Home Sweet Home

Kotona onnellisesti! Kolme viikkoa ja 6000 kilometriä hurahtivat nopeasti, Saksan autobaanoilla kirjaimellisestikin. Ns. läpikulkumaissa tiet ovat todella hyvät ja leveät, mutta mahdollistavat myös hurjat nopeudet. Kolareitakin näillä baanoilla näkee pikkuteitä enemmän. Kysymys kuuluukin: onko tilastollisesti turvallisempaa ajaa pikkuteitä vai nopeita läpikulkuteitä? Kovissa nopeuksissa kolarit ovat pahempia ja syntyvät pienistäkin virheistä, kun taas pikkuteillä ollaan nokat vastakkain. Uskomattomilla ruosteisilla sillipurkeilla noille baanoille myös lähdetään..

Keräsimme tässä kotona muutamia matkafaktoja: auton paino täydessä lastissa oli noin 2300 kg. Tuliaisina toimme aika paljon sampanjaa ja viinejä, sekä karkkia (minulla lähti vähän käsistä). Auton korkeus oli n. 2+ metriä, sillä katolla oli suksiboksi matkatavaroiden kuljettamiseen. Ajomatka oli lähemmäs 6000 km ja maksiminopeutemme autobaanoilla oli 170km/h. Maita näimme 9 (Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa, Ranska, Belgia, Tanska, Ruotsi), joista osan läpi tosin vain ajoimme. Majoituspaikkoja matkan varrella oli 11 erilaista.

Ensimmäiset neljä kuvaa: 1. Berliini: kulttuuria ja Starbucksia. Niin turha, niin pakollinen ;) 2. Berliner Weiße: makusiirapilla höystetty vehnäolut. Kirpeää ja pikkaisen makeaa - tätä tulee ikävä! 3. Ranska: ankaraa suunnittelua. Tuo tuoli jätti ikuiset pihkatahrat pallohameeseeni. 4. Saksa: Tender Nuss, Nussini ja kikatukset ;)

Toinen pääkohteemme oli Normandia. Yövyimme yhden yön Avranches-nimisessä pikkukaupungissa pari päivää ennen Ranskan ympäriajoa. Hölmöläisten tuuria, sillä lähtöpäivänämme megatapahtuma aiheutti jo valtavan ruuhkan. Kävimme katsomassa jylhän Mont Saint-Michelin luostarisaaren (jossa sattumalta lakkoiltiin) ja Claude Monet'n kodin Givernyssä. Turistikohteista suuntasimme "tutun tutun" päärynätarhalle maaseudun perukoille pariksi yöksi. Paikka oli todellinen keidas: kaksikerroksinen omakotitalo kumpuilevan hiekkatien päässä, pihalla uima-allas, sonnilauma ja niitä päärynäpuita.

1.-2. Champagne: Ihana vuokrakämppämme Épernayssa. 3. Giverny: Claude Monet'n puutarha. Ilmeestä kiitos kukissa touhuaville ampiaisille. 4. Normandia: Mont Saint-Michel, turistirysä syystä.

Normandian maatilatukikohdastamme kävimme kiertämässä D-Dayn maihinnousurannat. Kertailimme autossa toisen maailmansodan historiaa ja kävimme vierailulla myös amerikkalaisten sotilaiden hautausmaalla. Nyt kotona aloimme katsomaan sarjaa nimeltään Band of Brothers, joka kuvaa Normandian maihinnousua. Sarja vaikuttaa todella laadukkaalta ja mieheni onkin ronskimpana katsonut sen läpi jo monta kertaa. Ostimme myös Juno Beachin Juno Beach Centeristä ranskalaisen leffan naispuolisista agenteista toisessa maailmansodassa. Sekin vaikuttaa mielenkiintoiselta! Rannoista kirjoittelen lisää toisen kerran, niin paljon kohteemme antoivat ajateltavaa.

1. Normandia: Utah Beach, amerikkalaisten joukkojen toinen maihinnousuranta. 2.-3. Päärynäparatiisi Normandian maaseudulla. 4. Saksa: pahan onnettomuuden aiheuttama ruuhka moottoritiellä. Kotimatkalla jo.

Normandian jälkeen lähdimme varsinaiselle kotimatkalle ja päivät koostuivat ajosta, huoltoasemapysähdyksistä ja vaihtuvista hotelleista. Saksassa pistäydyimme erehdyksessä Border Shopiin, eli viinalastissa lilluvalle proomulle. Karmea paikka :D Se antoi kuitenkin vähän perspekstiiviä Tallinnan viinarallille, kyllä sitä muuallakin osataan... Ruotsissa pysähdyimme Grännan polkagris-tehtaalle ja raitakarkkia lähti mukaan parisen kiloa, hups! Lopulta seilasimme Tukholmasta Tallinnaan ja tässähän sitä taas ollaan :)

1. Saksa: Border Shop: proomu viinalastissa :P 2. Border Shopin saalis: laatikollinen Ritter Sportia ;) 3. Ruotsi: Grännan polkagris-tehtaanmyymälän ostokset: 2-3 kiloa raitakarkkeja, tuliaisiksi asti siis! 4. Vaatimattomien matkatavaroidemme "muutto" kotiin.

Muutaman matkakertomuksen haluan vielä kirjoittaa, mutta joka tapauksessa on hauska olla taas kotona ja palata Tallinna-aiheisiin. Meille on muutaman tunnin päästä tulossa kaveripariskunta pariksi päiväksi kylään ja ajatuksena on muun muassa käydä päiväreissulla Tallinnan ulkopuolella :)

Champagne

Viikko Champagnessa on vierähtänyt nopeasti. Ja väsymys on sen mukainen! Uutta tietoa, elämyksiä, makuja ja ajateltavaa on tullut tuutin täydeltä joka päivä. Sampanjan maailma on intensiivinen, eikä ihme, onhan pienellä Champagnen alueella tuhansia innokkaita tuottajia. Täällä tajuaa hetkessä miten vähän lopulta ymmärtääkään sampanjasta :) 

Viikon aikana olemme käyneet tunnelmallisissa pienissä kylissä sekä upeassa Reimsissa. Olemme käyneet isoilla taloilla, pienillä tiloilla, nähneet sampanjan parissa työskenteleviä innostuneita ihmisiä ja onnekkaina saaneet yhdeltä jopa yksityisen tilakierroksen! Aiemmat käsitykset mauista ja brändeistä ovat muuttuneet, olemme maistaneet uskomattomia sampanjoita (useimmiten hyvässä mielessä) ja oppineet paljon niiden valmistamisesta, historiasta ja tyyleistä. Champagneen ja sampanjaan palaan uudelleen täällä blogissakin, koska kaikkia upeita kokemuksia ei mitenkään saa mahtumaan yhteen postaukseen. Matkaväsymys on muutenkin jo sitä luokkaa, ettei ajatus tahdo kulkea. Kuviakin on jo lähemmäs 2000 ja niitä täytyy perata tarkemmin sitten kotona. 

Meillä ei ollut Champagnen suhteen mitään suurta suunnitelmaa, koska ymmärrämme alueesta ja juomasta lopulta niin vähän. Halusimme ottaa mukaan erilaisia tuottajia ja sampanjoita sen enempää etukäteen karsimatta. Ensimmäisellä kerralla Champagnessa kannattaakin kai vain mennä minne nenä näyttää - tutustua muutamiin isoihin taloihin ja joihinkin pientuottajiin ja poimia tiedonmurusia sieltä täältä. Lukemalla, maistelemalla, miettimällä, juttelemalla ja kyselemällä alkaa vähitellen hahmottamaan mistä sampanjoissa on kyse ja mitkä niistä miellyttävät itseä eniten.

Sampanjan maisteluita on tarjolla joka puolella. Niitä ei kuitenkaan kannata haalia montaa yhdelle päivälle, sillä makunystyrät turtuvat nopeasti. Kerralla maistellaan yleensä pari sampanjaa, mutta joskus useita, jolloin on viisain maistaa vain vähän jokaisesta. Ajatus sampanjan kaatamisesta tai sylkäisemisestä pois vaatii ehkä hetken totuttelua. Humalaisia turisteja täällä Épernayssa ei kuitenkaan montaakaan ole tullut vastaan - kaikki tuntuvat ymmärtävän, että sampanja on tarkoitettu maisteluun ja nauttimiseen pienissä määrin :)

Lauantaina matkamme jatkuu taas uusille seuduille ja myös uuteen teemaan. Lisää Champagnesta ja muusta siis myöhemmin. Miltä muuten Champagne kuulostaa lomakohteena, entä kiinnostaako sampanja juomana :)? 

Alsace ja l'Auberge de l'Ill

Matkamme jatkui torstaina Berliinistä Ranskan puolelle Alsaceen. Alsace on viinintuottaja-alue joten myymälöitä, tilavierailuja ja maisteluita olisi ollut rutkasti tarjolla. Vierailumme jäi tällä kertaa kuitenkin pintapuoliseksi, sillä yövyimme alueella vain kaksi yötä ja nekin eri kylissä. Toisena iltana kävimme mieheni kanssa yhdessä Ranskan vanhimmista Michelin-ravintoloista, l'Auberge de l'Illissä, Illhaeusernin kylässä. Ravintola on vahvasti perheyritys - lähes 90-vuotias "perheen pappa" kävi tervehtimässä meitä pöydässä ja eräs nuorempi jäsen vei autollaan meidät takaisin hotellille kun pyysimme taksin tilaamista. Se kun kuulemma olisi tullut kaukaa ja maksanut sen mukaisesti, ihan mahtavaa vieraanvaraisuutta siis! Kotimatkamme oli vain vajaat kaksi kilometriä, mutta se kulki pilkkopimeää tienviertä ilman jalankulkulkutilaa ja menomatkalla kävellessämme törmäsimme käärmeeseen.. (tai ainakin vaskitsaan ;).

Illhaeusern on pikkuruinen maalaiskylä ja ravintola sijaitsee sen läpi kulkevan joen rannassa. Sorsat, joutsenet ja haikarat viettivät vieressä omaa iltaansa kun joimme alkudrinkkejä ulkona. Kaikki tarjoilijat tervehtivät huomaavaisesti "bonjour madame, bonjour monsieur". Englannin kieli löytyi myös vaivatta ja palvelu oli oikein huomaavaista, jämptiä ja ystävällistä. Oli upea ilta hienon ruuan ja ranskalaisen pikkukylän vieraanvaraisuuden ja ystävällisyyden parissa :) Kuvia illasta ei ole montaakaan ja ne vähätkin ovat näpsäisyjä kännykkäkameralla, turistikuvaaminen kun tuon tasoisessa paikassa ei ole kovin tyylikästä.

Seuraavana aamuna matkamme jatkuikin jo toiseen pääkohteeseemme Champagneen, Épernayn kylään, missä meillä on kaupunkiasunto viikon ajan vuokrattuna. En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa kuin Épernay! Pääkadusta Avenue de Champagnesta tulee mieleen mini-Monaco, keskustan ulkopuolella ollaan taas pienessä ranskalaiskylässä. Sampanjan valmistaminen on perinteikästä, kapeaa ammattitaitoa vaativaa ja laatutietoista, mutta samalla nöyrää ja maanläheistä puurtamista. Sampanja tulee maasta, viinitiloilta, ja sen juuret ovat vuosisatojen tai jopa -tuhansien päässä. Sampanjassa tuotteena ei siis tarvitse olla mitään ihmeellistä tai pröystäilevää - sellainen imago on pikemminkin markkinoijien luomusta. Olemmekin täällä tutustumassa nimenomaan siihen mistä sampanja tulee ja miten; millaisen perinteikkään ammattitaidon tuotteena ja millaisilta tiloilta. Siihen mikä tekee sampanjasta sampanjan, eikä niinkään siihen miten LVMH tuotteitaan markkinoi.

Onko teillä muilla yhtä mukavia kokemuksia ranskalaisista? Monesti kuulee ranskalaisia sanottavan tylyiksi snobeiksi, mutta koskeeko se pikemminkin isojen kaupunkien asukkaita? Vai onko koko tylyys jo aikansa elänyt klisee :)? Nuoret ihmiset täällä ovat olleet täysin englanninkielentaitoisia ja oikein ystävällisiä meitä kohtaan, kun taas vanhemmat ihmiset eivät välttämättä puhu englantia montaakaan sanaa. Ehkäpä sukupolvenvaihdos kohentaa täälläkin kielitaitoisuutta ja suhtautumista ranskantaidottomiin ulkomaalaisiin :)

Berliini (Trabantin lasien läpi)

Pari päivää Berliinissä hujahti hetkessä. Ensimmäisenä päivänä satoi tauotta ja mukaanhan on pakattuna lähinnä hellevaatetta.. :) Mutta ei se mitään: kävimme parissa museossa, kahvilassa sekä siellä Trabi-safarilla (myös täällä ja täällä). Ajoimme siis aidolla ja alkuperäisellä Trabantilla oppaan perässä Berliinin liikenteessä tunnin verran. Lähdön tunnelma oli hämmentävän rento: opas tarkisti suullisesti, että kuskilla on kortti, painotti, että käsijarrun pitää olla kunnolla pois päältä ja huikkasi "no sex, drugs or rock'n'roll". Sitten mentiin.

Opas kertoi radion kautta tarinoita ja näytti rakennuksia ja nähtävyyksiä. Alkuun vähän jännitti, lopun matkaa vain nauratti. Auto rämisi ja sen kaksitahtinen moottori päästi perämoottorimaista katkua. Vaihteet sai runnomalla pohjaan ja kaasua piti käyttää koko ajan, että laitos pysyi käynnissä. Itse käynnistys oli myös mallia murjaisu. Sateella lasit menivät niin huuruun, että ajoimme ikkuna auki. Ohiajava auto roiskautti vedet sisälle, mutta sehän vain lisäsi tunnelmaa :D Trabilla köröttely oli aivan superhauskaa - suosittelen ehdottomasti kokeilemaan jos et säikähdä jokaista rämähdystä ja korinaa, joka lähtee kun vaihteita yrittää vaihtaa.

Trabant on hurjan pieni auto, mallia sillipurkki. Sen tajusi kunnolla vasta kun meni kyytiin ja huomasi miten vähän jalka- ja ilmatilaa ympärillä oli. Auto on tehty jonkinlaisesta lasikuitumaisesta muovista ja sillä pääsee (teoriassa) parhaimmillaan yli 100km/h. Trabia sai sen kulta-aikoina jonottaa jopa vuosia. Tuntui hurjalta lähteä moisella säilyketölkillä Trabi Worldin pihalta suoraan Berliinin liikenteeseen. Alkuun oli vähän ongelmia vaihteiden kanssa, mutta ajamiseen tottui kuulemma nopeasti. Muu liikenne väisti meitä ihan hyvin, vaikkakin pari tyhmää kiilausta meidän ja opasauton väliin tuli. Toisaalta en sitä ihmettele, eivät kaikkia jaksa naurattaa jo kymmenen vuotta vilkkaan liikenteen seassa poukkoilleet Trabant-letkat. Me saimme onneksi yksityisen kierroksen ja opas jopa kehui meidän autonkäsittelyämme. Jos on tottunut uuteen automaattiin, en tiedä saisiko tuollaista toosaa pysymään käynnissä, saati vaihteita vaihdettua. Ainakin ajelu tarjoaa pienen hauskan kulttuurishokin ja sehän sen yksi idea onkin :) 

Toinen päivä Berliinissä valkeni kylmänä ja tuulisena, mutta enää ei satanut. Me suuntasimme Sachsenhausenin keskitysleirille, missä olen kerran aiemminkin käynyt. Halusin käydä sen ajan kanssa uudelleen, tällä kertaa audiokierroksen avulla. Itkuhan siellä tuli, mutta niin kai sen noin julmien asioiden äärellä pitääkin. Alkuperäinen keskitysleiri on kohennettu museoksi/muistomerkiksi niin, että tyhjyys muurien sisällä nimenomaan jättää tilaa ajatuksille. Alkuperäisiä vankien parakkeja, eristyssellit, operointihuone, teloituskuoppa ja vartiotornit sekä joitain vartijoiden tiloja on jäljellä ja niihin pääsee sisälle. Neljän tunnin jälkeen olo oli jo aika turta kaikesta tiedosta, tunteista, tarinoista ja väsymyksestä. En halua käsitellä kokemusta tämän enempää näin tien päällä, joten palaan tähän vielä myöhemmin ajan kanssa.

Tänään sitten paahdimmekin autobaanaa pitkin Ranskan pohjoisosaan saakka. Matka jatkuu :) Miltä Trabi-safari teidän korviinne kuulosti? Kivalta vai ehdottomalta ei:ltä?

Tallinna-Suwalki-Berliini

Mainitsin viime postauksessa kesälomani alkamisesta matkan merkeissä. Täällä sitä nyt ollaan, sateisessa Berliinissä :) Ajoimme sunnuntaina Baltian läpi Pohjois-Puolaan, mistä yöpymisen jälkeen rytyytimme Puolan halki tänne Berliiniin. Pysähdyimme lounaalle Varsovassa, mutta muuten isommat kaupungit jäivät tällä kertaa näkemättä. Via Baltica (tai E67) kulkee Baltiassa hiljaisen maaseudun läpi, eikä mitään erityisen kiinnostavaa ainakaan tällä kertaa tullut vastaan. Tahtiakin sai pitää yllä - ajokilometrejä tuli sunnuntaina noin 800 ja maanantaina reilut 900. Tie osoittautui onneksi oikein hyväkuntoiseksi ja mukavaksi ajaa, vaikkakin raskasta liikennettä oli paljon. Myös ohitukset olivat välillä rumia: levennetylle 2-kaistaiselle tielle mahtui parhaimmillaan neljä autoa rinnakkain. 

Välipysähdyspaikassamme Puolassa yövyimme idyllisessä kartanomaisessa maalaistalossa Suwalkin kaupungin ulkopuolella. Paikka sijaitsi järven rannalla täydessä hiljaisuudessa ja oli kyllä paras mahdollinen yösija litteän lattean Via Baltican jälkeen. Huoneet olivat kuin sisustuslehdestä ja maksoivat 59 euroa yöltä (yhteensä kahdelta) sisältäen ruhtinaallisen aamupalan. Vieraskirja oli täynnä terveisiä tyytyväisiltä vierailta ja täältä tuli muutama lisää. Suosittelen ehdottomasti, jos etsit yösijaa Puolassa. Paikka oli Folwark Hutta, joka löytyy myös esimerkiksi Booking.comista.

Alemmissa kuvissa on satunnaista maisemaa Via Baltican varrelta, kadulta lounaspaikkamme ulkopuolella Varsovassa, yöpaikkamme Folwark Huttan päärakennus ja ihanan suojellun pirttirakennuksen vessanpieli: lukemista "pojille"! Kiva siinä sitten jonottaa unisex-vessan ulkopuolella.. Pirtti löytyi Latvian puolelta.

Maanantain ajopäivä oli aika tiukka ja olo on sen jäljiltä naatti. Nyt meillä on kuitenkin pari täyttä päivää Berliiniä ja täällähän nähtävää riittää. Tänään kävimme muun muassa Trabi-safarilla, joka oli aivan älyttömän hauska! Onko joku muu kokeillut? Entä mitä tykkäätte Berliinistä, mikä on teille se "pakko nähdä" Berliinissä :)?

Kalevi staadionilla myymässä

Oma viikkoni on mennyt aika tietämättömänä ulkomaailmasta. Keskiviikkoiltana oli tentti, johon halusin panostaa vähän enemmän ja tänään puolestaan oli erään harjoitustyön palautus. Tein eilen 15-tuntisen päivän, enkä ole yhtenäkään yönä tällä viikolla nukkunut yli viittä-kuutta tuntia. Still going strong ;) Ja nythän minulla alkoi kesäloma, sillä harjoitustyön deadline oli äsken. Tuntuupa hassulta - melkein voisin vain lepäillä vähän ja jatkaa taas töitä. Mutta eiköhän tähän ajatukseen pian totu. Viimeistään sunnuntaina kun lähden Puolan ja Berliinin kautta Keski-Eurooppaa ihailemaan. Yritän saada kirjoiteltua matkan varrelta :)

Olin parin suomitytön kanssa viime sunnuntaina myymässä Kalevi staadionin kirpparilla. Oli oikein hauska päivä, vaikka sade vähän uhkaili ja tavaraa meni ihan toivottoman vähän. Kulut huomioiden myyntitulokseni oli +-0. Ja meidän pöytämme sentään näytti myyntimenestykseltä lähipöytiin verrattuna. Myyntipaikka maksoi vaivaisen euron, mutta suurin kulu tuli siitä, että paikalle oli pakko mennä taksilla. Kuulostaa pahalta, mutta taksimatka Tallinnan sisällä maksaa suunnilleen saman verran kuin bussilippu Helsingistä Espooseen.

Pöytänaapurinamme oli kärttyisä, oluttölkkiä kanniskeleva vanhojen kolikkojen myyjä. "Tytöt - nyt tehdään kerralla selväksi, että tämän rajan yli ei tulla. Tämä tila on varattu asiakkailleni". Joita lopulta näkyi päivän aikana ehkä kaksi. Asiakaskunta oli noin muuten aika monipuolista. Eräs mies osti minulta ison hoitoainepullon nuuhkittuaan ja lipaistuaan sitä kielellä. Luit oikein. Hän onneksi näytti tyytyväiseltä löytöönsä, sillä en varsinaisesti olisi halunnut putelia enää takaisinkaan. 

Kaikenkaikkiaan ostajat olivat aika nirsoja. Meillä oli pöydässä kivoja, hyväkuntoisia vaatteita eurolla-parilla. Niitä pyöriteltiin ja ihmeteltiin ajan kanssa, mutta hyvin harvoin kävi kauppa. Ja jos kävi, niin varmasti vielä tingittiin. Palasin lopulta kotiin lähes kaiken myyntitavaran, mutta myös uuden kenkäparin ja puseron kanssa. Arvasin, ettei vieraisiin pöytiin kannata katsella, mutta eihän siellä oikein muutakaan tekemistä ollut. Myyntipaikaksi en, yllätys yllätys, Kalevi staadionia tämän perusteella voi suositella, mutta kyllä siellä on mahdollista kivoja ostoksia tehdä. Pyyntihinnat ovat alunperinkin edulliset ja tinkimisvaraa löytynee viimeistään siinä vaiheessa kun epätoivoiset myyjät vain haluavat tavarasta eroon hinnalla millä hyvänsä. Kävi meillekin ;)

Nyt orientoitumaan lomaan. Lämmintä juhannusta kaikille ja ottakaahan rauhallisesti. Mieheni luki juuri ääneen uutisen, jonka mukaan joku oli jo ajanut kaatokännissä veneensä vieraan mökin pihaan, siis kirjaimellisesti. Ei kauhean kiva juhannustaika..

Viettääkö muuten joku juhannusta täällä Tallinnassa?

Rattaralli 2013

Koko vuoden enemmän tai vähemmän jännityksellä odotettu Rattaralli on visusti takana. Vielä viime yönä näin unta, että mieheni pyörtyi ja aloin huutamaan apua viroksi. Syytä tai ei, huolestun miehestäni melko helposti (kuten muuten myös kissastamme..). Myöntääkö kukaan muu tällaista piirrettä? Mieheni ei ymmärrä minua lainkaan, vaan lähinnä hermostuu "hössötyksestä", kuten hän sen tulkitsee.

Jännityksen, ja myöhempien helpotuksen kyynelten, lisäksi ralliviikonloppu toi mukanaan pyöräilijöiden takuuvarman palamisen auringossa (mikä helle!), hikoilusta suolakristallisia pyöräilytrikoita ja läjän mitaleita (yksi jokaiselle maaliin saapuneelle :). Sekä paljon yhdessäoloa ja kesän ensimmäiset hyttysenpuremat. Viime vuonna niitä raavittiin varmasti kuukauden ajan, nyt ne eivät onneksi vaikuta yhtä pahoilta. Alkuviikosta kotona odotti kaivattu tieto: sain aiemmin tekemästäni kielikokeesta 98%. Eli B1-taso kutsuu :)

Tartto on kaunis ja mielenkiintoinen kaupunki - sieltä löytää paljon kun vähän kiertelee. Tällä kertaa me katsomon tytöt kävimme kirpputorilla ja Nõukogude lillelapsed -näyttelyssä (suomeksi neuvostoliiton kukkaislapset), joka kertoo hippiliikkeestä 70-luvun Neuvosto-Virossa. Pienehkö, mutta sitäkin mielenkiintoisempi näyttely toimii vielä syyskuun alkuun asti. Suosittelen käymään jos liikut Tartossa. Minä odotan jo näyttelyyn liittyvää dokumenttia julkaistavaksi, sen verran mielenkiintoiselta se näyttelyn pätkien perusteella vaikutti. Aikataulun mukaan julkaisu tapahtuu vuonna 2015, eli hetki pitäisi vielä malttaa.. ;)

Oli hauska jutella puolalaisen lähes saman ikäisen naisen kanssa. Katselimme näyttelyssä suuria kasettikeloja ja hän kertoi, että hänen isosiskoillaan oli samanlaisia ja ne periytyivät myös hänelle itselleen käyttöön. Minä en rehellisesti ollut nähnytkään sellaisia ennen, mikä tuntui aika hassulta. Pieniä kasetteja tietysti oli (teknologia oli selvästi sama), mutta nämä olivat halkaisijaltaan noin 20-senttisiä rullia. Uudet teknologiat ovat kai tulleet sen verran jäljessä neuvostomaihin, ehkä poliittisista ja taloudellisista syistä yhtä lailla (?). Tämä riippuu kai paljon maasta ja vuosikymmenestä, enkä tiedä kuinka kurinalaista elämä juuri Puolassa on kaikenkaikkiaan ollut. 

Sunnuntainen amatööripäivä osoittautui kesän kuumimmaksi tähän mennessä. Varjossa mitattiin lähdön aikaan jopa +26 astetta ja kovin montaa varjoista kohtaa ei reitin varrella sitten ollutkaan. Meidän tiimimme raportoi matkan varrelta muun muassa yhden sydänkohtauksen, mikä ikävä kyllä ei yllättänyt, sillä lähtijöiden kunto vaihteli silmin nähden paljon. Katsoin kauhuissani osaa lähtijöistä, varsinkin kun heti aamusta oli selvää millainen päivä oli tulossa. Eräs ryppyinen pappa kiinnitti erityisesti huomioni, sillä hän oli tiimimme kohdalla lähtökarsinassa. Selvästi yli 70-vuotias laiha pappa lähti matkaan vuosikymmeniä vanhalla pyörällä ilman urheilujuomapulloja (pelkällä vedellähän tuolla ei kunnolla olisi edes pärjännyt suuren hikoilun takia). Mutta huono kunto tai ei, kolmen tunnin jälkeen porukkaa alkoi valumaan takaisin tasaiseen tahtiin, eivätkä maaliin tulijat näyttäneet edes niin kovin kärsineiltä. 

Illalla kävimme ulkona syömässä ja joimme lämmintä sampanjaa. Sampanjaa sen olla piti, mutta sitähän ei hotellista löytynyt. Respassa neuvottiin menemään lähimpään R-alkoon ja sillä välin tarjoiltiin cooleri ja lasit. Joustavaa asiakaspalvelua :) Osa porukasta tekikin huonevarauksen jo ensi vuodelle ja meille vielä huudettiin perään "see you next year!". Heh :)

Katsoin äsken vielä dokumentin Rattaralli-viikonlopulta ja nauroin ääneen. Porukka on niin persoonallista ja huumorintajuista. Tunnelma on loistava: kuka vaan voi osallistua, kaikki ennen maalilinjan sulkemista yli ehtineet palkitaan mitalilla + vedellä/limulla ja keitolla, kaikkia kannustetaan. Pyöräilyn saa ottaa veren maku suussa tai sitten maisemia ihaillen. Pukeutuneita pyöräilijöitä on paljon, esimerkiksi tämän vuoden kuvatuimpia oli kirahvi. Ihmiset jaksavat hymyillä, antaa kommentteja kuvaajille ja jopa laulaa pyöräillessään. Tsemppijoukot radan vierellä huutavat kannustushuutoja, ruiskuttavat viilentävää vettä ajajien päälle ja ojentavat pulloja. Kesätapahtuma parhaasta päästä! Nimimerkillä onneksi se on taas ohi ;)

Kertokaahan jos teillä on kokemuksia Rattarallista tai Tartosta muuten. Mitä tykkäätte kaupungista? Entä kiinnostaako teitä Neuvostoliiton historia :)?