Tykkäsin Nabokovin terävän oivaltavasta kirjoitustyylistä Lolitassa ja pidin siitä edelleen tässä romaanissa. Molemmat tarinat ovat hämmentäviä kuvauksia oudosta elämästä vailla onnellista loppua. Naurua pimeässä -teoksen loppukohtausta on kuvattu hätkähdyttäväksi ja sitä se tosiaan on - erikoisen ja mukaansa tempaavan kertomuksen päätteeksi. Kirja oli lähes pakko ahmaista parissa illassa.
Teos käsittelee ikivanhaa maallista teemaa: nuoren, lapsenomaisen mutta moraalittoman viettelijättären ja narussa vietävän vanhemman miehen kieroutunutta suhdetta. Näkökulma on ilakoiva, jopa farssimainen, mutta silti synkkä. Moraalittomalta tuntuva hahmo muuttuu säälittäväksi ja reppana hahmo saa uusia ulottuvuuksia tarinan edetessä. Kaikessa heikkoudessaan henkilöt ovat silti helposti samaistuttavia.
Siitä huolimatta, että Naurua pimeässä ei ole mikään erityisen syvä pohdinta elämästä, se onnistuu olemaan nerokas ja mieleenpainuva. Tämä tarina tulee uniin ja ajatuksiin. Loppupuolella myös selviää hätkäyttävällä tavalla mistä teoksen nimi tulee.
Nabokov on hämmentävä hahmo itsekin. On pakko miettiä, oliko hän todellisuudessa sellainen setä. Vai miksi nuoren naisen tai tytön ja aikuisen miehen välinen suhde mietitytti häntä niin paljon. Joka tapauksessa näiden kahden teoksen perusteella aion lukea lisää hänen tuotantoaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti