Carolina

Hei kaikki, tavatkaa Carolina, kummikissani. Carolina on noin neljän kuukauden ikäinen maatiaispentu, joka asuu tällä hetkellä Tallinnassa Pesaleidja-kissatalossa. Hän etsii koko ajan kovasti omaa pysyvää kotia. Minun tehtäväni ihmiskummina on välittää Carolinan toive omasta kodista mahdollisimman monelle.

Carolina löydettiin siskonsa Philadelphian kanssa Uus Maailm - kaupunginosasta läheltä Tallinnan keskustaa kesällä, kun pennut olivat arviolta parin kuukauden ikäisiä. Loiset olivat syöneet molempien pienet suloiset kasvot vereslihalle, mutta Carolinan kasvot ovat jo parantuneet, kuten kuvista näkyy.

Carolina on vielä aavistuksen arka ihmisen suhteen, kuten kadulle syntyneet alkuun aina ovat. Hän on kuitenkin hurjan "nöyrä" ja rauhallinen, katsoo suoraan silmiin vaikka silmämunatkin värisevät jännityksestä. Carolinaa kuitenkin voi ja pitääkin käsitellä tällä hetkellä paljon. Eikä ihminen ole enää laisinkaan yhtä pelottava ilmestys kuin alussa. Aika ja rauhallinen käsittely tekevät tehtävänsä :)

Carolinalla on hiukan erikoiset, kauniit kasvot ja uskon, että hänestä kasvaa tosi ystävällinen kissa. Tällä hetkellä hän istuu hiljaa ja tapittaa kauniilla silmillään häkistään. Carolina ei sähise eikä rähise, vaikka siihen joskus voisi olla syytäkin - eihän kissaa ole tarkoitettu häkkiin. Siskon vaarattoman, mutta tarttuvan kasvojen sieni-infektion vuoksi pennut on vielä pakko pitää pois kosketuksista muiden kissojen kanssa.

Minä toimin Pesaleidjassa vapaaehtoisena ja Carolina on ensimmäinen kummikissani. Kummius tarkoittaa sitä, että mainostan Carolinaa kotimarkkinoilla parhaani mukaan. Jos Pesaleidjan toiminta ja meidän vapaaehtoisten työnkuva kiinnostaa, käy ehdottomasti lukemassa pidempi juttuni täältä: KLIK. 

Jos siis etsit Carolinan kaltaista, nöyrää ja rauhallista kaunista pentua, ole yhteydessä. Ja jos et syystä tai toisesta ole kiinnostunut juuri Carolinasta, mutta tallinnalaisen löytökissan ottaminen tuntuu muuten hyvältä idealta, voit olla yhteydessä suoraan minuun (tallinnapaivakirja@gmail.com) ja saat suomenkielisen kontaktin :) Olen erittäin mielelläni apuna täällä päässä kielen ja paperihommien kanssa, sekä esittelen mielläni kissoja ja kissataloa. Voit aina olla myös suoraan yhteydessä Pesaleidjaan (pesaleidja@varjupaik.ee). Pesaleidjan kotisivut löydät täältä: pesaleidja.ee ja sivuilla pääset katselemaan muiden kotia etsivien kissojen kuvia.

Meiltä löydät hyvin todennäköisesti etsimäsi kissan. Yksinään meidän piirissämme on parisataa kotia etsivää kissaa, joista osa on tällä hetkellä kissatalossa, osa sijaiskodeissa. Kaikkia pääsee etukäteisilmoituksella katsomaan henkilökohtaisesti. Adoptointi Suomeen onnistuu joko heti tai pienellä viiveellä, sillä osalla kissoja ei ole rabies-rokotusta ja se vaaditaan rajalla.

Vapaaehtoistyö Tallinnassa kissojen parissa

No niin, nyt on hyvä hetki puhua vapaaehtoistyöstäni kissojen parissa myös täällä blogin puolella. Kerron tässä tekstissä mistä työssä on minun kohdallani kyse ja avaan pikkuisen myös kissatalon toimintaa. Aloitin vapaaehtoistyön kissatalo Pesaleidjassa täällä Tallinnassa noin kuukausi takaperin. Näin heidän ständinsä Uus Maailm -kaupunginosan katufestareilla, otin mukaani käyntikortin ja vielä samana iltana tartuin tuumasta toimeen. Jo seuraavana päivänä tein ensimmäistä viro-suomi -käännöstäni järjestölle ja seuraavalla viikolla kävin tutustumassa turvakotiin Mustamäellä. 

Tämä teksti ei missään nimessä ole kattava kuvaus Pesaleidjan toiminnasta. Tiivistän tässä kuukauden aikana kokemani ja oppimani ja pieniä virheitäkin voi mukana olla. Lisätietoa saat halutessasi esimerkiksi Pesaleidjan suomenkielisestä Facebookista (täällä!) ja myös minun kauttani kysymällä (tallinnapaivakirja@gmail.com). Facebookiin olen suomentanut tähän mennessä ainoastaan Mirri-tekstin. Pesaleidjan vironkieliset sivut löydät täältä: KLIK.

Kuvissa on Pesaleidjan asukkaita. Ensimmäisessä katselee kaunis puolipitkäkarvainen pentu, joka on vielä muutaman kuukauden kissataloperiodin jälkeenkin käytännössä villi. Kissa on kotoisin Pärnusta, missä käsittelemättömien kaulaan sidotaan keltainen nauha merkiksi. Kissalla on edelleen tämä nauha, koska kukaan ei ole päässyt poistamaan sitä. Tällaiset kissat ovat kadulle tai metsään syntyneitä ja me vapaaehtoiset olemme niiden ensimmäisiä ihmiskontakteja. Meille tulee paljon kissoja ympäri Viroa, koska Tallinnassa on paremmat "kotimarkkinat".  

Meidän vapaaehtoisten työtehtäviin kuuluu muun muassa seuraavia juttuja: ylipäänsä tarkistaa, että kaikki on päällisin puolin kunnossa, leikkiä kissojen kanssa, totuttaa villejä ja pelokkaita kissoja ihmisiin, puhdistaa silmiä, korvia, sieni-infektioita, antaa lääkkeitä silmä- ja korvatipoista vitamiineihin, rasvoihin ja jopa pistoksiin, esitellä kissoja potentiaalisille ottajille, edustaa järjestöä messuilla ja tapahtumissa (näillä näkymin olen itsekin menossa ständille Laps ja Pere -messuille :)), ottaa kuvia, tiedottaa muita vapaaehtoisia tärkeistä jutuista ryhmän fb:ssa, mainostaa toimintaa ja kissoja, ottaa vastaan tilauksia, käyttää kissoja lääkärissä.. Listasta puuttuu vaikka mitä - toiminta on siis ihan jokaiselle meistä tosi kokonaisvaltaista, mutta jokainen voi silti "erikoistua" oman osaamisensa kanssa. Esimerkiksi viro-suomi -kääntäjiä järjestöllä ei ollut ennen minua, autottomien ei odoteta osallistuvan kuljetuksiin jne. Tunteja voi antaa muutamista viikossa vaikka täysipäiväiseen työhön saakka. Tekemistä riittää.

Tämän seuraavan kissan nimeä en tiedä, mutta se on terveen näköinen, ei arastele ihmistä ja jaksaa leikkiä. Hyviä merkkejä kaikki! Suuri osa kissoista on tämän kaltaisia, ihmisen hylkäämiä, jolloin mahdolliset ongelmat liittyvät erityisesti arkuuteen ja suruun mahdollisen nälkiintymisen ja kadulta poimittujen sairauksien lisäksi. Turvallinen koti on vaihtunut vaaralliseksi ja kylmäksi kaduksi, mutta kissa on kuitenkin tottunut alunperin olemaan ihmisen kanssa. 

Ensimmäinen käyntini jätti minut hiljaiseksi. Kissalassa oli kesäaikaan aivan liian kuuma, siellä haisi vahvalle ja eri tavoin käyttäytyvät kissat vähän jopa pelottivat minua, joka olen tottunut vain hyvinvoiviin kotikissoihin. Ensimmäisellä kerralla en uskaltanut koskea moneenkaan kissaan, vaikka halusin. En tiennyt miten toimia, kun näin, että kissa pelkää minua ihan tosissaan - mitä jos pahennan pelkoa? Useampi kissa pelkäsi minua ja tuutoriani kirjaimellisesti kuollakseen - halvaantui maahan liikkumattomaksi esimerkiksi silmien puhdistuksen ajaksi ja tuijotti lasittuneella katseella tyhjyyteen. Sulki itsensä fyysiseltä maailmalta. En ole koskaan aiemmin nähnyt vastaavaa reaktiota. 

Ensimmäistä kertaa elämässäni näin kissoja, joilta on pakkanen pudottanut puolet korvista, paljon ahdistuneita kissoja, joiden on pakko olla häkeissä tarttuvien tautien takia. Näin kissan, jonka silmät on puhkaistu ihmisen toimesta. Itken edelleen joka kerta kun seurustelen tämän kissan takia. Myös hän joutuu olemaan häkissä, koska ei voi puolustautua mahdollisesti tappelunhaluisia uroksia vastaan. Ääni ja kosketus ovat tälle kissalle elintärkeitä. Mainittakoon, että osa turvakodeita lopettaa tällaiset "toivottomat tapaukset" (vielä enemmän muualla maailmassa), mutta meillä on vähän avarammat arvot.. Vaikkakin tila on jatkuvasti vähissä!

Alemman kuvan oranssilla Smartilla on kova tarve tapella muiden urosten kanssa. Hän vain on maskuliinisempi ja reviiritietoisempi. Smartille etsitään parhaillaan sijaiskotia, koska tappeluissa veri lentää. Kuvan tilanteessa ehdimme vielä väliin, mutta kissat myllyttävät myös yöaikaan ja pieniä vammoja syntyy - joskus jopa klinikkakäynnin arvoisesti. Onpa yksi vapaaehtoisemmekin käynyt paikattavana, kun on yrittänyt irrottaa tappelevia kissoja - tämä kerrotaan usein varoittavana esimerkkinä. Väliin ei missään tapauksessa pidä mennä sen jälkeen kun tappelu on alkanut.

Alla on kadulle syntynyt pieni Philadelphia, joka pyydystettiin Uus Maailm-kaupunginosasta siskonsa Carolinan (seuraava kuva) kanssa. Siskokset olivat tullessaan vain parin kuukauden ikäisiä ja kirput olivat syöneet heiltä kasvot vereslihalle.. kyseessä on muistaakseni lisäksi sieni-infektio. He joutuvatkin tämän takia asumaan vielä häkissä. Molemmat pelkäävät ihmistä edelleen, mutta sosialisointi on tuottanut jo tulosta. Siskokset ovat todella "nöyriä", istuvat hipihiljaa häkissään ja tapittavat kauniilla silmillään. Pennut vain ovat liian pieniä ymmärtääkseen, ettei kissaa ole tarkoitettu häkkiin, eivätkä siksi hoksaa pitää asiasta meteliä. Näin pienet kun sopeutuvat mihin vain. Molemmilla on erikoiset, kauniit kasvot, ja uskonkin, että näiden kahden on helppo löytää koti, kunhan terveys ja rohkeus saadaan kuntoon.

Suurin osa Pesaleidjan asukkaista on kissoja, joita elämä on kohdellut tavalla tai toisella huonosti. Tämä näkyy (toisilla enemmän, toisilla vähemmän) psyykkisinä ja fyysisinä jälkinä, joista yleisiä ovat: jonkinasteiset pelot, arkuus, ripustautuminen ihmiseen, erilaiset yleensä harmittomat vammat, heikompi terveys (tähän en osaa tässä vaiheessa ottaa tarkemmin kantaa, ja tämä on hyvin kissakohtaista - erityisesti pentuna kärsitty aliravitsemus on voinut vaikuttaa kehitykseen esimerkiksi huonojen hampaiden tai pienen koon muodossa). Suuri osa kissoista tulee meille niin, että niillä on vähintään jokin seuraavista: sisä- ja/tai ulkoloisia, silmätulehdus, sieni-infektio, nuha, ripuli, haavoja tai ruhjeita. Elämä kaduilla on kovaa. Moni kuitenkin toipuu fyysisesti ja psyykkisesti hyvään kuntoon ja voi jatkaa onnellista elämää, kunhan oikea koti löytyy.

Alla on Carolina, kummikissani. Minun tehtäväni on edistää Carolinan kodinetsimisprosessia ja teenkin pikapuoliin "mainospostauksen" tästä muutaman kuukauden ikäisestä pennusta.

Alla oleva mustavalkoinen kissa on Marco, joka on ollut kissatalossa jo pidempään. Kuvaa ottaessani hän hellästi hoiti puhdistamalla kuvan nukkuvaa kissaa. Marco on lempeä ja ystävällinen puolipitkäkarva. 

En missään nimessä halua antaa tällä tekstilläni kuitenkaan liian yksipuolista kuvaa: Pesaleidjassa on paljon rohkeita ja terveitä kissoja, jotka enemmän tai vähemmän sopeutuvat kissalan vilskeeseen ja stressiin odottaessaan seuraavaa kotia. Kissoja, jotka eivät pelkää ihmistä laisinkaan, leikkivät, syövät ja ovat vilkkaita. Näillä kissoilla ei ole suurta hätää ja tavalliset nätit yksilöt löytävät perheen melko nopeasti - poikkeuksia lukuunottamatta. Esimerkiksi ikä voi olla yksi hidastava tekijä, mutta meillä muistutetaan, että aikuinen kissa on monesti parempi vaihtoehto, sillä aikuisesta näet heti mitä tulet saamaan. Kissan persoona on jo kehittynyt, eikä ulkonäkö muutu. Pennut ovat kaikki supersuloisia vilkkaita nappisilmiä, ja tämän taakse yksilöiden erot vielä katoavat. Kissa muuttuu paljon aikuistuessaan.

Paeta vaiko ei - siinä vasta kysymys. Monet kissat arastelevat kameraa tai iPadia enemmän kuin ihmiskasvoja :)

Ennen kaikkea olen saanut yllättyä huomaamalla miten paljon aitoa onnellisuutta voi tulla auttamisesta. Tiesin sen jossain sydämeni perukoilla, mutta se valkeni vasta kun uskalsin lähteä mukaan. En tiennyt mitä odottaa, kun tein päätökseni. Alkuun itkin paljon, mutta äkkiä huomasin jotain tärkeää: tiedän, että jaksan ja haluan tehdä tätä työtä. Minulla on resurssit tähän. Ja kun näen, että olen tehnyt jotain konkreettista vähentääkseni toisen olennon, toisen eläimen, pahaa oloa, valaisee se monen monta päivää.. :)

Katse parempaan huomiseen.

 

Pesaleidjassa on muistaakseni tällä hetkellä noin 90 (vai oliko se 60?) kissaa kolmessa huoneessa. Sijaiskodeissa on yli 100. Tärkein tavoitteemme on, että kissat löytävät turvallisen, pysyvän kodin, jossa niille riittää rakkautta ihmisen ja/tai toisten kissojen muodossa. Ikävä kyllä tämä ei aina toteudu, mutta tähän me pyrimme kaikilla mahdollisilla tavoilla! 

Jos kiinnostut jostain kissasta täällä tai Pesaleidjan sivuilla näkemäsi kuvan perusteella, haluat tietää onko meillä sinulle sopivaa kissaa tai haluat tulla paikan päälle katsomaan kissoja SEKÄ haluat suomenkielisen kontaktin - voit olla yhteydessä minuun blogini sähköpostin kautta. Vastaan varmasti ja nopeasti, sekä autan mielelläni täällä Tallinnan päässä. Jos haluat adoptoida tietyn kissan Suomeen, voit joutua hetken odottamaan, sillä kaikilla kissoilla ei ole rabies-rokotusta. Sen saamisen jälkeen on kuukauden odotusaika ennen kuin kissan voi muuttaa. Rabies-rokotus hoidetaan (mielestäni) meidän kauttamme, jos kissa lähtee vieraaseen maahan. Jokainen kissa leikataan, sirutetaan ja madotetaan. 

Myös Instagram-tililleni ilmestyy aika ajoin Pesaleidja-kuvia täällä. :)

Paljasjalkainen paljassaarelainen

Vieläkö on villikoiria? Kyllä, nimittäin meillä täällä Tallinnassa.

Olen törmännyt tähän katujen kasvattiin jo pari kertaa. Ensimmäinen kerta, jolloin nämä kuvatkin on otettu, oli kesällä 2012. Olimme kävelemässä Noblessnerin satamasta teollisuusalueen kautta Kulttuurikilometrille, kun huomasimme vähän matkan päästä meitä kohti tulevan koiran. Minä en kauheasti ymmärrä koirista, joten irtokoira on itselleni aina vähän pelottava kokemus. Tämä koira oli vielä niin nukkavieru, että lähdimme puolihölkkää koiraa pakoon.. Alemman kuvan nappasin turvallisesti aidan raosta. :) Katselimme vähän aikaa näkyisikö isäntää, mutta juttu ei selvinnyt.

Tänä kesänä lenkkeilin Kulttuurikilometrilla ja törmäsin peräti kahteen irtokoiraan. Ensimmäisellä oli panta, mutta en uskaltanut mennä lähemmäs. Minun teki mieli kiivetä tolppaan, mutta päädyin kuitenkin kutsumaan koiraa luokseni, sillä minulla oli jopa hyppynaru! Koira ei tullut, enkä osannut auttaa sitä siinä tilanteessa. Jälkikäteen tajusin, että minun olisi pitänyt heti soittaa Varjupaikiin, josta olisi lähetetty kokeneet ihmiset pyydystämään koira.

Jälkimmäisen kohdalla olin sitten viisaampi. Tai niin ainakin luulin. Olin harjoittelemassa hyppyjä Kulttuurikilometrin Koplin päässä, kun tämä kuvien maailmaa nähnyt koira käveli ohitseni. Soitin heti Varjupaikiin ja rupesin jonottamaan. Reilu puoli tuntia jonotettuani päätin lähettää sähköpostia ja samalla selvisi, että koko numero oli jo siltä päivältä kiinni ja iltoja varten oli olemassa toinen numero (kannattaakohan siellä sitten pitää jonotusmusiikki päällä ja kertoa soittajalle, että "kaikki asiakaspalvelijamme ovat tällä hetkellä varattuja"..). Alla lähettämäni sähköposti ja vastaus:

Hello, I'm having great trouble reaching you - I have queud on the phone for over half an hour now (kõik teenindajad on hetkel hõivatud..). I wanted to report a very dirty and ill-looking stray dog at the Kopli end of Kultuurikilomeeter. The dog came from Kopli area. He/she is of medium size, black and white, looks very weak and dirty. I do not know where he went, but he continued walking the Kultuurikilomeeter towards city center. He didn't seem angry but there was nothing to catch him by. Absolutely no owner around. I asked people who went by some time after the dog. 

Vastaus:

Hi, this dog is familiar to us – I personally know him since 2008. He is last one from Kopli-Paljassaare wild dogs, naturally wisest one. Because Kopli people are not interested of his capture, we can do nothing about it – dog knows our car by sound and hides every time we arrive. 

Asia selvä, enpä soita enää uudelleen tämän koiran nähdessäni.. Vasta myöhemmin tajusin, että minulla on tästä samasta koirasta kuvia jo parin vuoden takaa. Tämä on se koira, jota pelkäsimme. Koira ei selvästi ole ihmisistä kiinnostunut, eikä uhkaa ketään, mutta silti.. Turistien suosimaa Kulttuurikilometria pitkin kävelee muina miehinä ison puoleinen, nukkaantunut ja heikon näköinen koira, eikä kukaan a) pelästy kuoliaaksi b) päätä ottaa koiraa kiinni vaikka väkisin. Montakohan soittoa Varjupaik on vuosien varrella tästä koirasta saanut? Ja miten ihmeessä koira selviää omillaan vuodesta toiseen?

Tässä oli nyt vähän erilainen aihe viimeaikojen turistikohde- ja tapahtumapainotteisiin postauksiin. Millaisia postauksia sinä haluaisit lukea - mieluummin Tallinnan kohteita ja vinkkejä vai tavallista arkea? Tai molempia sekaisin? Jälkimmäinen olisi ehkä oma "ihanteeni".. Nämä kesän tapaukset muuten toimivat yhtenä sysäyksenä sille, että aloin tekemään vapaaehtoistyötä kissojen turvakodissa :) Siitä luultavasti pikapuolin vähän lisää!

Rakveren linna

Hymyä pukkaa kun teen tästä postausta - niin elävänä muistaa mieleen miten paljon tykkäsimme Rakveren linnasta. Ihastuimme mieheni kanssa molemmat tähän aika kivasti tuotteistettuun kohteeseen. Kaupallisuudesta huolimatta minkäänlaista turistirysä-fiilistä ei tullut, vaan lipun hinnalla pääsi todelliseen keskiaikaiseen puuhamaahan. Täällä saisi kulumaan tunteja.

Rakveren linna on peräisin 1200-luvun alkupuolelta. Nykyään se toimii teemapuistona, josta löytyy muun muassa keskiaikainen ravintola, keskiaikaisten viinilajien kellari, kidutus- ja turnajaisnäytöksiä, jousiammuntaa, miekkailua, siellä voi kokeilla taitojaan sepäntöissä sekä ihailla vapaana kulkea lampaita, vuohia ja ankkoja. Asuupa pihalla lisäksi hevonen ja kaneja. Linnoitukseen on rakennettu aitoja mukailevia "näyttelyitä", kuten keskiaikainen bordelli. Tämä jäi meiltä kylläkin huomaamatta, vaikka aika tarkasti linnoitusta kolusimmekin. 

Siinähän se!

Näkymää kukkulalta toiseen suuntaan, eli Rakveren kaupunkiin, ei voinut myöskään moittia.

Ensimmäisenä vastassa olivat vapaana kulkevat lampaat. Koskea nämä eivät kyllä antaneet, enkä toisaalta ihmettele miksi. Lääppijöitä olisi piisannut. 

Linnoituksen ulkopuolella. Tälle kiviselle kyltille päästäkseen saikin hetken jonottaa.

Sokkeloissa :)

Olut-/viinikellari. Täällä oli vastikään pidetty jonkinlaiset maistajaiset. Nettisivujen mukaan kellarissa on keskiaikaisia viinilajeja (ei siis keskiaikaisia viinejä ;).

Sisäpihalla oli iso shakkilauta. Tässä vieressä järjestettiin myös suljettujen ovien takana jonkinlaista kidutusnäytöstä/-showta, jota emme tällä kertaa jaksaneet jäädä odottamaan. Kävimme Tallinnassa vuosia sitten kidutusmuseossa ja se jätti kyllä jälkeensä ihan tarpeeksi kattavan käsityksen keskiaikaisista kidustuvälineistä.. lievä yliannostus oli ehkä vieläkin taustalla. Muuten show olisi varmasti ollut mielenkiintoinen!

Myös nämä kaverit kulkivat turistien joukossa vapaina.

Piha ja itse linna.

Näkymää Rakveren kaupunkiin.

Sellainen paikka! Itse Rakveren kaupunki jäi näkemättä, koska meidän oli jo aika suunnata Tallinnaa kohti. Takaisin pitää ehdottomasti vielä mennä ja tämän linnankin voisi aivan mielellään kokea vielä toistamiseen.

Linnan kotisivut löytyvät täältä. Nyt noita sivuja katsellessani huomaan, että emme löytäneet kiertelemällä puoliakaan siitä mitä linnalla oli tarjota.. Kesäkohteena tämä oli aivan verraton, talven aukiolo kannattaa tarkistaa erikseen.

Jos olet käynyt, kerrohan mitä tykkäsit ja mikä jäi parhaimpana mieleen? :)

Tee-se-itse: perunalastut ja lehtikaalisipsit

Jaan teille ihan loistavan reseptin: kädenkäänteessä mikrossa valmistuvat perunalastut ja lehtikaalisipsit. Resepti ei ole keksimäni, vaan löytyy netistä helposti. Toivottavasti tästä on kuitenkin nyt lehtikaalikaudella muillekin iloa! Tämä on vieläpä itseasiassa toivepostaus: kiitos kuuluu Anninalle postausideasta.

Tarvitset: lehtikaalta ja/tai perunoita, öljyä, suolaa, juustohöylän tai kuorimaveitsen, leivinpaperia, mikron.

Tee näin: höylää (kuoritusta) perunasta juustohöylällä tai kuorimaveitsellä ohuita lastuja. Pese lastut (ja kuivaa ne jos kärsivällisyyttä riittää). Revi lehtikaalista sopivia paloja, pese ja kuivaa. Hiero sormin perunalastuihin ja lehtikaalipaloihin kevyesti öljyä molemmin puolin ja asettele mikron aluslautasen kokoiselle leivinpaperille. Käytä mikroa täydellä teholla, kunnes sipsit alkavat kuivahtaa ja niihin tulee kevyesti väriä. Käännä ja mikrota rapeiksi.

Mikrotusaika riippuu varmasti mikron tehosta. Minä tykkään mikrottaa vähän lyhyemmän aikaa kerrallaan, että voin tarvittaessa ottaa vaikka tummemmat pois. Yhteensä mikrottelin yhtä erää noin viitisen minuuttia. Sopivan ajan oppii kyllä huomaamaan, mutta alkuun kannattaa olla vähän varovaisempi, etteivät herkut pala. Lehtikaali on mielestäni parasta silloin kun se (lähes) murenee suussa palasiksi.

Mikrotuksen päätteeksi ripottele itsellesi sopiva määrä suolaa päälle. Minä laitan aika reilusti suolaa erityisesti lehtikaaleille. Sipsit muuten kutistuvat veden haihtuessa mikrossa, joten niitä voi laittaa alussa aika tiiviisti, jopa pikkuisen päällekkäin. 

Lopputulos näyttää tältä. Ihan hurjan hyvää! Tällä kertaa mikrottelin itselleni kolmessa erässä yhden suuren perunan ja lehtikaalin lehden ja jo katosi suolaisen himo :)

Valgus kõnnib Kadriorus

Kadriorgin puiston jokasyksyinen valojuhla oli menneenä torstai-iltana ja pääsin taas yllättymään yhden tapahtuman suuruudesta! En löytänyt arviota kävijämääristä, mutta useita kymmeniä tuhansia se joka tapauksessa oli. Laita ihmeessä kommenttia jos olet kuullut tai nähnyt jossain tarkemman arvion :) Me olimme paikalla reilut kaksi tuntia ja koko ajan kännykät ja netti pätkivät ja tungosta riitti, vaikka alue oli suuri.

Pimeyden laskeuduttua valoilla koristellun puiston tunnelma vaihteli satumaisesta aavemaiseen. Illan aikana oli myös useita eri konsertteja, joista Luigetiikissa (=joutsenlampi) esiintyneen Maarjan pehmeästä musiikista tykkäsin. Se sopi hyvin tapahtuman vähän epätodelliseen, haavemaiseen tunnelmaan.

Alla kuvankaunis Luigetiik ja Maarjan konsertti. Porukkaa oli koko joutsenlammen ympärillä paksuna muurina. Lammessa lipui katsojien ilona kaksi mustaa joutsenta. Näillä tyypeillä oli ilmeisesti aika hyvät hermot, kun miettii tätä ihmismuuria ja keskeltä lampea kaikunutta konserttia.

Maarjan konsertin loppupuolella alkoi olla pimeää ja Luigetiik valoineen muuttui vain kauniimmaksi.

Useammassa kojussa myytiin tällaisia loisteputkia, joilla ihan kiitettävä osa porukkaa huitoikin sitten pitkin iltaa. 

"Höyryäviä", aavemaisia tulia oli maassa ja kantojen päällä pitkin puistoa. Niiden loimussa tuntui kuin eläisi sadussa :)

 

Lisää maagista tunnelmaa.

Sormi viuhtoo tekstaria menemään. Kuten mainitsin, kännykkäverkot olivat aivan tukossa ja viestit menivät viiveellä läpi. Meidän oli tarkoitus tavata tuttavapariskunta jossain vaiheessa iltaa, mutta soittaa ei sitten voinutkaan. Lopulta onnistuimme kuin onnistuimmekin löytämään toisemme hitailla tekstareilla.



Eräs illan konserteista. Valoja eri muodoissa (tulia, lamppuja, soihtuja, halogeeneja, valonheittimiä, lyhtyjä, valoteoksia..) oli ihan uskomattoman paljon. Tähän tapahtumaan oli kyllä panostettu paljon. Seuraavan päivän siivous varmaan työllisti myös aika mittavan porukan..
 

Taidemuseon kaunis Lilleaed oli yksi illan tunnelmallisimmista paikoista.

Kiinalainen lyhty lähdössä taivaalle.

Illan viimeinen konsertti.
 

Luigetiik loisti värejä lähtiessämme. Kotiin päin kävellessämme alkoivat vielä raketit paukkua. Täällä Tallinnassa kyllä osataan tuoda juhlaa ja tunnelmaa arkeen. Kaikenlaista tapahtuu tasaisin väliajoin ja ihmiset osallistuvat aina yhtä innolla.

Sellainen tapahtuma tällä kertaa! Jos tämänkertainen meni ohi, tapahtuman voi laittaa kalenteriin jo ensi syksyä ajatellen. Ja kerrohan mitä tykkäsit, jos pääsit paikan päälle.

Loppuun vielä menovinkki: ensi sunnuntaina on Kalamajan pihakirppis-/katuruokatapahtuma, josta kirjoitin viime vuonna täällä. Jos säät suosivat, tulossa on varmasti tosi kiva päivä :) Tapahtuman tarkemmat tiedot löytyvät täältä.

Insta-kesä

Kesä meni niiiin nopeasti! Instagramiini tallentui paljon ihania muistoja, joita ei vain aina ollut aikaa tänne blogin puolelle kirjata. Tämä kesäni kului kokonaan Virossa enkä matkustanut muutamia kotimaanreissuja lukuunottamatta. Sen sijaan nautin Tallinnan tulikuumasta kesästä, tutustuin uusiin paikkoihin, luistelin ja vietin aikaa auringossa. Instagramiin postailin kesän mittaan tällaisia neliöitä:

Kävimme uusien kavereidemme kanssa pienellä roadtrilla toisen heistä kotikylässä. Matkan varrelta löytyi kotimaisia marjoja, kissoja, Viron toiseksi suurin vesiputous ja kuvankaunista Itämeren rannikkoa. Menin ensimmäistä kertaa tänä kesänä mereen, tosin vain rantaveteen kävelemään. Kävimme illallisella Kaberneemen Okossa, joka teki vaikutuksen ruuallaan ja miljööllään. Takaisin on mentävä, mutta paikka on ehdottomasti parhaimmillaan kesällä! Montaa kuvaa minulla ei ole, mutta voisin ottaa tavoitteekseni väsätä pienen ravintolasuosituspostauksen, koska uusia kivoja paikkoja on tullut kesän mittaan kokeiltua enemmänkin.

Erään toisen roadtripimme teema oli kartanot ja tämä kaksipäiväinen reissu jäi mieleen yhtenä kesän kohokohdista. Löysimme aivan upean minilomakohteen Lahemaan kansallispuiston reunalta. Tästä on ehdottomasti tulossa vielä oma postauksensa, joten en höpöttele tässä paikasta enempää.

Kartanokierroksen toisena päivänä kävimme Rakveren linnassa. Kokemus oli tosi kiva ja tykkäsimme paikasta kovasti! Kyseinen linna on niin hauska kohde, että haluan kirjoittaa siitäkin vielä erikseen. Siispä suuremmitta höpinöittä eteenpäin.

Tallinnan päässä saimme nauttia kunnon intiaanikesästä hyisen kesäkuun jälkeen. Se tarkoittikin sitten mahdollisimman paljon ulkonaoloa: puistoissa, terasseilla, ihan vaan kaupungilla. Pääsin vihdoin osallistumaan kahteen ihan superhauskaan kesätapahtumaan: Telliskivin kirpparifestareille ja Uus Maailm -kaupunginosan katu(ruoka)festareille. Molemmissa nautin ihan sydämeni kyllyydestä ja suosittelen tapahtumia ehdottomasti ensi kesänä kynnelle kykeneville Tallinnan reissaajille.

Elokuun alussa Tallinnaan avattiin kolmas jäähalli! Halli aiheutti paljon muutoksia luistelupiireissä ja minunkin treenini siirtyivät samantien suurelta osin sinne. Halli tuli aivan keskelle lasnamäkeläisiä kerrostaloja, joten siellä käydessä saa taas uuden katsauksen suureen Lasnamäkeen, joka helposti jää vähän harmaaksi massaksi. Ex tempore -pyöräsoolosta saimme nauttia katufestareilla.

Muun muassa tällaisia juttuja mahtui minun kesääni. Tavallaan on ihan kiva siirtyä syksyyn ja sen rutiineihin, toisaalta en haluaisi pakata pois pitsipuseroita ja tuota vaaleanpunaista hametta. Kesä älä mene ihan vielä, jooko..

Niin, se Instagram-tilini löytyy täältä KLIK, jos joku haluaa käydä vilkuilemassa enemmän tai vähemmän Tallinna-aiheisia kuviani :)