Sivut

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hyvän asialla: Joulubasaari 2014

Huh...! Takana on tehokas ja erittäin onnistunut päivä Tallinnan kansainvälisen naisten klubin järjestämissä hyväntekeväisyysmyyjäisissä, joissa eri maiden Viron-suurlähetystöt myivät maapöydissään erilaisia tuotteita hyväntekeväisyyspohjalta. Koko tapahtuman tuotto menee erilaisten perheiden, lasten ja naisten asioita täällä Virossa ajavien järjestöjen toiminnan tukemiseen. Viime vuonna myyjäisissä kerättiin reilut 34 000 euroa. 

Alla meidän erittäin onnistunut, innokas ja aikaansaava kokoonpanomme, eli Team Finland! Tehonelikkomme palveli sujuvasti ihmisiä neljällä kielellä: suomeksi, viroksi, venäjäksi ja englanniksi. Myös mieheni toimi meille korvaamattomana apuna: haki kertakäyttölusikoita, glögiä ja kotoa vielä yhden kakun myyntiin.. Huipputiimi meillä :)



Tapahtuma oli tyylillä järjestetty. Hienojen pöytien lisäksi tarjolla oli arvontoja ja huutokauppoja sekä hyväntekeväisyysjärjestöjä edustamassa toimintaansa. Esimerkiksi ruokapankki otti vastaan vaikkapa myymättä jääneitä lahjoituksia myyntipöydistä. Lisäksi paikalla kiersi järjestäjien edustaja vaihtamassa myyjien seteleitä kolikoiksi. Juuri kun tuskailimme vaihtorahan loppumista, tämä henkilö kurvasi paikalle ja pelasti pöytämme. 




Hiljaisessa huutokaupassa oli kaupan eri tahojen tähän tilaisuuteen tekemiä lahjoituksia. Esimerkiksi miehelleni tarttui mukaan 10 hengen viininmaistelutilaisuus.




Rauhallista joulutunnelmaa kiireisten myyjäisten keskellä.



Tämän juustomoukarin voitti sen painon lähimmäksi arvannut henkilö.





Jättikuva meikämansikista työn touhussa. Välillä sai tehdä montaa asiaa samaan aikaan: annostella, etsiä vaihtorahaa, keittää glögiä ja kaataa sitä termariin, järjestellä.. Nelikätisyydestä olisi ollut apua! Minusta oli kuitenkin vain ihanaa, että kädet olivat täynnä. Paikallehan tultiin tekemään hommia hyvän puolesta. Tyhjän panttina seisoskelu olisi ollut turhauttavaa.

Leivoin eilen kolme isoa cookie dough -kakkua Kinuskikissan ohjeella ja kaikki myytiin. Viimeinen pala meni puoli tuntia ennen tapahtuman loppumista ja se tarkoitti sitä, että kaikki meidän leipomamme tuotteet loppuivat! Myimme noin 60-80 joulutorttua, 48 palaa kakkuani, kymmeniä korvapuusteja, pellillisen mokkapaloja ja 10 litraa glögiä.

Pöydillä oli maateemoja ja ihan mitä vain, minkä oltiin ajateltu myyvän. Esimerkiksi Alankomaiden pöydässä panostettiin kukkiin ja Kiinan pöydässä oli kevätrullia ja kiinalaisia teelaatuja. Toisaalta monissa pöydissä oli esimerkiksi ihan vain yleisiä jouluaiheisia juttuja.



Siinäpä se! Viiden tunnin aikana ehdin tehdä lyhyen kuvailukierroksen ja hyvä niin. Kiitos koko tiimimme meidän pöytämme pääsi loistavasti tavoitteeseemme :) Myyjäiset järjestetään ensi vuonna uudestaan ja ne kannattaa pitää mielessä. Tapahtuma oli todella suosittu ja tunnelma iloinen ja välitön.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Tallinna-vinkki viikonlopulle vol. 2

Viimetinkaan jääneet Tallinna-vinkit jatkuvat.. :) Jos kuitenkin olet tulossa tänne päin ja mietit mitä mukavaa keksisit sunnuntaille - tästä löydät yhden varteenotettavan idean.

Tämän viikon sunnuntaina 23.11. on Tallinnan kansainvälisen naistenklubin ja suurlähestystöjen hyväntekeväisyysjoulumyyjäiset Tallinnan keskustassa Radisson Blue Sky -hotellissa klo 11-16. Hääräilen siellä Suomi-pöydässä, eli tervetuloa ostoksille ja moikkaamaan! Myyjäisistä löydät joululahjaideoita ja herkkuja mukaan otettavaksi sekä paikan päällä nautittavaksi. Kaikki tuotto menee Viron sisällä naisia ja lapsia auttaville järjestöille. Hyvän asialla siis ollaan!

Lisää tietoa tapahtumasta löydät kansainvälisen naistenklubin sivuilta TÄÄLTÄ. Kuva on lainattu kyseisiltä sivuilta.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Messuilla Pesaleidjan kanssa

Heti alkuun: kovasti tervetuloa seuraamaan meidän toimintaamme tykkäämällä suomenkielisestä Facebook-sivustamme TÄÄLLÄ. Minä olen ottanut ainoana suomenkielisenä vapaaehtoisena sivun hallintaani ja tulen postittelemaan sinne kuvia, juttuja arjestamme ja kaikista tärkeimpänä tietoa kotia etsivistä kissoistamme. Näkyvyys on tälle toiminnalle ensiarvoisen tärkeää, joten jokainen joka vaivautuu tykkäämään tai kertomaan meistä vaikka lyhyesti eteenpäin, toimii jo hyvän asian puolesta :) Ja otan mielelläni vastaan sivun parannusehdotuksia tai juttuvinkkejä: millaista sivua sinä haluaisit seurata?

Meidän lauantainen messupäivämme Laps ja pere -messuilla alkoi kokoontumisella aamutuimaan kissatuvalla. Pakkailujen jälkeen heitimme kissat ja kassit (kassid on muuten kissat viroksi ja lausutaan vieläpä kassit) autoon ja pistimme menoksi. 

Aamuinen puuhailumme sai uteliaita katseita kissalan kissoilta. Tältä komealta pojalta on pakkanen pudottanut palan korvasta. Tämä on loppujen lopuksi aika yleistä katukissoilla, mutta minä ainakaan en ennen meillä aloittamista ollut nähnyt yhtäkään "puolipitkäkorvaista".




En voi olla laittamatta tätä kuvaa kissalasta: käynti Paldiskissa lastentarhassa aiemmin viikolla poiki pienen rahalahjoituksen lisäksi 6-vuotiaiden tekemää taidetta kissalan seinille :) Varsinkin tuossa keskellä alimpana on aika menevän näköinen kissa!

Matkalla Mustamäeltä Saku suurhallille.


Perillä Saku suurhallilla saimmekin laittaa hihat heilumaan, että osastomme olisi pystyssä ennen kymmentä. Aika monella messuosastolla näytti olevan sama tilanne.

Meidän kissalassamme oli eri-ikäisiä, erinäköisiä rauhallisia kissoja. Jotain jokaiselle!

Laitoimme aika paljon mainoskylttejä, jotta ne osuisivat nopeasti ohikulkijoiden silmiin. Nurkkamme oli vähän hämärä, joten osa kuvista on pikkuisen puuromaisia. 

Kissalaa vastapäätä löytyi hyväntekeväisyysmyyntipöytämme. Meillä oli myynnissä sisustusesineitä, keramiikkaa, pinssejä.. Suuri osa tavaroista on lahjoitettu meille eri tahojen puolelta. Meillä oli myös kaksi erilaista arvontaa, jotka olivat mukavan suosittuja.


Minä olin monta tuntia myyntipöytämme takana. Olen vielä aika uusi vapaaehtoinen, joten en olisi osannut kertoa paljoa kissoistamme ja lisäksi en itsekään halunnut palvella asiakkaita tilanteessa, jossa joudun vuolaasti selittämään viroksi kovan melun ja hälinän keskellä.. Vironi ei VIELÄ ihan niin vahva ole. Houkuttelin siis pöytämme takana asiakkaita arvontoihimme, jaoin infolehtisiämme ja koitin leveällä hymyllä ja tervehtimällä saada ihmisiä tulemaan lähemmäs.. 



Tällainen pikkuapina keikkui mukana. Tällä pennulla oli ensimmäistä kertaa valjaat päällä ja ne tuntuivat niin oudoilta, ettei hän osannut enää ottaa askeltakaan. Kellahti vain joka kerta kyljelleen, kun laskettiin maahan.



Suloinen 6-vuotias Deboora edusti meitä rauhallisesti ihmisten keskellä ja oli silitettävänä tunteja putkeen. Iltaa kohden hän muiden mukana väsähti, eikä enää suostunut tulemaan ulos häkistä. Moni kissa oli tässä vaiheessa jo kaivautunut peitteisiin piiloon ja osa nukkui sikeästi. Koska yleinen tunnelma kissojen suunnalla oli väsynyt ja vähän kärttyinenkin, suunniteltiin sunnuntaille kissojen vaihtoa puolessa välissä päivää. 














Meidän osastomme oli aivan päälavan yläpuolella, joten hiljaisina hetkinä pääsimme itsekin seurailemaan viihdettä. Tarjonnasta löytyi paljon musiikkiesityksiä, teatteri- ja tanssiesityksiä, muotinäytöksiä, joku kotikemistijuttu.. Minulla soi vieläkin pari vauhdikasta lastenlaulua päässä :)

Myimme jonkin verran tavaraa, paljon arvontalipukkeita, jaoimme tietoa toiminnastamme ja loimme kontakteja. Lauantaina vain yksi kissa löysi kodin, mutta uudet kodit ovat onneksi vain osa tavoitteistamme messuilla. Esimerkiksi alkusyksyn Uus Maailm -kaupunginosan festareilta 11 kissaa oli saatettu uusiin koteihin, eli tämä vaihtelee tosi paljon.



Tällainen messupäivä meillä oli! :) Päivän päätteeksi otin vielä selfien rintamerkistäni. Olen hengenpelastaja (olen elupäästja).

maanantai 10. marraskuuta 2014

Vinkki viikonlopulle

Tässä tulee vähän viime tinkaan jäänyt Tallinna-vinkki, mutta vielä ehtii! :) Olemme Pesaleidjan kissatalon kanssa edustamassa toimintaamme Laps ja Pere -messuilla koko viikonlopun. Kovasti tervetuloa siis juttelemaan ja tutustumaan toimintaamme. Minä olen paikalla lauantaina, eli silloin on mahdollisuus jutustella myös suomeksi. Mukana menossa on myös muutamia kissoja.

Laps ja Pere -messut ovat siis koko perheen lapsi ja perhe -teemaiset messut. Lisää tietoa löydät täältä ja täältä.

Jaan pieneen sisäänpääsymaksun alennukseen oikeuttavan kupongin, joka tulisi tulostaa mukaan. Se onnistuu varmaan parhaiten tallentamalla kuva omalle koneelle. Luulisin, että kuponkia voi myös näyttää älypuhelimen näytöltä, mutta en uskalla kuitenkaan luvata, että se riittää alennukseen.

Ehkä (ja toivottavasti) nähdään lauantaina!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kissakahvila Nurri

Tallinnaan avattiin viime viikolla ison maailman tyyliin kissakahvila! Tällaisia löytyy tällä hetkellä ympäri maailmaa ja vinkkinä huomasin, että myös Tampereelle ollaan lähiaikoina avaamassa Suomen ensimmäinen kissakahvila. 

Idea pähkinänkuoressa on seuraava: kahvilassa asustaa löytökissoja, jotka tulevat paikallisesta turvakodista. Kissat ovat luonnollisesti terveitä, hygieenisia ja ystävällisiä, eli mistään kodittomien yömajasta ei siinä mielessä ole kysymys ;) Paikka on kuin mikä vain kahvila, mutta istuskellessasi voit seurustella kissojen kanssa ja silmäillä kandidaatteja adoptoimiseksi niin halutessasi - kaikki kahvilan kissat etsivät sitä omaa pysyvää kotia. Kahvilaan on pieni sisäänpääsymaksu, joka veloitetaan laskun yhteydessä ja se menee luonnollisesti hyväntekeväisyystyöhön. Lisää tietoa löydät Nurrin sivuilta täältä (vain viroksi ainakin tällä hetkellä) ja Facebookista täältä. Nurri sijaitsee keskustassa, Stockmannin tavaratalon vieressä, osoitteessa Tartu maantee 24. 

Kissat elävät täysin omaa elämäänsä kahvilassa. Ne voivat kuljeskella pöydillä ja jaloissa, leikkiä, nukkua, syödä tai kiivetä katon rajaan saakka, missä niillä on pesiä. Kissoille on asennettu seinälle askelmat, joita pitkin hyppimällä ne pääsevät ylös.

Nurrissa on muutamia sääntöjä, jotta kissojen olisi mahdollisimman hyvä olla. Esimerkiksi nukkuvia kissoja ei tulisi herätellä, eikä edes koskettaa. Tämän alla olevan kissan puoliavoimet silmät pyörivät päässä, kun se yritti nukkua kahvilan hälyssä. Kissoilla on onneksi myös mahdollisuus valita nukkumapaikkansa. Seinässä on luukku, joka johtaa kissojen omaan tilaan. "Takahuoneesta" löytyy siis erilaisia kissoja ja ne esittelevät itseään vähän eri aikoina :)

Kahvila oli auki ensimmäistä päivää ja muutama kissa oli vähän säpsynä hälinästä. Onneksi yllä mainittu pakopaikka löytyy, sillä konseptin tarkoitus ei luonnollisestikaan missään nimessä ole kiusata kissoja. Kissat ovat herkkiä ja tarvitsevat hurjan määrän unta päivässä (noin 16 tuntia), joten oma pesäkolo on pakollinen kaikkien mukavuuden varmistamiseksi. Vaikka kissa olisi periaatteessa kuinka ystävällinen tahansa, kovassa stressissä ja univajeessa käytöstä ei tietenkään voi täysin taata.

Kissoille ei saa tarjota omasta annoksestaan, mutta halutessaan niille voi ostaa erityisen annoksen.


Tämä kissa nautti olostaan täysin rinnoin, samalla kun lapsi taustalla tarkkaili tilannetta. Lapsille on oma leikkinurkkauksensa, mutta joskus kissat voivat ottaa sen haltuunsa.

Tältä siellä näyttää. Ylimääräisiä tekstiilejä ei juuri ole, sillä ne keräävät allergeeneja ja ovat siivouksen tiellä.


Laskuun tosiaan lisätään "kannatusmaksu"/hyväntekeväisyysmaksu suuruudeltaan 5 euroa per kävijä. Minusta summa on vähän liiallinen suurempaa yleisöä ajatellen ja itse tekisin siitä vapaaehtoisen/suositusmaksun tai maksimissaan lisäisin laskuun 5 euroa per pöytä. Tai voisivathan annosten hinnat olla pikkuisen korkeampia, niin että jokaisesta annoksesta menisi hyväntekeväisyyteen vaikka muutama kymmenen senttiä. Rakastan paikan ideaa ja toivon, että suurempikin yleisö tavoittaa tämän kahvilan, eikä tämä jää satunnaisille uteliaille tai hyväntekeväisyystyötä jo valmiiksi tekeville (kuten minulle).

Yhteenvetona suosittelen katsastamaan paikan! Erityisen hyvin Nurri sopii siis kissojen ystäville ja kaikille hyväntekeväisyydestä kiinnostuneille. Jos suunnittelet kissan adoptoimista, kahvila on erityisen hyvä paikka tutustua kissoihin kivassa ympäristössä.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Pieni tapahtumakalenteri Tallinnaan

Sain jonkin aikaa sitten kommentin, jossa kysyttiin kuinka voisi pysyä kartalla siitä mitä kaikkea kivaa täällä Tallinnassa tapahtuu. Kommentin aihe oli myös minulle aiemmin tosi ajankohtainen. Minulta meni ensimmäisinä vuosina useita tapahtumia harmillisesti sivu suun, koska en vain löytänyt niistä tietoa ajoissa.

Tein listauksen tapahtumista, joita mielestäni kannattaa seurata ja sen löydät alta. Alleviivatut linkit ovat Facebookin tapahtumasivuille - seuraamalla saat keskitetysti tiedon tapahtumista parhaillaan niiden suunnitteluvaiheessa. Jos et ole Facebookissa, näet linkit joka tapauksessa, sillä ne eivät vaadi kirjautumista ja löydät näistä tapahtumista helposti tietoa/kotisivuja myös googlaamalla. Listaamieni varsinaisten tapahtumien lisäksi sekalaisten taidenäyttelyiden, katuruokatapahtumien, myyjäisten ja pienten messujen toivossa kannattaa seurata ainakin Telliskivi Loomelinnakin sivua sekä Kanalaa. Monet sivuista ovat viroksi, mutta kyllä niistä varmaan saa tapahtuman ajankohdan bongattua. Googlaamalla löytää monesta tapahtumasta tietoa myös englanniksi tai jopa suomeksi.

Sen lisäksi, että täällä Tallinnassa tapahtuu kivan paljon, täällä osataan myös lähteä avoimin mielin ja täysin sydämin isoihin ja pieniin tapahtumiin mukaan ja luoda lämmin ja iloinen tunnelma itse. Tämä on se "salainen ainesosa", joka tekee monista tapahtumista mielestäni erityisiä. Listani:

Vuosittain keväällä (huhti-toukokuussa) järjestettävät tapahtumat:

Talvihorroksesta herättelee hieno huhtikuun kansainvälinen Jazz- ja musiikkitapahtuma Jazzkaar. Seuraamalla tätä sivua saat tiedon monesta muustakin pitkin vuotta järjestettävästä jazz-tapahtumasta ja -konsertista.












Toukokuun puolella järjestetään suosittu Kalamaja Päevad, joiden aikaan kalamajalaiset pystyttävät pihoilleen persoonallisia kirpputoreja ja kahviloita. Toivon kovasti, että osallistun ensi keväänä itse tiskin takaa, mutta se on vielä epävarmaa. Siitä siis mahdollisesti ja toivottavasti lisää myöhemmin. 

Toukokuun lopussa alkavan kesän toivottaa tervetulleeksi naisten juoksutapahtuma Maijooks. Tämä tapahtuma sopii kivasti myös vähän satunnaisemmille juoksijoille, sillä matka on 7 kilometriä. Tapahtuma on naisten kympin tapainen, mutta bonuksena erilaiset maisemat :)

Kesätapahtumat:

Kesän käynnistää kesäkuun alun Vanalinna päevad, eli vanhankaupungin päivät. Tämän historiallisen tapahtuman aikaan löydät kulttuuria ja musiikkia koko perheelle päiväsaikaan vanhastakaupungista viikon ajan. 

Patarein linnoituksen suosittu musiikki- ja kulttuuritapahtuma Kultuuritolm järjestetään heinäkuun alkupuolella. Patarein karmivan upeasta vanhasta vankilasta voit katsoa kuvia postauksestani täällä.

Kesä jatkuu heinäkuun Õllesummerilla. Tämä tapahtuma tarjoaa olutta, ruokaa, musiikkia ja väenpaljoutta Laululavalla. Olen käynyt tapahtumassa kerran vuosia sitten ja se ei ihan pakollisiin tärppeihini kuulu, mutta moni muu tykkää kovastikin.

Joka lauantaisen ulkokirpputorin löydät täältä: Telliskivi kirbuturg (talvisin tietysti sisätiloissa). Tätä sivua seuraamalla saat tiedon myös loppukesän isosta Kirbufestival-tapahtumasta, jossa on paljon myyjiä, laaja valikoima ruokakojuja, livemusiikkia ja hurjasti osallistujia. Tämänvuotisesta tapahtumasta kirjoitin täällä.


Syksyllä järjestettävät tapahtumat:

Uue Maailma tänavafestival, eli Uus Maailm -kaupunginosan kaksipäiväinen katufestivaali. Tämä tapahtuma tarjoaa katuruokaa jokaiseen makuun, juomaa, musiikkia, kojuja, kirppiksiä, järjestöjä, tunnelmaa.. Tapahtuma oli todella onnistunut tänä vuonna! Tälle tapahtumalle en löytänyt varsinaista yleistä sivua, mutta esimerkkinä tämänvuotisen löydät täältä. Lisäksi kirjoitin tapahtumasta täällä.




Alkusyksystä järjestetään myös upean Kadriorgin puiston satumaisen kaunis ja osallistujamääriltään iso valojuhla, josta kirjoitin tänä vuonna täällä. En löytänyt tällekään tapahtumalle seurattavaa Facebook-sivua, joten vinkatkaahan jos tiedätte sellaisen :)

Syksy jatkuu vegaani-/kasvisruokamessuilla, jotka ovatkin taas jo parin viikon päästä - tällä kertaa Mustikas-kauppakeskuksessa. Paikalla on vegaaniruokakojuja, muita vegaaniystävällisiä kojuja, tiedotusta ja ideoita. Aiempina vuosina olen nauttinut paljon muun muassa vegaanisesta jäätelöstä ja kakuista!

Syksyn ulkotapahtumakauden sulkee vuosittainen Kalamaja Hooviturg, joka on lämminhenkinen, ihanan kotikutoinen pihakirppis- ja pihakahvilatapahtuma. Osallistujia on vauvasta vaariin ja yksityisille pihoille on todella hauska päästä istuskelemaan ja ihmettelemään kalamajalaista elämänmenoa. Herkkuja on joka lähtöön! Alla kuvia tämän vuoden tapahtumasta ja täältä löydät juttuni viimevuotisesta tapahtumasta.


Syksyllä järjestetään myös vuosittainen Tallinnan ravintolaviikko. Iso joukko Tallinnan kivoja ravintoloita suunnittelee erityismenun, joka irtoaa vähän ravintolan tavallisia hintoja edullisemmin. Meidän ongelmamme on joka vuosi ollut menujen koostumus: jokaikinen ravintola on laittanut menuihinsa sekä lihaa että kalaa (mieheni on allerginen kalalle, minä taas kasvissyöjä). Yhtäkään kasvisruokamenua ei ole näkynyt, eikä edes silkkaa liha- tai kalamenua. Katsotaan jos tänä vuonna onnistaisi! Tämä tapahtuma on jo marraskuun alussa - vielä ehdit kuitenkin mukaan, sillä lippujen myynti alkaa 25.10.

Talviset tärpit: 

Raekoja Platsin tunnelmallinen joulutori on pystyssä marraskuun lopusta tammikuun alkuun. Tori on turistiorientoitunut tarjontansa ja hintojensa puolesta, mutta myös todella kaunis ja tunnelmallinen. Ainakin yhdet hehkuviinit joulutorilla on aina saatava! Täällä on mahdollista myös kuunnella Savisaarin lyhyt ja lattea joulurauhanjulistus.



Talvinen tapahtumalistani on lyhyt, mutta Tallinna luonnollisesti hiljentyy talven ajaksi erityisesti ulkotapahtumien suhteen. Säiden salliessa löytyy kuitenkin esimerkiksi ulkoluistelukenttiä ja talviurheilukeskus. Konsertteja, balettia, oopperaa, taidenäyttelyitä ja museoita pääsee tietysti kiertämään ympäri vuoden. Talvella kannattaa matkustaa myös esimerkiksi Viron "talvipääkaupunkiin" Otepäälle :) Mutta se onkin jo sitten ihan oma tarinansa!

Paljon paljon muitakin tapahtumia Tallinnasta luonnollisesti löytyy, joista osan löydät täältä: Tallinnan kaupungin turismisivut. Nyt olisikin mukava vielä kuulla jäikö tästä listasta sinun mielestäsi jokin olennainen tapahtuma puuttumaan? 

Pyrin vähitellen lisäilemään tapahtumien lisäksi kaikenlaisia muitakin omia tärppejäni tuolta yläpalkista löytyvään Tallinna-linkkejä ja -vinkkejä -välilehteen. 

lauantai 11. lokakuuta 2014

Carolina

Hei kaikki, tavatkaa Carolina, kummikissani. Carolina on noin neljän kuukauden ikäinen maatiaispentu, joka asuu tällä hetkellä Tallinnassa Pesaleidja-kissatalossa. Hän etsii koko ajan kovasti omaa pysyvää kotia. Minun tehtäväni ihmiskummina on välittää Carolinan toive omasta kodista mahdollisimman monelle.

Carolina löydettiin siskonsa Philadelphian kanssa Uus Maailm - kaupunginosasta läheltä Tallinnan keskustaa kesällä, kun pennut olivat arviolta parin kuukauden ikäisiä. Loiset olivat syöneet molempien pienet suloiset kasvot vereslihalle, mutta Carolinan kasvot ovat jo parantuneet, kuten kuvista näkyy.

Carolina on vielä aavistuksen arka ihmisen suhteen, kuten kadulle syntyneet alkuun aina ovat. Hän on kuitenkin hurjan "nöyrä" ja rauhallinen, katsoo suoraan silmiin vaikka silmämunatkin värisevät jännityksestä. Carolinaa kuitenkin voi ja pitääkin käsitellä tällä hetkellä paljon. Eikä ihminen ole enää laisinkaan yhtä pelottava ilmestys kuin alussa. Aika ja rauhallinen käsittely tekevät tehtävänsä :)

Carolinalla on hiukan erikoiset, kauniit kasvot ja uskon, että hänestä kasvaa tosi ystävällinen kissa. Tällä hetkellä hän istuu hiljaa ja tapittaa kauniilla silmillään häkistään. Carolina ei sähise eikä rähise, vaikka siihen joskus voisi olla syytäkin - eihän kissaa ole tarkoitettu häkkiin. Siskon vaarattoman, mutta tarttuvan kasvojen sieni-infektion vuoksi pennut on vielä pakko pitää pois kosketuksista muiden kissojen kanssa.


Minä toimin Pesaleidjassa vapaaehtoisena ja Carolina on ensimmäinen kummikissani. Kummius tarkoittaa sitä, että mainostan Carolinaa kotimarkkinoilla parhaani mukaan. Jos Pesaleidjan toiminta ja meidän vapaaehtoisten työnkuva kiinnostaa, käy ehdottomasti lukemassa pidempi juttuni täältä: KLIK. 

Jos siis etsit Carolinan kaltaista, nöyrää ja rauhallista kaunista pentua, ole yhteydessä. Ja jos et syystä tai toisesta ole kiinnostunut juuri Carolinasta, mutta tallinnalaisen löytökissan ottaminen tuntuu muuten hyvältä idealta, voit olla yhteydessä suoraan minuun (tallinnapaivakirja@gmail.com) ja saat suomenkielisen kontaktin :) Olen erittäin mielelläni apuna täällä päässä kielen ja paperihommien kanssa, sekä esittelen mielläni kissoja ja kissataloa. Voit aina olla myös suoraan yhteydessä Pesaleidjaan (pesaleidja@varjupaik.ee). Pesaleidjan kotisivut löydät täältä: pesaleidja.ee ja sivuilla pääset katselemaan muiden kotia etsivien kissojen kuvia.

Meiltä löydät hyvin todennäköisesti etsimäsi kissan. Yksinään meidän piirissämme on parisataa kotia etsivää kissaa, joista osa on tällä hetkellä kissatalossa, osa sijaiskodeissa. Kaikkia pääsee etukäteisilmoituksella katsomaan henkilökohtaisesti. Adoptointi Suomeen onnistuu joko heti tai pienellä viiveellä, sillä osalla kissoja ei ole rabies-rokotusta ja se vaaditaan rajalla.

torstai 9. lokakuuta 2014

Vapaaehtoistyö Tallinnassa kissojen parissa

No niin, nyt on hyvä hetki puhua vapaaehtoistyöstäni kissojen parissa myös täällä blogin puolella. Kerron tässä tekstissä mistä työssä on minun kohdallani kyse ja avaan pikkuisen myös kissatalon toimintaa. Aloitin vapaaehtoistyön kissatalo Pesaleidjassa täällä Tallinnassa noin kuukausi takaperin. Näin heidän ständinsä Uus Maailm -kaupunginosan katufestareilla, otin mukaani käyntikortin ja vielä samana iltana tartuin tuumasta toimeen. Jo seuraavana päivänä tein ensimmäistä viro-suomi -käännöstäni järjestölle ja seuraavalla viikolla kävin tutustumassa turvakotiin Mustamäellä. 

Tämä teksti ei missään nimessä ole kattava kuvaus Pesaleidjan toiminnasta. Tiivistän tässä kuukauden aikana kokemani ja oppimani ja pieniä virheitäkin voi mukana olla. Lisätietoa saat halutessasi esimerkiksi Pesaleidjan suomenkielisestä Facebookista (täällä!) ja myös minun kauttani kysymällä (tallinnapaivakirja@gmail.com). Facebookiin olen suomentanut tähän mennessä ainoastaan Mirri-tekstin. Pesaleidjan vironkieliset sivut löydät täältä: KLIK.

Kuvissa on Pesaleidjan asukkaita. Ensimmäisessä katselee kaunis puolipitkäkarvainen pentu, joka on vielä muutaman kuukauden kissataloperiodin jälkeenkin käytännössä villi. Kissa on kotoisin Pärnusta, missä käsittelemättömien kaulaan sidotaan keltainen nauha merkiksi. Kissalla on edelleen tämä nauha, koska kukaan ei ole päässyt poistamaan sitä. Tällaiset kissat ovat kadulle tai metsään syntyneitä ja me vapaaehtoiset olemme niiden ensimmäisiä ihmiskontakteja. Meille tulee paljon kissoja ympäri Viroa, koska Tallinnassa on paremmat "kotimarkkinat".  



Meidän vapaaehtoisten työtehtäviin kuuluu muun muassa seuraavia juttuja: ylipäänsä tarkistaa, että kaikki on päällisin puolin kunnossa, leikkiä kissojen kanssa, totuttaa villejä ja pelokkaita kissoja ihmisiin, puhdistaa silmiä, korvia, sieni-infektioita, antaa lääkkeitä silmä- ja korvatipoista vitamiineihin, rasvoihin ja jopa pistoksiin, esitellä kissoja potentiaalisille ottajille, edustaa järjestöä messuilla ja tapahtumissa (näillä näkymin olen itsekin menossa ständille Laps ja Pere -messuille :)), ottaa kuvia, tiedottaa muita vapaaehtoisia tärkeistä jutuista ryhmän fb:ssa, mainostaa toimintaa ja kissoja, ottaa vastaan tilauksia, käyttää kissoja lääkärissä.. Listasta puuttuu vaikka mitä - toiminta on siis ihan jokaiselle meistä tosi kokonaisvaltaista, mutta jokainen voi silti "erikoistua" oman osaamisensa kanssa. Esimerkiksi viro-suomi -kääntäjiä järjestöllä ei ollut ennen minua, autottomien ei odoteta osallistuvan kuljetuksiin jne. Tunteja voi antaa muutamista viikossa vaikka täysipäiväiseen työhön saakka. Tekemistä riittää.

Tämän seuraavan kissan nimeä en tiedä, mutta se on terveen näköinen, ei arastele ihmistä ja jaksaa leikkiä. Hyviä merkkejä kaikki! Suuri osa kissoista on tämän kaltaisia, ihmisen hylkäämiä, jolloin mahdolliset ongelmat liittyvät erityisesti arkuuteen ja suruun mahdollisen nälkiintymisen ja kadulta poimittujen sairauksien lisäksi. Turvallinen koti on vaihtunut vaaralliseksi ja kylmäksi kaduksi, mutta kissa on kuitenkin tottunut alunperin olemaan ihmisen kanssa. 



Ensimmäinen käyntini jätti minut hiljaiseksi. Kissalassa oli kesäaikaan aivan liian kuuma, siellä haisi vahvalle ja eri tavoin käyttäytyvät kissat vähän jopa pelottivat minua, joka olen tottunut vain hyvinvoiviin kotikissoihin. Ensimmäisellä kerralla en uskaltanut koskea moneenkaan kissaan, vaikka halusin. En tiennyt miten toimia, kun näin, että kissa pelkää minua ihan tosissaan - mitä jos pahennan pelkoa? Useampi kissa pelkäsi minua ja tuutoriani kirjaimellisesti kuollakseen - halvaantui maahan liikkumattomaksi esimerkiksi silmien puhdistuksen ajaksi ja tuijotti lasittuneella katseella tyhjyyteen. Sulki itsensä fyysiseltä maailmalta. En ole koskaan aiemmin nähnyt vastaavaa reaktiota. 

Ensimmäistä kertaa elämässäni näin kissoja, joilta on pakkanen pudottanut puolet korvista, paljon ahdistuneita kissoja, joiden on pakko olla häkeissä tarttuvien tautien takia. Näin kissan, jonka silmät on puhkaistu ihmisen toimesta. Itken edelleen joka kerta kun seurustelen tämän kissan takia. Myös hän joutuu olemaan häkissä, koska ei voi puolustautua mahdollisesti tappelunhaluisia uroksia vastaan. Ääni ja kosketus ovat tälle kissalle elintärkeitä. Mainittakoon, että osa turvakodeita lopettaa tällaiset "toivottomat tapaukset" (vielä enemmän muualla maailmassa), mutta meillä on vähän avarammat arvot.. Vaikkakin tila on jatkuvasti vähissä!



Alemman kuvan oranssilla Smartilla on kova tarve tapella muiden urosten kanssa. Hän vain on maskuliinisempi ja reviiritietoisempi. Smartille etsitään parhaillaan sijaiskotia, koska tappeluissa veri lentää. Kuvan tilanteessa ehdimme vielä väliin, mutta kissat myllyttävät myös yöaikaan ja pieniä vammoja syntyy - joskus jopa klinikkakäynnin arvoisesti. Onpa yksi vapaaehtoisemmekin käynyt paikattavana, kun on yrittänyt irrottaa tappelevia kissoja - tämä kerrotaan usein varoittavana esimerkkinä. Väliin ei missään tapauksessa pidä mennä sen jälkeen kun tappelu on alkanut.



Alla on kadulle syntynyt pieni Philadelphia, joka pyydystettiin Uus Maailm-kaupunginosasta siskonsa Carolinan (seuraava kuva) kanssa. Siskokset olivat tullessaan vain parin kuukauden ikäisiä ja kirput olivat syöneet heiltä kasvot vereslihalle.. kyseessä on muistaakseni lisäksi sieni-infektio. He joutuvatkin tämän takia asumaan vielä häkissä. Molemmat pelkäävät ihmistä edelleen, mutta sosialisointi on tuottanut jo tulosta. Siskokset ovat todella "nöyriä", istuvat hipihiljaa häkissään ja tapittavat kauniilla silmillään. Pennut vain ovat liian pieniä ymmärtääkseen, ettei kissaa ole tarkoitettu häkkiin, eivätkä siksi hoksaa pitää asiasta meteliä. Näin pienet kun sopeutuvat mihin vain. Molemmilla on erikoiset, kauniit kasvot, ja uskonkin, että näiden kahden on helppo löytää koti, kunhan terveys ja rohkeus saadaan kuntoon.



Suurin osa Pesaleidjan asukkaista on kissoja, joita elämä on kohdellut tavalla tai toisella huonosti. Tämä näkyy (toisilla enemmän, toisilla vähemmän) psyykkisinä ja fyysisinä jälkinä, joista yleisiä ovat: jonkinasteiset pelot, arkuus, ripustautuminen ihmiseen, erilaiset yleensä harmittomat vammat, heikompi terveys (tähän en osaa tässä vaiheessa ottaa tarkemmin kantaa, ja tämä on hyvin kissakohtaista - erityisesti pentuna kärsitty aliravitsemus on voinut vaikuttaa kehitykseen esimerkiksi huonojen hampaiden tai pienen koon muodossa). Suuri osa kissoista tulee meille niin, että niillä on vähintään jokin seuraavista: sisä- ja/tai ulkoloisia, silmätulehdus, sieni-infektio, nuha, ripuli, haavoja tai ruhjeita. Elämä kaduilla on kovaa. Moni kuitenkin toipuu fyysisesti ja psyykkisesti hyvään kuntoon ja voi jatkaa onnellista elämää, kunhan oikea koti löytyy.

Alla on Carolina, kummikissani. Minun tehtäväni on edistää Carolinan kodinetsimisprosessia ja teenkin pikapuoliin "mainospostauksen" tästä muutaman kuukauden ikäisestä pennusta.



Alla oleva mustavalkoinen kissa on Marco, joka on ollut kissatalossa jo pidempään. Kuvaa ottaessani hän hellästi hoiti puhdistamalla kuvan nukkuvaa kissaa. Marco on lempeä ja ystävällinen puolipitkäkarva. 



En missään nimessä halua antaa tällä tekstilläni kuitenkaan liian yksipuolista kuvaa: Pesaleidjassa on paljon rohkeita ja terveitä kissoja, jotka enemmän tai vähemmän sopeutuvat kissalan vilskeeseen ja stressiin odottaessaan seuraavaa kotia. Kissoja, jotka eivät pelkää ihmistä laisinkaan, leikkivät, syövät ja ovat vilkkaita. Näillä kissoilla ei ole suurta hätää ja tavalliset nätit yksilöt löytävät perheen melko nopeasti - poikkeuksia lukuunottamatta. Esimerkiksi ikä voi olla yksi hidastava tekijä, mutta meillä muistutetaan, että aikuinen kissa on monesti parempi vaihtoehto, sillä aikuisesta näet heti mitä tulet saamaan. Kissan persoona on jo kehittynyt, eikä ulkonäkö muutu. Pennut ovat kaikki supersuloisia vilkkaita nappisilmiä, ja tämän taakse yksilöiden erot vielä katoavat. Kissa muuttuu paljon aikuistuessaan.

Paeta vaiko ei - siinä vasta kysymys. Monet kissat arastelevat kameraa tai iPadia enemmän kuin ihmiskasvoja :)



Ennen kaikkea olen saanut yllättyä huomaamalla miten paljon aitoa onnellisuutta voi tulla auttamisesta. Tiesin sen jossain sydämeni perukoilla, mutta se valkeni vasta kun uskalsin lähteä mukaan. En tiennyt mitä odottaa, kun tein päätökseni. Alkuun itkin paljon, mutta äkkiä huomasin jotain tärkeää: tiedän, että jaksan ja haluan tehdä tätä työtä. Minulla on resurssit tähän. Ja kun näen, että olen tehnyt jotain konkreettista vähentääkseni toisen olennon, toisen eläimen, pahaa oloa, valaisee se monen monta päivää.. :)

Katse parempaan huomiseen.

 

Pesaleidjassa on muistaakseni tällä hetkellä noin 90 (vai oliko se 60?) kissaa kolmessa huoneessa. Sijaiskodeissa on yli 100. Tärkein tavoitteemme on, että kissat löytävät turvallisen, pysyvän kodin, jossa niille riittää rakkautta ihmisen ja/tai toisten kissojen muodossa. Ikävä kyllä tämä ei aina toteudu, mutta tähän me pyrimme kaikilla mahdollisilla tavoilla! 

Jos kiinnostut jostain kissasta täällä tai Pesaleidjan sivuilla näkemäsi kuvan perusteella, haluat tietää onko meillä sinulle sopivaa kissaa tai haluat tulla paikan päälle katsomaan kissoja SEKÄ haluat suomenkielisen kontaktin - voit olla yhteydessä minuun blogini sähköpostin kautta. Vastaan varmasti ja nopeasti, sekä autan mielelläni täällä Tallinnan päässä. Jos haluat adoptoida tietyn kissan Suomeen, voit joutua hetken odottamaan, sillä kaikilla kissoilla ei ole rabies-rokotusta. Sen saamisen jälkeen on kuukauden odotusaika ennen kuin kissan voi muuttaa. Rabies-rokotus hoidetaan (mielestäni) meidän kauttamme, jos kissa lähtee vieraaseen maahan. Jokainen kissa leikataan, sirutetaan ja madotetaan. 

Myös Instagram-tililleni ilmestyy aika ajoin Pesaleidja-kuvia täällä. :)

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Paljasjalkainen paljassaarelainen

Vieläkö on villikoiria? Kyllä, nimittäin meillä täällä Tallinnassa.

Olen törmännyt tähän katujen kasvattiin jo pari kertaa. Ensimmäinen kerta, jolloin nämä kuvatkin on otettu, oli kesällä 2012. Olimme kävelemässä Noblessnerin satamasta teollisuusalueen kautta Kulttuurikilometrille, kun huomasimme vähän matkan päästä meitä kohti tulevan koiran. Minä en kauheasti ymmärrä koirista, joten irtokoira on itselleni aina vähän pelottava kokemus. Tämä koira oli vielä niin nukkavieru, että lähdimme puolihölkkää koiraa pakoon.. Alemman kuvan nappasin turvallisesti aidan raosta. :) Katselimme vähän aikaa näkyisikö isäntää, mutta juttu ei selvinnyt.

























Tänä kesänä lenkkeilin Kulttuurikilometrilla ja törmäsin peräti kahteen irtokoiraan. Ensimmäisellä oli panta, mutta en uskaltanut mennä lähemmäs. Minun teki mieli kiivetä tolppaan, mutta päädyin kuitenkin kutsumaan koiraa luokseni, sillä minulla oli jopa hyppynaru! Koira ei tullut, enkä osannut auttaa sitä siinä tilanteessa. Jälkikäteen tajusin, että minun olisi pitänyt heti soittaa Varjupaikiin, josta olisi lähetetty kokeneet ihmiset pyydystämään koira.

Jälkimmäisen kohdalla olin sitten viisaampi. Tai niin ainakin luulin. Olin harjoittelemassa hyppyjä Kulttuurikilometrin Koplin päässä, kun tämä kuvien maailmaa nähnyt koira käveli ohitseni. Soitin heti Varjupaikiin ja rupesin jonottamaan. Reilu puoli tuntia jonotettuani päätin lähettää sähköpostia ja samalla selvisi, että koko numero oli jo siltä päivältä kiinni ja iltoja varten oli olemassa toinen numero (kannattaakohan siellä sitten pitää jonotusmusiikki päällä ja kertoa soittajalle, että "kaikki asiakaspalvelijamme ovat tällä hetkellä varattuja"..). Alla lähettämäni sähköposti ja vastaus:

























Hello, I'm having great trouble reaching you - I have queud on the phone for over half an hour now (kõik teenindajad on hetkel hõivatud..). I wanted to report a very dirty and ill-looking stray dog at the Kopli end of Kultuurikilomeeter. The dog came from Kopli area. He/she is of medium size, black and white, looks very weak and dirty. I do not know where he went, but he continued walking the Kultuurikilomeeter towards city center. He didn't seem angry but there was nothing to catch him by. Absolutely no owner around. I asked people who went by some time after the dog. 

Vastaus:

Hi, this dog is familiar to us – I personally know him since 2008. He is last one from Kopli-Paljassaare wild dogs, naturally wisest one. Because Kopli people are not interested of his capture, we can do nothing about it – dog knows our car by sound and hides every time we arrive. 

Asia selvä, enpä soita enää uudelleen tämän koiran nähdessäni.. Vasta myöhemmin tajusin, että minulla on tästä samasta koirasta kuvia jo parin vuoden takaa. Tämä on se koira, jota pelkäsimme. Koira ei selvästi ole ihmisistä kiinnostunut, eikä uhkaa ketään, mutta silti.. Turistien suosimaa Kulttuurikilometria pitkin kävelee muina miehinä ison puoleinen, nukkaantunut ja heikon näköinen koira, eikä kukaan a) pelästy kuoliaaksi b) päätä ottaa koiraa kiinni vaikka väkisin. Montakohan soittoa Varjupaik on vuosien varrella tästä koirasta saanut? Ja miten ihmeessä koira selviää omillaan vuodesta toiseen?

Tässä oli nyt vähän erilainen aihe viimeaikojen turistikohde- ja tapahtumapainotteisiin postauksiin. Millaisia postauksia sinä haluaisit lukea - mieluummin Tallinnan kohteita ja vinkkejä vai tavallista arkea? Tai molempia sekaisin? Jälkimmäinen olisi ehkä oma "ihanteeni".. Nämä kesän tapaukset muuten toimivat yhtenä sysäyksenä sille, että aloin tekemään vapaaehtoistyötä kissojen turvakodissa :) Siitä luultavasti pikapuolin vähän lisää!