkuttelevan näköisinä ikuisesti. Eikä kolhu automaattisesti tarkoita, että tuote on pilalla. Mietin, eikö hintoja voisi porrastaa hedelmäpuolellakin, esimerkiksi pussittaa lievästi kolahtaneet ja myydä ne edullisemmin?

Kaupan tehtävä on tietysti tarkkailla menekkiä ja säätää tilaukset sen mukaisesti, mutta luonnollisesti on mahdotonta tietää kulloinenkin tarkka määrä. Liian vähällä tilaamisella riskeerataan ei oo:n myyminen, mikä Suomessa nostaa suuren haloon, täällä pienemmän - tai ainakin sitä tapahtuu usein, eikä kukaan tunnu hermoilevan aiheesta. On mielenkiintoista huomata, että tässäkin tapauksessa piti tulla toiseen maahan kunnolla ymmärtämään, että kauppojen totuus on jollain tapaa "retusoitu" versio todellisuudesta. Nopealla googlauksella selvisi, että aihe on myös puhuttanut paljon. Ruuan haaskaaminen harmittaa, joten vähin mitä voin tehdä on jatkaa samalla linjalla kuin tähän mennessäkin: kaikki syödään, mitä kaupasta tuodaan. Paitsi selvästi vanhentuneet, en minäkään halua pilaantunutta ostaa - vaikka lattialle pudonneen tomaatin voisinkin.

Harjun luistelukentällä

Kävimme maanantaina Harjun luistelukentällä vanhassa kaupungissa. Mieheni otti muutamia kuvia puhelimellaan, ja pari videotakin, mutta ne ovat sen verran huonolaatuisia, etten ehkä niitä nyt yritäkään tänne lisätä. Videoista oli kiva huomata, että cross-rollsini takaperin näyttävät puolen vuoden luistelukokemuksella aika hyviltä, vaikka itse sanonkin :) Aloittelijat tuntuvat edistyvän eri elementeissä melko erilaisella tahdilla. Minulle esimerkiksi piruetit tuottavat paljon päänvaivaa, kun taas jotkut minua kauemmin luistelleet eivät uskalla tehdä cross-rollseja takaperin.

Harjun rata on tunnelmallinen ja sen sijainti on kätevä esimerkiksi "after skatea" ajatellen, mitä täytyykin soveltaa toisen kerran. Olimme tällä kertaa aika myöhään liikkeellä, kotiin lähdimme tunnin luistelun jälkeen puoli kymmeneltä (kenttä sulkee joka ilta kymmeneltä). Valitsimme myöhäisen ajan, jotta kenttä olisi hiljainen, mutta olihan siellä vielä väkeä. Taitoluistelu ei varsinaisesti ole radalla sallittu, mutta minun harjoitteluni vaatii paljon vähemmän tilaa kun jonkun vuosikausia treenanneen, joten koen mahtuvani mukaan kun vaan pidän silmällä muita luistelijoita.

Maanantai-iltana sumu ja savu hilluivat jotenkin hurjan matalalla. Hiukset ja vaatteet haisivat kotiin tullessa ihan savulta ja kurkku tuntui vähän karhealta. Ilma näyttikin sumuisen harmaalta. Olimme varmoja, että jossain palaa, mutta uutisista ei löytynyt selitystä. Ehkä vanhassakaupungissa on niin paljon puulämmitystä ja/tai takkoja, että matalalla roikkuva ilma savustaa sopivalla säällä koko tienoon. Kyllähän sitä savua useammankin talon piipusta nousi (tai ehkä pikemminkin laskeutui). Ei kuulosta kauhean loogiselta, mutten keksi muutakaan selitystä. Viimeksi jouluaattona kun savu haisi näin vahvasti, lähellä paloi ullakko.

Jos luistelu kauniissa puitteissa innostaa, paikalla toimii myös luistinten vuokraus. Lisäksi tarjolla on kolikolla toimivia säilytyslokeroita tavaroille.

Oopperassa

Viikonloppumme vierähti tiiviisti vieraiden kanssa. Perjantaina illalla kävimme kansallisoopperassa katsomassa hienon Julius Caesarin. Meidän olikin jo korkea aika tutustua keskustan upean kansallisoopperan/-baletin tarjontaan, näytökseen menemisestä kun olemme niin monta kertaa puhuneet. Minusta on ihanaa pukeutua ja oopperakansaa oli muutenkin ilo katsella, sillä suurin osa oli laittanut parempaa päälle etiketin mukaisesti. Samalla viikolla ostamamme paikat olivat hyvät, vaikka näytös oli melkein loppuunmyyty. Me olimme ensimmäisellä parvekkeella ja sieltä katsottuna näytti ettei pienehkössä salissa erityisen huonoja paikkoja olekaan. Alhaalta ehkä orkesterin näkee heikommin ja siinä varmaan menetti vähän, kapellimestari oli sen verran persoonallinen ja orkesteri muutenkin mielenkiintoinen katsella.

Lyhyet tauot riittivät yllättävän hyvin alas istumiseen ja pieneen juomien siemailuun. Etukäteen varatut tarjoilut oli katettu nimellä pöytiin valmiiksi. Varaukset kannattikin ehdottomasti tehdä ennakkoon. Se ei maksanut ylimääräistä ja lyhyen tauon tärvääminen jonottamiseen ja vapaan paikan etsimiseen olisi ollut aika älytöntä. Ensimmäisellä tauolla onnistuimme miestäni lukuunottamatta eksymään ja meillä meni lähes kymmenen minuuttia oikean paikan löytämiseen. Olo oli aika hölmö, mutta ensi kerralla sitten sujuvammin. Näytös kesti taukoineen reilut kolme tuntia ja sen jälkeen suuntasimme vielä kadun toiselle puolelle kahvila Komeetiin lasillisille. Katsoimme kun oopperatalo tyhjeni vauhdilla, se oli pimeänä alle puolessa tunnissa näytöksen loppumisesta. Ilta oli ehdottomasti kokemisen arvoinen, seuraavaksi sitten balettiin!

Lauantaina viikonloppumme jatkui Kalamajan kaupunginosan kiertelyn merkeissä, mistä kirjoitan varmastikin vielä myöhemmin. Tänään puolestaan olimme kymmeneltä aamulla jonossa Kadriorgin taidemuseon ovella Ilja Repinin näyttelyyn, mutta museohan olikin kiinni (onnea 95-vuotias Viro!). Välillä sitä näemmä luottaa tallinnalaisiin aukioloaikoihin vähän liikaa. Päätimme mennä näyttelyyn sitten seuraavalla kerralla ja suuntasimme sen sijaan ajelulle Piritaan ja Viimsiin, jotka ovat vähän kalliimpia omakotitalopainotteisia alueita. Ja näkemisen arvoisia. Kahta samanlaista taloa tuskin löytää ja lähes kaikissa on jotain omaa "jujua": lasiseiniä, torneja, kartanomaisuutta, upeita parvekkeita, erikoiset materiaalit. Värien ja yksityiskohtien kirjo on hauskaa katseltavaa ja näyttää, että tärkeintä on hinnalla millä hyvänsä vain erottua naapurista. Mieheni muisteli, että viron opettajamme parin vuoden takaa olisi sanonut juuri suunnilleen näin asian olevan. Tähän muistikuvaan on helppo taas tämänpäiväisen jälkeen uskoa.

Kesäkuva

Sain jokin aika sitten isäni puhelimesta kuvan viime kesältä (tai alkusyksyähän se jo taisi olla). Seison Viron korkeimman majakan juurella Paldiskissa kuvailemassa, hienosti korkkarit jalassa kosteassa heinikossa.. Majakalle oli pääsy kielletty, mutta aidan raosta pääsi pujahtamaan, enkä kai koskaan voi vastustaa pientä "seikkailua". Paino sanalla pieni, sillä en tosiaan ole kovin kummoinen anarkisti.

Kuva muistuttaa siitä miksi viime kesä oli niin todella ihana. Pidin vähän pidemmän loman ja tutustuimme Tallinnaan ja sen ulkopuolellekin. Yritän pitää huolen, että tästä kesästä tulee yhtä hieno. Viroon tutustumista täytyy jatkaa, toivottavasti sen tiimoilla käydä erityisesti Saarenmaalla, ja Riiassakin. Tallinnastahan ajaa aika nopeasti Latvian puolelle. En sano, että odotan kesää, koska en halua liikaa elää jossain mikä tapahtuu tulevaisuudessa - silloin saattaa unohtua elää tässä päivässä. Mutta kunhan kesä tulee, asetan itselleni positiivisen haasteen ottaa siitä ja parin vuoden kokemuksella edelleen uudesta kotimaastani ilon irti :) Pienessäkin maassa riittää valtavasti nähtävää, ymmärrettävää ja mielenkiintoisia tarinoita.