Kalamaja hooviturg

Kävimme tänään kävelemässä Kalamajan pihamyyjäisissä (=hooviturg). Tapahtumassa oli kivasti osanottajia, niin myyjiä kuin kävijöitäkin. Kalamajan asukkaat olivat laittaneet pihoilleen yard sale -kirppareita ja soittivat musiikkia (yhdellä pihalla oli jopa dj laitteineen) sekä myivät itse tehtyä ruokaa ja leivonnaisia. Monet olivat myös panostaneet viihtyisiin istumapaikkoihin. Me söimme Karriklubissa currya ja yhdellä toisella pihalla mustikkapiirakkaa sekä omenapommia. Tunnelma oli iloisen kutsuva ja näin kivoja tapahtumia voisi mielellään olla useamminkin! Sään suhteen oli ehkä vähän riskeerattu, koska syyskuun loppupuolihan voi olla jo aika sateista. Tänään oli kuitenkin onneksi yhtä kuuroa lukuunottamatta oikein hyvä sää. Tästä tapahtumasta mahdollisesti kaavaillaan perinnettä, joten ensi syksynä on taas oltava kuulolla. Oli muuten erityisen hauskaa päästä kurkkimaan pihoille, joille ei muulloin olisi asiaa ;)

Pihoilla oli monenmoista myytävää, kuten nyt kunnon pihakirppiksillä kuuluukin. Nämä kauniit lautaset olivat tasuta (ilmaiseksi) ja ne menivätkin edestämme. Onneksi kauhea hinku näihin ei ollut yhden eilisen ostoksen takia, josta kirjoittelen vähän vielä erikseen.. :)

Mikä meitä kuitenkin eniten houkutti: kotikokkien väsäämät herkut. (No tuo alin lammas ei kyllä kuulu näihin herkkuihin, mutta se oli muuten niin söpö.)

Kyltteihinkin oli panostettu.

Hyvännäköisiä leivonnaisia oli melkein joka pihalla:

Omenapommi! Oli muuten ihan taivaallisen hyvää. Sisällä oli tavallinen pihaomena, päällä toffeeta, makeaa murua ja pähkinärouhetta. Tämä pommi oli tosin enemmänkin jenkkiläinen candy apple kuin sellainen roikkuvanahkainen neuvostoliiton õunapomm, jollainen nauratti minua aikaisemmin.

..ja vielä jotakin ekstraa kaltaiselleni kissahullulle. Aina vain hihkun yhtä suurella innolla näiden häntämaakarien perään. Sen takia tuokin varmaan tuohon ovelle jähmettyi kuvattavaksi..

Ajatuksia viron oppimisesta

Kesä meni kielen suhteen laiskoissa merkeissä. Edistys olikin sen mukaista. Vironkieliset puhetilanteet puuttuivat (satunnaisia sähköposteja lukuunottamatta), enkä tarttunut kirjoihin kertaakaan. Olin pois Tallinnasta yhteensä lähes 1,5 kuukautta ja sinä aikana jätin hyvillä mielin viron kielen pölyttymään. Pari viikkoa sitten tulikin taas aika pyyhkiä pölyt oppikirjoista.. ja nyt tunne on kuin olisi tehnyt kunnon hikitreenin pitkän tauon jälkeen! Tyytyväinen, energinen ja innostunut - olen saanut taas edistystä aikaan asiassa, jota pidän tärkeänä. (Vaikka ovathan tauotkin tärkeitä, ja erityisesti tällaiset viittaan kintaalla kaikelle -tauot. Sen jälkeenhän sitä jaksaa uudella innolla.)

Tällä hetkellä aseeni kielenoppimisessa ovat: joka toinen viikko teen itsenäistä työtä kuvassa näkyvän oppikirjan kanssa siten, että käytän siihen vähintään 1,5 tuntia intensiivistä työaikaa. Luultavasti jatkossakin tulee kuitenkin enemmän lukutunteja, sillä luen (yhä edelleen) oppikirjan lisäksi tuota Suur Gatsbyä, jonka kierrätyskeskukselta keväällä ostin. Nyt mennään jo sivulla 70. Olen huomannut, että (romaanin) lukeminen parantaa kielikorvaa ja (passiivista) sanavarastoa ihan huomattavasti. Jossain mielen perukoilla vilisee lauserakenteita ja tuttuja sanoja alkaa bongailemaan entistä useamman. Vähitellen ne toivottavasti siirtyvät myös aktiiviseen käyttöön. Tätä konstia suosittelen ihan ehdottomasti teille muillekin (viron) kieltä opetteleville! Edullista, hauskaa (kun valitsee hyvän kirjan) ja tehokasta.

Sokerina pohjalla aloitin vähän aikaa sitten ne kaipaamani puhetunnit. Olemme sopineet "kielenopettajani" kanssa tapaavamme joka toinen viikko. Puhumme kerralla n. 1,5 tuntia: minä tarkastutan tehtäviä ja juttelemme niitä näitä. Tulen tosi mukavasti juttuun tämän tytön kanssa ja meillä on aika samanlainen huumorintaju. Puheenaiheet vaihtelevat laajasti, mutta hiljaista ei tule, vaikken mikään erityisen sujuva puhuja olekaan. Tietyt lauserakenteet ja sanonnat lähtevät jo lennokkaasti, kun taas välillä on ihan tuskaa yrittää sanoa joitakin uusia asioita tai tuttuja asioita uudella tavalla. Menee änkyttämiseksi ja välillä kaivetaan sanakirjaa, kun englantikaan ei enää auta.. Puhuminen onkin minulle yhä edelleen se kompastuskivi. Olen pikkaisen arka alkuun tekemään asioita jotka tuottavat minulle epävarman olon. En siis todellakaan ole suuna päänä esittelemässä vajavaisia viron taitojani, vaan mitä enemmän yleisöä, sitä hiljaisemmaksi käyn. Luotettavan ja kivan ihmisen seurassa minulla taas ei ole ongelmaa tehdä virheitä. Ära ole nii tagasihoidlik! sanoo oppikirjani tähän.

Tällaista kuuluu iloiseen tiistai-iltaani erittäin hyödyllisen puhetunnin päätteeksi :) Miten teillä muilla viron opiskelijoilla menee? Mitkä ovat teistä parhaiten toimivia opiskelumuotoja ja miten kielen oppiminen niiden avulla sujuu? Minulle muuten tulee joidenkin sanojen kohdalla kiusallisia jumeja: kysyn esimerkiksi toistuvasti kielenopettajaltani sanaa lähes (peaaegu). Yritin tänään selittää mikä juuri tässä ihan yleisessä sanassa teettää ongelman. Minusta sana muistuttaa suomen sanaa pääasiallisesti, millä olisi lähes päinvastainen merkitys. Vaikka yleensä opin sanoja melko hyvin, tämä kyseinen katoaa mielestä kuin liukas saippua. Juuri tällaiset hämääviä mielleyhtymiä aiheuttavat erimerkityksiset sanat ovat minusta ongelmallisimpia. Sen minkä saa helposti samoissa sanoissa, menettää näissä sekaannusta aiheuttavissa tapauksissa. Minusta edes täysin samat sanat, joilla on eri merkitys eivät ole yhtä vaikeita kuin lähes samat tai vääriä mielleyhtymiä aiheuttavat. Samat sanathan oppii vähitellen ulkoa ja muistaa, että tässä oli nyt koira haudattuna. Tuottavatko teille muille samat, mutta erimerkityksiset, samankaltaiset tai muuten vain vääriä mielleyhtymiä aiheuttavat sanat ongelmia viron ja suomen välillä? Onko joku tietty sana ollut erityisen hankala?

Odotus on loppunut, H&M on täällä

(Toivottavasti huomasitte otsikon sarkasmin :)). Älkää kuitenkaan verratko otsikkoa alimpaan kuvaan, tai sarkasmi katoaa :D Suunnilleen tuollaisella iskulauseella H&M-kuumetta muuten oikeastikin nostatellaan keskustan postitalon kyljessä, jonne avataan pian toinen liike Kristiine-keskuksen lisäksi.

Katsoimme tänään aamulla nettiuutisia. Ihan tarkoituksella, sillä tänään kello 11 avattiin Tallinnan ensimmäinen H&M:n myymälä Rocca al Maren kauppakeskuksessa. Aikamoinen määrä kansaa oli kuvattuna ovilla jo hyvissä ajoin, joku jopa nukkui siellä. Paikalla oli lehtikuvaajia ja punaiset matot oli rullattu pitkälle. Iltapäivällä lähdimme mekin katsomaan. Liikkeen edessä kuitenkin kiemurteli edelleen jono, jota vartijat pitivät ruodussa. Jonottaminen H&M:n liikkeeseen ei oikein tuntunut vaihtoehdolta, mutta yllättäen jono edessämme lähtikin vetämään. Pääsimme jononhäntien joukossa livahtamaan liikkeeseen ja sen jälkeen vartijat sulkivat taas sisäänkäynnin. Jonotussysteemi varmisti että liikkeessä mahtui katselemaan - miesten puolella pääsimme jopa heti kassalle. Myyjätkin olivat iloisella tuulella ja hymyileväisiä, vaikka heille oli selvästi kädet täynnä työtä. 

Meidän piti mennä vain katsomaan, mutta kuinka kävikään. Samanlaisen kassin kanssa lähdimme kuin katukuvan perusteella suuri osa tämän päivän kävijöistä. Eikä edes hävettänyt tungeksia liikkeeseen sen avaamispäivänä :D Kieltämättä liike oli laitettu hienoksi. Se oli tilava ja valikoima ihan hyvä - olisin löytänyt paljonkin ostettavaa. Ostin kuitenkin vain sukkahousut, mieheni mm. syksyisen duffelitakin.

Nyt meillä Tallinnassa on H&M, ensimmäinen kolmesta. Tavallaan sillä ei ole mitään merkitystä (ainakaan minulle, joka olen periaatteessa päättänyt ostaa vain käytettyjä vaatteita) ja toisaalta tällainen massarynnistys kertoo, että sillä kuitenkin on jotain väliä. Ehkä jollain tavalla jopa kansan itsetunnolle? Me olemme nyt tarpeeksi keskiluokkaisia, muotitietoisia, riittävän varakkaita kuluttamaan nopeasti vaihtuvia trendejä. Kuten naapurimme ja "suuri maailma". Mitä mieltä olette ajatuksesta? Voiko isojen kaikkialle tunkeutuneiden brändien rantautuminen uuteen maahan nostattaa kansan itsetuntoa? Mitä olette miettineet, kun Suomeen on tullut esim. Starbucks ja pian avautuva Burger King? Tuntuuko isojen brändien saapuminen pieneen Suomeen kivalta, vai lähinnä siltä, että pysykää poissa verenimijät?

Tallinna-vinkit, osa 2

Vinkkejä pukkaa! Tässä taas muutamia enemmän tai vähemmän lähiaikoina käymiäni mielestäni suosittelemisen arvoisia paikkoja. Ravintola Moonista minulla on ikävä kyllä tarjolla vain kännykkäräpsyjä, parempi kamera kun ei aina ymmärrä olla saatavilla kun sitä tarvitaan.. :)

Sana on vapaa myös vinkkeihin liittyen, kertokaa ihmeessä omia kokemuksianne näistä paikoista, kysykää lisää tai kysykää ihan jostain muusta paikasta, autan mielelläni jos osaan. Ja vinkatkaahan kivoja kohteita myös minulle jos teillä on sellaisia mielessä :).

1. Lauluväljak (laululava)

Tämä on vähän erilainen vinkki. Suosittelen katsastamaan Tallinnan laululavan kun sopiva konsertti tulee kohdalle (mikä taitaa kyllä mennä ensi kesään). Viime kesänä olin Lauluväljakilla RHCP:n konsertissa ja tänä kesänä katsomassa Robbie Williamsia. Kumpikaan ei erityisesti edes mene musiikkimakuuni, mutta näin suurten ulkoilmakonserttien tunnelma riittää minulle syyksi mennä. Noin 60 000 ihmistä on kyllä uskomattoman paljon porukkaa. Robbie Williamsin konsertti oli lisäksi Viron uudelleenitsenäistymispäivänä, joten liput liehuivat! Laululava on tunnetusti myös historian näyttämö; huisia ajatella millainen tunnelma oli kun paikalle kokoontui (Wikipedian mukaan) jopa 300 000 ihmistä laulamaan itsenäisyyden puolesta.

2. Kohvik Kanala

Olen tämänkin vinkin kanssa vähän myöhässä, onhan syksy jo hyvää vauhtia meneillään. Jos kuitenkin vielä saamme nauttia aurinkoisista viikonlopuista, on kahvila Kanalan piha ihan ehdoton paikka rennolle istuskelulle viinilasin ääressä. Suurella pihalla voi nauttia auringosta ilman että naapuripöytä on ihan vieressä, voi vaikka pelata pingistä tai katsella pihan erikoisia yksityiskohtia (kaikenlaista roinaa, taidetta..). Paikka tarjoaa kasvis-/vegaaniruokaa, mutta keittiö on ollut kiinni niinä kertoina kun olen käynyt. Kanala on myös avoimen kierrätyshenkinen, pihalla on muun muassa kierrätettyjä sohvia ja lastauslavoista tehtyjä istuimia :) Tykkään erityisesti Kanalan konstailemattomasta meiningistä ja isosta suojaisesta pihasta. Kanala löytyy Kulttuurikilometrin alkupäästä. En ole varma onko Kanala auki tulevana talvena, saattaa ollakin?

3. Kohvik Moon

Moonin ruoka on hyvää ja tunnelma ihanan lämminhenkinen - kirjaimellisestikin paikka on mukavan lämpöisä. Moon onkin mielestäni aivan loistava valinta pimenevään syksyyn. Pöytävaraus kannattaa tehdä, viimeksikin porukkaa käännytettiin ovelta ihan tavallisena arki-iltana. Moon löytyy Kanalan ja Linnahallin sataman läheltä, myöskin Kulttuurikilometrin alkupäästä.

Palasia Tallinnaa

Koko viikon on ollut aurinkoista ja sää on suorastaan pakottanut kävelemään ja istuskelemaan ympäri Tallinnaa. Pakko hyödyntää vielä viimeiset auringonsäteet..! Ehdin kyllä käydä Helsingissä tentissä ja olen ollut vähän kipeänäkin, mutta nyt jos koska on pakko vielä painaa ;) Talvella sitten voi täristä villasukat jalassa kotona (kirjaimellisesti). Teen taas tällaisen kuvia Tallinnasta -postauksen ja joistain kohteista kirjoitan vähän lisää myöhemmin. Pari (ainakin mielestäni :) tosi mielenkiintoista aihetta on muhimassa, kun nyt ehtisin niistä raapustella vielä lisää. Ideoita ja halua kirjoittaa olisi vaikka muille jakaa, vapaata aikaa ei sitten ihan yhtä runsaalla kädellä.

1. Tämä on jo "vanha": matkalla Robbie Williamsin konserttiin jälleenitsenäistymispäivänä. Koko keskustasta oli ihan jumissa! Ihmispaljous ajoi meidät Telliskivin alueelle syömään ja sielläkin varoiteltiin odotusajoista. 2. Paljon puhutussa konsertissa n. 60 000 muun kanssa. 3. Kotona monisteiden keskellä. Tee auttaa jaksamaan jos tunnit alkavat tuntumaan pitkiltä. 4. Tällä lailla voisin minäkin mielelläni viettää iltapäiviä :)

1.-2. Iltakävelyllä. 3. Lasi viiniä Pudelissa, että jaksaa taas kävellä. Ihanaa, että vielä voi istua ulkona. 4. Põhja-Tallinnaa. 5. Omenoita notkuva puu Kalamajassa, olisi kelvannut minullekin! 6. Kaunis yksityiskohta.

1. Siselinnan hautausmaa. Ortodoksit laittavat penkkejä ja pöytiä hautojen äärelle - näimmekin yhden täysin varustellun piknikin haudalla. 2. Marfa: kuollut vuonna 1953 ilman syntymäaikaa ja kokonaista nimeä. 3. Siselinnan sotilashautausmaa. 4. Aljoša. Aika nöyrän näköinen kaveri niin suuren porun aiheuttajaksi - huonoa huumoria, olkaa hyvät.. :)

1. Poseerausta kävelyretkellä. 2. Lounas Hetk:ssä. Kiva paikka! 3.-5. Kahvila Kanalassa Kultuurikatlan pihalla. Kanala on kiva kesäpaikka, rento ja omaperäinen. Pihalla voi muun muassa pelata pöytätennistä. 6. Vähän erilainen näkymä Viru-hotellille. Nuo palaneet, luhistumisvaaraiset talonrauniot keskustassa jaksavat ihmetyttää. Omistajuuskysymykset ovat varmaankin taustalla..?

Kesä kirjoina 1/2

Kirjablogit ovat kivoja. Sellaista tästä ei varmaankaan ole tulossa, mutta ajattelin, että voisin jatkossakin silloin tällöin raapustella lukemistani kirjoista tänne. En ole mikään mahdoton himolukija, mutta lukutavoitteen olen kuitenkin keksinyt itselleni asettaa. Vuoden 2013 tavoitteeni on lukea keskimäärin 1,5 kirjaa kuussa - etteivät ostamani kirjat pölyttyisi niin pahoin hyllyssä ennen lukemistaan. 

Luetteko te muut paljon ja kiinnostaako teitä ylipäänsä kirjoista kirjoittaminen ja kevyet kirja-arvostelut? Entä onko teillä lukutavoitteita? Minä luen lähinnä kirpputoreilta löytämiäni teoksia, sekaisin suomeksi ja englanniksi, riippuen siitä mitä milloinkin löytyy. Lempityylini on historiallinen fiktio ja erityisesti toista maailmansotaa ja sen jälkeisiä vuosikymmeniä kuvaavat tarinat. Myös (venäläinen) klassikkokirjallisuus kiinnostaa, mutta loppujen lopuksi luen paljon muitakin tyylilajeja.

Pidemmittä puheitta, kirjakesän ensimmäinen puolisko näytti tältä (annan kirjoille tähdetkin, ihan fiilispohjalta):

Doris Lessing: Martha Quest ****/5

Martha Quest kuuluu kirjallisuuden Nobel-palkitun Doris Lessingin Children of Violence -sarjaan, joka kuvaa fiktiivisen Marthan elämää ensimmäisen maailmansodan lopulta hänen kuolemaansa 1990-luvulla. Children of Violence sisältää viisi kirjaa, joista Marthan nimikkokirja on ensimmäinen. 

Tarina kuvaa Marthan nuoruutta Etelä-Afrikassa syrjäisellä farmilla ja myöhemmin suuressa kaupungissa. Farmilla Martha on loukussa sairastelevan isänsä ja välinpitämättömän äitinsä luona ja kiukuttelee yksinäisen murrosikäisen tavoin. Farmin ahtaat tunnelmat vaihtuvat päinvastaisiin kun Martha muuttaa kaupunkiin työpaikan saatuaan. Hän juhlii, tutustuu miehiin, lintsaa töistä, haaveilee tulevaisuudesta ja opiskeleekin. Etsii paikkaansa, kuten muutkin nuoret samassa kaupungissa.

Doris Lessing eli lapsuudessaan brittiläisessä siirtomaavallassa Etelä-Afrikassa. Hän kuvailee Marthan ympäristöä koruttomasti ja kiihkottomastikin. Myös siirtomaavaltoja leimaavia valkoisten ja tummien kohtaamisia ja ristiriitoja käsitellään, mutta Martha pysyttelee suurimmaksi osaksi niistä ulkopuolella. Päinvastoin kuin voisi kuvitella, teos ei ensisijaisesti kuvaa valkoisen ihmisen elämää siirtomaavallassa, vaan nimenomaan nuoreksi naiseksi kasvamista; kotona, mutta silti niin kaukana kotoa.

Teoksessa parasta antia ovat Marthan, hiukan tuittupäisen, älykkään, aikuistuvan nuoren naisen mietteet, epätoivo, yritykset tutustua maailmaan ja vastakkaiseen sukupuoleen. Doris Lessingin tyyli on omanlaisensa. Välillä mennään hyvällä tempolla ja kerronta imee mukanaan, kun taas toisinaan kompastutaan, rytmi rikkoutuu ja maleksitaan vähän aikaa eteenpäin. Tällainen tunnelma minulle jäi! Kuvatkoon joku enemmän Lessingin teoksia lukenut hänen tyyliään paremmin :) Pienistä temponmuutoksista huolimatta Martha Quest jäi mieleen aivan ehdottomana luettavana, syvänä kertomuksena nuoresta paikkaansa hakevasta tytöstä erikoisessa ympäristössä. Nyt tavoitteeksi enää jääkin lukea loput Children of Violence -romaanit. 

Christine Dwyer Hickey: Last Train from Liguria ***/5

Bella on kolmekymppinen, eksyksissä elämässään ja asuu käytännössä ikääntyvän isänsä elätettävänä. Isä päättää toimia: hän lähettää Bellan tutun tutun kautta Italiaan töihin, varakkaan juutalaisperheen pojan, Alexin, kotiopettajattareksi. Eletään vuotta 1933 ja Mussolini on nousemassa valtaan fasistisine aatteineen.

Toisaalla Edward on niinikään ongelmainen irlantilaismies, joka tappaa hetken juopuneessa huumassa siskonsa ja pakenee Irlannista tekonsa piinaamana. Bellan ja Edwardin tiet kohtaavat Liguriassa, pienessä kylässä, missä Edward toimii Alexin pianonsoitonopettajana. Bella ja Edward ystävystyvät, vaikkakaan Edward ei enää halua laskea ketään kovin lähelle.

Mussolinin otteen ja juutalaisvastaisen politiikan kiristyessä Bella ja Edward suostuvat yrittämään pakoa maasta perheen lasten, Alexin ja tämän vauvaikäisen siskon, kanssa väärillä papereilla ja peitetarinalla. Yritys on riskialtis, eikä kaikki lopulta menekään onnistuneesti. Tarina Bellan ja Edwardin näkökulmasta katkeaa.

Myöhemmin historiassa tapaamme Annan, Bellan oletetun lapsenlapsen, joka vierailee hänen luonaan vanhainkodissa. Anna on ongelmainen itsekin, hän elää askeettisesti huonosti työllistettynä taiteilijana. Annan rooli tarinassa paljastuu vaiheittain, mutta monta kysymystä jää Bellan kuollessa vailla vastausta.

Tämä kirja oli kevyttä ja viihdyttävääkin luettavaa. Tarina nappasi otteeseensa. Mielestäni se oli kuitenkin paikoin vähän kepoinen, pohdiskelevampaakin ja syvempääkin tekstiä olen toisen maailmansodan aikakaudesta lukenut. Lopussa Annan rooli olisi antanut paljon mahdollisuuksia, hänen kauttaan olisi voitu kuvata enemmän menneisyyttä ja tuoda syvyyttä tarinaan, mutta päinvastoin kävi - moni tapahtuma jää lukijalle yhtä suureksi arvoitukseksi kuin Annallekin. Toisaalta kirja on realistinen: elämässä ei ole vain onnellisia loppuja ja hyvätkin puitteet voivat tuottaa epätäydellisen lopputuleman. Realismi jyrää haavemaailman. Silti hiukan lisämaustetta, kuvailempaa, yksityiskohtaisempaa kerrontaa olisivat tehneet kirjasta napakympin. Nyt se jäi viihdyttävyydestään huolimatta vähän valjuksi ja pinnalliseksikin.